Ulkomaat

EU:n kunnianhimoinen maahan­muutto­politiikan uudistus ei etene: Suomi haraa vastaan rajavalvojien lisäämisessä

Euroopan unionin kunnianhimoiset maahanmuuttopolitiikan uudistukset on tiputettu yksi toisensa jälkeen pöydältä. ”Kärsivällisyyteni alkaa olla lopussa”, sanoi komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker.

Bryssel

Euroopan unionin johtajat ovat tällä erää luovuttamassa maahanmuuttopolitiikan uudistamisessa. EU:n kunnianhimoinen tavoite on uudistaa Euroopan turvapaikanhakujärjestelmä ja löytää pysyviä ratkaisuja mahdollisien uusien kriisien torjumiseksi ennen kevään EU-vaaleja.

Brysseliin perjantaina kokoontuneet johtajat sopivat ympäripyöreästi jatkavansa uudistusten edistämistä, mutta kaikki yksityiskohdat ovat kadonneet matkan varrelle. Yksi nopeista uudistuksista piti olla Euroopan raja- ja merivartioston Frontexin työntekijöiden kasvattaminen 10 000 henkeen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”On valitettavaa, että jotkut jäsenmaat vastustavat tätä, mutta jatkamme työtä”, sanoi Frontexin työntekijöiden määrän kasvattamista vaativa Itävallan liittokansleri Sebastian Kurz.

Yksi ehdotusta vastustavista maista on Suomi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Suomi suhtautuu Frontexin vahvistamiseen positiivisesti, mutta pidämme komission ehdotuksen laajuutta eli 10 000:tä rajavalvojaa liian suurena”, sanoi kokoukseen osallistunut pääministeri Juha Sipilä.

Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker oli kokouksen jälkeen pettynyt aloitetta vastustaviin jäsenmaihin.

”Kaikki sanovat, että meidän pitää panostaa ulkoisten rajojen valvontaan. Ja sitten jotkut maat kieltäytyvät aloitteesta. Olen menettämässä kärsivällisyyteni.”
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Vielä kesäkuussa johtajat pitivät läpimurtona ideaa siitä, että EU-maiden ulkopuolelle sijoitettaisiin maahantulopisteitä, jonne merellä pelastetut maahanpyrkijät voitaisiin viedä ja joista heidät sijoitettaisiin eteenpäin. Sittemmin on tullut selväksi, että kukaan ei halua ottaa vastuulleen maahantulopisteiden perustamista.

Helmikuussa EU:n on tarkoitus pitää kokous yhdessä Arabiliiton kanssa Egyptissä. Tämä herätti EU-maiden kesken eripuraa. Osa ­on sitä mieltä, ettei Egypti ole tarpeeksi vakaa kokouksen paikaksi eikä ihmisoikeuksien kunnioittaminen ole riittävän hyvällä tolalla yhteistyötä varten.

”Egyptin kokous on tarkoitus järjestää. Keskustelimme toki Saudi-Arabiaan liittyvistä kysymyksistä. Dialogi on kuitenkin tärkeää kaikissa olosuhteissa, eikä tällaista dialogia ole Arabiliigan kanssa ollut”, pääministeri Sipilä sanoi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Euroopan unioni on jo pitkään yrittänyt uudistaa turvapaikanhakujärjestelmäänsä, tehostaa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden palauttamista ja muuttaa Dublin-asetusta. Dublin-asetuksen mukaan turvapaikkahakemus pitää käsitellä siinä maassa, johon hakija on ensimmäiseksi saapunut.

Tämä on aiheuttanut painetta EU:n eteläisille jäsenmaille, joihin valtaosa saapujista tulee.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Valtaosa uudistustyöstä on jo tehty, mutta esimerkiksi Dublinin-asetuksen ratkaisu on vielä kaukana. Nyt EU:ssa pohditaan, voitaisiinko jo osa ratkaisuista hyväksyä ilman, että odotetaan kaikkien valmistumista.

Suurin avoinna oleva kysymys on missä määrin eri EU-maat ottavat vastaan turvapaikanhakijoita. Romanian presidentti Klaus Johannis sanoi, että ratkaisua etsitään Romanian puheenjohtajakaudella, joka alkaa tammikuussa.

”En usko ääriratkaisuihin enkä siihen, että jokin maa voisi tarjota rahaa sen sijaan että ottaisi ihmisiä vastaan. Löydämme ratkaisun, haluan olla optimisti.”

Esimerkiksi nykyinen puheenjohtajamaa Itävalta suhtautuu kielteisesti turvapaikanhakijoiden jakamiseen jäsenmaiden kesken.

”Tiedämme, kun ihmisiä siirretään jäsenmaista toiseen, he matkustavat joka tapauksessa haluamaansa jäsenmaahan myöhemmin”, liittokansleri Kurz sanoi.

Kokouksen päätöslauselmassa todetaan, että laittomien rajanylitysten määrä on vähentynyt vuoden 2015 edeltävälle tasolle, ja että määrät ovat edelleen supistumassa. Yksi syistä tähän on EU:n mukaan sen toimet: rajavalvonnan tehostaminen, salakuljettajien toimiin puuttuminen ja yhteistyö lähtömaiden kanssa. Päätöslauselmassa ei kuitenkaan tarjota mitään konkreettisia jatkotyökaluja.

EU:ta on repinyt myös suhtautuminen YK:n siirtolaissopimukseen, joka allekirjoitettiin tällä viikolla Marrakeshissa Marokossa.

Ei-sitovasta siirtolaissopimuksesta tuli maahanmuuttovastaisen politiikan symboli, ja sen ulkopuolelle jättäytyivät muun muassa Itävalta, Italia, Tšekki, Unkari, Latvia, Puola ja Slovakia. Belgiassa riita sopimuksesta meinasi kaataa hallituksen.

Fakta

Tulijoiden määrä vähentynyt


 Eurooppaan pyrkijöiden määrän on tänä vuonna supistunut alle sataantuhanteen. Vuonna 2015 tulijoita oli lähes kaksi miljoonaa.

 EU-rajoja turvaamaan halutaan lisätä 10 000 rajavalvojan joukko vuoteen 2020 mennessä. Joukko rahoitettaisiin EU-budjetista.

 Suomesta lisäys tarkoittaisi noin sadan rajavartijan lähettämistä vuosittain ulkomaanoperaatioihin.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Autoista tuli niin hyviä, että kuljettajien ajotaidot romahtivat – tämä perusasia unohtuu monelta ja talvella sen kuulee lähes joka risteyksessä

    2. 2

      Lumimyräkkä sotkee torstaina Etelä-Suomen liikenteen raiteilla ja maanteillä – Tieliikennekeskus: Pysykää kotona ja pitäkää etätyöpäivä, jos suinkin mahdollista

    3. 3

      Oulun imaamilla on vahva viesti seksuaalirikoksista epäillyille miehille: ”Te olette leimanneet koko muslimiyhteisön”

    4. 4

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    5. 5

      Sdp:n etumatka kokoomukseen on kaventunut – perussuomalaisten nousu näkyy myös HS-gallupissa

    6. 6

      MTV: Poliisi epäilee, että yksi Oulun seksuaali­rikosten uhreista huumattiin

    7. 7

      EU-virasto päätti: McDonald’silla ei ole yksinoikeutta maailman suosituimman hampurilaisen nimeen – Pieni kilpailija voitti yllättäen Big Mac -kiistan

    8. 8

      ”Se on täysin seko­päistä” – Ruotsalaiset hullaannuttanut huuli­täytetrendi leviää myös Suomessa, eikä toimintaa valvo kukaan

      Tilaajille
    9. 9

      Asukas jonotti edullista kotia hyvällä paikalla 27 vuoden ajan – Vain sinnikkäimmät saivat asumisoikeus­asunnon Kalasataman kupeesta

    10. 10

      Netissä leviää viraali teoria, jonka mukaan yksi perhepizza on enemmän kuin kaksi normaalia – Testasimme, voiko järjetön väite pitää paikkansa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    2. 2

      Musertava tappio: Brexit-sopimus kaatui britti­parlamentissa äänin 432–202 – oppositio haastaa nyt hallituksen

    3. 3

      Näin autosi väri vaikuttaa jällenmyyntiarvoon – Suositun ja hyljeksityn värin ero voi olla iso

    4. 4

      New Yorkin rotat puolustavat reviiriään vimmatusti – Maailman vallannut jyrsijä yllättää yhä tutkijat käytöksellään

    5. 5

      ”Se on täysin seko­päistä” – Ruotsalaiset hullaannuttanut huuli­täytetrendi leviää myös Suomessa, eikä toimintaa valvo kukaan

      Tilaajille
    6. 6

      Netissä leviää viraali teoria, jonka mukaan yksi perhepizza on enemmän kuin kaksi normaalia – Testasimme, voiko järjetön väite pitää paikkansa

    7. 7

      Näin toimii armeijametodi, joka lupaa tainnuttaa ihmisen uneen kahdessa minuutissa – ”Höpöhöpöä”, sanoo suomalainen asiantuntija

    8. 8

      Kampaaja Petri Puhakka joi itsensä väsyksiin, haki voimaa amfetamiinista, vihasi itseään peilin edessä ja joi lisää – Sitten esimies sanoi oikeat sanat

      Tilaajille
    9. 9

      Tällainen on kahdeksan lapsen hyväksikäyttö­tapaus: Kalliolaismies saalisti tyttöjä Instagramissa – Tuomittu pyysi 14-vuotiasta tyttöä vaikenemaan seksistä

    10. 10

      Vuosikausia odotettu suomalainen suurelokuva Iron Sky 2 on valtava pettymys – ”Aivan hirveän huono elokuva”, kirjoittaa HS:n elokuvakriitikko yhden tähden arviossaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vuosaarelaisen kaunottaren turhamaisuus pöyristyttää ihmisiä – Mutta lopulta he itkevät, sillä Jasmin Koskirannan tarina onkin suurempi

      Tilaajille
    2. 2

      Tämä tanskalainen vodkamainos on nyt paras asia internetissä, koska pääosassa on absurdein suomalainen dialogi koskaan – kysyimme tekijöiltä, mitä heidän päässään liikkuu

    3. 3

      Keksijänero loi miljardituotteen ja joutui tyttärensä syrjäyttämäksi – Suomalaista Polaria ja sen perustajan traagista kohtaloa ympäröi hiljaisuuden muuri

      Tilaajille
    4. 4

      Vuoden paras Fingerpori -äänestys keräsi yli 23 000 ääntä – ”Hieno valinta”, toteaa Pertti Jarla yleisön suosikista ja paljastaa omansa

    5. 5

      Radikaalit pääsivät niskan päälle perussuomalaisten nuorisojärjestössä – suljetulla keskustelupalstalla julistetaan rotuoppia ja haukutaan Halla-ahoa

      Tilaajille
    6. 6

      Sähköhammasharjakin voi jättää hampaat likaisiksi – yleinen harjaustekniikka pilaa koko sähköharjan idean, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Kirkon perustuksista kaivettiin kyynärän mittainen kuparikapseli Vantaalla – Sisältä löytyi viesti menneisyydestä

    8. 8

      Miksi suomalaismiehet hakevat puolisonsa Aasiasta? Tästä kertoo Ylen Tuontirakkautta-sarja, joka suututti osallistujapariskunnan

    9. 9

      Jokin voimakas lähde lähettää arvoituksellisia radiosignaaleja kaukaa avaruudesta, sanovat tähtitieteilijät

    10. 10

      Yksi aikakausi päättyy: Helsingin Hämeentie suljetaan autojen läpiajolta ensi kuun jälkeen – lopullisesti

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Missä ovat brexit-päätöksen pääsyyllinen David Cameron ja EU-eron arkkitehdit? Ex-pääministeri kirjoittaa muistelmia vajassa, erokampanjan taustapiru on unohtanut politiikan
    3. Mitä Britannian EU-erosopimus sisältää ja miksi sitä on vaikea neuvotella uudestaan?
    4. EU-virasto päätti: McDonald’silla ei ole yksinoikeutta maailman suosituimman hampurilaisen nimeen – Pieni kilpailija voitti yllättäen Big Mac -kiistan
    5. NHL-vahti yritti epätoivoista kikkaa Patrik Laineen edustamaa Winnipegiä vastaan – pelaajat ja valmentajat nauroivat erotuomarin puhuttelulle
    6. Brexit-äänestyksessä nöyryytetty pää­ministeri May parlamentin tentissä, illalla luottamus puntarissa – suora lähetys käynnissä
    7. Sofia Coppola ja Bill Murray tekevät jälleen uutta elokuvaa yhdessä – Näin rakastettu indiehitti Lost in Translation muutti aikanaan molempien elämän
    8. Naisen mielipide ratkaisee, minne perhe matkustaa – Matkalle lähdetään usein monen sukupolven porukalla, kyselytutkimus kertoo
    9. Lumimyräkkä sotkee torstaina Etelä-Suomen liikenteen raiteilla ja maanteillä – Tieliikennekeskus: Pysykää kotona ja pitäkää etätyöpäivä, jos suinkin mahdollista
    10. Tennistähti Rafael Nadal kertoi syyn pakkomielteiseltä näyttävään pullojen asetteluun ja kuittasi katsojalle: ”Oletko juonut tequilaa, tai jotain?”
    11. Oodin menestys jatkuu – uusi keskustakirjasto on ehdolla arvostetun arkkitehtuuripalkinnon saajaksi
    12. Näytä lisää