Ulkomaat

NYT: Facebook antoi Netflixille ja Spotifylle vapaan pääsyn käyttäjien yksityis­viesteihin

Facebook jakoi käyttäjien tietoja kumppaniyrityksille ilman käyttäjien selvää suostumusta. Yhtiön mukaan suostumusta ei tarvittu, sillä kumppaniyritysten sovellukset ovat osa Facebookin alustaa.

Sosiaalisen median yhtiö Facebook on antanut vuosien ajan valikoiduille yrityksille erityisoikeuksia käyttäjiensä tietoihin, kertoo The New York Times. Erilaisten kumppanuussopimusten ansiosta esimerkiksi isot teknologiayhtiöt ovat päässeet käsiksi tietoihin, joihin niillä ei olisi oikeutta Facebookin normaalien yksityisyysehtojen mukaan.

Lehden mukaan musiikkipalvelu Spotify ja videopalvelu Netflix pääsivät käsiksi käyttäjien yksityisviesteihin. Microsoftin hakukone Bing sai nähtäväksi käyttäjän Facebook-ystävien nimen ilman käyttäjän lupaa. Microsoft, Sony ja Amazon saattoivat kerätä käyttäjien sähköpostiosoitteet näiden Facebook-ystävien kautta. Yahoo pystyi näkemään käyttäjän ystävien päivitykset.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Vanhimmat sopimuksista solmittiin vuonna 2010, ja ne kaikki olivat voimassa vielä 2017. Osa on voimassa edelleen.

NYT kävi selvitystä varten läpi noin 270 sivua Facebookin sisäisiä dokumentteja, jotka kattavat vain pienen osan Facebookin solmimista kumppanuuksista. Asiakirjojen mukaan ainakin 150 yrityksellä on ollut tai on yhä kumppanuussopimus Facebookin kanssa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Suurin osa sopimuksista on ehdoiltaan sellaisia, että kumppaniyritykset saivat käyttöönsä vain hyvin yleisluontoista käyttäjätietoa. Kymmenkunta sopimusta on kuitenkin sisällöltään sellaisia, että ne herättävät huolia siitä, kuinka Facebook suojelee käyttäjiensä yksityisyyttä.

Vuonna 2011 Facebook teki Yhdysvaltain kuluttajaviraston kanssa sopimuksen, jossa se lupasi olla jakamatta käyttäjien tietoa ulkopuolisille tahoille ilman käyttäjien nimenomaista suostumusta. On mahdollista, että Facebook on kumppanuussopimuksissa rikkonut tätä sopimusta, NYT tulkitsee.

Facebookin edustaja kiistää, että kumppanuussopimusten ehdot rikkoisivat vuoden 2011 sopimusta kuluttajansuojaviranomaisten kanssa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Yhtiön yksityisyydestä vastaava johtaja Steve Satterfield sanoo, että Facebookin ei tarvinnut pyytää käyttäjiltä erillistä lupaa tietojen jakamiseen kumppaniyritysten kanssa, sillä Facebook laskee kumppaniyritysten sovellukset ja toiminnot Facebookin alustan jatkeeksi, ei ulkopuoliseksi tahoksi.

Samaan tulkintaan Facebook vetosi myös kesällä, jolloin paljastui, että joukko matkapuhelinvalmistajia sai runsaasti Facebook-käyttäjien tietoja.

Satterfieldin mukaan kumppaniyritykset ovat myös sitoutuneet noudattamaan Facebookin ehtoja käyttäjien tietojen suojaamiseksi. Facebook sanoo, ettei se ole löytänyt merkkejä siitä, että kumppaniyritykset olisivat käyttäneet tietoja sääntöjen vastaisesti.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Yhtiö ei kuitenkaan ole juurikaan valvonut sitä, kuinka kumppanit tietoja käyttävät, NYT kirjoittaa.

Osa kumppaniyrityksistä pääsi käsiksi käyttäjien tietoihin vuosia sen jälkeen, kun tietoja keräävä Facebook-ominaisuus oli jo poistettu käytöstä. Facebook myöntää virheen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Facebookin antama pääsy käyttäjätietoihin tuntuu yllättävän myös osan kumppaniyrityksistä. Netflixin ja Spotifyn edustajan esimerkiksi sanovat NYT:lle, että yhtiöillä ei ollut tietoa, että Facebook antoi niille oikeuden lukea ja poistaa käyttäjien yksityisviestejä ja nähdä kaikkien keskusteluketjuihin osallistujien nimet.

Facebookin sovelluskehityksestä vastaava johtaja Konstantinos Papamiltiadis julkaisi keskiviikkona blogitekstin, jossa hän pyrki selittämään kumppanuussopimuksen tarkoitusta ja sisältöä.

Hänen mukaansa kumppanuussovellusten tarkoitus oli helpottaa Facebookin käyttämistä eri laitteilla sekä tarjota käyttäjille uusia tapoja olla yhteydessä ystäviin.

”Olemme kertoneet vuosien mittaan avoimesti näistä ominaisuuksista ja kumppanuuksista, koska halusimme ihmisten todella käyttävän niitä – ja niin monet tekivätkin”, Papamiltiadis kirjoittaa.

Hän kertoo, että useimmat kumppanuussopimuksiin liittyvät ominaisuudet on jo otettu pois käytöstä. Pikapersonointi-ominaisuus, jonka avulla esimerkiksi Bing-hakukone pystyi tarjoamaan yksilöllisiä hakutuloksia käyttäjän Facebook-tietojen pohjalta, suljettiin vuonna 2014.

”Siltikin tiedämme, että meidän täytyy tarkemmin hallita sitä, kuinka kumppanit ja kehittäjät pääsevät käsiksi käyttäjätietoihin ohjelmointirajapintojamme (API) hyödyntäen. Käymme parhaillaan läpi kaikki API:t ja kumppanit, joilla on pääsy niihin”, Papamiltiadis kirjoittaa.

Facebook on saanut viime aikoina runsaasti kritiikkiä tavasta, jolla se käsittelee käyttäjien dataa. Yhtiö joutui myrskyn silmään keväällä, kun paljastui, että analytiikkayhtiö Cambridge Analytica oli myynyt eteenpäin jopa 50 miljoonan Facebook-käyttäjän tietoja.

Kohun keskellä Facebookin perustaja Mark Zuckerberg lupasi kiristää käyttäjätietojen valvontaa ja sanoi, että jatkossa käyttäjillä olisi täysi valta siihen, kuinka heidän tietojaan käytetään.

Syyskuussa taas paljastui, että jopa kymmenien miljoonien Facebook-käyttäjien tiedot päätyivät hakkerien käsiin.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Autoista tuli niin hyviä, että kuljettajien ajotaidot romahtivat – tämä perusasia unohtuu monelta ja talvella sen kuulee lähes joka risteyksessä

    2. 2

      Jussi Halla-aho: Twitter-tilini on lukittu

    3. 3

      ”Se on täysin seko­päistä” – Ruotsalaiset hullaannuttanut huuli­täytetrendi leviää myös Suomessa, eikä toimintaa valvo kukaan

      Tilaajille
    4. 4

      NBA-tähden vaimolta viiltävä kuitti Donald Trumpille, joka tarjosi 2 900 dollarilla pikaruokaa jalkapallomestareille: ”Ei mitään 10 sentin dippiä”

    5. 5

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    6. 6

      Netissä leviää viraali teoria, jonka mukaan yksi perhepizza on enemmän kuin kaksi normaalia – Testasimme, voiko järjetön väite pitää paikkansa

    7. 7

      Helsingin liikenne takkuaa torstaina: Junia peruttu, kaikkia katuja ei mitenkään ehditä aurata – ”Vähän realismia toivoisin”

    8. 8

      Vierailimme Saariselän luksus­loma­kylässä, jossa yöpyvät Hollywood-tähdet – Omistaja Jussi Eiramo kertoo HS:lle, miksi hän maksoi ”muutaman miljoonan” rakentaakseen nykytaide­gallerian keskelle korpea

      Tilaajille
    9. 9

      Oulun imaamilla on vahva viesti seksuaalirikoksista epäillyille miehille: ”Te olette leimanneet koko muslimiyhteisön”

    10. 10

      Kimi Räikkönen vietti talvipäivää perheensä kanssa – teki sen, mitä moni muukin perheenisä tekee pulkkamäkeen päästessään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    2. 2

      Autoista tuli niin hyviä, että kuljettajien ajotaidot romahtivat – tämä perusasia unohtuu monelta ja talvella sen kuulee lähes joka risteyksessä

    3. 3

      Netissä leviää viraali teoria, jonka mukaan yksi perhepizza on enemmän kuin kaksi normaalia – Testasimme, voiko järjetön väite pitää paikkansa

    4. 4

      ”Se on täysin seko­päistä” – Ruotsalaiset hullaannuttanut huuli­täytetrendi leviää myös Suomessa, eikä toimintaa valvo kukaan

      Tilaajille
    5. 5

      New Yorkin rotat puolustavat reviiriään vimmatusti – Maailman vallannut jyrsijä yllättää yhä tutkijat käytöksellään

    6. 6

      Lumimyräkkä sotkee torstaina Etelä-Suomen liikenteen, Finnair peruu yli 40 lentoa – Tieliikennekeskus: Pysykää kotona, jos mahdollista

    7. 7

      Vierailimme Saariselän luksus­loma­kylässä, jossa yöpyvät Hollywood-tähdet – Omistaja Jussi Eiramo kertoo HS:lle, miksi hän maksoi ”muutaman miljoonan” rakentaakseen nykytaide­gallerian keskelle korpea

      Tilaajille
    8. 8

      Asukas jonotti edullista kotia hyvällä paikalla 27 vuoden ajan – Vain sinnikkäimmät saivat asumisoikeus­asunnon Kalasataman kupeesta

    9. 9

      Vuosikausia odotettu suomalainen suurelokuva Iron Sky 2 on valtava pettymys – ”Aivan hirveän huono elokuva”, kirjoittaa HS:n elokuvakriitikko yhden tähden arviossaan

    10. 10

      Oulun imaamilla on vahva viesti seksuaalirikoksista epäillyille miehille: ”Te olette leimanneet koko muslimiyhteisön”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vuosaarelaisen kaunottaren turhamaisuus pöyristyttää ihmisiä – Mutta lopulta he itkevät, sillä Jasmin Koskirannan tarina onkin suurempi

      Tilaajille
    2. 2

      Keksijänero loi miljardituotteen ja joutui tyttärensä syrjäyttämäksi – Suomalaista Polaria ja sen perustajan traagista kohtaloa ympäröi hiljaisuuden muuri

      Tilaajille
    3. 3

      Vuoden paras Fingerpori -äänestys keräsi yli 23 000 ääntä – ”Hieno valinta”, toteaa Pertti Jarla yleisön suosikista ja paljastaa omansa

    4. 4

      Radikaalit pääsivät niskan päälle perussuomalaisten nuorisojärjestössä – suljetulla keskustelupalstalla julistetaan rotuoppia ja haukutaan Halla-ahoa

      Tilaajille
    5. 5

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    6. 6

      Sähköhammasharjakin voi jättää hampaat likaisiksi – yleinen harjaustekniikka pilaa koko sähköharjan idean, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Kirkon perustuksista kaivettiin kyynärän mittainen kuparikapseli Vantaalla – Sisältä löytyi viesti menneisyydestä

    8. 8

      Miksi suomalaismiehet hakevat puolisonsa Aasiasta? Tästä kertoo Ylen Tuontirakkautta-sarja, joka suututti osallistujapariskunnan

    9. 9

      Yksi aikakausi päättyy: Helsingin Hämeentie suljetaan autojen läpiajolta ensi kuun jälkeen – lopullisesti

    10. 10

      Tällainen on kahdeksan lapsen hyväksikäyttö­tapaus: Kalliolaismies saalisti tyttöjä Instagramissa – Tuomittu pyysi 14-vuotiasta tyttöä vaikenemaan seksistä

    11. Näytä lisää