Ulkomaat

Musliminuorten ihan oma islam sekoittaa koulun arkea Itävallassa – ”Aihe on ollut tabu siinä missä koulujen väki­valta”, sanoo rehtori

Musliminuoret ovat Itävallassa kovan paineen alla. Tunne syrjityksi joutumisesta vahvistaa uskonnon roolia omassa elämässä. Kouluissa uskonto aiheuttaa konflikteja. Juttu on osa Luokkavieras-juttusarjaa, jossa HS:n kirjeenvaihtajat kertovat lasten koulunkäynnistä eri puolilla maailmaa.

Wien

Rehtori Christian Klarin työhuoneen ovi on aina auki. Sitä on turha sulkea, sillä ovensuussa on jatkuvasti joku, jolla on asiaa.


”Olen ottanut sen linjan, että haluan tietää ihan kaiken, mitä tässä koulussa tapahtuu”, Klar sanoo työpöytänsä ääressä wieniläisen Franz Jonas Europa­schule -koulun toisessa kerroksessa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Joku kiikuttaa rehtorille pihalta löytyneen avainnipun. Kolme teinityttöä tulee kysymään, minne voisi ripustaa ryhmätöitä. Sitten vähän isompi sählinki: ikkuna meni rikki. Oppilasta itkettää, mutta pian kaikki ovat yhtä mieltä, että kyse oli vahingosta.

Pikkujuttuja, jotka Klar haluaa silti hoitaa. ”Näitä on parikymmentä päivässä.”
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Franz Jonas Europaschule on niin sanottu uusi keskikoulu, ja sen 280 oppilasta ovat 11–15-vuotiaita.

Itävallassa ei ole kaikille yhteistä peruskoulua. Lapset – tai vanhemmat – valitsevat, jatkavatko 11-vuotiaat koulua ammattiopintoihin johtavalla linjalla vai pyrkivätkö lukiolinjalle.

Nelivuotinen uusi keskikoulu on osa ammattiopintoihin vievää koulupolkua. Varsinkin Wienissä enemmistö julkisten keskikoulujen oppilaista on maahanmuuttajia.

Niin on myös Klarin koulussa. Oppilaista 30–40 on itävaltalaisia, Klar laskee. Sama määrä on tšetšeenejä. Sitten on lapsia monista Balkanin maista ja Turkista. He ovat usein toisen tai kolmannen polven maahanmuuttajia. Oppilaita on myös Unkarista, Puolasta, Bulgariasta ja Romaniasta. Pakolaiskriisi toi paljon afgaaneja ja syyrialaisia.

Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Oppilaiden taustat vaikuttavat koulun arkeen. Kaikki eivät osaa kouluun tullessaan saksaa, ja koulussa kohtaa monta kulttuuria. Oppilaista moni on muslimi.

Itävallassa on käyty viime ajat vilkasta keskustelua islamista kouluissa. ”Keskustelu on tärkeä. Aihe on ollut tabu siinä missä koulujen väkivalta”, Klar sanoo.


Keskustelun sysäsi liikkeelle wieniläisen rehtorin Susanne Wiesingerin kirja Kulturkampf im Klassenzimmer – Wie der Islam die Schulen verändert (Kulttuurikamppailu luokkahuoneessa – miten islam muuttaa kouluja).
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ongelmat eivät ole uusia, Klar sanoo. Keskustelu keräsi kuitenkin uudella tavalla kierroksia, sillä poliittinen tilanne oli sille otollinen. Varsinkin toinen Itävallan hallituspuolueista, nationalistinen ja osin äärioikeistolainen vapauspuolue, ajaa hyvin muslimi- ja maahanmuuttokielteistä linjaa.

Osalle opettajista aihe on vaikea siksi, että nationalistit politikoivat muslimilapsilla ja kouluilla, Klar sanoo. Klar on myös itse poliittisesti aktiivinen. Hän kuuluu Itävallan liittokanslerin Sebastian Kurzin johtamaan konservatiivipuolueeseen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Maahanmuuttajakouluista puhutaan nyt vaikka mitä ja kovin sanoin. Tilanne on kuitenkin se, että esimerkiksi musliminuorten radikalisoituminen on vakava ongelma. Kyse on siitä, haluavatko poliitikot ratkaista ongelmia vai käyttää niitä hyväkseen ajaakseen jotain muuta.”

Kolme vuotta sitten pakolaiskriisi oli myös kouluille kriisi. ”Olisi liian yksinkertaista pitää koulut ja islam -keskustelua pakolaiskriisin seurauksena, mutta se on yksi syy”, Klar sanoo.

Itävaltaan tuli lyhyessä ajassa paljon saksaa osaamattomia lapsia kriisialueilta. Samalla kouluun syntyi uudenlaisia jännitteitä, kun toisen ja kolmannen polven maahanmuuttajanuoret kohtasivat uudet tulijat.

”Monet lapset olivat hämillään siitä, miten eri lailla muslimeja uudet tulijat olivat kuin he, Itävallassa syntyneet ja kasvaneet.”

Vasta tulleet syyrialaisnuoret saattoivat olla huomattavasti modernimpia elämäntavoiltaan kuin vaikka itävallanturkkilaiset nuoret, joiden käsitys islamista on varsin konservatiivinen. Toisaalta Afganistanista tuli erittäin konservatiivisia perheitä.

”Osa lapsista tulee hyvin nationalistisista yhteisöistä. Se ruokkii rasismia. Koulun on puututtava siihen, etteivät oppilaat ryhmäydy ja jengiydy kansalaisuuksittain. En halua tänne mitään afgaanit vastaan tšetšeenit -asetelmaa.”

Koulussa on oltava kaikille yhteiset ja selvät säännöt, Klar sanoo. ”Siksi myös vaadin, että myös opettajat raportoivat minulle kaikki luokissa tapahtuneet hässäkät.”

Tärkeää on myös se, että oppilaat voivat aina kääntyä jonkun sellaisen aikuisen puoleen, joka kuuntelee, Klar sanoo. Siksi Klarin ovella on oikeastaan koko ajan joku. Välillä asia on todella vakava.

Viime syksynä kävi ilmi, että vanhemmat olivat naittaneet yhden koulun oppilaista, 15-vuotiaan tšetšeenitytön.

”Tyttö oli näyttänyt kännykästä kavereilleen kuvia häistään. Olin ensimmäinen, joka puuttui pakkoavioliittoon. Tapaus avasi silmät ihan uudella tavalla.”

Kouluihin voi helposti syntyä uudenlainen radikaali musliminuorisokulttuuri, josta nuorten vanhemmilla ei ole aavistustakaan. Monilla Euroopassa asuvilla musliminuorilla on aikaisempaa tiiviimpi suhde omaan uskontoonsa.

Kyse on ilmiöstä, jota wieniläisen Das Biber -lehden päätoimittaja Melisa Erkurt kutsuu Sukupolvi Haramiksi.

Haram on arabiaa ja tarkoittaa kiellettyä. Haramin vastakohta on halal, sallittu.


Sukupolvi Haram on nuorten maahanmuuttajataustaisten muslimien sukupolvea, joka koko ajan omassa arjessaan huomaa, ettei ole tervetullut eikä myöskään tule saamaan samoja mahdollisuuksia moderniin menestyksekkääseen vauraaseen elämään kuin saavat itävaltalaiset nuoret.

Vastareaktiona kohtaamalleen vihamielisyydelle nuoret hakevat uskonnostaan tunnetta siitä, että kuuluvat johonkin ryhmään. ”Koska heidät nähdään jatkuvasti vain musliminuorina, olkoon siis se jotain, mistä olla ylpeä”, Erkurt sanoo Biberin toimituksessa Wienin keskustassa.

Nuoret omaksuvat aikaisempaa konservatiivisempia arvoja osin vastareaktiona muslimivastaisuudelle. Tuloksena on eräänlainen nuorten oma islamtulkinta ja alakulttuuri, joka on sekoitus islamia ja itävaltalaista elämäntapaa. Se ei synny tyhjästä, Erkurt sanoo.

Osa perheistä on aiempaa konservatiivisempia – mutta osa nuorista on vanhempiaan uskonnollisempia. Osin kyse on propagandasta ja käännyttämisestä, osin nuorisokulttuurien dynamiikasta.

Saksalaisten maahanmuuttajataustaisten rap-muusikoiden vaikutusvalta on Itävallassa suurta, Erkurt sanoo. Youtube on vahva nuorisomedia ja täynnä saarnaajia. Nuoret toisen ja kolmannen sukupolven muslimit Euroopassa ovat esimerkiksi Isisin järjestelmällisen propagandan kohde. Itävallan ja Saksan suurimmat moskeijaverkostot ovat Turkin valtiollisia toimijoita.

”Koko maailma on tekemässä arvoissaan käännöstä kohti konservatismia. Niin tekee myös muslimimaailma.”

Erkurt on myös itse maahanmuuttaja ja muslimiperheestä. Hänen perheensä pakeni Sarajevosta Balkanin sotaa.

Erkurt tekee myös jatkuvasti töitä musliminuorten kanssa itävaltalaisissa kouluissa. Hän vetää kerran kuussa viikon mittaisia työpajoja nuorille, aina eri koulussa. Periaatteessa kehyksenä on journalismi – nuoret tekevät videoita ja kirjoittavat.

Toimittajan töitä keskeisempää on kuitenkin se, että aiheena ovat nuorten omat ongelmat.

”Työpajan aihe voi olla rasismi, antisemitismi tai usein seksismi. Tai miten nuoret voivat käsitellä sitä, että tulevat syrjityksi. Tai kiusaaminen ja vallankäyttö omassa ryhmässä: joka koulussa jonkun tytön alastonkuva on kiertänyt nuorelta toiselle.”

Musliminuorten keskuudessa voi olla kova oma kontrolli.

V-aukko paidassa voi olla haram, tai se, ettei käytä huivia.

Usein ne machoimmat nuoret miehet ottavat oikeudekseen määritellä, kuka on hyvä ja kuka huono muslimi. Säännöt ovat eri tytöille ja pojille. ”Ja toisaalta pojille ei ole oikein mitään muuta miehen mallia kuin olla kova.”

Nuorten haram-kulttuuri synnyttää epätasa-arvoa, kiusaamista ja syyllistämistä.

”Kun nuorten kanssa puhuu, huomaa, etteivät he tunne kovinkaan hyvin islamia tai vaikka Turkin poliittista tilannetta. Silti he ihailevat vaikka presidentti Recep Tayyip Erdoğania, jonka fanittaminen on nyt suosittua”, Erkurt sanoo.

Viikon työpaja voi muuttaa paljon nuorten asenteita ja luokan henkeä, Erkurt sanoo.

Isoin rakenteellinen ongelma on kuitenkin poliitikkojen käsissä. Kyse on Itävallan koulujärjestelmästä, hän sanoo.

”Kaikille ilmainen kokopäiväinen peruskoulu tasaisi eriarvoisuutta. Poliittisesti peruskoulu on kuitenkin Itävallassa ilmeisen mahdoton.”

Rehtori Klar näyttää koulun tiloja. Kun Klar koputtaa luokkahuoneen ovelle ja astuu sisään, oppilaat nousevat seisomaan.

”Tämä ei ole mikään ongelmakoulu, vaan rauhallinen paikka, jossa kunnioitetaan toisia. Se johtuu siitä, miten toimimme.”

Mutta rajansa on opettajillakin. Klar sanoo, että maahanmuuttajakoulut tarvitsisivat huomattavasti lisää tukitoimia, kuten psykologeja.

Jumppasalissa pelataan koripalloa. Klar kysyy heti yhdeltä oppilaista, miksei tällä ole urheiluvaatteita.

Periaatteessa koulun säännöistä on tullut oppilaille tärkeitä, Klar sanoo. Ne tuovat rauhaa. Kouluun ei esimerkiksi tulla maastokuvioisissa tai militaristisissa asuissa. Ne saattavat pelottaa. ”Kielsin afgaanihuivit – ja verkkarit. Kouluun pukeudutaan kunnolla.”

Luokkien juhlissa ei soiteta minkään ryhmän omaa musiikkia. ”Normiräppi käy.”

Klar kieltäisi huivit, jos voisi. ”Jos olisi kielto, tyttöjen ei tarvitsisi suostua paineen alla johonkin, mitä eivät itse halua.”


Opettajille musliminuorten maailmassa on ollut opeteltavaa, Klar sanoo. Entuudestaan tarkkailtiin äärioikeistolaistumista. Natsitervehdyksiä ei tehdä.

Nyt pitää tuntea uudet merkit.

Esimerkiksi joidenkin koulujen luokkakuvista näkee yhdellä vilkaisulla, ettei opettajilla ole aavistustakaan, mitä koululaiset vieressä tekevät, Klar sanoo.

”Nuoret näyttävät sormi pystyssä Isisin tunnusta tai turkkilaisen rikollisjärjestön Harmaiden susien sudenpäätä.”

Radikalisoituminen, oli se millaista ja kenen tahansa, on vaarallista, Klar sanoo. ”Samoin vastakkainasettelut. Niitä täytyy ehkäistä. Kun me koulussa ratkomme näitä ongelmia, yritämme olla käytännöllisiä. Siksi otan ihan kaiken vakavasti.”

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Grönlannin manner­jäätikköä katoaa vuodessa 45 000 Kheopsin pyramidin verran – Sulamisesta on nyt paljastunut sivu­vaikutus, joka voi osoittautua vakavaksi

    2. 2

      Sairaalan päivystyksessä Helsingissä on erityinen triplaruuhka – ”Täällä on itketty käytävillä”

    3. 3

      Uutissivusto: Trump määräsi asian­ajajansa valehtelemaan kongressille Venäjä-hankkeista

    4. 4

      Hän hyökkää, haukkuu ja saa ilonsa toisen nujertamisesta – Sadistisen persoonallisuus­häiriön piirteitä ilmenee aivan tavallisilla ihmisillä, ja tällainen se on

      Tilaajille
    5. 5

      Valmisteliko Venäjä hyökkäystä länteen Zapad-sotaharjoituksessa?

    6. 6

      Entinen poikaystävä huoritteli ja musa-alan sedät nauroivat päin naamaa – sitten Ronja Stanley otti ohjat omiin käsiinsä, ja nyt hän laulaa laukeamisesta

    7. 7

      Muistatko nämä tavat, jotka eivät tulisi lentokoneessa enää kuuloonkaan? 1950-luvulla matka Kanarialle vei neljä päivää, mutta sitten seuramatkoilla alettiin käydä kuin lähiökapakassa

      Tilaajille
    8. 8

      HS:n jakelussa häiriöitä – lue päivän näköis­lehti ilmaiseksi täältä

    9. 9

      Äänikirjan lukija pisti omiaan Ruotsissa, kirjailija uhkaa nyt oikeusjutulla: ”Minulla oli huono päivä, ja provosoiduin kirjan liian helpoista tulkinnoista”

    10. 10

      Teollisuusalueen ytimessä Helsingin Malmilla lepää hämmentävä salaisuus – Georg Porokara on haalinut kokoelmiinsa neljän ison omakotitalon verran leluja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pilapiirtäjä Ville Ranta teki piirroksen Oulun seksuaali­rikoksista ja sohaisi muurahais­pesään – Facebook jäädytti tilin, mutta se ei Rantaa hetkauta, sillä hän ei ole ensi kertaa asialla

    2. 2

      Keskellä Helsingin liikenteen jylyä uinuu unohdettu maalaisidylli – Kaupunki haluaa jyrätä 100-vuotiaan pihapiirin

    3. 3

      Netflix julkaisi elokuvan, jonka ”kaikki ovat katsoneet”, vaikka sitä pidetään todella huonona – ilmiö kertoo ajastamme, jossa pelkäämme jäädä ulkopuolisiksi

    4. 4

      Ruokavalioista tuli niin tiukkoja, että ihmiset alkoivat syödä väärin – nyt nousee yksinkertainen dieetti, jonka asiantuntija soisi syrjäyttävän kaikki muut

      Tilaajille
    5. 5

      Mikko Sorjolahti, 43, katseli, kuinka juopot opettivat nuorempiaan juomaan Lasolia Myyrmäen asemalla – Asema saatiin rauhoitettua yllättävällä tavalla

    6. 6

      Maailman suurin tietovuoto: Yli 770 miljoonaa osoitetta ja salasanaa löytyi hakkeripalstalta

    7. 7

      Kiinan kanadalaiselle langettama kuolemantuomio on viesti, ja se on hyvä tiedostaa Suomessakin

    8. 8

      Espoolaisnainen hiihti töihin Helsingin keskustaan – ”Ruttopuistossa matka eteni vauhdilla”

    9. 9

      Tania Karumaa, 43, hyppäsi aamukahdelta aura-auton rattiin, jotta muut pääsisivät aamulla töihin Helsingissä – ”Välillä tuntuu, että ihmiset luulevat meidän olevan vain muiden kiusana”

    10. 10

      Hän hyökkää, haukkuu ja saa ilonsa toisen nujertamisesta – Sadistisen persoonallisuus­häiriön piirteitä ilmenee aivan tavallisilla ihmisillä, ja tällainen se on

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vuosaarelaisen kaunottaren turhamaisuus pöyristyttää ihmisiä – Mutta lopulta he itkevät, sillä Jasmin Koskirannan tarina onkin suurempi

      Tilaajille
    2. 2

      Keksijänero loi miljardituotteen ja joutui tyttärensä syrjäyttämäksi – Suomalaista Polaria ja sen perustajan traagista kohtaloa ympäröi hiljaisuuden muuri

      Tilaajille
    3. 3

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    4. 4

      Vuoden paras Fingerpori -äänestys keräsi yli 23 000 ääntä – ”Hieno valinta”, toteaa Pertti Jarla yleisön suosikista ja paljastaa omansa

    5. 5

      Radikaalit pääsivät niskan päälle perussuomalaisten nuorisojärjestössä – suljetulla keskustelupalstalla julistetaan rotuoppia ja haukutaan Halla-ahoa

      Tilaajille
    6. 6

      Pilapiirtäjä Ville Ranta teki piirroksen Oulun seksuaali­rikoksista ja sohaisi muurahais­pesään – Facebook jäädytti tilin, mutta se ei Rantaa hetkauta, sillä hän ei ole ensi kertaa asialla

    7. 7

      Sähköhammasharjakin voi jättää hampaat likaisiksi – yleinen harjaustekniikka pilaa koko sähköharjan idean, sanoo asiantuntija

    8. 8

      Miksi suomalaismiehet hakevat puolisonsa Aasiasta? Tästä kertoo Ylen Tuontirakkautta-sarja, joka suututti osallistujapariskunnan

    9. 9

      Autoista tuli niin hyviä, että kuljettajien ajotaidot romahtivat – tämä perusasia unohtuu monelta ja talvella sen kuulee lähes joka risteyksessä

    10. 10

      Tällainen on kahdeksan lapsen hyväksikäyttö­tapaus: Kalliolaismies saalisti tyttöjä Instagramissa – Tuomittu pyysi 14-vuotiasta tyttöä vaikenemaan seksistä

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Miksi jotkut puhuvat paljon itsestään? Ja miksi suu on märkä?
    3. Sairaalan päivystyksessä Helsingissä on erityinen triplaruuhka – ”Täällä on itketty käytävillä”
    4. Entinen poikaystävä huoritteli ja musa-alan sedät nauroivat päin naamaa – sitten Ronja Stanley otti ohjat omiin käsiinsä, ja nyt hän laulaa laukeamisesta
    5. Bogotassa verinen pommi-isku 16 vuoden hiljaiselon jälkeen – Ainakin 21 kuollut ja 68 haavoittunut
    6. Jättiyllätys jalkapallon Naisten liigassa: hallitseva mestari PK-35 Vantaa ei saanut liigalisenssiä ensi kaudelle – ongelmia tilinpäätöksen asiakirjoissa, palkkioiden maksu viivästynyt
    7. Afrikan unioni vaatii lykkäämään Kongon lopullisen vaalituloksen julkistusta – miljoonien äänten vilpistä on painavaa näyttöä
    8. Uutissivusto: Trump määräsi asian­ajajansa valehtelemaan kongressille Venäjä-hankkeista
    9. Grönlannin manner­jäätikköä katoaa vuodessa 45 000 Kheopsin pyramidin verran – Sulamisesta on nyt paljastunut sivu­vaikutus, joka voi osoittautua vakavaksi
    10. Äänikirjan lukija pisti omiaan Ruotsissa, kirjailija uhkaa nyt oikeusjutulla: ”Minulla oli huono päivä, ja provosoiduin kirjan liian helpoista tulkinnoista”
    11. Miljoonasateen historiikki paljastaa: uhkarohkea konsertti oli lähellä päätyä koko yhtyeen kuolemaan uima-altaan pohjalla
    12. Näytä lisää