Ulkomaat    |   HS-analyysi

Yhdysvallat jatkaa saksalais­yhtiöiden painostamista Nord Stream 2 -hankkeen estämiseksi – Saksan ulkoministeri Maas: ”Päätökset Euroopan energiapolitiikasta tehdään Euroopassa, ei Yhdysvalloissa”

Yhdysvaltain Saksan-lähettilään kirje Nord Stream 2 -hankkeessa mukana oleville energiayhtiöille kiristää Saksan ja Yhdysvaltain välejä.

Berliini

Yksi keskeisistä Venäjältä Saksaan vievään Nord Stream 2 -kaasuputkihankkeeseen liittyvistä poliittisista riskeistä on jo moneen kertaan toteutunut: kaasuputkihanke kiristää yhtenään eri maiden keskinäisiä välejä ja etenkin Saksan ja Yhdysvaltojen suhdetta.

Uusin vaihe poliittisesti kiistanalaisessa kaasuputkihankkeessa ovat Yhdysvaltojen Saksan-suurlähettilään Richard Grenellin saksalaisyrityksille lähettämät kirjeet, joissa yrityksiä uhataan Yhdysvaltain pakotteilla, mikäli ne osallistuvat Nord Strem 2 -kaasuputkihankkeeseen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Grenellin 3. tammikuuta lähettämistä kirjeistä kertoi sunnuntaina saksalaislehti Bild.

Grenell kirjoittaa Nord Stream 2- ja Turk Stream -kaasuputkihankkeisiin osallistuvien yritysten heikentävän keskeisesti Ukrainan ja Euroopan turvallisuutta. Kirjeessä Grenell sanoo, että Venäjän energiavientihankkeisiin osallistuvat yritykset osallistuvat toimintaan, joka voi aiheuttaa niille itselleen merkittäviä pakoteseuraamuksia.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Talouslehti Handelsblattin mukaan Grenellin kirjeen ovat saaneet Nord Stream 2 -hankkeen päärahoittajat, energiajätit BASF ja Uniper. Suomalainen energiayhtiö Fortum on Uniperin suurin omistaja noin 47 prosentin omistusosuudella.

Uhkaus Yhdysvaltain eurooppalaisyhtiöihin kohdistamista pakotteista ei ole uusi, sillä Yhdysvaltain presidentti Donald Trump tekee hyvin nationalistista ulkopolitiikkaa ja kauppapolitiikkaa sekoittamalla ne toisiinsa. Saksalle ja Euroopalle tällä on monia vakavia seurauksia, mikä näkyy transatlanttisten suhteiden kireydessä.

Liittolainen Yhdysvallat painostaa Saksaa ja monia muita maita talouskysymyksillä auto- ja terästulleista ja energiapolitiikkaan. Viime kesän Nato-kokouksen yhteydessä Brysselissä Trump hyökkäsi kovin sanoin Saksaa vastaan ja kytki Nord Strem 2-hankkeen Saksan puolustusmenoihin käyttämään summaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Trump otti saman esiin myös YK:n yleiskokouksessa syyskuussa: ”Saksasta tule täysin riippuvainen Venäjän energiasta, ellei se muuta kurssia.”

Pakotteiden uhka on leijunut Nord Stream 2 -hankkeen yllä koko Trumpin kauden. Kirje tuo uhkauksiin kuitenkin uutta konkretiaa.

Handelsblattin mukaan yhtiöt ovat kääntyneet Saksan ulkoministeriön puoleen kysyäkseen neuvoa siitä, miten kirjeeseen olisi reagoitava. Ulkoministeriö neuvoi yhtiöitä olemaan reagoimatta mitenkään. Saksan johdossa pidetään ennenkuulumattomana sitä, että jonkin maan suurlähettiläs kohdistaa tällaisen viestin suoraan saksalaisyhtiöille.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Saksan ulkoministerin Heiko Maasin reaktio kirjeeseen kuultiin Maasin viime torstaina Itä-Euroopan ulkomaankauppayhdistyksen Osteuropavereins der Deutschen Wirtschaftin uudenvuodenvastaanotolla pitämässä puheessa.

Maas otti esiin Yhdysvaltain uhkailun uusilla pakotteilla ja arvosteli niitä. Hän myös sanoi, ettei Nord Stream 2 -hankkeen suhteen mikään ei ole muuttunut.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Päätökset Euroopan energiapolitiikasta tehdään Euroopassa, ei Yhdysvalloissa.”

Yhdysvallat ei ole Nord Stream 2 -kritiikissään yksin, vaan putkihanke hiertää myös Saksan ja Puolan sekä Baltian maiden välejä. Myös Tanska panee vastaan eikä halua putken kulkevan vesialueensa kautta.

Putken vastustajat ovat sitä mieltä, että Nord Stream 2 vie pohjan EU:n tuelta Ukrainalle, jonka kautta kulkee Eurooppaan huomattava määrä kaasua Venäjältä. Yhdysvalloilla puolestaan on omat talousintressinsä myydä Eurooppaan amerikkalaista LNG-kaasua.

Ukraina pelkää menettävänsä venäläiskaasun kauttakulusta saamansa tulot – ja myös Euroopan turvallisuuspoliittisen tuen ja huomion, mikäli Ukraina ei jatkossa ole enää EU-maille strategisesti tärkeä kaasun kauttakulkumaa.

Saksan liittokansleri Angela Merkel on vakuuttanut, ettei kaasuputkihanke Nord Stream 2 etene ilman, että kaasun jatkotoimituksista tehdään sopimus myös Ukrainan kanssa.

Mutta vaikka Saksa vakuuttaa, ettei Nord Stream 2 -hankkeesta peräännytä, myös Saksa joutuu jatkuvasti arvioimaan kantaansa.

Venäjän ja Ukrainan marraskuussa nopeasti kiristynyt konflikti Asovanmerellä oli vakava muistutus siitä, miten nopeasti tilanne Ukrainassa voi kärjistyä. Myös Grenellin kirjeessä energiayhtiöille viitataan Venäjän ja Ukrainan yhteenottoon Kertšinsalmessa. Kirjeen mukaan Nord Stream 2 -hanke antaa Venäjälle välineen kiristää Ukrainaa entisestään.

Maasen sanoi torstain puheessaan, että mikäli eurooppalaisyritykset painostettaisiin pakotteilla vetäytymään Nord Stream 2 -hankkeesta, ei myöskään enää olisi ketään, joka voisi vaikuttaa siihen, että Venäjä toimittaa jatkossakin kaasua Eurooppaan Ukrainan kautta.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsingin Iso Roobertinkadulta löytyi luvaton salahotelli, väittää rakennusvalvonta – Osakas: ”Huippuhinnan” asunnoistaan maksaneet kärsivät

    2. 2

      Näin meidät huijattiin juomaan vaikka ei ole jano – liika juominen on vaarallista urheilussa, ja muillekin se on turhaa

      Tilaajille
    3. 3

      Suomi laittoi miljoonia euroja saksalaisiin ruoka­messuihin – HS kiersi Suomen osaston berliiniläisen ruoka­gurun kanssa, ja tämä yllättyi

    4. 4

      Miksi ihmiset vain näpräävät kännyköitään bussissa? Kuljettaja Raimo Lampea asia vaivasi niin paljon, että hän päätti tehdä jotain

    5. 5

      Tein vuosia sitten väärän valinnan opiskelu­paikasta ja nyt saan siitä rangaistuksen

    6. 6

      Monilla on piilolinssien vaurioittamat silmät, eivätkä he tiedä sitä itse – ”Optikoiden koulutus tähtää myymiseen, eikä riskeistä välttämättä kerrota”, sanoo asiantuntija

      Tilaajille
    7. 7

      Keskustelu maahanmuuttajien seksuaali­rikoksista kiihtyi muuallakin Euroopassa, ja lakeja tiukennettiin – Mitä Saksassa ja Ruotsissa on opittu?

    8. 8

      Ruosteen­punainen Kuu pimeni näyttävästi – kuvakooste ja time lapse -video harvinaisesta luonnon­ilmiöstä

    9. 9

      Esikoululaiset uhmasivat hyytävää aamua, sillä ”verikuu” oli nähtävä ihan tähtitornista – ”Vauu”, topatut lapset hihkuivat

    10. 10

      Heistä piti tulla super­tähtiä, mutta toisin kävi – Kolme suomalaista ykkös­kierroksen NHL-varausta kertoo HS:lle, miksi ura ei auennutkaan

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuu pimeni – Lähetä kuvia ruosteen­punaiseksi värjäytyvästä kuusta HS:lle

    2. 2

      Lesken oikeudet ovat suurin perinnön­jakoon liittyvä harha­käsitys – ”Kaiken­laiset epäilykset aiheuttavat verisiä riitoja”, sanoo asianajaja

    3. 3

      Keskellä Helsinkiä on talo, jonka lattian alta paljastui aikakapseli täynnä 300 vuoden takaista elämää

    4. 4

      Kommentti: Poika­koulun oppilaat nöyryyttivät alkuperäis­kansan aktivistia – Video tapauksesta on herättänyt järkytystä, koska se kertoo Yhdys­valtojen poliittisesta ilmapiiristä

    5. 5

      Ahtaasti asuminen on yleistymässä, ja Helsingin Alppilassa asuvat Estradat ovat siitä osoitus – neli­henkisen perheen kodissa on vain keittiö ja makuu­huone

    6. 6

      Suomeen on jo saattanut levitä uusi peto – ensi­havainto kulta­sakaalista voidaan tehdä hetkenä minä hyvänsä

    7. 7

      Toimittaja Lea Pakkanen matkusti läpi Venäjän ja huomasi olevansa ruumiiden keskellä – Pienessä siperialais­kylässä valkeni Pakkasen suvun salaperäinen painajainen

      Tilaajille
    8. 8

      Entä jos lentämisen sijasta matkustaisi Málagaan, Berliiniin tai New Yorkiin maitse ja meritse? Laskimme päästöt, hinnat ja matka-ajat

    9. 9

      Näin meidät huijattiin juomaan vaikka ei ole jano – liika juominen on vaarallista urheilussa, ja muillekin se on turhaa

      Tilaajille
    10. 10

      Tein vuosia sitten väärän valinnan opiskelu­paikasta ja nyt saan siitä rangaistuksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    2. 2

      Vuoden paras Fingerpori -äänestys keräsi yli 23 000 ääntä – ”Hieno valinta”, toteaa Pertti Jarla yleisön suosikista ja paljastaa omansa

    3. 3

      Pilapiirtäjä Ville Ranta teki piirroksen Oulun seksuaali­rikoksista ja sohaisi muurahais­pesään – Facebook jäädytti tilin, mutta se ei Rantaa hetkauta, sillä hän ei ole ensi kertaa asialla

    4. 4

      Sähköhammasharjakin voi jättää hampaat likaisiksi – yleinen harjaustekniikka pilaa koko sähköharjan idean, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Keskellä Helsinkiä on talo, jonka lattian alta paljastui aikakapseli täynnä 300 vuoden takaista elämää

    6. 6

      Autoista tuli niin hyviä, että kuljettajien ajotaidot romahtivat – tämä perusasia unohtuu monelta ja talvella sen kuulee lähes joka risteyksessä

    7. 7

      Tältä näyttää Redi arkisena aamu­päivänä – Yrittäjät kertovat, miltä kauppa­keskuksen tilanne vaikuttaa nyt

    8. 8

      Tällainen on kahdeksan lapsen hyväksikäyttö­tapaus: Kalliolaismies saalisti tyttöjä Instagramissa – Tuomittu pyysi 14-vuotiasta tyttöä vaikenemaan seksistä

    9. 9

      Kampaaja Petri Puhakka joi itsensä väsyksiin, haki voimaa amfetamiinista, vihasi itseään peilin edessä ja joi lisää – Sitten esimies sanoi oikeat sanat

      Tilaajille
    10. 10

      Keksijänero loi miljardituotteen ja joutui tyttärensä syrjäyttämäksi – Suomalaista Polaria ja sen perustajan traagista kohtaloa ympäröi hiljaisuuden muuri

      Tilaajille
    11. Näytä lisää