Ulkomaat

Japanilaishotelli yritti korvata työntekijät roboteilla, mutta niistä oli pelkkää riesaa – puolet roboteista on saanut potkut

Monissa hotelliketjuissa ympäri maailmaa on jo yksinkertaisia tehtäviä hoitavia robotteja.

Maailman ensimmäisenä robottihotellina itseään mainostanut japanilaishotelli on antanut potkut puolelle roboteistaan, joista on ollut lähinnä riesaa.

Länsi-Japanin Sasebossa sijaitseva Henn na -hotellissa jopa aulassa vastaanottomusiikkia soittanut pianisti oli robotti.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Hotellisssa oli kaikkiaan 243 robottia, jotka hoitivat erilaisia tehtäviä vieraiden vastaanottamisesta laukkujen kantamiseen. Jopa akvaariossa oli kalarobotteja.

Nyt noin puolet roboteista on vapautettu tehtävistään, kertoo sanomalehti Wall Street Journal (WSJ). Tilalle on palkattu ihmistyöntekijöitä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Nyt töissä on helpompaa, kun emme enää joudu jatkuvasti vastaamaan asiakkaille, jotka kertovat robottien aiheuttamista ongelmista”, eräs hotellin työntekijä sanoi WSJ:lle.

Juuri mitkään hotellin roboteista eivät olleet tehtäviensä tasalla.

Jokaisessa huoneessa oli pienen nuken kokoinen Churi-robotti, jonka olisi pitänyt toimia huonepalvelijana.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Robotti ei kyennyt kuin muutamaan alkeelliseen keskustelunpätkään ja säätämään huoneen lämmitystä ja valaistusta. Vieraat turhautuivat yrittäessään kysyä Churilta yksinkertaisia kysymyksiä esimerkiksi lähiseutujen nähtävyksistä.

Huoneissa ei ollut puhelimia, koska nukkerobotin piti toimia ”puhelunvälittäjänä”, jonka kautta asiakkat olisivat voineet pitää yhteyttä vastaanottoon. Se ei ottanut onnistuakseen, ja asiakkaiden piti soitella vastaanottoon omilla kännyköillään pyytääkseen ihmistyöntekijöitä apuun.

Eräs asiakas kertoi, kuinka oli herännyt yöllä unestaan muutaman tunnin välein siihen, että Churi-robotti hoki lausetta ”Anteeksi, en ymmärrä”.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Lopulta asiakas tajusi, että robotin puhetunnistus reagoi hänen kuorsaamiseensa ja luuli sitä epäselväksi puheeksi.

Muutkaan robotit eivät kyenneet suoriutumaan tehtävistään. Vastaanottorobotti ei osannut neuvoa ihmisiä nähtävyyksissä tai liikennevälineiden käytössä. Nyt sen tilalla on taas ihminen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Matkalaukunkantajarobotti taas oli 80-prosenttisesti hyödytön. Se ei päässyt kuin pariinkymmeneen hotellin sadasta huoneesta, koska kykeni liikkumaan vain hyvin tasaisella lattialla.

Aulan pianistirobottikaan ei ole toiminnassa.

Hotellirobottien esiinmarssi on kuitenkin pikemminkin alkamassa kuin loppumassa.

Moni hotelliketju käyttää robotteja yksinkertaisissa tehtävissä asiasta suurta melua pitämättä, WSJ kertoo. Esimerkiksi Yotel- ja Aloft-ketjut käyttävät Yhdysvalloissa metrinkorkuisia robotteja, jotka vievät huoneisiin postia ja juomia. Portieerirobotteja on tuotannossa kiinalaisella Alibaballa.

Japanissa pioneerityötä tehnyt Henn na -hotelli saattoi luottaa samoihin robotteihin liian pitkään. Neljässä vuodessa nukkerobotti Churin tekniikka vanheni pahasti, mutta hotelli ei ollut valmis investoimaan uusiin.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Oman työhakemuksen perään kannattaa soittaa vain yhdestä syystä – kolme rekrytoinnin ammattilaista kertoo, miten onnistut työnhaussa

    2. 2

      Kalasataman Majakka-tornitalon työmaalla on tapahtunut vesivahinko – Rakennusyhtiö SRV kuvailee vahinkoa merkittäväksi

    3. 3

      Taiturimainen Wilson ratkaisi huiman voiton Susijengille, MM-karsinta pysyi elossa

    4. 4

      Pako Britanniasta kiihtyy EU-eron alla

      Tilaajille
    5. 5

      Seeprakuviolla suojautuminen toimii myös ihmisillä – tutkijat testasivat teoriaa raidallisilla mallinukeilla

    6. 6

      Lapset alkoivat ommella kestokasseja korvatakseen muovipussit ja se sai sosiaalisen median tolaltaan – ”Täytyypi alkaa käydä kaupassa naapurikunnissa”

    7. 7

      Paula Risikko toruu perustuslakivaliokunnan kuulemien oikeustieteilijöiden nimittelyä: ”He tekevät vain työtään”

    8. 8

      Hätätilasketsistä katkeroitunut Donald Trump uhkaili Twitterissä ”seuraamuksilla”, ja nyt presidenttiä imitoinut näyttelijä Alec Baldwin pelkää perheensä turvallisuuden puolesta

    9. 9

      Meneillään on alusvaatteiden taistelu, jossa vartalo­positiivisuudella ratsastava tulokas tekee silppua Victoria’s Secretistä

    10. 10

      Seeprakuvion jättihyöty varmistui videolta, kun tutkijat pukivat seeproja ja hevosia valeasuihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Seeprakuvion jättihyöty varmistui videolta, kun tutkijat pukivat seeproja ja hevosia valeasuihin

    2. 2

      Oman työhakemuksen perään kannattaa soittaa vain yhdestä syystä – kolme rekrytoinnin ammattilaista kertoo, miten onnistut työnhaussa

    3. 3

      Hätätilasketsistä katkeroitunut Donald Trump uhkaili Twitterissä ”seuraamuksilla”, ja nyt presidenttiä imitoinut näyttelijä Alec Baldwin pelkää perheensä turvallisuuden puolesta

    4. 4

      Perussuomalaisten kannatus nousee, ja kampanja tiivistyy Ouluun: ”Ihan tavalliset keski-ikäiset ihmiset ovat nyt vihaisia”

    5. 5

      Kiltteydellään hurmannut kumppani alkoikin vähitellen kontrolloida kaikkea – sadat lukijat kertoivat, millaista on, kun puolison mieli järkkyy

      Tilaajille
    6. 6

      Lapset alkoivat ommella kestokasseja korvatakseen muovipussit ja se sai sosiaalisen median tolaltaan – ”Täytyypi alkaa käydä kaupassa naapurikunnissa”

    7. 7

      Yli 2 300 suomalaista vastasi HS:n peltipoliisi­kyselyyn: Jaetuin tunnetila on raivo, ja jostain syystä se kohdistuu yhteen mieheen

    8. 8

      Miksi puoliso pettää? Psykoterapeutti Annikki Kaikkonen tutki uskottomuutta ja löysi kaksi toistuvaa tarinaa

      Tilaajille
    9. 9

      Shiar oli 15-vuotiaana jo päätynyt lastensuojelun asiakkaaksi – Sitten jostakin ilmestyi pankkimies Tuomas Plattonen

    10. 10

      Samsung esitteli odotetun taittuvan älypuhelimensa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miksi puoliso pettää? Psykoterapeutti Annikki Kaikkonen tutki uskottomuutta ja löysi kaksi toistuvaa tarinaa

      Tilaajille
    2. 2

      Lauri Markkasesta voi tulla kaikkien aikojen suomalais­urheilija – HS:n erikois­artikkeli näyttää, mikä tekee nuoresta kori­palloilijasta niin poikkeuksellisen

    3. 3

      Japanissa harvinaiset airokalat ovat nousseet pintaan – Myös tutkijat uskovat historiallisen suuren maanjäristyksen olevan vain ajan kysymys

    4. 4

      Hyvänä nukkujana pidetty voi kärsiä vakavasta sairaudesta – nämä merkit kielivät, että uni ei ole normaalia

      Tilaajille
    5. 5

      ”Olen tehnyt paljon väärää, maannut avio­miesten ja perheen­isien kanssa” – Pienessä suomalais­kaupungissa asuu entinen prostituoitu ja ihmis­kaupan uhri

      Tilaajille
    6. 6

      Suvi Pitkänen sai huuliinsa pistoshoidosta kudosvaurion, eivätkä ne palaa koskaan ennalleen – ”Epäonnistuneiden hoitojen tuloksia näkee kadulla aivan liian usein”, sanoo plastiikkakirurgi

      Tilaajille
    7. 7

      Oli huippulukio, oli harrastukset, oli liikaa intoa ja liian vähän aikaa – Ja niin Elena Shemyakin mieli hajosi

      Tilaajille
    8. 8

      Punnerrustesti ennustaa sydänterveyttä – yksinkertaisen testin voi tehdä missä ja koska vain

    9. 9

      Saturday Night Live pilkkasi hätätilajulistusta, ja Donald Trump sai tarpeekseen: ”Miten kanavat selviävät tästä ilman seuraamuksia?”

    10. 10

      Elina Mäkinen, 25, on poikkeusyksilö, joka pysyy hengissä jäisessä vedessä lähes puoli tuntia – ”Antureiden mukaan minun pitäisi olla kuollut”

    11. Näytä lisää