Ulkomaat

Lehdet: Satoja yhdysvaltalaisten baptistikirkkojen työntekijöitä epäilty seksuaalirikoksista, uhreja yli 700

Lehtien selvityksen mukaan uhreja oli noin 20 vuoden aikana yli 700, monet heistä lapsia ja nuoria.

Useita satoja yhdysvaltalaisten baptistikirkkojen työntekijöitä ja vapaaehtoistyöntekijöitä on syytetty seksuaalirikoksista, kertoo kahden texasilaisen sanomalehden tekemä laaja selvitys. Selvityksen julkaisivat sanomalehdet Houston Chronicle ja San Antonio Express-News.

Niiden mukaan noin 380:n baptistikirkkojen työntekijän tai vapaaehtoisen on vuodesta 1998 lähtien väitetty syyllistyneen seksuaalirikoksiin. Joukossa on ihmisiä, joita on tuomittu, joita vastaan on esitetty uskottavia väitteitä tai jotka ovat tunnustaneet tai eronneet tehtävistään.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Uhreja heillä on ollut yli 700, lehdet kertovat. Monet uhreista olivat lapsia ja nuoria, selvityksen mukaan nuorimmillaan kolmevuotiaita. Väitetyt teot ovat vaihdelleet seksuaalissävytteisten viestien ja kuvien lähettämisestä toistuviin raiskauksiin.

Selvitys koskee vain Southern Baptist Convention -kirkkokuntaan (SBC) kuuluvia kirkkoja. Siihen kuuluu noin 47 000 kirkkoa ja noin 15 miljoonaa jäsentä. Se on maailman suurin baptistikirkkokunta. SBC:n kirkkoja oli vuonna 2013 eniten Texasin, Pohjos-Carolinan, Georgian, Alabaman ja Tennesseen osavaltioissa, ilmenee kristillisen kustannusyhtiön Lifewayn julkaisemasta tilastosta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Lehtien selvitys perustuu uutisarkistoista ja tietokannoista haettuihin tietoihin väitetyistä seksuaalisista hyväksikäytöistä.

Lehtien mukaan joukko hyväksikäytön uhreja vaati vuonna 2008 SBC:tä ryhtymään toimiin seksuaalisen hyväksikäyttö kitkemiseksi, mutta kirkkokunta ei tehnyt mitään. Selvityksessä löytyi myös tuon ajan jälkeiseltä ajalta satoja hyväksikäytöistä epäiltyjä.

Nyt SBC lupaa toimia.

”Kirkkokuntana nyt on aika surra ja katua. Muutoksia on tulossa. Täytyy olla”, ilmoitti SBC:n puheenjohtaja James David Greear Twitterissä.
”Baptistien opinkappale kirkkojen autonomiasta ei koskaan saa olla uskonnollinen verho passiivisuudelle hyväksikäyttöä kohtaan”, hän totesi toisessa twiitissä.
Baptismi on katolilaisuuden jälkeen Yhdysvaltojen toiseksi suurin uskonsuuntaus, ilmenee Pew-tutkimuslaitoksen luvuista.

Baptismi on kristillinen uskonsuuntaus, joka kuuluu kristinuskon protestanttiseen haaraan. Baptistit korostavat Raamatun tärkeyttä ja henkilökohtaista uskoontuloa. Kaste annetaan vain uskoville ihmisille, ei esimerkiksi vauvoille.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Thaimaan rinnalle on noussut takuulämmin, monipuolinen ja melko edullinen lomakohde, jonne kaikki tuntuvat nyt matkaavan

    2. 2

      Venäläiset hävittivät kaiken eteensä tulevan nykyisen Vantaan alueella 300 vuotta sitten – Keskeltä liikenteen melua löytyy kuitenkin vielä 1700-luvun aarre

    3. 3

      ”Luulin sitä vitsiksi” – Tanska alkaa eristää karkotuspäätöksen saaneita ulkomaalaisia viruskokeisiin erikoistuneelle pikkusaarelle

      Tilaajille
    4. 4

      Uusi pettämätön matkakonsepti säästää rahaa, aikaa ja luontoa

    5. 5

      Donald Trump palkittiin huonoimpien elokuvien Razzie-palkinnoilla – huomiota sai myös Trumpin ”loputon pikkumaisuus”

    6. 6

      ”Pesulla käyn milloin missäkin” – Riitta-Liisa Tauriainen muutti syvimpään Lappiin, ja 12 neliön koti on oikeasti peräkärry

      Tilaajille
    7. 7

      IS: Antti Rinne menetti sairauden vuoksi liikuntakykynsä –”Nyt on tilanne se, että 150 metriä kävelen helposti”

    8. 8

      Iivo Niskanen kaatui ja joutuu nyt kirimään rajusti – HS seuraa hetki hetkeltä yhdistelmäkilpailua

    9. 9

      ”Pakko olla ylpeä, jos pystyy tuhoamaan kymmeneksi vuodeksi kokonaisen musiikkityylin” – Näin suomiräpistä tuli ensimmäisen kerran hittimusiikkia, kunnes kaikki alkoivat vihata sitä

      Tilaajille
    10. 10

      Udo Kier on näytellyt maailman arvostetuimmissa elokuvissa ja satoja miljoonia tuottaneissa kassamagneeteissa, ja nyt hän on tykästynyt suomalaiseen Timoon

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Thaimaan rinnalle on noussut takuulämmin, monipuolinen ja melko edullinen lomakohde, jonne kaikki tuntuvat nyt matkaavan

    2. 2

      ”Pakko olla ylpeä, jos pystyy tuhoamaan kymmeneksi vuodeksi kokonaisen musiikkityylin” – Näin suomiräpistä tuli ensimmäisen kerran hittimusiikkia, kunnes kaikki alkoivat vihata sitä

      Tilaajille
    3. 3

      Kolmilapsinen helsinkiläisperhe päätti siirtää ruokaostokset verkkoon, eikä arki enää ollut entisensä – näin rahankulutus muuttui

      Tilaajille
    4. 4

      ”Pesulla käyn milloin missäkin” – Riitta-Liisa Tauriainen muutti syvimpään Lappiin, ja 12 neliön koti on oikeasti peräkärry

      Tilaajille
    5. 5

      SRV:n Majakka-tornitaloon valui vettä tuntien ajan Kalasatamassa – Asunnon ostaneet pettyneitä: ”Luotto ei ole korkealla”

    6. 6

      ”Luulin sitä vitsiksi” – Tanska alkaa eristää karkotuspäätöksen saaneita ulkomaalaisia viruskokeisiin erikoistuneelle pikkusaarelle

      Tilaajille
    7. 7

      Venäläiset hävittivät kaiken eteensä tulevan nykyisen Vantaan alueella 300 vuotta sitten – Keskeltä liikenteen melua löytyy kuitenkin vielä 1700-luvun aarre

    8. 8

      Saako syöpäpotilasta hieroa? Osa hierojista ei halua tehdä sitä – ja siinä on myös riskinsä

    9. 9

      ”Näyttäähän se irvokkaalta, kun pappi on maha pystyssä alttarilla” – Kallion kirkkoherra Riikka Reinan mukaan kirkossa rehottaa naisten vähättely

    10. 10

      Uusi pettämätön matkakonsepti säästää rahaa, aikaa ja luontoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Pakko olla ylpeä, jos pystyy tuhoamaan kymmeneksi vuodeksi kokonaisen musiikkityylin” – Näin suomiräpistä tuli ensimmäisen kerran hittimusiikkia, kunnes kaikki alkoivat vihata sitä

      Tilaajille
    2. 2

      Miksi puoliso pettää? Psykoterapeutti Annikki Kaikkonen tutki uskottomuutta ja löysi kaksi toistuvaa tarinaa

      Tilaajille
    3. 3

      Japanissa harvinaiset airokalat ovat nousseet pintaan – Myös tutkijat uskovat historiallisen suuren maanjäristyksen olevan vain ajan kysymys

    4. 4

      Hyvänä nukkujana pidetty voi kärsiä vakavasta sairaudesta – nämä merkit kielivät, että uni ei ole normaalia

      Tilaajille
    5. 5

      Kolmilapsinen helsinkiläisperhe päätti siirtää ruokaostokset verkkoon, eikä arki enää ollut entisensä – näin rahankulutus muuttui

      Tilaajille
    6. 6

      ”Olen tehnyt paljon väärää, maannut avio­miesten ja perheen­isien kanssa” – Pienessä suomalais­kaupungissa asuu entinen prostituoitu ja ihmis­kaupan uhri

      Tilaajille
    7. 7

      Suvi Pitkänen sai huuliinsa pistoshoidosta kudosvaurion, eivätkä ne palaa koskaan ennalleen – ”Epäonnistuneiden hoitojen tuloksia näkee kadulla aivan liian usein”, sanoo plastiikkakirurgi

      Tilaajille
    8. 8

      Oman työhakemuksen perään kannattaa soittaa vain yhdestä syystä – kolme rekrytoinnin ammattilaista kertoo, miten onnistut työnhaussa

    9. 9

      Elina Mäkinen, 25, on poikkeusyksilö, joka pysyy hengissä jäisessä vedessä lähes puoli tuntia – ”Antureiden mukaan minun pitäisi olla kuollut”

    10. 10

      Saturday Night Live pilkkasi hätätilajulistusta, ja Donald Trump sai tarpeekseen: ”Miten kanavat selviävät tästä ilman seuraamuksia?”

    11. Näytä lisää