Ulkomaat

Turkki määräsi yli tuhat pidätettäväksi epäillyistä yhteyksistä muslimisaarnaaja Güleniin

Pidätykset keskittyvät pääkaupunkiin Ankaraan mutta niitä tehdään laajasti eri puolilla maata.

Turkki on määrännyt 1 112 ihmistä pidätettäväksi epäillyistä yhteyksistä muslimisaarnaaja Fethullah Güleniin, kertoo uutistoimisto Reuters. Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan syyttää, että Yhdysvalloissa asuva Gülen oli vuoden 2016 kaappausyrityksen takana.

Gülen on itse kiistänyt osallisuutensa kaappausyritykseen. Hän oli ennen Erdoğanin liittolainen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Reutersin uutinen pohjautuu CNN Turkin tietoihin. Pidätykset keskittyvät pääkaupunkiin Ankaraan mutta niitä tehdään laajasti eri puolilla maata.

Vuoden 2016 epäonnistuneessa vallankaappauksessa joukko sotilaita yritti syrjäyttää presidentti Erdoğanin, mutta yritys kuivui kokoon. Kumousyrityksessä kuoli 250 ihmistä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kaappausyrityksen vaikutuksesta Erdoğanin asema pikemminkin vahvistui. Turkissa on tehty valtavia puhdistuksia. Vastatoimissa vankilaan on päätynyt jo yli 77 000 ihmistä ja työnsä on menettänyt 150 000 valtion virkamiestä tai sotilashenkilöä, Reuters kirjoittaa.

Kriitikoiden mukaan presidentti on käyttänyt vallankaappausyritystä tekosyynä vastustajiensa nujertamiseen.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tutkijat palasivat maailman suurimmasta meren­alaisesta montusta ja kertoivat ennen­näkemättömistä tippu­kivistä ja ”hullusta” rikkivety­kerroksesta

    2. 2

      Yksi Helsingin hienoimmista ravintolasaleista oli vaarassa – Klassikkoa ei tärveltykään, ja kohta sinne pääsee taas syömään

    3. 3

      S-ryhmä julkaisi tomaattisäilykkeidensä tuottajista karun raportin, josta muut voisivat ottaa mallia

    4. 4

      Käsittämätön pörssitiedote saattoi rikkoa lakia

      Tilaajille
    5. 5

      Apulanta toi Areenalle hämmentävän esityksen, joka voisi pienellä viilauksella olla kaikkien aikojen hienoin suomalainen rockspektaakkeli

    6. 6

      Siperiassa satoi mustaa lunta, syyttäjä aloitti rikostutkinnan

    7. 7

      Punnerrustesti ennustaa sydänterveyttä – yksinkertaisen testin voi tehdä missä ja koska vain

    8. 8

      Varusmiespalvelussa suurin uudistus vuosikymmeniin: alokasajasta tehdään entistä kevyempi, taistelua harjoitellaan virtuaaliympäristössä

    9. 9

      Jussi Andelin kirjoitti hakukoneeseen sanan ”ero” – Siitä alkoi tapahtumaketju, joka paljasti kokonaisen jätettyjen miesten maailman

    10. 10

      Näiden kolmen luvun avulla ymmärrät, mitä toimet ilmaston­muutosta vastaan oikeasti tarkoittavat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      3 000 opiskelijan kampus vajoaa Espoossa ja suljetaan pika­vauhtia

    2. 2

      Punnerrustesti ennustaa sydänterveyttä – yksinkertaisen testin voi tehdä missä ja koska vain

    3. 3

      Lauri Markkasesta voi tulla kaikkien aikojen suomalais­urheilija – HS:n erikois­artikkeli näyttää, mikä tekee nuoresta kori­palloilijasta niin poikkeuksellisen

    4. 4

      Uusia superkameroita nousee teiden varsille jo ensi kuussa – Tuleeko ylinopeuksista rahantekokone valtiolle?

    5. 5

      Oli huippulukio, oli harrastukset, oli liikaa intoa ja liian vähän aikaa – Ja niin Elena Shemyakin mieli hajosi

      Tilaajille
    6. 6

      S-ryhmä julkaisi tomaattisäilykkeidensä tuottajista karun raportin, josta muut voisivat ottaa mallia

    7. 7

      Yksi Helsingin hienoimmista ravintolasaleista oli vaarassa – Klassikkoa ei tärveltykään, ja kohta sinne pääsee taas syömään

    8. 8

      Mitä Trumpin julistus käytännössä tarkoittaa? Seuraavaksi muurista kiistellään luultavasti oikeudessa

    9. 9

      Mitä tehdä, kun lapsi muuttuu yhdessä yössä vieraaksi ihmiseksi? Kirsi Könösen ympärille kokoontuu voipuneita äitejä

      Tilaajille
    10. 10

      Käytä pieniä tukisanoja kehuessasi itseäsi – näistä ilmaisuista muut eivät ärsyynny

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Karski moottoripyörämies lähestyi minua parkkipaikalla eikä jättänyt perääntymiselle tilaa – hetken päästä seisoimme vaiti ja näin, millainen voima piilee eläimessä

    2. 2

      Sofia Pahtela aloitti työt bussikuskina maanantaina ja nousi heti ilmiöksi – Selitys on yksinkertainen

    3. 3

      Olli Lindholmista kirjan tehnyt Arno Kotro kertoo Lindholmin olleen perillä terveysongelmistaan vuonna 2017: ”Hän tiesi elävänsä veitsenterällä”

    4. 4

      Microsoft: Älkää käyttäkö Explorer-selainta

    5. 5

      Ihmisellä voi olla kehossaan litroja ylimääräistä vettä – Näillä kuudella vinkillä vähennät turvotusta

      Tilaajille
    6. 6

      Kolmen metrin pudotuksesta jäi muistoksi rollaattori, jonka vauhti vain kiihtyy – Kirsti Paakkanen täyttää 90 vuotta ja muuttaa 300-neliöiseen makuuhuoneeseen

      Tilaajille
    7. 7

      Lojumme itsemme kuoliaaksi – Alkukantaisen Tsimané-heimon esimerkki osoittaa, miksi ”meidän on liikuttava selviytyäksemme hengissä”

      Tilaajille
    8. 8

      Miksi Pohjois-Suomessa on paljon enemmän rivoja paikannimiä kuin etelässä? Vittulampien ja Paskaperien taustalla on monia hyviä syitä

    9. 9

      Yö-yhtyeen solisti Olli Lindholm, 54, on kuollut – Yhtye vahvisti syyksi sairauskohtauksen

    10. 10

      Lauri Markkasesta voi tulla kaikkien aikojen suomalais­urheilija – HS:n erikois­artikkeli näyttää, mikä tekee nuoresta kori­palloilijasta niin poikkeuksellisen

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Donald Trumpin polvistumisillaan suututtanut NFL-pelaaja pääsi sopuun liigan kanssa – syytti omistajia salaliitosta
    3. Tapiola sinfoniettan solistina soittaneesta Alina Pogostkinasta on tullut satumaisen hieno viulisti
    4. Hollywoodin ykkösnimet suuttuivat Oscar-gaalan järjestelyistä – niinpä akatemia perui päätöksensä jättää kuvauksen ja leikkauksen palkinnonjaon pois suorasta tv-lähetyksestä
    5. Tutkijat palasivat maailman suurimmasta meren­alaisesta montusta ja kertoivat ennen­näkemättömistä tippu­kivistä ja ”hullusta” rikkivety­kerroksesta
    6. Tähän ulosajoon päättyi Teemu Sunisen taistelu Ruotsin rallin voitosta
    7. Valokuvaaja Caj Bremer täyttää 90 vuotta – urallaan hän mokaili, otti hömppä­kuvia ja sen kuuluisimman, josta Kekkonenkin kuittaili Tilaajille
    8. Maajoukkuehyökkääjä Eero Markkanen häikäisevässä vireessä uudessa seurassaan – iski neljä maalia jo avauspuoliajalla
    9. Tunti sitten
    10. Apulanta toi Areenalle hämmentävän esityksen, joka voisi pienellä viilauksella olla kaikkien aikojen hienoin suomalainen rockspektaakkeli
    11. Näiden kolmen luvun avulla ymmärrät, mitä toimet ilmaston­muutosta vastaan oikeasti tarkoittavat
    12. Uppohangessa talsiminen on uusi suosikkilaji – Näillä vinkeillä saat lumikenkäilystä kaiken irti
    13. Näytä lisää