Ulkomaat

Tuomari: Trumpin entinen kampanjapäällikkö Paul Manafort valehteli Venäjä-tutkinnassa – Voi saada jopa 10 vuoden vankeustuomion

Silmukka Trumpin lähipiirin ympärillä on kiristynyt nopeasti: joulukuussa tuomion sai entinen asianajaja Michael Cohen, tammikuussa pidätettiin Trumpin uran luonut konsultti Roger Stone.

Yhdysvaltain liittovaltion tuomari katsoo, että presidentti Donald Trumpin entinen kampanjapäällikkö Paul Manafort valehteli liittovaltion poliisin FBI:n tutkijoille Trumpin kampanjan Venäjä-kytköksiin liittyvissä tutkimuksissa, kertovat uutistoimistot ja amerikkalaisviestimet.

Valehtelu rikkoo Manafortin aiemmin tekemää yhteistyösopimusta vastaan, joka olisi saattanut antaa hänelle lievemmän tuomion. Uutistoimisto Reutersin haastattelemien asiantuntijoiden mukaan Manafort voi saada ainakin kymmenen vuoden vankeustuomion useista eri rikoksistaan.

Päätöksen teki liittovaltion tuomari Amy Berman Jackson varhain torstaina Suomen aikaa. Manafort kuullee tuomion kahdesta salaliittosyytteestä ensi kuussa, minkä lisäksi hän odottaa tuomioita erilaisista petosjutuista. Manafort todettiin syylliseksi useisiin petoksiin viime elokuussa.

Jacksonin mukaan Manafort on valehdellut Venäjä-vyyhteä tutkivalle liittovaltion poliisin FBI:n erikoistutkijalle Robert Muellerille kolmessa keskeisessä asiassa, kertoo The New York Times. Vakavin julkistettu syytös liittyy Manafortin valehteluun siitä, millaista hänen yhteydenpitonsa oli venäläiseen Konstantin Kilimnikiin, jolla on syyttäjien mukaan kytköksiä Venäjän tiedustelupalveluihin.

Syyttäjien mukaan Manafort oli valehdellut esimerkiksi siitä, miten hän oli toimittanut vaalikampanjan aikana julkista ja yksityisesti kerättyä kyselyaineistoa Kilimnikille. Manafortin puolustuksen mukaan Manafort olisi jakanut aineistoa vain parantaakseen bisnesmahdollisuuksiaan ulkomailla.

Muellerin tutkinnassa perataan sitä, millä tavalla Venäjä vaikutti Yhdysvaltain vaaleihin ja Trumpin presidentiksi valintaan 2016. Trump on kiistänyt vehkeilyn ja kutsunut tutkintaa poliittisesti motivoituneeksi ”noitavainoksi”.

Terveysongelmista kärsivän 69-vuotiaan Manafortin epäillään valehdelleen siksi, että hän voisi mahdollisesti saada armahduksen Trumpilta. Trumpin on usein katsottu vihjanneen, että hänelle lojaalina pysyvät ihmiset voisivat saada armahduksen. Trump on kutsunut Manafortiin kohdistuvaa tutkintaa erikseen noitavainoksi.
Manafortin vastaiset syytteet ovat vain yksi rönsy laajassa tutkinnassa. Joulukuussa Trumpin entinen asianajaja Michael Cohen tuomittiin kolmen vuoden vankeuteen muun muassa roolistaan siinä, että hän maksoi kahdelle naiselle, jotta nämä vaikenisivat seksisuhteistaan presidentin kanssa.

Tammikuussa FBI pidätti näyttävästi Trumpin poliittisen uran luojaksi katsotun konsultin Roger Stonen. Häntä epäillään seitsemästä rikoksesta, esimerkiksi todistajan uhkaamisesta. Stone oli uhannut radiojuontajaa, jos tämä puhuisi tutkijoille Trumpiin liittyvistä Venäjä-kytköksistä.


Paul Manafort teki viime syyskuussa sopimuksen FBI-tutkijoiden kanssa. Hän toivoi, että yhteistyö johtaisi lievempään tuomioon, mutta nyt sopimus on tuomarin mukaan rikottu.

Trump ylisti yhdessä vaiheessa jupakkaa Manafortia siitä, että hän ei ollut ”murtunut” tutkijoiden painostuksessa, toisin kuin ”tarinoita sepitellyt” ja lievempää tuomiota halunnut asianajaja Michael Cohen.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Miltä kuulostaisi viiden euron neliö­vuokra pää­kaupungin keskustassa? Wien keksi, miten asuminen pysyy halpana

    2. 2

      Timo Soini erehtyi luullessaan, että äänestäjät noudattaisivat hänen toiveitaan

    3. 3

      Emilia Clarke valehteli olevansa kipeä ja livahti koe­kuvauksiin – Nyt hän on maailman parhaiten palkattuja tv-näyttelijöitä, jonka elämän Game of Thrones muutti

      Tilaajille
    4. 4

      Kun uskonnoton ihminen kuolee, vantaalainen Marja Vinni tekee sen mihin omaiset eivät aina pysty

    5. 5

      Analyysi: Putous kerää nyt televisiossa historiallisen vähän katsojia, eikä se ole mikään ihme – ohjelmaa vaivaa sama ilmiö kuin koko suomalaista tv-viihdettä

    6. 6

      ”Enkä itse näe suurta eroa Israelin valtion ja Isisin välillä” – Kansan­edustajaksi valittu Hussein al-Taee pyytää anteeksi kirjoituksiaan, Sdp:ssä aiotaan keskustella asiasta

    7. 7

      Miksi Jumala ei auttanut Jeesusta silloin, kun Jeesus kuoli?

    8. 8

      Tuuliviiri, joka suuttuu ja leppyy nopeasti – Suomen toden­näköinen pääministeri Antti Rinne on mainettaan hauskempi mies, jonka epävarmuus mietityttää puolue­tovereita

      Tilaajille
    9. 9

      Jihadistijärjestö Isis ilmoitti perustaneensa hallintoalueen Keski-Afrikkaan

    10. 10

      Suomen futuristisin huoltoasema tuli myyntiin – lähtöhinta 10 000 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Analyysi: Putous kerää nyt televisiossa historiallisen vähän katsojia, eikä se ole mikään ihme – ohjelmaa vaivaa sama ilmiö kuin koko suomalaista tv-viihdettä

    2. 2

      Isä sai taas tuomion tyttärensä raiskauksista, vuosia sitten hänet oli tuomittu vanhempaan tyttäreen kohdistuneista seksuaalirikoksista

    3. 3

      Jussi Karppinen oli asuntokaupan vallankumouksellinen, jolla oli idea – Vain kaksi vuotta myöhemmin tuho oli lähes täydellinen

      Tilaajille
    4. 4

      Timo Soini jättää politiikan

    5. 5

      Suomen futuristisin huoltoasema tuli myyntiin – lähtöhinta 10 000 euroa

    6. 6

      Jussi Halla-ahon blogikirjoituksista ja ”ihmiskäsityksestä” tuli hidaste perussuomalaisten hallitustielle – Näin Halla-aho kirjoitti vähemmistöistä vuosikymmen sitten

    7. 7

      Maasta poistaminen keskeytettiin, kun sidottu mies rikkoi kahleensa ja yritti purra poliisia Helsinki-Vantaan lentokentällä

    8. 8

      ”Enkä itse näe suurta eroa Israelin valtion ja Isisin välillä” – Kansan­edustajaksi valittu Hussein al-Taee pyytää anteeksi kirjoituksiaan, Sdp:ssä aiotaan keskustella asiasta

    9. 9

      Helsingissä on jo alueita, joilla yli puolet pikku­lapsista on vieraskielisiä – Hilja Alava, 2, oppii sujuvasti somalia

    10. 10

      Miksi tuo komea mies on kiinnostunut minusta, mietti Tuula Visa – Nyt hän pyörittää yhden naisen etsivätoimistoa ja takoo järkeä rakastuneiden naisten päähän

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Notre Dame jälleenrakennetaan viidessä vuodessa, lupaa presidentti Macron

    2. 2

      Ääniensä näköinen Suomi on kirjava ja pohjasta paksu – HS:n erikoisartikkeli piirtää vaalituloksen kartalle

    3. 3

      Jussi Halla-ahon blogikirjoituksista ja ”ihmiskäsityksestä” tuli hidaste perussuomalaisten hallitustielle – Näin Halla-aho kirjoitti vähemmistöistä vuosikymmen sitten

    4. 4

      Vaalitulos ratkesi äärimmäisen niukasti: Sdp suurin, vaali­päivän äänivyöry toi perus­suomalaiset lähes tasoihin – lue HS:n analyysit tuloksesta

    5. 5

      Jussi Halla-ahon mukaan perussuomalaiset on nyt ”normaali osa järjestelmää”, mutta nämä vaalilähetyksessä nähdyt käsimerkit osoittavat muuta

    6. 6

      Lähetykseen kätketty gps-paikannin paljasti järjestelmällisen varastelun Postin logistiikka­keskuksessa – saaliin arvo lähes 60 000 euroa

    7. 7

      Moni on ryhtynyt paistamaan neitsytoliivi­öljyllä, vaikka vanha tieto syöpäriskistä pätee yhä – Nämä terveysfaktat jokaisen on syytä tietää oliiviöljystä

    8. 8

      Maiju Järvisen 7-vuotias poika eristettiin luokassa muista sermeillä – Tänä keväänä hän on viimein pystynyt kertomaan, miltä opetus­suunnitelman painottama ”inkluusio” oikeasti tuntuu

      Tilaajille
    9. 9

      Näin Ozan Yanar, Paavo Väyrynen, Touko Aalto ja muut eduskunnasta pudonneet kommentoivat tappiotaan

    10. 10

      Long Yiru on ihaillut Kimi Räikköstä 15 vuotta – Kun kiinalaisfani vihdoin tunnusti sankarilleen rakkauttaan, vastaus oli puhdasta Räikköstä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää