Ulkomaat

Ihmisoikeusjärjestö Amnestyn sisäinen kriisi syvenee: Intian-osastolla kastiin perustuvaa nöyryytystä ja syrjintää

Amnesty Internationalin päämajalle toimitetun tutkintapyynnön mukaan Amnesty Intian johtoporras on syrjinyt ja nöyryyttänyt alempaan kastiin kuuluvia työntekijöitä.

Ihmisoikeusjärjestö Amnestyn Intian-osaston työntekijät ovat valittaneet syrjinnästä työpaikallaan, kertoo Guardian.

Henkilökuntaa on raportin mukaan nöyryytetty, kohdeltu huonosti ja syrjitty heidän kastinsa takia. Kastijärjestelmä on hindulaisuuteen liittyvä sosiaalinen arvojärjestys. Kastijärjestelmään perustuva syrjintä on virallisesti kielletty Intian perustuslaissa, mutta tapa elää yhä etenkin maaseudulla.

Syrjinnästä ilmoittaneiden työntekijöiden mukaan Amnesty Intia on vähätellyt tapauksia ja kieltänyt ongelmien olemassaolon. Nyt joukko intialaisia asianajajia ja ihmisoikeuksien puolustajia on pyytänyt Amnesty Internationalin pääsihteeriä teettämään riippumattoman tutkinnan syytöksistä.

Amnesty Internationalin pääsihteeri Kumi Naidoo sanoo järjestön hoitavan tilannetta asiankuuluvalla vakavuudella.

Alempaa kastia edustava Amnesty Intian entinen kampanjatyöntekijä kertoo Guardianille, että työskentely järjestölle oli kauhea kokemus.

”En ole koskaan kokenut niin suoraa syrjintää, mitä koin Amnesty Intiassa. Joka päivä minun piti todistella itseäni, ja minulta kiellettiin mahdollisuuksia.”

Eräässä tapauksessa alempaa kastia olevaa ihmistä oli ehdotettu palkattavaksi järjestöön tekemään töitä kastittomien oikeuksien puolesta, mutta Amnesty Intian vanhempi päällikkö vastannut, että ”eläintä ei tarvitse palkata työskentelemään eläinten oikeuksien puolesta”.

Amnesty Intia kuittasi tilanteen sisäisessä selvityksessä päällikön käytösongelmana, eikä syrjivänä toimintana.

Intian tapaus on jatkumoa Amnesty Internationalin ympärillä vellovaan kohuun, jossa järjestön työilmapiiri on paljastunut ”myrkylliseksi”.

Järjestön sisäisestä työkulttuurista teetetyn, viime viikolla julkaistun raportin mukaan järjestön työpaikoilla esiintyy laajamittaista kiusaamista, julkista nöyryytystä, syrjimistä ja muuta vallan väärinkäyttöä.

Amnestyn sisäinen kriisi aiheuttaa vakavia uskottavuusongelmia järjestön ihmisoikeuksia ja tasavertaisuutta edistävälle työlle, raportti toteaa.

Tutkimus päätettiin tehdä sen jälkeen, kun kaksi Amnestyn työntekijää tappoi itsensä vuonna 2018.

Järjestön tutkija Gaëtan Mootoo teki itsemurhan viime toukokuussa. Mootoo tappoi itsensä Amnestyn Pariisin-toimistossa ja jätti jälkeensä lapun, jossa hän valitti työpaineita ja tuen puutetta johdolta. Kuusi viikkoa myöhemmin Amnestyn harjoittelija Rosalind McGregor tappoi itsensä kotonaan Surreyssä, Englannissa.

Mootoon kuolemasta tehtiin tutkinta, jonka mukaan järjestöllä oli osuutta tutkijan itsemurhaan. Raportin mukaan järjestö sai eläkeikää lähestyvän Mootoon tuntemaan itsensä ”hylätyksi ja laiminlyödyksi”, eikä suhtautunut vakavasti hänen terveydentilaansa tai avunpyyntöihinsä.

McGregorin tapauksessa järjestö kielsi olevansa millään tavalla vastuussa ”henkilökohtaisista syistä” ahdistuneen naisen kuolemaan.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      ”Sinullahan on lapsi” – Kiinan Xinjiangiin on pystytetty käsittämätön kontrolli­koneisto, ja kuulustelu­kopissa HS:n kirjeen­vaihtaja kohtasi totalitarismin koko voiman

      Tilaajille
    2. 2

      Neljä vuotta KonMari-villityksen jälkeen: ”Överiksi meni”, sanoo yksi – mutta osalla elämä muuttui pysyvästi paremmaksi

      Tilaajille
    3. 3

      Liki 200-vuotias huvila rapistui hylättynä vuosia keskellä vanhinta Helsinkiä, pelastus koitti yllättävältä taholta

    4. 4

      Kurdien SDF-joukot: Isisin ”kalifaatti” on nujerrettu lopullisesti

    5. 5

      Mikko Kautto vahtii suomalaisten eläke­miljardeja ja tietää, mikä suku­polvi on eläkkeiden suhteen voitolla

    6. 6

      Laura Lindstedt kirjoitti hyperseksuaalisen naisen tarinan ja nyt hän kertoo, miksi

      Tilaajille
    7. 7

      Tätä on perjantai-ilta Suomen keskeisimmällä taksitolpalla: Autojen ylitarjontaa, kuljettajien luotettavuuden arviointia naaman perusteella ja ”Helsinkiä tuntevan kuskin” etsintää

    8. 8

      Oliko erikoissyyttäjä Robert Muellerin pommi sittenkin suutari?

    9. 9

      Trumpin entinen YK-lähettiläs sohaisi mehiläis­pesään arvostellessaan Suomen terveyden­huoltoa: ”Tiedätkö edes missä Suomi on?”

    10. 10

      Tommi Korpela ja Jani Volanen kävivät ruotsin­laivalla Joakim ”Jocke” Hackmanin juttusilla, ja muutamaa vuotta myöhemmin syntyi suosikki­sarja M/S Romantic

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trumpin entinen YK-lähettiläs sohaisi mehiläis­pesään arvostellessaan Suomen terveyden­huoltoa: ”Tiedätkö edes missä Suomi on?”

    2. 2

      Keskellä suomalaista metsää on pieni mökki, josta aukeaa näkymä ihmis­kunnan kohtaloon – Tässä on hiili­nielu, mutta onko siitä planeetan pelastajaksi?

      Tilaajille
    3. 3

      125-metrinen tornitalo nousi Tukholman keskustan porteille onnettomaan aikaan, ja nyt asuntojen hinnoille nauravat niiden rakentajatkin

      Tilaajille
    4. 4

      Kun mikään ei riitä ja kaikki on aina kesken – Lapsuudessa opittu luonteenpiirre voi tuhota parisuhteen, näin siitä selviää

      Tilaajille
    5. 5

      ”Sinullahan on lapsi” – Kiinan Xinjiangiin on pystytetty käsittämätön kontrolli­koneisto, ja kuulustelu­kopissa HS:n kirjeen­vaihtaja kohtasi totalitarismin koko voiman

      Tilaajille
    6. 6

      Trump muutti yhdellä twiitillä Yhdysvaltain linjaa, suututti arabi­maat ja ajoi Turkin mukaan Lähi-idän ”uuden kriisin partaalle”

    7. 7

      Iäkäs mies aiheutti kotonaan ryöstäjälle sairaalahoitoa vaativat vammat Hartolassa

    8. 8

      Maavoimat aikoo perustaa valmiuspataljoonia yllätyshyökkäyksen varalle

    9. 9

      Nokia ei yleensä koskaan kommentoi huhuja, mutta perjantaina yhtiö joutui sen tekemään osakkeen voimakkaan halpenemisen takia

    10. 10

      Kylätien varressa nököttävä pieni ostoskeskus kukoistaa vastoin kaikkia todennäköisyyksiä Espoossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lars Kihlström halusi uskoa hyvää isästä, mutta lopulta hän itki – Suomalaisen SS-miehen päiväkirjasta löytyi lause, joka kyseenalaistaa historian­kirjoituksen

      Tilaajille
    2. 2

      Missä on nainen, joka hyppäsi takaisin autoonsa ja hylkäsi pyöräilijän kuolemaan suojatielle? Vantaan poliisilta on loppumassa keinot poikkeuksellisen yliajotragedian selvittämisessä

      Tilaajille
    3. 3

      Keskellä suomalaista metsää on pieni mökki, josta aukeaa näkymä ihmis­kunnan kohtaloon – Tässä on hiili­nielu, mutta onko siitä planeetan pelastajaksi?

      Tilaajille
    4. 4

      Sami Hedberg nauraa sketsisarjassaan homoille, venäläisille ja saamelaisille, Sami Hedbergille eivät naura edes lapset

    5. 5

      Junes Lokka on kutsunut itseään ”läpällä” rasistiksi, mutta saiko Johanna Vehkoo tehdä niin vakavissaan? Tätä pohdittiin tänään oikeudessa

    6. 6

      Jussi Halla-aho ei ole muuttunut, mutta hän on oivaltanut jotain

    7. 7

      Uusi liikunta­trendi parantaa terveyttä nopeasti, ja kenellä tahansa on siihen aikaa

      Tilaajille
    8. 8

      Trumpin entinen YK-lähettiläs sohaisi mehiläis­pesään arvostellessaan Suomen terveyden­huoltoa: ”Tiedätkö edes missä Suomi on?”

    9. 9

      ”Suurin osa ihmisistä ei tajua, mistä siinä puhutaan” – Satumaa-tango täyttää 20 vuotta ja nyt Maija Vilkkumaa kertoo, miksi biisi saattoi sanoittaa perussuomalaisten nousun

      Tilaajille
    10. 10

      Helsingin seudun kouluissa leviää nyt villitys, joka saa lapset liikkumaan jopa kilometrejä tunnin aikana

    11. Näytä lisää