Ulkomaat

Vandaalit häpäisivät 90 juutalaishautaa Strasbourgissa juuri ennen antisemitismiä vastustavien marssia

Hyökkäykset juutalaisuutta vastaan ovat yleistyneet Ranskassa, jossa asuu Euroopan suurin juutalaisyhteisö.

Noin 90 hautaa Strasbourgin juutalaisella hautausmaalla töhrittiin maanantain ja tiistain välisenä yönä muun muassa hakaristein ja antisemitistisin ilmaisuin, kertoo uutistoimisto Reuters.

Hautojen häpäisy tapahtui juuri ennen valtakunnallisten, juutalaisiin kohdistuvaa rasismia vastustavien marssien alkamista.

Presidentti Emmanuel Macron vieraili tiistaina töhrityllä hautausmaalla, joka sijaitsee Quatzenheimin kylässä lähellä Strasbourgin kaupunkia.

”Minulle on tärkeää olla kanssanne tänään”, vakavailmeinen Macron totesi paikan päällä juutalaiselle yhteisölle Reutersin mukaan.

Hyökkäykset juutalaisuutta vastaan ovat lisääntyneet Ranskassa, jossa niitä tehtiin viime vuonna yli 500. Määrä kasvoi edellisvuodesta 74 prosentilla, Reuters kertoo.

Tuoreimpia tapauksia on arvostetun akateemikon Alain Finkielkrautin joutuminen niin kutsuttujen keltaliivien eli maan hallintoa vastustavien mielenosoittajien hyökkäyksen kohteeksi viime viikolla Pariisissa.

Ranskassa asuu Euroopan suurin juutalaisyhteisö, johon kuuluu Reutersin mukaan noin 550 000 jäsentä.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Poikkeuksellinen hyppäys hiv-tartunnoissa pääkaupunki­seudulla – Hus pelkää epidemiaa

    2. 2

      Ulkoministeri Soiniin kohdistuneesta hyökkäysyrityksestä epäillään vuonna 1967 syntynyttä miestä, poliisilla ei näyttöä teon suunnitelmallisuudesta

    3. 3

      Harvinainen rikosten sarja Espoossa toi tuomion: Mies varasti lapsilta reput ja uhkasi tappaa viimeisillään raskaana olevan naisen

    4. 4

      Abiturientti Viivi Puskala pyöräili kaikessa rauhassa Mallorcalla, kun hänet värvättiin treenilenkin päätteeksi Luxemburgiin

    5. 5

      Kaahari ajoi reilusti yli kahtasataa satasen alueella – ”Kyseinen auto ei käsittääkseni kulje sen kovempaa”

    6. 6

      Mieti, mitä haluat, jos käy huonosti: kuolemaan ja sairastumiseen voi varautua näillä keinoin

      Tilaajille
    7. 7

      700 miljoonan euron hankkeen kohtalon­hetket ovat käsillä: Vanhan jäähallin kupeeseen suunniteltu jätti­areena mullistaisi maisemaa Töölössä

    8. 8

      Virolainen Asta Tikerpäe kyyditettiin neljä­vuotiaana Siperiaan ”isänmaan vihollisen” lapsena: ”Luulin, että menemme kylään tädin luokse Tallinnaan”

    9. 9

      Alle kymmenen vuotta vanhassa asunnossa voi olla rakennusvirheitä, ja jos tärkeä vakuutus puuttuu, ostaja saattaa joutua maksamaan korjaukset itse

    10. 10

      Yhtälö ei nyt täsmää: Poliitikot myyvät vaalien alla kansalle höttöistä laskelmaa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ulkoministeri Timo Soinia yritettiin lyödä Korson maalais­markkinoilla Vantaalla, puolue­johtajat tuomitsevat ”hyökkäyksen demokratiaa vastaan”

    2. 2

      Lauri Markkanen hämmästyttää amerikkalaisia tavoillaan: kaurapuuroa aamulla eikä edes omaa kokkia

    3. 3

      Jään uumenista nousee vihainen jätti – Siperian ikiroudassa ratkaistaan planeettamme kohtalo, ja nyt poromies Nikolai Tasmanovin rautakanki uppoaa liian syvälle

      Tilaajille
    4. 4

      Suku istui iltaa Espoossa, kun sedän kysymys Auschwitzista muutti Orna Kollmann-Grinbergin käsityksen isästään täysin

      Tilaajille
    5. 5

      Merihätään joutunut risteilijä pääsi onnellisesti satamaan Norjassa

    6. 6

      Saksassa tyylikäskin villapaita voi olla ratkaiseva virhe

    7. 7

      Abiturientti Viivi Puskala pyöräili kaikessa rauhassa Mallorcalla, kun hänet värvättiin treenilenkin päätteeksi Luxemburgiin

    8. 8

      Muellerin raportti ei todennut Trumpin vaalikampanjan tehneen yhteistyötä venäläisten kanssa, presidentti riemuitsi tutkinnan tuloksesta

    9. 9

      Helsinki nostattaa asuntojen hintoja: kaupunki saa myymistään tonteista sitä enemmän rahaa, mitä kalliimmalla niille rakennettavat asunnot myydään

    10. 10

      Grafiikka näyttää, miten suomalaiset kahmivat norjalaisten yhtiöiden pika­lainoja: Viran­omaiset ryhtyivät uusiin toimiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS:n erikoisartikkeli vie Kiinan uiguuri­alueelle, missä historian käsittämättömin kontrolli­koneisto aivo­pesee ihmisiä ja ahdistelee toimittajaa joka askeleella

      Tilaajille
    2. 2

      Keskellä suomalaista metsää on pieni mökki, josta aukeaa näkymä ihmis­kunnan kohtaloon – Tässä on hiili­nielu, mutta onko siitä planeetan pelastajaksi?

      Tilaajille
    3. 3

      Sami Hedberg nauraa sketsisarjassaan homoille, venäläisille ja saamelaisille, Sami Hedbergille eivät naura edes lapset

    4. 4

      Junes Lokka on kutsunut itseään ”läpällä” rasistiksi, mutta saiko Johanna Vehkoo tehdä niin vakavissaan? Tätä pohdittiin tänään oikeudessa

    5. 5

      Uusi liikunta­trendi parantaa terveyttä nopeasti, ja kenellä tahansa on siihen aikaa

      Tilaajille
    6. 6

      Trumpin entinen YK-lähettiläs sohaisi mehiläis­pesään arvostellessaan Suomen terveyden­huoltoa: ”Tiedätkö edes missä Suomi on?”

    7. 7

      Merihätään joutunut risteilijä pääsi onnellisesti satamaan Norjassa

    8. 8

      Helsingin seudun kouluissa leviää nyt villitys, joka saa lapset liikkumaan jopa kilometrejä tunnin aikana

    9. 9

      Jään uumenista nousee vihainen jätti – Siperian ikiroudassa ratkaistaan planeettamme kohtalo, ja nyt poromies Nikolai Tasmanovin rautakanki uppoaa liian syvälle

      Tilaajille
    10. 10

      Helsinki vai Tšernobyl? Testaa, kuinka hyvin erotat Suomen pää­kaupungin ydin­tuhoalueesta

    11. Näytä lisää