Ulkomaat

Venäjän valtion­televisiossa esiteltiin ydinase­iskujen kohteita Yhdysvalloissa

Räyhäkansallinen Dmitri Kiseljov on aiemmin julistanut ohjelmassaan, että Venäjä pystyy muuttamaan Yhdysvallat radioaktiiviseksi tuhkaksi.

Venäjän valtiontelevisio esitteli sunnuntai-illan lähetyksessään yhdysvaltalaisia sotilaskohteita, joihin Venäjä iskisi ydinsodan sattuessa, kertoo uutistoimisto Reuters.

Lähetyksessä myös uhottiin, että Venäjän uudet hypersooniset ohjukset kykenevät tavoittamaan maalinsa alle viidessä minuutissa.

Venäjän presidentti Vladimir Putin on viime aikoina useaan otteeseen nostanut esiin kehitteillä olevat hypersooniset Avangard-taistelukärjet. Hypersooninen tarkoittaa, että ohjus kulkee moninkertaisella äänennopeudella.

Ydinasepuheet on suunnattu sekä kotiyleisölle että Yhdysvalloille, kirjoittaa HS:n Moskovan-kirjeenvaihtaja Jussi Niemeläinen äskettäisessä analyysissään.

Sunnuntai-illan ohjelma oli Reutersin luonnehdinnan mukaan ”poikkeuksellinen jopa Venäjän valtiontelevision joskus sotaisilla standardeilla”.

Kyse oli Vesti Nedeli -ohjelmasta, jota vetää räyhäkansallinen Kremlin äänitorvi Dmitri Kiseljov. Hän näytti katsojille Yhdysvaltain karttaa ja listasi ”presidentin tai sotilaallisia komentokeskuksia”.

Ydinaseiskujen kohteita olivat muun muassa puolustusministeriön hallintorakennus Pentagon Washingtonin liepeillä sekä Yhdysvaltain presidentin maaseututilukset Camp Davidissä Marylandissä.

Kiseljovin kartalla oli myös koulutustukikohta Fort Ritchie Marylandissä ja ilmavoimien tukikohta McClellan Kaliforniassa. Fort Ritchie lakkautettiin vuonna 1998 ja McClellan vuonna 2001.

Putinin retoriikan ja Kiseljovin uhon voi nähdä Venäjän pyrkimyksenä vakuuttaa sekä omille kansalaisilleen että lännelle ja erityisesti Yhdysvalloille, että Venäjä on yhä suurvalta.

Ydinasepuheet kielivät joka tapauksessa kansainvälisen politiikan kasvaneista jännitteistä.

”Nyt emme uhkaa ketään, mutta jos sellainen tilanne tulee, vastauksemme on välitön”, Kiseljov teki tiettäväksi.

Yhdysvaltain-vastaisuus on Kiseljovilla suorastaan tavaramerkki. Aiemmin hän on ohjelmassaan julistanut, että Venäjä pystyy muuttamaan Yhdysvallat radioaktiiviseksi tuhkaksi.

Reuters pyysi Kremliä eli presidentinhallintoa kommentoimaan sunnuntain ohjelmaa, mutta Kremlistä vastattiin, ettei se sekaannu valtiontelevision toimituksellisiin ratkaisuihin.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Onko niin, että rahaa kyllä on pilvin pimein, vaikka köyhille ja vähätuloisille sitä ei riitäkään?

    2. 2

      Asiantuntijat pitävät Mannerheimin matkoiltaan keräämää historiallista esineistöä sensaatiomaisena – Miksi nämä aarteet makaavat varaston uumenissa?

      Tilaajille
    3. 3

      Unelmien keikka päättyi kauhutarinaan – Vuonna 2008 HS:n toimittaja ja valokuvaaja nousivat helikopteriin nähdäkseen Suomen, mutta matkan päässä odotti yllätys

      Tilaajille
    4. 4

      Vaikeuksista vaikeuksiin kompastelleen Redin johtoon palkattiin farkku­kauppias Lahdesta ja yhtäkkiä kauppakeskus tunnetaan muustakin kuin sokkeloisuudestaan

    5. 5

      Pohjanmaalla sijaitsee vyöhyke, jolla suhtaudutaan nihkeästi ilmastotoimiin – Katso kartasta, kuuluuko kuntasi nihkeisiin vai innokkaisiin

    6. 6

      Kaikkien aikojen kovakuntoisin Miss Suomi: äärimmäisen raskas treeni voi pelastaa Lotta Näkyvän hengen

      Tilaajille
    7. 7

      Suomalaisilla ja virolaisilla yrittäjillä on eroa kuin yöllä ja päivällä

    8. 8

      Uusi tutkimus pani suomalais­professorit järjestykseen julkaisujensa perusteella: Katso listat seitsemän alan kärki­nimistä

    9. 9

      Muistatko Netscapen ja ponnahtavat porno­ikkunat? Internet täyttää 30 vuotta, ja nyt HS:n erikoisartikkeli vie hämmentävälle matkalle verkon alku­hämärään

      Tilaajille
    10. 10

      Veera Papinoja koki Balilla matkailijan kauhunhetken: Mitä tehdä, kun äkillinen sairaus estää lentämisen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Muistatko Netscapen ja ponnahtavat porno­ikkunat? Internet täyttää 30 vuotta, ja nyt HS:n erikoisartikkeli vie hämmentävälle matkalle verkon alku­hämärään

      Tilaajille
    2. 2

      Asiantuntijat pitävät Mannerheimin matkoiltaan keräämää historiallista esineistöä sensaatiomaisena – Miksi nämä aarteet makaavat varaston uumenissa?

      Tilaajille
    3. 3

      Vaikeuksista vaikeuksiin kompastelleen Redin johtoon palkattiin farkku­kauppias Lahdesta ja yhtäkkiä kauppakeskus tunnetaan muustakin kuin sokkeloisuudestaan

    4. 4

      Pekka Sauri aloitti Twitterissä ”ränttäämisen” ja katso: Jussi Halla-aho avasi edes hieman, mitä mieltä hän on vanhoista kirjoituksistaan

    5. 5

      Onko niin, että rahaa kyllä on pilvin pimein, vaikka köyhille ja vähätuloisille sitä ei riitäkään?

    6. 6

      Kalliossa asuva Liisa Lehto on yksi niistä, jotka nostivat Jussi Halla-ahon ääni­haravaksi jopa puna­vihreiden koti­kentällä – Halla-ahoa äänestäneet kertovat, millainen heidän Helsinkinsä on

    7. 7

      Sri Lankan iskuista pidätetty 13 ihmistä, räjähdysten sarjassa kuolleiden määrä jo 290 – tämä iskuista tiedetään

    8. 8

      Dieselin­katkuinen tahra: Saksan auto­teollisuus menetti maineensa, ja nyt sen on keksittävä auto uudestaan

      Tilaajille
    9. 9

      Kaikkien aikojen kovakuntoisin Miss Suomi: äärimmäisen raskas treeni voi pelastaa Lotta Näkyvän hengen

      Tilaajille
    10. 10

      Unelmien keikka päättyi kauhutarinaan – Vuonna 2008 HS:n toimittaja ja valokuvaaja nousivat helikopteriin nähdäkseen Suomen, mutta matkan päässä odotti yllätys

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Notre Dame jälleenrakennetaan viidessä vuodessa, lupaa presidentti Macron

    2. 2

      Muistatko Netscapen ja ponnahtavat porno­ikkunat? Internet täyttää 30 vuotta, ja nyt HS:n erikoisartikkeli vie hämmentävälle matkalle verkon alku­hämärään

      Tilaajille
    3. 3

      Ääniensä näköinen Suomi on kirjava ja pohjasta paksu – HS:n erikoisartikkeli piirtää vaalituloksen kartalle

    4. 4

      Jussi Halla-ahon blogikirjoituksista ja ”ihmiskäsityksestä” tuli hidaste perussuomalaisten hallitustielle – Näin Halla-aho kirjoitti vähemmistöistä vuosikymmen sitten

    5. 5

      Jussi Halla-ahon mukaan perussuomalaiset on nyt ”normaali osa järjestelmää”, mutta nämä vaalilähetyksessä nähdyt käsimerkit osoittavat muuta

    6. 6

      Lähetykseen kätketty gps-paikannin paljasti järjestelmällisen varastelun Postin logistiikka­keskuksessa – saaliin arvo lähes 60 000 euroa

    7. 7

      Rutiköyhän kainuulais­perheen selviytyminen on ihmeellinen tarina Suomesta

      Tilaajille
    8. 8

      Moni on ryhtynyt paistamaan neitsytoliivi­öljyllä, vaikka vanha tieto syöpäriskistä pätee yhä – Nämä terveysfaktat jokaisen on syytä tietää oliiviöljystä

    9. 9

      Kalliossa asuva Liisa Lehto on yksi niistä, jotka nostivat Jussi Halla-ahon ääni­haravaksi jopa puna­vihreiden koti­kentällä – Halla-ahoa äänestäneet kertovat, millainen heidän Helsinkinsä on

    10. 10

      Analyysi: Putous kerää nyt televisiossa historiallisen vähän katsojia, eikä se ole mikään ihme – ohjelmaa vaivaa sama ilmiö kuin koko suomalaista tv-viihdettä

    11. Näytä lisää