Ulkomaat

Uutuuskirja: Salaperäinen Taleban-johtaja mullah Omar piileksi vuosia amerikkalais­tukikohtien lähellä

Hollantilaistoimittajan kirjan mukaan amerikkalaisjoukot olivat tutkineet Omarin majapaikkana toimineen talon, mutta eivät huomanneet piilossa olevaa huonetta. Vuonna 2013 kuollut Omar ei kirjan mukaan johtanut Talebania vuoden 2001 jälkeen, toisin kuin liike sitkeästi väitti.

Afganistanissa toimivan Taleban-liikkeen edesmennyt perustaja mullah Muhammad Omar oli piileksinyt vuosikaudet Yhdysvaltain sotilastukikohtien lähistöllä, kertoo pitkään Afganistanissa työskennelleen hollantilaistoimittaja Bette Damin kirja.

Kirjasta kertovan The Guardian -lehden mukaan amerikkalaisjoukot olivat kerran jopa tutkineet talon, jonka piilohuoneessa Omar oli ollut.

Mikäli kirjan tiedot pitävät paikkansa, ne ovat noloja paljastuksia amerikkalaisille. Yhdysvallat käytti valtavasti sotilaallisia voimavaroja Omarin nappaamiseksi ja lupasi hänen päästään kymmenen miljoonan dollarin palkkion.

Salaperäistä ja toisesta silmästään sokeaa Omaria ei koskaan tavoitettu. Hän kuoli vuonna 2013, mutta hänen kuolemansa vahvistettiin vasta pari vuotta myöhemmin.

Taleban-liike suojeli terroristiverkosto al-Qaidan johtajaa Osama bin Ladenia. Syksyn 2001 terrori-iskujen jälkeen Yhdysvallat hyökkäsi Afganistaniin ja kukisti Taleban-hallituksen, mutta liikkeen käymä sota jatkuu yhä.

Kirja on myös mahdollisesti kiusallinen Talebanille, sillä liike väitti Omarin olleen sen johdossa vuoteen 2015 asti. Todellisuudessa Omar olisi luovuttanut johtajan tehtävät jo vuonna 2001, minkä jälkeen hän pakoili Yhdysvaltain joukkoja ja puuttui vain vähän talebanien tekemisiin.

Bette Damin kirjasta julkaistun otteen mukaan Omar oli hyödyllinen kaikille sodan osapuolille, vaikka hän ei Talebania johtanut eikä lopulta ollut enää elossakaan. Taleban-liikettä pidettiin kansan parissa korruptoituneena, mutta Omarin maine oli puhtoinen ja siten hänen väitetty johtajuutensa hyödytti talebaneja.

”Mullah Omar edusti hurskauden ja rehellisyyden ideologiaa, jonka avulla liike sai osakseen tukea 1990-luvulla käydyssä sodassa”, Dam kertoo kirjassa, joka julkaistiin hollanniksi viime kuussa ja josta julkaistiin englanninkielinen tiivistelmä otsikolla ”Mullah Omarin salainen elämä”.

Omar perusti Talebanin vuonna 1994, ja pari vuotta myöhemmin ääri-islamistinen liike nousi valtaan Afganistanissa.

Yhdysvalloille Omariin kohdistunut jahti antoi lisäoikeutuksen sodalle, jota perusteltiin Talebanin ja al-Qaida-järjestön kytköksellä. Yhdysvaltain vuonna 2001 alkanut sota Afganistanissa kuitenkin herpaantui, kun maa aloitti Irakin vastaisen hyökkäyksen keväällä 2003.

Yhdysvallat onnistui löytämään ja tappamaan Osama bin Ladenin Pakistanissa vasta toukokuussa 2011, miltei kymmenen vuotta syksyn 2001 terrori-iskujen jälkeen.


Bin Ladenin ja Omarin piilossa pysyminen olivat jatkuva mainehaitta Yhdysvaltain tiedustelulle ja sotakoneistolle, joita pidetään usein kaikkivoipina.

Yli 2 400 amerikkalaissotilasta on kuollut Afganistanissa, jossa Yhdysvallat käy historiansa pisintä sotaa.

Bette Damin kirjan mukaan Omar oli asunut neljä vuotta piilotalossa Zabulin maakunnan pääkaupungissa Qalatissa, lähellä paikallisen kuvernöörin virka-asuntoa ja Yhdysvaltain rakentamaa suurta sotilastukikohtaa. Kerran hän oli ollut pihamaalla, kun ohi kulki ulkomaisten sotilaiden joukko, mutta Omar onnistui piileskelemään polttopuupinon takana.

Toisella kerralla amerikkalaissotilaat olivat tulleet talon sisälle ja tutkineet kaikki huoneet – paitsi piiloseinän takana olleen huoneen, jossa Omar asui.

Amerikkalaisjoukkoja pelännyt Omar muutti Qalatista noin kolmenkymmenen kilometrin päähän kaakkoon Siurayn alueelle, ja hänelle rakennettiin piilomaja, jossa hän eli kuolemaansa asti. Häntä suojeli ja auttoi mies nimeltä Jabbar Omari, joka oli toiminut aiemmin kuvernöörinä Talebanin hallinnossa.

Pian muuttonsa jälkeen Yhdysvallat rakensi uuden tukikohdan, noin viiden kilometrin päähän Omarin uudesta piilopaikasta. Hän pelkäsi kiinni jäämistä ja piileskeli usein kastelujärjestelmää varten rakennetuissa tunneleissa, kirjassa kerrotaan.

Afganistanin tiedustelupalvelun kertoman tiedon mukaan Omar kuoli sairaalassa Pakistanin Karachissa. Tosiasiassa hän kuoli Damin mukaan Afganistanin Siurayssa, noin 150 kilometrin päästä Talebanin vanhasta tukikohtakaupungista Kandaharista.

Omar oli alkanut yskiä ja oksennella vuoden 2013 alkupuolella, ja pian hän kuoli sairauteen, joka ei käy kirjan otteesta ilmi. Hän kieltäytyi tarjouksesta, että hänet vietäisiin sairaalahoitoon Pakistaniin. Aiemmin on uutisoitu, että Omar olisi kuollut tuberkuloosiin.

Omar ei kirjan mukaan käyttänyt puhelinta viestimiseen. Hänellä oli vanha Nokian kännykkä, jossa ei ollut sim-korttia. Bette Damin mukaan Omar käytti puhelinta lukemiensa Koraanin säkeiden äänittämiseen.

Omarin hallitsema vanhoillinen ja julma Taleban-liike kielsi 1990-luvulla muun muassa afganistanilaisten tyttöjen opiskelun, naisten työnteon, musiikin, leijanlennätyksen, television ja korttipelit. Taleban-hallinto tarjosi suojapaikan al-Qaidan ja muiden äärijärjestöjen terroristeille.

Omar oli kuollessaan noin 55-vuotias.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Analyysi: Putous kerää nyt televisiossa historiallisen vähän katsojia, eikä se ole mikään ihme – ohjelmaa vaivaa sama ilmiö kuin koko suomalaista tv-viihdettä

    2. 2

      Maasta poistaminen keskeytettiin, kun sidottu mies rikkoi kahleensa ja yritti purra poliisia Helsinki-Vantaan lentokentällä

    3. 3

      Haagan puukotuksen uhri joutuu piiloutumaan myös entisen miehensä veljeltä – Epäilty puukottaja uhkailee naista videolla

    4. 4

      Isä sai taas tuomion tyttärensä raiskauksista, vuosia sitten hänet oli tuomittu vanhempaan tyttäreen kohdistuneista seksuaalirikoksista

    5. 5

      Timo Soini jättää politiikan

    6. 6

      Miksi tuo komea mies on kiinnostunut minusta, mietti Tuula Visa – Nyt hän pyörittää yhden naisen etsivätoimistoa ja takoo järkeä rakastuneiden naisten päähän

      Tilaajille
    7. 7

      Jussi Karppinen oli asuntokaupan vallankumouksellinen, jolla oli idea – Vain kaksi vuotta myöhemmin tuho oli lähes täydellinen

      Tilaajille
    8. 8

      Oikeus: Vainajan viimeistä tahtoa ei pidä huomioida, syksystä asti säilössä ollut ruumis on vietävä Helsingistä Rovaniemelle haudattavaksi

    9. 9

      Antaako Helsinki vanhan jäähallin ilmaiseksi Garden Helsinki -hankkeelle? Arviot Nordiksen kunnosta vaihtelevat suuresti

    10. 10

      Jussi Halla-ahon blogikirjoituksista ja ”ihmiskäsityksestä” tuli hidaste perussuomalaisten hallitustielle – Näin Halla-aho kirjoitti vähemmistöistä vuosikymmen sitten

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jussi Halla-ahon blogikirjoituksista ja ”ihmiskäsityksestä” tuli hidaste perussuomalaisten hallitustielle – Näin Halla-aho kirjoitti vähemmistöistä vuosikymmen sitten

    2. 2

      Kommentti: Vasemmiston temppu näyttää, miten tähti­ehdokkailla hämätään äänestäjiä eurovaaleissa

    3. 3

      Helsingissä on jo alueita, joilla yli puolet pikku­lapsista on vieraskielisiä – Hilja Alava, 2, oppii sujuvasti somalia

    4. 4

      Tiedätkö, mitä tämä pienen pieni kolmio auton bensa­mittarissa tarkoittaa? Nerokas apuväline ilmestyi kojelautoihin 30 vuotta sitten

    5. 5

      Jussi Karppinen oli asuntokaupan vallankumouksellinen, jolla oli idea – Vain kaksi vuotta myöhemmin tuho oli lähes täydellinen

      Tilaajille
    6. 6

      ”Ministeri juhlii sitä, että alkoholisoitunut näpistelijä saadaan vankilaan” – Rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio arvostelee Suomen kriminaalipolitiikkaa

    7. 7

      Isä sai taas tuomion tyttärensä raiskauksista, vuosia sitten hänet oli tuomittu vanhempaan tyttäreen kohdistuneista seksuaalirikoksista

    8. 8

      Miksi tuo komea mies on kiinnostunut minusta, mietti Tuula Visa – Nyt hän pyörittää yhden naisen etsivätoimistoa ja takoo järkeä rakastuneiden naisten päähän

      Tilaajille
    9. 9

      Kommentti: Keskusta ja kokoomus ovat tilassa, joka ei anna aihetta Antti Rinteen optimismille

    10. 10

      Yksi kartta näyttää, kuinka raju kirkon jäsenkato on tällä vuosikymmenellä ollut: ”Ei tätä kehitystä tempuilla tai saarnoilla muuteta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Notre Dame jälleenrakennetaan viidessä vuodessa, lupaa presidentti Macron

    2. 2

      Ääniensä näköinen Suomi on kirjava ja pohjasta paksu – HS:n erikoisartikkeli piirtää vaalituloksen kartalle

    3. 3

      Vaalitulos ratkesi äärimmäisen niukasti: Sdp suurin, vaali­päivän äänivyöry toi perus­suomalaiset lähes tasoihin – lue HS:n analyysit tuloksesta

    4. 4

      Jussi Halla-ahon mukaan perussuomalaiset on nyt ”normaali osa järjestelmää”, mutta nämä vaalilähetyksessä nähdyt käsimerkit osoittavat muuta

    5. 5

      Lähetykseen kätketty gps-paikannin paljasti järjestelmällisen varastelun Postin logistiikka­keskuksessa – saaliin arvo lähes 60 000 euroa

    6. 6

      Jussi Halla-ahon blogikirjoituksista ja ”ihmiskäsityksestä” tuli hidaste perussuomalaisten hallitustielle – Näin Halla-aho kirjoitti vähemmistöistä vuosikymmen sitten

    7. 7

      Näin Ozan Yanar, Paavo Väyrynen, Touko Aalto ja muut eduskunnasta pudonneet kommentoivat tappiotaan

    8. 8

      Moni on ryhtynyt paistamaan neitsytoliivi­öljyllä, vaikka vanha tieto syöpäriskistä pätee yhä – Nämä terveysfaktat jokaisen on syytä tietää oliiviöljystä

    9. 9

      Maiju Järvisen 7-vuotias poika eristettiin luokassa muista sermeillä – Tänä keväänä hän on viimein pystynyt kertomaan, miltä opetus­suunnitelman painottama ”inkluusio” oikeasti tuntuu

      Tilaajille
    10. 10

      Long Yiru on ihaillut Kimi Räikköstä 15 vuotta – Kun kiinalaisfani vihdoin tunnusti sankarilleen rakkauttaan, vastaus oli puhdasta Räikköstä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää