Koko maailman ilmastolakko

Perjantaina koululaiset 120 maassa menivät lakkoon vaatiakseen hallituksiltaan parempaa ilmastopolitiikkaa.

Julkaistu: , Päivitetty:

Sadattuhannet lapset ja nuoret ympäri maailman menivät perjantaina koululakkoon ilmaston puolesta. Kaikkiaan ilmastolakkoon osallistui järjestäjien mukaan yli miljoona ihmistä 120 maasta.

Ilmastolakkoilijat marssivat kaduille aamun sarastaessa Australiassa ja Uudessa-Seelannissa ja päivän mittaan kansainväliset uutistoimistot ovat raportoineet yhä uusista koululaisten lakoista.

Uutistoimisto Reutersin mukaan ilmastolakkoja oli muun muassa Sydneyssä, Wellingtonissa, Hongkongissa, Bangkokissa, Delhissä, Pariisissa, Lontoossa, Roomassa, Kööpenhaminassa, Wienissä, Düsseldorfissa, Lissabonissa ja Kampalassa sekä kymmenissä muissa kaupungeissa. Kaikkiaan mielenosoituksia oli noin 2 000.

Myös Helsingissä ja useilla muilla paikkakunnilla Suomessa järjestettiin perjantaina ilmastolakko.

Singaporessa, jossa laki säätelee tiukasti julkista kokoontumista, nuoret suunnittelivat Reutersin mukaan sosiaalisessa mediassa toteutettavan kampanjan.


Koululaisten ilmastolakon esikuva on ruotsalainen Greta Thunberg, 16, joka ilmoitti viime elokuussa kieltäytyvänsä koulunkäynnistä kunnes ruotsalaiset poliitikot ottavat ilmastonmuutoksen vakavasti ja tekevät päätöksiä sen hillitsemiseksi. Thunberg on sittemmin ulottanut koululakkonsa perjantaipäiviin ja päässyt puhumaan ilmastoasioista maailman korkeimmissa asemissa olevien päättäjien kanssa.

Torstaina Thunberg asetettiin ehdolle Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      ”Vaikuttaa naurettavalta, että Suomi olisi maailman onnellisin maa” – Amerikkalais­media selvitti, miksi voitamme vertailut, ja totesi, että käytämme väärää sanaa

    2. 2

      Muellerin raportista tihkuu vielä herkullisia yksityis­kohtia ja Trump käy entistä rajummin lehdistöä vastaan, arvioi tutkija

    3. 3

      Jussi Halla-aho kommentoi perussuomalaisten väkivallalla kuohuttanutta vaalivideota – Finnkino lopettaa mainoksen esittämisen teattereissaan

    4. 4

      Virolaiset pahastuivat: Keskellä Helsinkiä seisoo vapaussodan muistoristi väärin päin

    5. 5

      Vasemmistoliiton eduskunta­vaali­ehdokas kertoo, että hänen kimppuunsa hyökättiin Itäkeskuksessa

    6. 6

      Mieti, mitä haluat, jos käy huonosti: kuolemaan ja sairastumiseen voi varautua näillä keinoin

      Tilaajille
    7. 7

      Narinkkatorilta tehtiin viisi ilmoitusta mielenosoittajien tekemistä pahoinpitelyistä lauantaina

    8. 8

      Häirikkö levittää valheellista tietoa hiihdon harrastajien latuinfosivustolla: ”Hei trollaaja, keksipäs nyt muuta tekemistä!”

    9. 9

      Mielen­terveyden ongelmat piinaavat opiskelijoita, näillä keinoilla vältät karikot

    10. 10

      Apple pitää tänään show’n, johon on ladattu valtavat odotukset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Abiturientti Viivi Puskala pyöräili kaikessa rauhassa Mallorcalla, kun hänet värvättiin treenilenkin päätteeksi Luxemburgiin

    2. 2

      Lauri Markkanen hämmästyttää amerikkalaisia tavoillaan: kaurapuuroa aamulla eikä edes omaa kokkia

    3. 3

      Poikkeuksellinen hyppäys hiv-tartunnoissa pääkaupunki­seudulla – Hus pelkää epidemiaa

    4. 4

      Jään uumenista nousee vihainen jätti – Siperian ikiroudassa ratkaistaan planeettamme kohtalo, ja nyt poromies Nikolai Tasmanovin rautakanki uppoaa liian syvälle

      Tilaajille
    5. 5

      Ulkoministeri Timo Soinia yritettiin lyödä Korson maalais­markkinoilla Vantaalla, puolue­johtajat tuomitsevat ”hyökkäyksen demokratiaa vastaan”

    6. 6

      Saksassa tyylikäskin villapaita voi olla ratkaiseva virhe

    7. 7

      Mersukuski kaahasi reilusti yli kahtasataa – ”Kyseinen auto ei käsittääkseni kulje sen kovempaa”

    8. 8

      700 miljoonan euron hankkeen kohtalon­hetket ovat käsillä: Vanhan jäähallin kupeeseen suunniteltu jätti­areena mullistaisi maisemaa Töölössä

    9. 9

      Muellerin raportti ei todennut Trumpin vaalikampanjan tehneen yhteistyötä venäläisten kanssa, presidentti riemuitsi tutkinnan tuloksesta

    10. 10

      Yhtälö ei nyt täsmää: Poliitikot myyvät vaalien alla kansalle höttöistä laskelmaa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS:n erikoisartikkeli vie Kiinan uiguuri­alueelle, missä historian käsittämättömin kontrolli­koneisto aivo­pesee ihmisiä ja ahdistelee toimittajaa joka askeleella

      Tilaajille
    2. 2

      Keskellä suomalaista metsää on pieni mökki, josta aukeaa näkymä ihmis­kunnan kohtaloon – Tässä on hiili­nielu, mutta onko siitä planeetan pelastajaksi?

      Tilaajille
    3. 3

      Sami Hedberg nauraa sketsisarjassaan homoille, venäläisille ja saamelaisille, Sami Hedbergille eivät naura edes lapset

    4. 4

      Junes Lokka on kutsunut itseään ”läpällä” rasistiksi, mutta saiko Johanna Vehkoo tehdä niin vakavissaan? Tätä pohdittiin tänään oikeudessa

    5. 5

      Uusi liikunta­trendi parantaa terveyttä nopeasti, ja kenellä tahansa on siihen aikaa

      Tilaajille
    6. 6

      Trumpin entinen YK-lähettiläs sohaisi mehiläis­pesään arvostellessaan Suomen terveyden­huoltoa: ”Tiedätkö edes missä Suomi on?”

    7. 7

      Jään uumenista nousee vihainen jätti – Siperian ikiroudassa ratkaistaan planeettamme kohtalo, ja nyt poromies Nikolai Tasmanovin rautakanki uppoaa liian syvälle

      Tilaajille
    8. 8

      Matkustajia nostettiin vinssillä korkeuksiin rajussa tuulessa – uusi video näyttää, miten merihätään joutuneen laivan pelastus­operaatio eteni Norjassa

    9. 9

      Helsingin seudun kouluissa leviää nyt villitys, joka saa lapset liikkumaan jopa kilometrejä tunnin aikana

    10. 10

      Helsinki vai Tšernobyl? Testaa, kuinka hyvin erotat Suomen pää­kaupungin ydin­tuhoalueesta

    11. Näytä lisää