Ulkomaat

Myöntävätkö muut EU-maat lykkäystä brexitiin? Suomi antaisi lisäaikaa mutta tahtoo kuulla perusteluja

Yksikin maa 27:stä voi halutessaan pilata Britannian lykkäyssuunnitelmat.

Kun britit ovat äänestäneet kumoon paitsi pääministerinsä neuvotteleman EU-erosopimuksen myös sopimuksettoman eron mahdollisuuden, näyttää hyvin todennäköiseltä, että seuraavaksi brexitille pyydetään lisäaikaa.

Mutta saako Britannia sen varmasti?

Brexitin lykkäämiseen tarvitaan jokaisen EU:hun jäävän 27 jäsenvaltion suostumus eli Eurooppa-neuvoston yksimielinen päätös. Ja toisin päin: yksikin maa voi halutessaan pilata Britannian suunnitelmat.

Useimpien maiden on alustavasti arveltu suostuvan lykkäykseen, mutta perjantaina nimettömät lähteet Ranskan presidentinkansliasta kertoivat uutistoimisto Reutersille, että EU27-maat aikovatkin laajasti vastustaa lyhyttä lisäaikaa, jos mitään brexit-sopimusta ei ole saatu läpi Britannian parlamentissa.

Brittiparlamentti äänestää vielä ensi keskiviikkona uudestaan pääministeri Theresa Mayn neuvottelemasta sopimuksesta. Aikataulu on jo niin kiireinen, että lykkäystä tarvitaan, vaikka sopimus hyväksyttäisiin. May on asettanut mahdollisen lisäajan takarajaksi kesäkuun lopun.

Jos sopimusta tai mitään varasuunnitelmaa ei hyväksytä, Reutersin lähteiden mukaan edessä on siis lisäajan sijaan kova brexit ilman sopimusta.

Varasuunnitelmaksi kelpaisivat esimerkiksi uudet vaalit tai uusi kansanäänestys, ja niitä varten voitaisiin harkita pitkääkin lisäaikaa.

Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk houkutteli EU-maita tällä viikolla myöntämään Britannialle pitkän lykkäyksen.

”Pyydän EU27:ää olemaan avoimia pitkälle pidennykselle, jos Britannia tarvitsee sitä miettiäkseen uudestaan brexit-strategiansa ja rakentaakseen konsensusta”, Tusk twiittasi torstaina.
Myös Tuskin mukaan Britannian olisi kuitenkin samalla esitettävä EU:lle ”uskottava perustelu mahdolliselle pidennykselle ja sen kestolle”.

Suomen EU-ministerivaliokunta linjasi perjantaina, että Suomi voi sopimuksettoman eron välttämiseksi suhtautua mahdolliseen lisäaikaan myönteisesti ja joustavasti. Suomen kannan vahvisti myöhemmin perjantaina suuri valiokunta.

Pyyntöä arvioitaessa olisi pääministeri Juha Sipilän mukaan tärkeää, että Britannialla olisi selvä suunnitelma, mihin tarkoitukseen pidennystä käytettäisiin.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok) myöntäisi Britannialle lisäaikaa kaikissa tapauksissa.

”Minusta Suomen täytyy ehdottomasti kannattaa lykkäystä, koska sopimukseton ero on kaikkein huonoin vaihtoehto”, Orpo kommentoi HS:lle.

Jos brittiparlamentti ei taaskaan hyväksy Mayn laatimaa sopimusta, kuten todennäköiseltä näyttää, Britannia on joka tapauksessa vaikeassa paikassa.

”Siinä on briteille itselleen kova paikka miettiä, mitä he haluavat tehdä. Jos eroa lykätään yli eurovaalien, se on erittäin hankala tilanne.”

Eurovaalit käydään toukokuun lopulla.

Suurista EU-maista Saksa on ilmoittanut, että se ei halua tunkea Britanniaa ulos ovesta ja että hengähdystauko voisi tehdä hyvää keskustelulle. Myös Ranska on virallisesti halunnut pitää kaikki vaihtoehdot avoinna.

Kriittisempiäkin ääniä on kuulunut.

EU:n virkamiehet ovat ilmaisseet huolensa siitä, että lykkäysten vuoksi brexit valtaa EU:n agendan jälleen kuukausiksi ilman merkittävää hyötyä.

Myös Hollannin pääministeri Mark Rutte ilmaisi turhautumisensa sen jälkeen kun brittiparlamentti oli äänestänyt lykkäyksen puolesta.

”Mikä järki on viivytellä kuukausitolkulla, kun olemme kiertäneet kehää kaksi vuotta?” Rutte sanoi uutistoimistojen mukaan.

”Kun Theresa May tulee kysymään pidennystä, vastauksemme on: ’Miksi? Mitä varten?’”

Europarlamentin brexit-koordinaattori Guy Verhofstadt puolestaan twiittasi: ”Ei missään tapauksessa lisäaikaa sokkona! Jos brittiparlamentin alahuoneessa ei ole selvää enemmistöä jollekin tarkalle suunnitelmalle, Eurooppa-neuvostolla ei ole mitään syytä suostua pidennykseen.”

Kovan brexitin kannattajat ovat heittäneet ilmoille ajatuksen, että Italian euroskeptinen populistihallitus saattaisi käyttää veto-oikeuttaan ja estää lisäajan, vaikka muut EU-maat suostuisivat siihen.

Toiveet eivät kuitenkaan näytä käyvän toteen. Italian ulkoministeri Enzo Moavero ilmoitti torstaina uutistoimisto Reutersin mukaan, että myös Italia tukee lisäaikaa, jos Britannia pyytää sitä.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomen suosituin seksin­myynti­sivusto Sihteeri­opisto meni yllättäen kiinni netissä

    2. 2

      Antti Rinne myönsi Ylen tentissä olleensa väärässä asiassa, jonka avulla hän syrjäytti Jutta Urpilaisen

    3. 3

      14-vuotiaan raiskannut tuomittiin 2,5 vuodeksi vankeuteen Oulussa

    4. 4

      ”Epäilyttävien miesten” nähtiin piilottelevan jäte­säkkejä metsään Sipoossa – Poliisi sai kiinni kansainvälisen rikollisryhmän

    5. 5

      Pettynyt Kalle Korhonen, 3, oli jo pillahtamassa itkuun, kun lähikaupan myyjät riensivät apuun

    6. 6

      Stam1na esiintyy Casino Helsingissä, HS näyttää keikan suorana tilaajilleen ja ilmaisen näyte­tilauksen ottajille alkaen kello 19

      Tilaajille
    7. 7

      Uutuusdokumentti sai ihmiset kaduille Ruotsissa: 47-vuotiaana traagisesti kuolleen Josefin Nilssonin kohtalo kuohuttaa

    8. 8

      EU hyväksyi uudet digi­tekijän­oikeudet: ”Haluaisin lyödä Googlea ja Facebookia”

    9. 9

      Antti Rinne takelteli eilen, aiheutti hämmennystä Ylen vaalitentissä silmälaseillaan ja väitti Sdp:tä nuorison suosikkipuolueeksi – tässä parhaat palat giffeinä

    10. 10

      Tutkimus: Ihminen keksi jumalat vahtimaan moraalia, kun yhteiskunnat kasvoivat suuriksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Älä Antti koske siihen” – Sipilä sätti Rinnettä Sdp:n verotushaluista, mutta hänen eleensä varasti huomion

    2. 2

      Kevin Spaceyn lukiolaistyttöä riisuva perheenisä kaatoi monen kupin, mutta oikeasti hittielokuva American Beautysta piti tulla paljon pahempi

      Tilaajille
    3. 3

      Miksi lapsuuden kesät tuntuivat kestävän ikuisesti ja vanhemmiten päivät kiitävät ohi? Amerikkalais­professori keksi selityksen

    4. 4

      ”Vaikuttaa naurettavalta, että Suomi olisi maailman onnellisin maa” – Amerikkalais­media selvitti, miksi voitamme vertailut, ja totesi, että käytämme väärää sanaa

    5. 5

      Katariina Souri on yksi näiden vaalien kuumimpia julkkisnimiä, vaikka puolueelle tuli yllätyksenä hänen tiedenäkemyksensä – lääkekritiikki ja ketodieetti

    6. 6

      EU hyväksyi uudet digi­tekijän­oikeudet: ”Haluaisin lyödä Googlea ja Facebookia”

    7. 7

      ”Epäilyttävien miesten” nähtiin piilottelevan jäte­säkkejä metsään Sipoossa – Poliisi sai kiinni kansainvälisen rikollisryhmän

    8. 8

      Noroviruskausi on nyt huipussaan eikä tautiin ole lääkettä: ”Se, että juo pelkkää vettä, on väärin”, kertoo asiantuntija

    9. 9

      Antti Rinne takelteli eilen, aiheutti hämmennystä Ylen vaalitentissä silmälaseillaan ja väitti Sdp:tä nuorison suosikkipuolueeksi – tässä parhaat palat giffeinä

    10. 10

      Miksi kodit ovat liian kalliita ja pieniä? Kolme väitettä Helsingin asunto­markkinoiden ongelmista ja kolme ratkaisua niihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS:n erikoisartikkeli vie Kiinan uiguuri­alueelle, missä historian käsittämättömin kontrolli­koneisto aivo­pesee ihmisiä ja ahdistelee toimittajaa joka askeleella

      Tilaajille
    2. 2

      Keskellä suomalaista metsää on pieni mökki, josta aukeaa näkymä ihmis­kunnan kohtaloon – Tässä on hiili­nielu, mutta onko siitä planeetan pelastajaksi?

      Tilaajille
    3. 3

      Sami Hedberg nauraa sketsisarjassaan homoille, venäläisille ja saamelaisille, Sami Hedbergille eivät naura edes lapset

    4. 4

      Junes Lokka on kutsunut itseään ”läpällä” rasistiksi, mutta saiko Johanna Vehkoo tehdä niin vakavissaan? Tätä pohdittiin tänään oikeudessa

    5. 5

      Trumpin entinen YK-lähettiläs sohaisi mehiläis­pesään arvostellessaan Suomen terveyden­huoltoa: ”Tiedätkö edes missä Suomi on?”

    6. 6

      Jään uumenista nousee vihainen jätti – Siperian ikiroudassa ratkaistaan planeettamme kohtalo, ja nyt poromies Nikolai Tasmanovin rautakanki uppoaa liian syvälle

      Tilaajille
    7. 7

      ”Älä Antti koske siihen” – Sipilä sätti Rinnettä Sdp:n verotushaluista, mutta hänen eleensä varasti huomion

    8. 8

      Matkustajia nostettiin vinssillä korkeuksiin rajussa tuulessa – uusi video näyttää, miten merihätään joutuneen laivan pelastus­operaatio eteni Norjassa

    9. 9

      Helsinki vai Tšernobyl? Testaa, kuinka hyvin erotat Suomen pää­kaupungin ydin­tuhoalueesta

    10. 10

      Neljä vuotta KonMari-villityksen jälkeen: ”Överiksi meni”, sanoo yksi – mutta osalla elämä muuttui pysyvästi paremmaksi

      Tilaajille
    11. Näytä lisää