Ulkomaat

Aurinko paistaa, mutta tietä ei näy – poikkeuksellinen myrsky tallentui autoilijan videolle Yhdysvaltojen Minnesotassa

Minnesotan viranomaiset sulkivat torstaina useita ajoreittejä, kun laaja myrskyrintama riepotteli osavaltiota.

rac
”Näytti siltä, kuin olisin ajanut pilvissä”, sanoi Carol Bauer ajettuaan erikoisen myrskyn keskellä torstaina Yhdysvalloissa.

Bauer ajoi Minnesotan osavaltion pohjoisosassa valtatie 25:ttä, kun tuuli työnsi tielle utuista lumipöllyä. Bauerin nauhoittamalta videolta ilmenee, miten tietä ei näy ollenkaan vaikka samaan aikaan paistaa aurinko. Videon tilanteesta voit katsoa tämän jutun alusta.



Minnesotan viranomaiset sulkivat torstaina useita ajoreittejä, kun laaja myrskyrintama riepotteli osavaltiota. Sen pohjoisosissa autoilijat olivat lumen armoilla, ja eteläosissa tiet lainehtivat tulvavedestä.

Viranomaiset lähettivät päivän mittaan useita eri varoituksia muuttuvasta ajokelistä; milloin muistutettiin lumimyrskystä, milloin autojen moottoreita vahingoittavista liian suurista vesilammikoista.
Kevääksi osavaltioon odotetaan myös rajuja tulvia. Yhdysvaltojen Suurten järvien länsipuolella sijaitsevan osavaltion kutsumanimi onkin ”kymmenentuhannen järven maa”.

”Valitettavasti meidän pitää varautua pahimpaan”, kevätsäätä kommentoi Stillwaterin kaupungin pormestari Ted Kozlowski radiokanava MPR:lle.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomen suosituin seksin­myynti­sivusto Sihteeri­opisto meni yllättäen kiinni netissä

    2. 2

      Antti Rinne myönsi Ylen tentissä olleensa väärässä asiassa, jonka avulla hän syrjäytti Jutta Urpilaisen

    3. 3

      14-vuotiaan raiskannut tuomittiin 2,5 vuodeksi vankeuteen Oulussa

    4. 4

      ”Epäilyttävien miesten” nähtiin piilottelevan jäte­säkkejä metsään Sipoossa – Poliisi sai kiinni kansainvälisen rikollisryhmän

    5. 5

      Pettynyt Kalle Korhonen, 3, oli jo pillahtamassa itkuun, kun lähikaupan myyjät riensivät apuun

    6. 6

      Uutuusdokumentti sai ihmiset kaduille Ruotsissa: 47-vuotiaana traagisesti kuolleen Josefin Nilssonin kohtalo kuohuttaa

    7. 7

      Antti Rinne takelteli eilen, aiheutti hämmennystä Ylen vaalitentissä silmälaseillaan ja väitti Sdp:tä nuorison suosikkipuolueeksi – tässä parhaat palat giffeinä

    8. 8

      Stam1na esiintyy Casino Helsingissä, HS näyttää keikan suorana tilaajilleen ja ilmaisen näyte­tilauksen ottajille alkaen kello 19

      Tilaajille
    9. 9

      EU hyväksyi uudet digi­tekijän­oikeudet: ”Haluaisin lyödä Googlea ja Facebookia”

    10. 10

      Tutkimus: Ihminen keksi jumalat vahtimaan moraalia, kun yhteiskunnat kasvoivat suuriksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Älä Antti koske siihen” – Sipilä sätti Rinnettä Sdp:n verotushaluista, mutta hänen eleensä varasti huomion

    2. 2

      Kevin Spaceyn lukiolaistyttöä riisuva perheenisä kaatoi monen kupin, mutta oikeasti hittielokuva American Beautysta piti tulla paljon pahempi

      Tilaajille
    3. 3

      Miksi lapsuuden kesät tuntuivat kestävän ikuisesti ja vanhemmiten päivät kiitävät ohi? Amerikkalais­professori keksi selityksen

    4. 4

      ”Vaikuttaa naurettavalta, että Suomi olisi maailman onnellisin maa” – Amerikkalais­media selvitti, miksi voitamme vertailut, ja totesi, että käytämme väärää sanaa

    5. 5

      Katariina Souri on yksi näiden vaalien kuumimpia julkkisnimiä, vaikka puolueelle tuli yllätyksenä hänen tiedenäkemyksensä – lääkekritiikki ja ketodieetti

    6. 6

      EU hyväksyi uudet digi­tekijän­oikeudet: ”Haluaisin lyödä Googlea ja Facebookia”

    7. 7

      ”Epäilyttävien miesten” nähtiin piilottelevan jäte­säkkejä metsään Sipoossa – Poliisi sai kiinni kansainvälisen rikollisryhmän

    8. 8

      Noroviruskausi on nyt huipussaan eikä tautiin ole lääkettä: ”Se, että juo pelkkää vettä, on väärin”, kertoo asiantuntija

    9. 9

      Antti Rinne takelteli eilen, aiheutti hämmennystä Ylen vaalitentissä silmälaseillaan ja väitti Sdp:tä nuorison suosikkipuolueeksi – tässä parhaat palat giffeinä

    10. 10

      Miksi kodit ovat liian kalliita ja pieniä? Kolme väitettä Helsingin asunto­markkinoiden ongelmista ja kolme ratkaisua niihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS:n erikoisartikkeli vie Kiinan uiguuri­alueelle, missä historian käsittämättömin kontrolli­koneisto aivo­pesee ihmisiä ja ahdistelee toimittajaa joka askeleella

      Tilaajille
    2. 2

      Keskellä suomalaista metsää on pieni mökki, josta aukeaa näkymä ihmis­kunnan kohtaloon – Tässä on hiili­nielu, mutta onko siitä planeetan pelastajaksi?

      Tilaajille
    3. 3

      Sami Hedberg nauraa sketsisarjassaan homoille, venäläisille ja saamelaisille, Sami Hedbergille eivät naura edes lapset

    4. 4

      Junes Lokka on kutsunut itseään ”läpällä” rasistiksi, mutta saiko Johanna Vehkoo tehdä niin vakavissaan? Tätä pohdittiin tänään oikeudessa

    5. 5

      Trumpin entinen YK-lähettiläs sohaisi mehiläis­pesään arvostellessaan Suomen terveyden­huoltoa: ”Tiedätkö edes missä Suomi on?”

    6. 6

      Jään uumenista nousee vihainen jätti – Siperian ikiroudassa ratkaistaan planeettamme kohtalo, ja nyt poromies Nikolai Tasmanovin rautakanki uppoaa liian syvälle

      Tilaajille
    7. 7

      ”Älä Antti koske siihen” – Sipilä sätti Rinnettä Sdp:n verotushaluista, mutta hänen eleensä varasti huomion

    8. 8

      Matkustajia nostettiin vinssillä korkeuksiin rajussa tuulessa – uusi video näyttää, miten merihätään joutuneen laivan pelastus­operaatio eteni Norjassa

    9. 9

      Helsinki vai Tšernobyl? Testaa, kuinka hyvin erotat Suomen pää­kaupungin ydin­tuhoalueesta

    10. 10

      Neljä vuotta KonMari-villityksen jälkeen: ”Överiksi meni”, sanoo yksi – mutta osalla elämä muuttui pysyvästi paremmaksi

      Tilaajille
    11. Näytä lisää