Ulkomaat

Lontoon suuren timanttivarkauden tekijöistä viimeinenkin sai tuomionsa – 58-vuotias ”Basil” oli ikämieskoplan kuopus

Michael Seed sai 10 vuoden vankeusrangaistuksen. Saalis oli 16 miljoonan euron arvoinen.

Yksi Britannian rikoshistorian häikäilemättömimmistä törkeistä varkauksista sai perjantaina päätepisteen, kun rikoskoplan viimeinenkin päätekijä tuomittiin Lontoossa 10 vuoden vankeuteen.

Tuomiosta kertoi uutistoimisto Reuters ja lukuisat brittiviestimet.

Michael Seed, joka tunnetaan myös nimellä ”Basil”, oli vuoden 2015 pääsiäisvarkauden hälytyslaiteasiantuntija.

Ryhmä miehiä murtautui kiirastorstai-iltana Hatton Garden Safety Deposit -yhtiön rakennukseen, josta he saivat saaliikseen noin 16 miljoonan euron arvosta timantteja, kultaa, hopeaa ja arvokoruja.

”Pystyimme todistamaan, ettei hän [Seed] ollut pelkästään osallisena vaan yksi päätekijöistä”, syyttäjän edustaja Kate Mulholland sanoi Reutersin mukaan.

Varkaudesta on saatu kiinni ja tuomittu yhdeksän muutakin miestä.

Kyseessä oli ikämiesten operaatio. Päätekijöiden joukossa 58-vuotias ”Basil” oli kuopus. Muut päätekijät ovat jo eläkeiässä tai sen kynnyksellä: Brian Reader on nyt 80-vuotias, John ”Kenny” Collins 78-vuotias ja Daniel Jones 64-vuotias. Viides päätekijä Terry Perkins kuoli viime vuonna vankilassa 69 vuoden iässä.


Vuoden 2015 pääsiäisvarkaus oli suunniteltu huolella. Ryöstökohde Hatton Gardon on arvotavaran säilytykseen erikoistunut yritys, ja varkaat onnistuivat murtautumaan 73 tallelokeroon.

”Basil” oli koplan hälytyslaiteasiantuntija, ja Guardian-lehden mukaan hän eliminoi hälytyslaitteet British Telecomin asentajaksi naamioituneena.

Varkaat laskeutuivat Hatton Gardenin rakennuksen kellariin hissikuilua pitkin. He porasivat tiensä timanttiporalla kaksimetrisen betoniseinän läpi.

Ensimmäisen työvaiheen jälkeen miehet poistuivat paikalta pitkänperjantain aamuna ennen kello kahdeksaa, kuten HS kertoi huhtikuussa 2015.

Murron toinen vaihe alkoi lauantai-iltana. Uusilla työkaluilla varustautuneet miehet lähtivät työskentelemään kellarikerroksen holvissa. Varkailta jäi yksi valvontakamera lamauttamatta, ja sen tallentamassa kuvassa häärää myös Michael ”Basil” Seed punaisessa peruukissa.

Hieman ennen aamukuutta pääsiäissunnuntaina koplan jäsenet alkoivat poistua rakennuksesta työmiehiksi naamioituneina.

He kanniskelivat työkaluja ja työnsivät roskalaatikoita kaduille. Roskalaatikot oli oletettavasti täytetty saaliilla.


Suuri osa saaliista on edelleen teillä tietymättömillä.

Koplan muut jäsenet saatiin kiinni pian rikoksen jälkeen, mutta Michael Seed pidätettiin vasta maaliskuussa 2018.

Kun poliisi rynnäköi hänen yksiöönsä Lontoon Islingtonissa, sieltä löytyi Guardianin mukaan noin tuhat eri arvoesinettä – muun muassa kultalaattoja ja koruja. Seed kertoi kuulusteluissa, että hän on arvoesineiden harrastajakeräilijä ja että esineet ovat päätyneet hänelle laillista tietä.

Seedin yksiöstä löytyi myös hälytyslaitteiden teknisiä oppaita, laitteita hälytyslaitteiden signaalien lamauttamiseen ja jalometallien sulattamiseen tarvittavia välineitä.

Oikaisu 1.3.2019 kello 17.34: Jutussa puhuttiin alun perin ryöstöstä. Kyseessä on törkeä varkaus.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suolistosyöpään kuolee vuosittain yli tuhat suomalaista: Sairaus on kavala ja oireet epämääräisiä

    2. 2

      Tähtihyökkääjän pelipaidan saaneen pojan riemu vaihtui itkuun, kun aikuiset miehet repivät paidan käsistä

    3. 3

      Uusi liikunta­trendi parantaa terveyttä nopeasti, ja kenellä tahansa on siihen aikaa

      Tilaajille
    4. 4

      Toimittaja Jorma Elovaara on kuollut

    5. 5

      Helsingin seudun kouluissa leviää nyt villitys, joka saa lapset liikkumaan jopa kilometrejä tunnin aikana

    6. 6

      ”Katsoin kuvaa ja ajattelin, että se oli oikeastaan aika hyvä ruutu”, sanoo rippileiriltä vuoden lehtikuvan ottanut Joonas Brandt – katso kaikki vuoden 2018 parhaat lehtikuvat

    7. 7

      Teuvo Hakkarainen teippasi auton kylkeen ”Matu, mistä tulet? Sinne menet” ja selitteli tarkoittaneensa maaseudun tulevaisuutta ja muitakin asioita – soitimme

    8. 8

      Poliisi: Utrechtin ampumisista epäilty on pidätetty, ainakin kolme kuoli luodeista

    9. 9

      Jörn Donnerin pitkä elämäntyö päättyi, mutta kukaan ei vain usko sitä

    10. 10

      HS:n kysely: Kokoomus käänsi takkinsa ja poikkeaa nyt sote-linjauksellaan kaikista muista puolueista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi liikunta­trendi parantaa terveyttä nopeasti, ja kenellä tahansa on siihen aikaa

      Tilaajille
    2. 2

      Helsingin seudun kouluissa leviää nyt villitys, joka saa lapset liikkumaan jopa kilometrejä tunnin aikana

    3. 3

      Poliisi: Utrechtin ampumisista epäilty on pidätetty, ainakin kolme kuoli luodeista

    4. 4

      Kruununhaassa asuva Pekka Hietaniemi karsastaa joukkoliikennettä ja omistaa niin BMW:n katumaasturin kuin avomallisen Audinkin – Helsingissä se on jo kapinallista

    5. 5

      Helsinki vartioi tyhjää puutaloa joka päivä kellon ympäri Kumpulassa – ”Tässä ei ole mitään järkeä”

    6. 6

      Jörn Donnerin pitkä elämäntyö päättyi, mutta kukaan ei vain usko sitä

    7. 7

      Suolistosyöpään kuolee vuosittain yli tuhat suomalaista: Sairaus on kavala ja oireet epämääräisiä

    8. 8

      Teuvo Hakkarainen teippasi auton kylkeen ”Matu, mistä tulet? Sinne menet” ja selitteli tarkoittaneensa maaseudun tulevaisuutta ja muitakin asioita – soitimme

    9. 9

      Toimittaja Jorma Elovaara on kuollut

    10. 10

      Saharan metsittäminen ilmastosyntien vuoksi voi kuulostaa järjettömältä, mutta Israel onnistui kasvattamaan metsän aavikolle

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni käyttää astian­pesu­konetta väärin, ja välin­pitämättömyys voi aiheuttaa isot kulut: toimi näin, niin vältyt ikäviltä yllätyksiltä

      Tilaajille
    2. 2

      Kuvilleni saa nauraa, sanoo Iiu Susiraja, mutta hiljenee kun katselee lukioaikaista valokuvaa itsestään

    3. 3

      Lars Kihlström halusi uskoa hyvää isästä, mutta lopulta hän itki – Suomalaisen SS-miehen päiväkirjasta löytyi lause, joka kyseenalaistaa historian­kirjoituksen

      Tilaajille
    4. 4

      Uuden-Seelannin terrori-iskusta epäilty sai murhasyytteen, ainakin 50 ihmistä kuollut

    5. 5

      Kenellä on vastuu, jos joku perheen­jäsenistämme sairastuu takkat­ulien polton takia Espoossa?

    6. 6

      Kun Siskonpedistä tuttu Niina Lahtinen vei yksivuotiaansa päiväkotiin, vanhempainiltaan kutsuttiin psykologi paikalle: ”Vastuu ja syyllistäminen lankeavat lähinnä naisille”

      Tilaajille
    7. 7

      Nuoret miehet eivät sitoudu, kun tinderöitynyt seurustelu­kulttuuri tarjoaa aina uuden vaihto­ehdon – Jaakko kertoo, miksi erosi, kun tyttöystävä alkoi vaatia lapsia

      Tilaajille
    8. 8

      Missä on nainen, joka hyppäsi takaisin autoonsa ja hylkäsi pyöräilijän kuolemaan suojatielle? Vantaan poliisilta on loppumassa keinot poikkeuksellisen yliajotragedian selvittämisessä

      Tilaajille
    9. 9

      Jussi Halla-aho ei ole muuttunut, mutta hän on oivaltanut jotain

    10. 10

      ”Suurin osa ihmisistä ei tajua, mistä siinä puhutaan” – Satumaa-tango täyttää 20 vuotta ja nyt Maija Vilkkumaa kertoo, miksi biisi saattoi sanoittaa perussuomalaisten nousun

      Tilaajille
    11. Näytä lisää