Ulkomaat

Helsingissä asuva Stephen Sykes haki Suomen kansalaisuuden, tytär taas Britannian, ja syynä on brexit

Pääministeri Theresa Mayn hallituksen EU-erosopimus koki maanantaina kolmannen kolhunsa, kun parlamentin puhemies ilmoitti, ettei parlamentti äänestä sopimuksesta ellei sitä muuteta oleellisin osin. Brexit-päivään on reilu viikko, mikäli Britannia ei hae lykkäystä.

Kahdentoista vuoden jälkeen koitti päivä, jolloin Stephen Sykes päätti viimein hakea Suomen kansalaisuutta. Perheensä kanssa Helsinkiin asettunut britti halusi pysyä Euroopan unionissa, vaikka hänen kotimaansa valmisteli erittäin monimutkaiseksi muodostunutta eroa EU:sta.

Kesällä 2018 maahanmuuttajasta tuli Suomen kansalainen. Samaan aikaan Sykesin Suomessa syntynyt teini-ikäinen tytär haki itselleen Britannian kansalaisuuden, jotta hänellä olisi tulevaisuudessa myös isänsä kotimaan kansalaisen oikeudet.

Sykesilla on lisäksi espanjalaisen puolisonsa kanssa Suomessa syntynyt kolmevuotias poika, joka rekisteröitiin heti syntymänsä jälkeen Britannian ja Espanjan kansalaiseksi.

”Suomi on kotini nyt. Tunnen oman tilanteeni vakaaksi, vaikka tilanne Britanniassa on sekava”, Sykes kertoo.

Pääministeri Theresa May on kiertänyt Euroopassa neuvottelemassa erinäisistä eroon liittyvistä asioista. Viime torstaina parlamentti äänesti brexitille jatkoaikaa ainakin kesäkuun loppuun asti, ja Britannia yrittää seuraavaksi saada kaikilta EU:n muilta 27 jäsenvaltiolta hyväksynnän brexitin siirtämiselle.

Maaliskuun 29. päiväksi sovittu brexit-päivä lähestyy, mutta parlamentti on jo kahdesti hylännyt erosopimuksen ja linjannut, ettei Britannia saa lähteä EU:sta ilman erosopimusta.

Parlamentin puhemies John Bercow ilmoitti maanantaina, ettei parlamentti käsittele jo kahdesti hylättyä erosopimusta kolmatta kertaa. Bercow’n mukaan hallituksen pitää tehdä sopimukseen oleellisia muutoksia, jotta parlamentti voi äänestää. Parlamentin oletettiin äänestävän sopimuksesta keskiviikkona. Mayn tiedottajan mukaan pääministeri aikoo pyytää EU:n huippukokoukselta brexitille pitkää lykkäystä, jos erosopimus ei saa alahuoneen enemmistön tukea.

Lue täältä HS:n Lontoon-kirjeenvaihtajan Annamari Sipilän analyysi siitä, mitä vaihtoehtoja Britannialla on.

Kolmatta vuotta jatkuvan brexit-painin seuraaminen on ollut Sykesin mielestä kiinnostavaa ja hieman turhauttavaa. Kesäkuussa 2016 brexitistä järjestetty kansanäänestys olisi hänestä kannattanut pitää neuvoa-antavana ja jättää varsinainen päätös parlamentille.

”Brexit on monimutkainen asia, ja kansanäänestys on huono työkalu käsitellä monimutkaisia kysymyksiä. Siksihän me olemme äänestäneet parlamentin, että toivomme heillä olevan asiantuntemusta päättää tällaisista asioista.”


Yksi Sykesia harmittavista asioista kansanäänestyksessä on se, että päätös tehtiin vain pienen enemmistön turvin. Brexit voitti prosentein 52–48.

”Se on pieni enemmistö mutta enemmistö kuitenkin. Tämä on demokratiaa.”

Moni brexitin puolesta äänestänyt britti on tosin jälkeenpäin harmitellut, ettei tiennyt, mistä oikeastaan äänesti. Moni kansainvälinen yritys on uhannut jättää Britannian, jos brexit toteutuu. Eropäätökseen tyytyväisiäkin toki on.

Toinen toistaan seuraavat äänestykset samoista tai samankaltaisilta tuntuvista asioista ovat ulkopuolisen silmin katsottuna hyvin sekava ja kummallinen vyyhti.

Sykesin mukaan prosessi ja siitä käytävä keskustelu vaikeuksineen kuvastavat, minkälaisessa tilassa koko Britannia tällä hetkellä on. Brexit ei jaa vain parlamenttia ja puolueita vaan koko kansan ja jopa perheitä.

”Oma äitini äänesti brexitin puolesta, vaikka minä ja hänen kaksi lapsenlastaan asumme EU-maassa.”


Äiti vastusti Sykesin mukaan jo Britannian liittymistä EU:ta edeltäneeseen Euroopan yhteisöön vuonna 1973. Syvemmälle hän ei halua äitinsä ajatusmaailmaan mennä.

”Tämä on niitä aiheita, joista emme oikeastaan puhu, koska haluamme säilyttää rauhan perheen kesken. Minä, siskoni ja veljeni äänestimme brexitiä vastaan.”

Sykesin perheessä brexitin uhka on aiheuttanut käytännöllisiä pulmia.

”Veljeni vaimo työskentelee yritykselle, joka muutti brexitin takia konttorinsa Hollantiin. Kälyni piti päättää, muuttaako hän mukana vai irtisanoutuuko.”

Lopulta päätöstä ei tarvinnut tehdä. Yritys järjesti asian niin, että Sykesin käly pystyi jäämään Britanniaan.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Onko toivo jo mennyt? HS:n erikoisartikkeli vie Amazoniaan, missä maailman keuhkot yskivät uhkaavasti

      Tilaajille
    2. 2

      Tyhjenevä saksalais­kaupunki houkuttelee uusia asukkaita ilmaisella asumisella: Suomalainen pariskunta tarttui tarjoukseen

      Tilaajille
    3. 3

      Israelin pääministerin vaimo tilasi ravintolaruokia 85 000 eurolla: tuomittiin julkisten varojen väärinkäytöstä

    4. 4

      Kaksi loukkaantui kerrostaloasunnon voimakkaassa räjähdyksessä Savonlinnassa

    5. 5

      Argentiinassa ja Uruguayssa miljoonat ilman sähköä valtavan sähkö­katkoksen vuoksi, korjaus etenee hitaasti

    6. 6

      Ompelivatko Isis-naiset pommiliivejä vai ovatko he itse uhreja? Tutkijat ja leirille jumiin jääneiden naisten omaiset vastaavat

    7. 7

      ”Tässä ovat hommat loppumassa”, sanoi entinen työministeri Jari Lindström te-toimiston virkailijalle ja ilmoittautui työttömäksi

      Tilaajille
    8. 8

      Lapio heilui, kun Aarre Heino täytti lastensa toiveen 38 vuotta sitten: Mökki­pihaan ilmestyi uima-allas, jossa vietetään yhä ”etelän­lomaa”

    9. 9

      Europarlamentaarikko Silvia Modig ilmoitti Facebookissa menneensä naimisiin

    10. 10

      Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko toivo jo mennyt? HS:n erikoisartikkeli vie Amazoniaan, missä maailman keuhkot yskivät uhkaavasti

      Tilaajille
    2. 2

      Tyhjenevä saksalais­kaupunki houkuttelee uusia asukkaita ilmaisella asumisella: Suomalainen pariskunta tarttui tarjoukseen

      Tilaajille
    3. 3

      ”Tässä ovat hommat loppumassa”, sanoi entinen työministeri Jari Lindström te-toimiston virkailijalle ja ilmoittautui työttömäksi

      Tilaajille
    4. 4

      Argentiinassa ja Uruguayssa miljoonat ilman sähköä valtavan sähkö­katkoksen vuoksi, korjaus etenee hitaasti

    5. 5

      Helsingissä myynnissä poikkeuksellinen miniasunto: 13,5 neliön suihkuttomasta yksiöstä pyydetään lähes 100 000 euroa

    6. 6

      Jutta Urpilaisen perheeseen tulee toinen lapsi – HS:n haastattelussa Urpilainen kertoo odotetusta puhelusta ja ikimuistoisesta viikostaan

      Tilaajille
    7. 7

      Lapio heilui, kun Aarre Heino täytti lastensa toiveen 38 vuotta sitten: Mökki­pihaan ilmestyi uima-allas, jossa vietetään yhä ”etelän­lomaa”

    8. 8

      Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

      Tilaajille
    9. 9

      The New York Times: Yhdysvallat on asentanut Venäjän sähkö­verkkoon haitta­ohjelmia, Trump kutsui artikkelia valeeksi ja maan­petokseksi

    10. 10

      Ompelivatko Isis-naiset pommiliivejä vai ovatko he itse uhreja? Tutkijat ja leirille jumiin jääneiden naisten omaiset vastaavat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Omakotitalo rakennettiin keskelle jalkakäytävää Oulunkylässä

    2. 2

      Mummotunnelissa pariudutaan perinteisellä tyylillä

      Tilaajille
    3. 3

      Iso osa lenkkeilijöistä sortuu kahteen perusvirheeseen, joiden vuoksi kehitys tyssää parissa kuukaudessa, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Nike sijoitti urheilumuoti­kauppaansa realistisen näköisen nais­malli­nuken, ja vihan, ilkeilyn ja kommentoinnin määrä kasvoi käsittämättömäksi

    5. 5

      1950-luvulla keksittiin poltto­moottori, joka olisi voinut leikata suuren osan autojen päästöistä, mutta sitä ei koskaan otettu laajasti käyttöön

      Tilaajille
    6. 6

      JVG:n jättihitti näkyy yhä somepäivityksissä, vaikka sen sanoitus on vuosien ajan ymmärretty väärin – VilleGalle paljastaa salaisuuden Häissä-kappaleen menestyksen taustalta

      Tilaajille
    7. 7

      Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

      Tilaajille
    8. 8

      Ennennäkemätön romahdus yhdessä Suomen parhaista lukioista: 35 opiskelupaikkaa täyttämättä, sisään jopa 7,0:n keskiarvolla

    9. 9

      MTV:n entinen päällikkö joutuu käräjille epäiltynä seksikumppaneiden salakuvaamisesta

    10. 10

      Suomi laittaa tupakoitsijat ahtaalle: Kymmenen euron aski ja interventioita lääkäri­käynnillä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää