Ulkomaat

Sotilasjuntan puolue vahvoilla Thaimaan vaaleissa, sekä juntta että oppositio julistivat muodostavansa hallituksen

Kaksi miljoonaa ääntä hylättiin ensimmäisissä vaaleissa sen jälkeen, kun sotilasjuntta syrjäytti siviilihallituksen vuonna 2014.

Thaimaata hallitsevan sotilasjuntan tukipuolue Phalang Pracharat sinnitteli vallankahvassa Thaimaan sunnuntaina järjestettyjen parlamenttivaalien jälkeen.

Keskusvaalilautakunta julkisti maanantai-iltana paikallista aikaa tulokset, joiden mukaan juntan puolueelle herkesi 500-paikkaisesta alahuoneesta vain 96 paikkaa. Samalla lautakunta kuitenkin ilmoitti, että 150 kansanedustajan nimi on vielä selvittämättä.

Juntan puolue liittolaisineen tarvitsee vaalilain muutoksen ansiosta alahuoneessa vain 129 paikkaa päästäkseen muodostamaan hallituksen, sillä ylähuone on kokonaan juntan käsissä.

Alahuoneen jäsenistä 150 valitaan puoluelistoilta ja loput yhden edustajan vaalipiireissä, joissa juntta on etenkin Thaimaan pohjoisosissa vahvoilla. Siten pääministeri Prayut Chan-O-Cha saattaa hyvinkin jatkaa tehtävässään. Sekä Phalang Pracharat että Pheu Thai julistivat maanantaina pyrkivänsä muodostamaan seuraavan hallituksen.

Ääntenlasku sujui maanantaina juntan nuottien mukaan. Kun äänistä oli laskettu 93 prosenttia, puolue johti oppositiossa olevaa Pheu Thai -puoluetta vajaalla puolella miljoonalla äänellä. Tulos oli vastoin uusimpia mielipidetiedusteluja, jotka ennustivat voittoa oppositiolle.

Vaalilautakunta ilmoitti sunnuntaina lykkäävänsä virallisten tulosten julkaisua maanantaille syytä kertomatta. Se ei myöskään julkaissut puolueiden saamia paikkamääriä parlamentin alahuoneeseen. Lautakunta kertoi maanantaina, että lopullinen tulos on selvillä vasta toukokuun 9. päivänä.

Sosiaalisessa mediassa moni thaimaalainen epäili vaalivilppiä ääntenlaskentatilanteen julkistuksen jälkeen. Moni piti epäuskottavana, että epäsuosittu juntta olisi pärjännyt vaaleissa entisen pääministerin Thaksin Shinawatran Pheu Thai -puolueelle.

Kaiken lisäksi vaaleissa hylättiin jopa 1,9 miljoonaa ääntä, mikä ennusti kiistelyn tuloksesta jatkuvan lähipäivinä. Äänestysprosentti vaaleissa oli 64.

”Tämä on epäonnistuminen Thaimaan politiikalle. Me, nuorempi polvi, ansaitsemme paremman tulevaisuuden”, yliopisto-opiskelija Teetawat Tunpichai, 24, sanoi uutistoimisto AFP:lle.


Vaalit ovat Thaimaassa ensimmäiset sen jälkeen, kun sotilasjuntta syrjäytti siviilihallituksen vuonna 2014. Ennen vaaleja juntta muun muassa muutti vaalilakeja suosiollisemmiksi itselleen.

Nykyisten lakien mukaan juntan nimittämä senaatti valitsee 250 edustajaa ja kansa loput 500. Pääministeristä molemmat kamarit päättävät yhteisäänestyksessä. Niinpä opposition olisi pitänyt saada vaaleissa vähintään 376 paikkaa voittaakseen parlamenttienemmistön. Juntalle enemmistöön riitti 126.

Lisäksi ennen vaaleja juntta hajotti puolueen, joka yritti asettaa ehdokkaaksi maan kuninkaan sisaren.

Edellisen kerran maassa äänestettiin parlamentista kahdeksan vuotta sitten.

Vuoden 2014 sotilasvallankaappausta edelsi vuosien kuohunta niin sanottujen puna- ja keltapaitojen välillä. Punapaidat kannattivat ja keltapaidat vastustivat armeijan vuonna 2006 syrjäyttämää Thaksinia ja hänen manttelinperijöitään.

Populistisen Pheu Thai -puolueen perustaja Thaksin ja tämän sisko Yingluck Shinawatra pakoilevat korruptiotuomioita ulkomailla.

Lue lisää: Juntta väistyy Thaimaassa, mutta HS:n matka etelän rannoilta pohjoisen vuorille paljasti sotilasvallan arvostuksen

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Thaimaa

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tanskalaislehti: Tanskan rikkaimman miehen neljästä lapsesta kolme kuoli Sri Lankan pommi-iskussa – iskusta epäillään paikallista NTJ-islamistiryhmää

    2. 2

      Onko niin, että rahaa kyllä on pilvin pimein, vaikka köyhille ja vähätuloisille sitä ei riitäkään?

    3. 3

      Asiantuntijat pitävät Mannerheimin matkoiltaan keräämää historiallista esineistöä sensaatiomaisena – Miksi nämä aarteet makaavat varaston uumenissa?

      Tilaajille
    4. 4

      Unelmien keikka päättyi kauhutarinaan – Vuonna 2008 HS:n toimittaja ja valokuvaaja nousivat helikopteriin nähdäkseen Suomen, mutta matkan päässä odotti yllätys

      Tilaajille
    5. 5

      Vaikeuksista vaikeuksiin kompastelleen Redin johtoon palkattiin farkku­kauppias Lahdesta ja yhtäkkiä kauppakeskus tunnetaan muustakin kuin sokkeloisuudestaan

    6. 6

      Uusi tutkimus pani suomalais­professorit järjestykseen julkaisujensa perusteella: Katso listat seitsemän alan kärki­nimistä

    7. 7

      Pohjanmaalla sijaitsee vyöhyke, jolla suhtaudutaan nihkeästi ilmastotoimiin – Kartta näyttää oman äänestysalueesi tilanteen

    8. 8

      Kaikkien aikojen kovakuntoisin Miss Suomi: äärimmäisen raskas treeni voi pelastaa Lotta Näkyvän hengen

      Tilaajille
    9. 9

      Suomalaisilla ja virolaisilla yrittäjillä on eroa kuin yöllä ja päivällä

    10. 10

      Veera Papinoja koki Balilla matkailijan kauhunhetken: Mitä tehdä, kun äkillinen sairaus estää lentämisen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Muistatko Netscapen ja ponnahtavat porno­ikkunat? Internet täyttää 30 vuotta, ja nyt HS:n erikoisartikkeli vie hämmentävälle matkalle verkon alku­hämärään

      Tilaajille
    2. 2

      Asiantuntijat pitävät Mannerheimin matkoiltaan keräämää historiallista esineistöä sensaatiomaisena – Miksi nämä aarteet makaavat varaston uumenissa?

      Tilaajille
    3. 3

      Vaikeuksista vaikeuksiin kompastelleen Redin johtoon palkattiin farkku­kauppias Lahdesta ja yhtäkkiä kauppakeskus tunnetaan muustakin kuin sokkeloisuudestaan

    4. 4

      Onko niin, että rahaa kyllä on pilvin pimein, vaikka köyhille ja vähätuloisille sitä ei riitäkään?

    5. 5

      Pekka Sauri aloitti Twitterissä ”ränttäämisen” ja katso: Jussi Halla-aho avasi edes hieman, mitä mieltä hän on vanhoista kirjoituksistaan

    6. 6

      Kaikkien aikojen kovakuntoisin Miss Suomi: äärimmäisen raskas treeni voi pelastaa Lotta Näkyvän hengen

      Tilaajille
    7. 7

      Unelmien keikka päättyi kauhutarinaan – Vuonna 2008 HS:n toimittaja ja valokuvaaja nousivat helikopteriin nähdäkseen Suomen, mutta matkan päässä odotti yllätys

      Tilaajille
    8. 8

      Sri Lankan iskuista pidätetty 13 ihmistä, räjähdysten sarjassa kuolleiden määrä jo 290 – tämä iskuista tiedetään

    9. 9

      Uusi tutkimus pani suomalais­professorit järjestykseen julkaisujensa perusteella: Katso listat seitsemän alan kärki­nimistä

    10. 10

      Dieselin­katkuinen tahra: Saksan auto­teollisuus menetti maineensa, ja nyt sen on keksittävä auto uudestaan

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Notre Dame jälleenrakennetaan viidessä vuodessa, lupaa presidentti Macron

    2. 2

      Muistatko Netscapen ja ponnahtavat porno­ikkunat? Internet täyttää 30 vuotta, ja nyt HS:n erikoisartikkeli vie hämmentävälle matkalle verkon alku­hämärään

      Tilaajille
    3. 3

      Ääniensä näköinen Suomi on kirjava ja pohjasta paksu – HS:n erikoisartikkeli piirtää vaalituloksen kartalle

    4. 4

      Jussi Halla-ahon blogikirjoituksista ja ”ihmiskäsityksestä” tuli hidaste perussuomalaisten hallitustielle – Näin Halla-aho kirjoitti vähemmistöistä vuosikymmen sitten

    5. 5

      Jussi Halla-ahon mukaan perussuomalaiset on nyt ”normaali osa järjestelmää”, mutta nämä vaalilähetyksessä nähdyt käsimerkit osoittavat muuta

    6. 6

      Lähetykseen kätketty gps-paikannin paljasti järjestelmällisen varastelun Postin logistiikka­keskuksessa – saaliin arvo lähes 60 000 euroa

    7. 7

      Rutiköyhän kainuulais­perheen selviytyminen on ihmeellinen tarina Suomesta

      Tilaajille
    8. 8

      Moni on ryhtynyt paistamaan neitsytoliivi­öljyllä, vaikka vanha tieto syöpäriskistä pätee yhä – Nämä terveysfaktat jokaisen on syytä tietää oliiviöljystä

    9. 9

      Kalliossa asuva Liisa Lehto on yksi niistä, jotka nostivat Jussi Halla-ahon ääni­haravaksi jopa puna­vihreiden koti­kentällä – Halla-ahoa äänestäneet kertovat, millainen heidän Helsinkinsä on

    10. 10

      Analyysi: Putous kerää nyt televisiossa historiallisen vähän katsojia, eikä se ole mikään ihme – ohjelmaa vaivaa sama ilmiö kuin koko suomalaista tv-viihdettä

    11. Näytä lisää