Ulkomaat

Tutkijat löysivät nelijalkaisen valaan fossiilin

Tutkijoiden mukaan valaiden esi-isä eli sekä maalla että vedessä.

Paleontologit ovat löytäneet hyvin säilyneen nelijalkaisen valaan fossiilin eteläisen Perun rannikolta, kertovat uutistoimistot Reuters ja AFP.

Valaiden ja delfiinien esi-isä eli noin 50 miljoonaa vuotta sitten alueilla, jotka nykyisin kuuluvat Intialle ja Pakistanille.

Nelimetrinen nisäkäs nimeltään Peregocetus pacificus edustaa tärkeää lenkkiä valaiden evoluutiossa ennen kuin niistä tuli täysin vesieläimiä, tutkijat kertoivat torstaina.

Tutkijat ovat eläimen anatomian perusteella sitä mieltä, että Peregocetus eli sekä maalla että vedessä.

Sen neljä raajaa ja ruumiin muoto mahdollistivat sen, että eläin kykeni liikkumaan maalla, vaikka se viettikin valtaosan ajastaan vedessä. Sen raajojen pitkät ”sormet” olivat todennäköisesti räpylämäisesti yhdessä, mikä helpotti uimista.

”Uskomme, että se ruokaili vedessä ja että sen liikkuminen vedessä oli helpompaa kuin maalla”, tutkimusta johtanut paleontologi Olivier Lambert sanoi. Fossiilia esittelevä tutkimus julkaistiin Current Biology -julkaisussa.

Lambertin mukaan jotkin häntäalueen nikamat muistuttavat kovasti vesielämään sopeutuneiden nisäkkäiden, kuten saukkojen, nikamia.

”Tämä oli siis eläin, joka olisi alkanut käyttää ponnekkaammin häntäänsä uimiseen, mikä erottaa sen vanhemmista valaista, joita on löytynyt Intiasta ja Pakistanista”, Lambert sanoi.

Nelijalkaisten valaiden osia on löytynyt aikaisemminkin, mutta löydökset ovat olleet hyvin pirstaleisia. Siksi aikaisemmin ei ole ollut varmuutta siitä, ovatko ne osanneet uida.

Kyseinen fossiili kaivettiin sanomalehti The Guardianin mukaan esiin vuonna 2011. Tuolloin monikansallinen tutkijaryhmä löysi eläimen alaleuan, hampaita, nikamia, kylkiluita ja osia etu- ja takajaloista, kertoo AFP.

Valaiden evoluutio tunnettiin Reutersin mukaan huonosti ennen 1990-lukua, jolloin löydettiin varhaisempien valaslajien fossiileja.

Useat fossiilit ovat osoittaneet, että valaat kehittyivät yli 50 miljoonaa vuotta sitten nykyisen Pakistanin ja Intian alueella kaviollisista, maalla elävistä nisäkkäistä. Ne olivat etäistä sukua virtahevoille ja osapuilleen keskikokoisen koiran kokoisia.

Lambertin mukaan fossiilin löytöpaikan perusteella voi päätellä, että nelijalkaiset valaat levisivät Etelä-Aasiasta ensin Pohjois-Afrikkaan. Sen jälkeen ne ylittivät Etelä-Atlantin ja asettuivat Amerikkaan.

Peregocetus osoittaa, että ensimmäiset Amerikan saavuttaneet valaat kykenivät vielä liikkumaan kuivalla maalla. Pohjois-Amerikasta on aikaisemmin löytynyt 41,2 miljoonaa vuotta vanhoja fossiilin osia, joiden perusteella on tulkittu valaiden menettäneen kävelykykynsä noihin aikoihin.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Pappi vihki homoparin ja kirkko varoitti pappia – oikeus linjasi, ettei kirkolla ole oikeutta varoittaa homoparin vihkimisestä

    2. 2

      Mies pakotettiin teloittamaan oma veljensä soramontulla Oulussa, syyttäjä vaatii myös veljensä ampujalle murhatuomiota

    3. 3

      Sielun veljien yli 30 vuotta vanhasta hitistä kiertää urbaanilegenda, jota on vaikea uskoa todeksi – kysyimme Ismo Alangolta, pitääkö tarina paikkansa

      Tilaajille
    4. 4

      Piraattipuolueen Petrus Pennasen Instagram-videolle päätynyt kissa nostatti some-myrskyn, samannäköinen eläin katosi aiemmin Fleminginkadulta

    5. 5

      Työeläke­yhtiö Ilmarinen halusi salata selvityksensä vakuutus­matemaatikon syrjäyttämisestä, Finanssi­valvonta julkisti osan saamastaan vastauksesta

    6. 6

      Ullanlinnan hulppeimmat merinäköalat myytiin lähes 25 miljoonalla eurolla

    7. 7

      Jokereille uusi suuromistaja ja toimitusjohtaja: rahoittajan taustalla venäläinen oligarkki

    8. 8

      Linnanmäen uusi vuoristorata aukeaa huomenna, HS:n toimittaja huusi testiajossa kuin hyeena

    9. 9

      ”Neljän liikkeen sääntö” auttaa treenaamaan vatsalihaksia tehokkaasti – Personal trainer laati ohjelman, joka vaikuttaa koko keskivartaloon

      Tilaajille
    10. 10

      Ruokaa kotiovelle ja terassille paljuun: HS vieraili Kalasatamaan nousevassa Suomen ensimmäisessä pilvenpiirtäjässä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko toivo jo mennyt? HS:n erikoisartikkeli vie Amazoniaan, missä maailman keuhkot yskivät uhkaavasti

      Tilaajille
    2. 2

      Sielun veljien yli 30 vuotta vanhasta hitistä kiertää urbaanilegenda, jota on vaikea uskoa todeksi – kysyimme Ismo Alangolta, pitääkö tarina paikkansa

      Tilaajille
    3. 3

      Helsingin poliisi julkaisi kuvan wc-tilasta osana epäillyn salakatselu­rikoksen tutkintaa, ratkaiseva vihje tuli alle tunnissa

    4. 4

      Tyhjenevä saksalais­kaupunki houkuttelee uusia asukkaita ilmaisella asumisella: Suomalainen pariskunta tarttui tarjoukseen

      Tilaajille
    5. 5

      Näin Tšernobylin radioaktiivinen laskeuma näkyy nykyään Suomessa – joillakin alueilla mittauksia tehdään edelleen

      Tilaajille
    6. 6

      Piraattipuolueen Petrus Pennasen Instagram-videolle päätynyt kissa nostatti some-myrskyn, samannäköinen eläin katosi aiemmin Fleminginkadulta

    7. 7

      ”Neljän liikkeen sääntö” auttaa treenaamaan vatsalihaksia tehokkaasti – Personal trainer laati ohjelman, joka vaikuttaa koko keskivartaloon

      Tilaajille
    8. 8

      Seurasaaren kupeessa on nähtävyys, josta edes moni helsinkiläinen ei ole kuullut

    9. 9

      Moni edustaa työpaikkaansa somessa innokkaasti, koska vaihtoehto pelottaa

      Tilaajille
    10. 10

      Ullanlinnan hulppeimmat merinäköalat myytiin lähes 25 miljoonalla eurolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Omakotitalo rakennettiin keskelle jalkakäytävää Oulunkylässä

    2. 2

      Mummotunnelissa pariudutaan perinteisellä tyylillä

      Tilaajille
    3. 3

      Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

      Tilaajille
    4. 4

      1950-luvulla keksittiin poltto­moottori, joka olisi voinut leikata suuren osan autojen päästöistä, mutta sitä ei koskaan otettu laajasti käyttöön

      Tilaajille
    5. 5

      Nike sijoitti urheilumuoti­kauppaansa realistisen näköisen nais­malli­nuken, ja vihan, ilkeilyn ja kommentoinnin määrä kasvoi käsittämättömäksi

    6. 6

      JVG:n jättihitti näkyy yhä somepäivityksissä, vaikka sen sanoitus on vuosien ajan ymmärretty väärin – VilleGalle paljastaa salaisuuden Häissä-kappaleen menestyksen taustalta

      Tilaajille
    7. 7

      Ennennäkemätön romahdus yhdessä Suomen parhaista lukioista: 35 opiskelupaikkaa täyttämättä, sisään jopa 7,0:n keskiarvolla

    8. 8

      Onko toivo jo mennyt? HS:n erikoisartikkeli vie Amazoniaan, missä maailman keuhkot yskivät uhkaavasti

      Tilaajille
    9. 9

      MTV:n entinen päällikkö joutuu käräjille epäiltynä seksikumppaneiden salakuvaamisesta

    10. 10

      Suomi laittaa tupakoitsijat ahtaalle: Kymmenen euron aski ja interventioita lääkäri­käynnillä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää