Ulkomaat

Yhdysvallat kohdisti pakotteita Venezuelan öljynviennille

Yhdysvaltain varapresidentti Mike Pence sanoi maan jatkavan diplomaattista ja taloudellista painostustaan niin kauan, että Venezuelassa tapahtuu ”rauhallinen siirtymä demokratiaan”.

Yhdysvaltain yritykset saada Venezuelan presidentti Nicolás Maduroa luopumaan vallastaan jatkuivat perjantaina, kun se ilmoitti asettavansa pakotteita Venezuelan öljynviennille.

Pakotteet kohdistuvat valtiolliseen öljy-yhtiön PDVSA:n sekä kahden muuhun yhtiön aluksiin, jotka kuljettavat raakaöljyä Venezuelasta Kuubaan, kertoo uutistoimisto AFP. PDVSA on ollut pakotteiden kohteena aikaisemminkin.

”Venezuelalainen öljy kuuluu venezuelaisille ihmisille”, Yhdysvaltain varapresidentti Mike Pence sanoi perjantaina Houstonssa pitämässään puheessa.

AFP:n mukaan Yhdysvallat arvioi Venezuelan kuljettavan Kuubaan noin 50 000 barrelia eli 7 949 500 litraa öljyä päivässä. Vastineeksi se saa Madurolle muun muassa turvallisuus- ja tiedustelupalveluita.

Pence kertoi Yhdysvaltain jatkavan diplomaattista ja taloudellista painostustaan niin kauan, että Venezuelassa tapahtuu ”rauhallinen siirtymä demokratiaan”. Maduro on pysytellyt Venezuelan johdossa, vaikka oppositiojohtaja Juan Guaidó julistautui tammikuussa valtion virkaa tekeväksi presidentiksi ja sai asemalleen laajan kansainvälisen tunnustuksen.

Pence sanoi Yhdysvaltain ryhtyvän tulevina viikkoina yhä järeämpiin toimenpiteisiin myös Kuubaa vastaan. Yhdysvallat harkitsee sallivansa maasta paenneiden vaativan lakiteitse takaisin Kuuban kommunistiviranomaisten aiemmin haltuun ottamaa omaisuutta.

Lupaukseksi kuvailemaansa lausuntoa hän tehosti espanjankielisellä toteamuksella que viva Cuba libre, kauan eläköön vapaa Kuuba.

Kuuban vastaiset toimet ovat suuri muutos Yhdysvaltain entisen presidentin Barack Obaman linjaan, AFP kertoo. Obaman kaudella Yhdysvallat ja Kuuba muun muassa solmivat diplomaattiset suhteensa uudelleen yli 50 vuoden katkoksen jälkeen.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      ”Painajainen”, ”Jalonen loi keskikentälle suon, johon Venäjä jumittui” – Venäjän media pettyi tappioon, mutta kehui Suomen peliä

    2. 2

      Kanada ollut Leijonille ylitsekäymätön vastus MM-finaaleissa, jopa tylsyyteen asti

    3. 3

      Ruotsin mediassa ylistetään Suomea ja Jukka Jalosta: ”Hän on muuttanut veden viiniksi”

    4. 4

      Peukaloitu video Trumpin vastustajasta kuohuttaa Yhdysvalloissa – ”Tästä ei ole enää paluuta”, professori varoittaa manipulaatioista

    5. 5

      Leijonat on sulattanut monta uutta sydäntä ja pelaajista puhutaan jo etunimillä

    6. 6

      Kanada murskasi Tšekin ja kohtaa Suomen loppuottelussa

    7. 7

      Pakolaiskriisi sai turistit kaikkoamaan Lesboksen loma­saarelta: ”Ihmiset eivät halua uida siellä, missä toiset hukkuivat”

    8. 8

      Joukko Isisin kalifaattiin lähteneitä suomalais­naisia joutui vanki­leirille Syyriassa, ja nyt HS kertoo, keitä he ovat

      Tilaajille
    9. 9

      Ruotsin kruunu heikkenee heikkenemistään, ja nyt kärsivällisyys on loppu myös Ruotsin suurimmilta yrityksiltä – ”Olemme maalanneet itsemme nurkkaan”

    10. 10

      Leijonat iski MM-kiekon loppuotteluun, Marko Anttila ja Kevin Lankinen Suomen sankareina: ”Tuntui, että tuli tehtyä jotain hienoa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Luulin, että Suomi on oikeusvaltio”, sanoo Isisin kalifaattiin lähteneen ja nyt Syyriassa vankileirillä olevan suomalaisnaisen äiti

    2. 2

      Helsingissä uskontoni on asia, jota on turvallista pilkata

    3. 3

      Intialaisia it-ammattilaisia lähetetään Suomeen halpa­työvoimaksi: Näin heitä kohdellaan täällä

      Tilaajille
    4. 4

      Ruotsin kruunu heikkenee heikkenemistään, ja nyt kärsivällisyys on loppu myös Ruotsin suurimmilta yrityksiltä – ”Olemme maalanneet itsemme nurkkaan”

    5. 5

      Leijonat iski MM-kiekon loppuotteluun, Marko Anttila ja Kevin Lankinen Suomen sankareina: ”Tuntui, että tuli tehtyä jotain hienoa”

    6. 6

      Peukaloitu video Trumpin vastustajasta kuohuttaa Yhdysvalloissa – ”Tästä ei ole enää paluuta”, professori varoittaa manipulaatioista

    7. 7

      Joukko Isisin kalifaattiin lähteneitä suomalais­naisia joutui vanki­leirille Syyriassa, ja nyt HS kertoo, keitä he ovat

      Tilaajille
    8. 8

      Ystävyyden majatalon kyltti ihmetyttää Turun moottoritiellä: Majatalossa asuu joukko ”toipujia” ja vanha hippi, jonka mielestä on luonnotonta asua yksin

      Tilaajille
    9. 9

      Tutkijat selvittivät, mitkä koirarodut purevat ihmisiä eniten

    10. 10

      Suursuosioon noussut curly girl -pesumenetelmä lupaa tehdä hiuksista silminnähden kiharammat – Kemisti kertoo, mitä metodissa kartettavat aineet tekevät hiuksille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    2. 2

      Tiia Forsström myy seksiä espoolaisessa omakotitalossa ja tietää, mikä monessa suomalaisessa makuuhuoneessa on pielessä

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaiset ovat syöneet tuhansia vuosia ruokaa, jota suolistobakteerit rakastavat yli kaiken – Tutkija löysi ruista syöneiden ulosteesta merkittävän yhdisteen

      Tilaajille
    4. 4

      Maailma tähtäimen läpi – HS:n erikoisartikkeli vie maahan, jossa rynnäkkökivääri on kodin perusvaruste

      Tilaajille
    5. 5

      Ihon ikääntymistä voi hidastaa itse, mutta kalliiden voiteiden sijaan kannattaa keskittyä tekoihin – lääkärit kertovat kolme perussääntöä, jotka ehkäisevät ryppyjä

    6. 6

      Legendaarisen laulajatähden huvila lahoaa niille sijoilleen Helsingissä – Vesivahinko turmeli taloa 2011 eikä korjauksia ole vieläkään aloitettu

    7. 7

      ”En usein kerro tarinaani, se tuntuu liian raskaalta” – HS:n erikoisartikkeli vie EU:n etelärajalle, missä koveneva maahanmuuttopolitiikka ajaa ihmisiä kadulle ja kateisiin

      Tilaajille
    8. 8

      Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui Madonnalle Euroviisuissa? Hirvittävä epävire vei huomiota Palestiinan lipun esittelyltä ja näppärältä Tšaikovski-lainalta

    9. 9

      25 vuotta sitten muutama baari muutti koko Helsingin yöelämän, ja nyt ne kuolevat pois

    10. 10

      Gordon Ramsay oli oikeasti vielä pahempi kuin televisiossa, ja iltaisin Helena Puolakka itki itsensä uneen – Nyt Suomen menestynein kokki johtaa ravintolaklassikkoa aivan eri tyylillä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää