Ulkomaat

Libyan taisteluissa kuollut kymmeniä, nyt iskettiin lentokentälle – Yhdysvallat vaatii sotamarsalkka Haftaria lopettamaan hyökkäyksensä

Väliaikaishallituksen pääministeri ennusti Libyan ajautuvan ”päättymättömään sotaan”.

rac
Libyan taisteluissa on kuollut ainakin 35 ja haavoittunut noin 80 ihmistä viime torstaista lähtien, kertoo pääkaupunki Tripolia hallussaan pitävä väliaikaishallitus uutistoimisto AFP:n mukaan.

Tuhannet ovat joutuneet jättämään kotinsa.

Tripolin ainoa toiminnassa oleva lentokenttä suljettiin maanantaina iltapäivällä sen jälkeen, kun sinne tehtiin ilmaisku. Toistaiseksi ei tiedetä, kuka iskun takana oli.

Suurinta osaa Libyasta hallussaan pitävä sotamarsalkka Khalifa Haftar ilmoitti sunnuntaina joukkojensa tehneen ensimmäisen ilmaiskun Tripolin esikaupunkiin. Haftarin LNA-joukot ovat tähän mennessä ilmoittaneet 14 taistelijan kuolleen.

YK:n tunnustaman siirtymähallituksen pääministeri Fayez al-Sarraj sanoi televisiopuheessaan sunnuntaina, että Haftar ajaa Libyan ”päättymättömään sotaan”.

Yhdysvallat vaati myöhään sunnuntaina Haftarin joukkoja lopettamaan hyökkäyksensä heti. Ulkoministeri Mike Pompeo sanoi, että Libyan tilannetta ei ratkaista sotilaallisesti. Myös YK vaati tulitaukoa.


Hallituksen puolesta taistelevia joukkoja edustava eversti Mohamed Gnounou sanoi sunnuntaina toimittajille Tripolissa, että hallitusta tukevat joukot ovat aloittaneet Vihan tulivuori -nimisen vastahyökkäyksen Haftarin joukkojen kimppuun. Hallituksella ei ole käytössään omia joukkoja vaan se joutuu turvautumaan eri aseryhmien tukeen.

Parissa kuukaudessa hallitsemiaan alueita merkittävästi laajentanut Haftar ilmoitti perjantaina joukkojensa olevan ”Tripolin porteilla” ja että pääkaupungin valtaus on ajan kysymys. Lauantaina uutistoimistot raportoivat taisteluista Tripolin lentokentällä ja sen ympäristössä kaupungin eteläpuolella.

Molempien osapuolten mukaan YK:n tunnustamaa siirtymäajan hallitusta tukevat joukot tekivät lauantaina ilmaiskun Haftarin joukkoja vastaan. LNA:n mukaan koneet nousivat ilmaan Misratasta Libyan rannikolta.

Yhdysvaltain asevoimat ilmoitti sunnuntaina vetävänsä joukkojaan pois Libyasta toistaiseksi.

”Libyan lisääntyvien levottomuuksien vuoksi Yhdysvaltain joukkojen Afrikan-vastuualuetta tukeva Libyan-osasto on toistaiseksi vedetty pois maasta turvallisuustilanteen johdosta”, Yhdysvaltain Afrikan-esikunta kertoi tiedotteessaan. Esikunta pitää majaa Saksan Stuttgartissa.

”Turvallisuustilanne kentällä Libyassa on muuttunut erittäin mutkikkaaksi ja arvaamattomaksi”, merijalkaväen kenraali Thomas Waldhauser esikunnasta kommentoi uutistoimisto AFP:lle. ”Joukkojen sopeuttamisesta huolimatta jatkamme Yhdysvaltain strategian ketterää tukemista.”

Waldhauser ei kertonut, paljonko Yhdysvalloilla on joukkoja Libyassa ja jääkö vetäytymisen jälkeen paikalle vielä Yhdysvaltain sotilaita.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    2. 2

      Helsingin edustalla on saari, jossa aika on pysähtynyt vuoteen 1952: ”Emme seuraa trendejä”

    3. 3

      Suomalaisnainen viestissään Isis-leiriltä: Naisia ja lapsia viedään vankilaan

    4. 4

      Homovastaisten kommenttien takia potkut saaneen rugbypelaajan tarinassa uusi käänne: konservatiivikristittyjen järjestö keräsi hetkessä jättisumman oikeuskuluihin

    5. 5

      Britney Spears oli yhtä aikaa paheellinen ja neitseellinen – 20 vuotta sitten synnytetty tähti ei ole koskaan ollut vapaa ja nyt hänen vointinsa huolestuttaa monia

      Tilaajille
    6. 6

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörätielle pysäköidystä poliisiautosta ja päätyi putkaan: Poliisi kadotti lomakkeen ja vapautui vastuusta

    7. 7

      Pahasta työuupumuksesta toipuminen voi viedä vuosia, mutta sen voi ehkäistä, jos tunnistaa oireet ajoissa

    8. 8

      Maapallo lähestyy ”ilmasto­apartheidia”, varoittaa YK:n asian­tuntija

    9. 9

      Poliisi selvittää tapausta, jossa mies etsii You­tubeen ladatulla videolla seuraa Suvi­seuroille ala­ikäisistä tytöistä

    10. 10

      Keski-Eurooppaa koettelevan kuuman ilman kieleke ”lipaisee” Suomeakin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    2. 2

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörätielle pysäköidystä poliisiautosta ja päätyi putkaan: Poliisi kadotti lomakkeen ja vapautui vastuusta

    3. 3

      Helsingin edustalla on saari, jossa aika on pysähtynyt vuoteen 1952: ”Emme seuraa trendejä”

    4. 4

      Britney Spears oli yhtä aikaa paheellinen ja neitseellinen – 20 vuotta sitten synnytetty tähti ei ole koskaan ollut vapaa ja nyt hänen vointinsa huolestuttaa monia

      Tilaajille
    5. 5

      Yhdysvaltain superrikkaat julkaisivat avoimen kirjeen presidenttiehdokkaille: ”Verottakaa meitä enemmän”

    6. 6

      Poliisi selvittää tapausta, jossa mies etsii You­tubeen ladatulla videolla seuraa Suvi­seuroille ala­ikäisistä tytöistä

    7. 7

      Maapallo lähestyy ”ilmasto­apartheidia”, varoittaa YK:n asian­tuntija

    8. 8

      Pahasta työuupumuksesta toipuminen voi viedä vuosia, mutta sen voi ehkäistä, jos tunnistaa oireet ajoissa

    9. 9

      Pietari oli 1990-luvulla rikollisten valtakunta: Tuhansia salamurhattiin ja suomalaisetkin marssivat alamaailman pillin mukaan

      Tilaajille
    10. 10

      Viisi opiskelupaikan Oulun yliopistossa jo saanutta hakijaa menetti paikkansa väärin tallennettujen tietojen takia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    2. 2

      Särkynyt mieli pyrki raivoisasti eteenpäin, mutta lopulta se törmäsi seinään – Touko Aalto kertoo hetkestä, johon elämä ja ura pysähtyivät

      Tilaajille
    3. 3

      Yhdestä vahinko­vilautuksesta räjähti musiikki-ilmiö, joka hakee vertaistaan – Näin nousi ja hiipui artisti nimeltä Kikka

      Tilaajille
    4. 4

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    5. 5

      Aamupuuro on luultua huonompi aamupala

      Tilaajille
    6. 6

      Väestöliitto jakoi ihmiset kahteen tyyppiin sen mukaan, kuinka he käyttäytyvät parisuhteessa – Testaa, kumpaan ryhmään kuulut

    7. 7

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörätielle pysäköidystä poliisiautosta ja päätyi putkaan: Poliisi kadotti lomakkeen ja vapautui vastuusta

    8. 8

      Asuntolainat, palkat, säästöt, sijoitukset: Nolla­korkojen maailmasta on tulossa uusi normaali, ja se jakaa meidät voittajiin ja häviäjiin

      Tilaajille
    9. 9

      75 vuotta sitten puna-armeija hioi huippuunsa strategian, jolla Venäjä on järkyttänyt maailmaa kerta toisensa jälkeen

    10. 10

      Maailman parhaaksi valittua suomalaista tv-sarjaa on pidetty kommunistien propagandana ja suuruudenhulluuden huipentumana

      Tilaajille
    11. Näytä lisää