Ulkomaat

Notre Damessa lukuisia kertoja konsertoinut urkutaiteilija Kalevi Kiviniemi suree tuhoutunutta rakennusta – ”Se oli henkinen kotini”

Viimeksi Kiviniemi esiintyi katedraalissa vuonna 2017.

Kansainvälisesti tunnetulle suomalaisurkuri Kalevi Kiviniemelle tieto Notre Damen tulipalosta tuli maanantai-iltana suurena järkytyksenä. Kiviniemi on konsertoinut katedraalissa lukuisia kertoja.

”Tämä on järkyttävää. Kuvat ovat kamalia,” Kiviniemi sanoo. Tiedon tapahtuneesta hän sai televisiouutisista.

”Juuri aiemmin tänään katselin kuvia Pariisista. Kuvissa olin Notre Damen edustalla.”

Viimeksi taiteilija konsertoi Notre Damessa vuonna 2017. Silloin katedraaliin oli hänen mukaansa hankittu uusi soittopöytä, ja urut oli juuri saatu kuntoon.

Kiviniemen ystävä Vincent Dubois oli myös samaan aikaan aloittanut katedraalin urkurina.

”Tämä tuntuu siltä kuin perhepiirin suru olisi tullut kotiini.”

Vielä maanantai-iltana Kiviniemi ei ollut ollut yhteydessä paikallisiin urkureihin. Hän kuitenkin tiesi, että Notre Damen tuhoutuminen on heille suuri tragedia. Katedraali on ollut vuosisatoja merkittävä rakennus ranskalaismusiikille.

Katedraalin pääurkuri Olivier Latryn ansiosta Kiviniemi on ylipäätään päässyt esiintymään ainutlaatuiseen ja kulttuurihistoriallisesti merkittävään rakennukseen. Parhaillaan Latry suunnittelee urkuja Helsingin Musiikkitaloon.

Notre Damen urkuja Kiviniemi kutsuu urkujen Stradivariukseksi. Uruissa on 7 500 pilliä.

”Urut eivät ole maailman suurimmat, mutta yhdet suurimmista. Nyt pelkään, että ne ovat sulaneet. Kaikesta huolimatta rakennuksen akustiikka on kadonnut ja jäljellä on pelkkää ilmaa.”

Pääosin ranskalaista musiikkia soittava urkuri jää kaipaamaan ainutlaatuista rakennusta.

”Notre Dame oli minulle musiikillinen keskiö ja henkinen kotini.”

Ensimmäisen kerran Kiviniemi vieraili rakennuksessa opiskeluaikoinaan 1980-luvun alussa. Ensimmäisen soolokonserttinsa hän teki vuonna 2002. Sen jälkeen hän on konsertoinut kirkossa useita kertoja muun muassa Heikki Rainion johtaman Turun tuomiokirkon Turun poikakuoron kanssa.

Hän kertoo olevansa ainut suomalainen urkuri, joka on esiintynyt Notre Damessa useita kertoja.

”Tajuan varmaan vasta myöhemmin, mitä on tapahtunut. Sisältä rakennus näyttää niin vakaalta, mutta romahti kuitenkin yllättäen.”

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomen futuristisin huoltoasema tuli myyntiin – lähtöhinta 10 000 euroa

    2. 2

      Analyysi: Putous kerää nyt televisiossa historiallisen vähän katsojia, eikä se ole mikään ihme – ohjelmaa vaivaa sama ilmiö kuin koko suomalaista tv-viihdettä

    3. 3

      Mies tuomittiin viideksi vuodeksi vankeuteen Itä-Helsingissä tapahtuneista lapsen raiskauksista ja hyväksi­käytöstä

    4. 4

      Maasta poistaminen keskeytettiin, kun sidottu mies rikkoi kahleensa ja yritti purra poliisia Helsinki-Vantaan lentokentällä

    5. 5

      Isä sai taas tuomion tyttärensä raiskauksista, vuosia sitten hänet oli tuomittu vanhempaan tyttäreen kohdistuneista seksuaalirikoksista

    6. 6

      ”Kuplapoikasairautta” poteneet lapset parannettiin hi-viruksen avulla

    7. 7

      Jussi Karppinen oli asuntokaupan vallankumouksellinen, jolla oli idea – Vain kaksi vuotta myöhemmin tuho oli lähes täydellinen

      Tilaajille
    8. 8

      Haagan puukotuksen uhri joutuu piiloutumaan myös entisen miehensä veljeltä – Epäilty puukottaja uhkailee naista videolla

    9. 9

      Jussi Halla-ahon blogikirjoituksista ja ”ihmiskäsityksestä” tuli hidaste perussuomalaisten hallitustielle – Näin Halla-aho kirjoitti vähemmistöistä vuosikymmen sitten

    10. 10

      Timo Soini jättää politiikan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jussi Halla-ahon blogikirjoituksista ja ”ihmiskäsityksestä” tuli hidaste perussuomalaisten hallitustielle – Näin Halla-aho kirjoitti vähemmistöistä vuosikymmen sitten

    2. 2

      Kommentti: Vasemmiston temppu näyttää, miten tähti­ehdokkailla hämätään äänestäjiä eurovaaleissa

    3. 3

      Helsingissä on jo alueita, joilla yli puolet pikku­lapsista on vieraskielisiä – Hilja Alava, 2, oppii sujuvasti somalia

    4. 4

      Tiedätkö, mitä tämä pienen pieni kolmio auton bensa­mittarissa tarkoittaa? Nerokas apuväline ilmestyi kojelautoihin 30 vuotta sitten

    5. 5

      Jussi Karppinen oli asuntokaupan vallankumouksellinen, jolla oli idea – Vain kaksi vuotta myöhemmin tuho oli lähes täydellinen

      Tilaajille
    6. 6

      Isä sai taas tuomion tyttärensä raiskauksista, vuosia sitten hänet oli tuomittu vanhempaan tyttäreen kohdistuneista seksuaalirikoksista

    7. 7

      ”Ministeri juhlii sitä, että alkoholisoitunut näpistelijä saadaan vankilaan” – Rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio arvostelee Suomen kriminaalipolitiikkaa

    8. 8

      Timo Soini jättää politiikan

    9. 9

      Miksi tuo komea mies on kiinnostunut minusta, mietti Tuula Visa – Nyt hän pyörittää yhden naisen etsivätoimistoa ja takoo järkeä rakastuneiden naisten päähän

      Tilaajille
    10. 10

      Yksi kartta näyttää, kuinka raju kirkon jäsenkato on tällä vuosikymmenellä ollut: ”Ei tätä kehitystä tempuilla tai saarnoilla muuteta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Notre Dame jälleenrakennetaan viidessä vuodessa, lupaa presidentti Macron

    2. 2

      Ääniensä näköinen Suomi on kirjava ja pohjasta paksu – HS:n erikoisartikkeli piirtää vaalituloksen kartalle

    3. 3

      Vaalitulos ratkesi äärimmäisen niukasti: Sdp suurin, vaali­päivän äänivyöry toi perus­suomalaiset lähes tasoihin – lue HS:n analyysit tuloksesta

    4. 4

      Jussi Halla-ahon mukaan perussuomalaiset on nyt ”normaali osa järjestelmää”, mutta nämä vaalilähetyksessä nähdyt käsimerkit osoittavat muuta

    5. 5

      Lähetykseen kätketty gps-paikannin paljasti järjestelmällisen varastelun Postin logistiikka­keskuksessa – saaliin arvo lähes 60 000 euroa

    6. 6

      Jussi Halla-ahon blogikirjoituksista ja ”ihmiskäsityksestä” tuli hidaste perussuomalaisten hallitustielle – Näin Halla-aho kirjoitti vähemmistöistä vuosikymmen sitten

    7. 7

      Näin Ozan Yanar, Paavo Väyrynen, Touko Aalto ja muut eduskunnasta pudonneet kommentoivat tappiotaan

    8. 8

      Moni on ryhtynyt paistamaan neitsytoliivi­öljyllä, vaikka vanha tieto syöpäriskistä pätee yhä – Nämä terveysfaktat jokaisen on syytä tietää oliiviöljystä

    9. 9

      Maiju Järvisen 7-vuotias poika eristettiin luokassa muista sermeillä – Tänä keväänä hän on viimein pystynyt kertomaan, miltä opetus­suunnitelman painottama ”inkluusio” oikeasti tuntuu

      Tilaajille
    10. 10

      Long Yiru on ihaillut Kimi Räikköstä 15 vuotta – Kun kiinalaisfani vihdoin tunnusti sankarilleen rakkauttaan, vastaus oli puhdasta Räikköstä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää