Ulkomaat

Väärinkäytösten ilmiantajat saavat lisäsuojaa – Uudet EU-säännöt suojaavat myös työnantajan kostolta

Euroopan unionin parlamentti äänesti tietovuotojen suojaamisen puolesta. Yhteydenottaja voi valita, valitseeko sisäisen kanavan vai ottaa suoraan yhteyttä viranomaiseen tai EU-tahoon. Sosiaalialan ammattijärjestö toivoo, että EU-säännökset rikkoisivat alalla olevaa ”hiljaisuuden kulttuuria”.

Strasbourg

Euroopan unioni yhtenäistää jäsenmaiden tietovuotajia ja väärinkäytöksistä ilmoittajia suojaavaa lainsäädäntöä. EU-parlamentti äänesti direktiiviesityksen puolesta tällä viikolla. Mikäli esitys läpäisee ministerineuvoston käsittelyn, uudet säännökset tulevat voimaan jäsenmaissa kahden vuoden kuluessa.

Suomessa ei ole monesta muusta EU-maasta poiketen kattavaa, väärinkäytöksien ilmoittamista koskevaa lainsäädäntöä, mutta monella alalla on oma väärinkäytöslakinsa. Esimerkiksi vuonna 2015 voimaan tullut sosiaalihuoltolaki velvoittaa henkilöstöä ilmoittamaan väärinkäytöksistä, mikäli esimerkiksi asiakasturvallisuus on vaarassa. Laki myös velvoittaa yrityksiä ja julkista sektoria kouluttamaan henkilökuntaansa tietokanavien käytöstä.

Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian puheenjohtajan Tero Ristimäen mukaan sosiaalihuoltolaki itsessään ei ole onnistunut rikkomaan alalla vallitsevaa ”hiljaisuuden kulttuuria”. Räikeitä esimerkkejä henkilökunnan vaientamisesta tuli esille viimeksi keväänä yksityisen vanhushoidon osalta, Ristimäki kertoo.

Ristimäki toivookin koko Euroopan laajuisen lainsäädännön tuovan tarvittavaa ”yleistä tukea” työntekijöille, jotta nämä uskaltaisivat viedä epäilyjä väärinkäytöksistä eteenpäin yrityksen sisällä tai suoraan viranomaisille.

”Sosiaalialalla on ollut pitkään voimassa vaientamisen kulttuuri, jossa on piilotettu epäkohtia. Nyt näyttää olevan merkkejä, että tämä on murtumassa, ja ilmoituksia on tehty enemmän.”

Julkinen keskustelu hoiva-alan ongelmista sai alkunsa, kun sosiaali- ja terveysalaa valvova virasto Valvira määräsi Esperi Caren Kristiinankaupungissa sijainneen hoivakodin keskeyttämään toimintansa useiden hoitotyöhön liittyvien epäkohtien ja laiminlyöntien vuoksi. Sen jälkeen ongelmia on tullut ilmi useissa muissakin yksityisissä hoivakodeissa.

Uusi sääntö sai parlamentin laajan kannatuksen, ja sen puolesta äänesti 591 europarlamentaarikkoa. EU-direktiivi koskee EU-lakeihin liittyviä väärinkäytöksiä ja suurta joukkoa eri aloja: julkisia hankintoja, rahoituspalveluja, rahanpesua, tuote- ja liikenneturvallisuutta, ydinvoimaturvallisuutta, kansanterveyttä, kuluttajansuojaa ja tietosuojaa.

Laaja joukko ammatti- ja kansalaisjärjestöjä on ajanut direktiivin hyväksymistä jo vuosien ajan. Korkeakoulutettujen työmarkkinajärjestö Akava on ollut yksi direktiivin puolestapuhujista. Akavaa ja kattojärjestö Eurocadresia edustava EU-asioiden päällikkö Janina Mackiewicz onkin tyytyväinen saavutettuun tulokseen.

”Kun direktiiviä aletaan kansallisesti toimeenpanna, toivomme, että lainsäätäjät laajentavat sen soveltamisalaa koskemaan myös kansallista lainsäädäntöä eikä pelkästään EU-säädöksiä”, hän kommentoi.

Uusi direktiivi suojaa ilmiantajaa myös työnantajan kostotoimilta, kuten erottamiselta, alentamiselta tai pelottelulta. Lisäksi säännöillä suojataan väärinkäytösten ilmiantajien avustajia, kuten työkavereita tai sukulaisia.

Laki velvoittaa jäsenmaita varmistamaan, että ilmiantajilla on turvallinen tapa välittää viestinsä eteenpäin ja että heitä tuetaan mahdollisten oikeusmenettelyiden aikana taloudellisesti ja psykologisesti, jos he näin toivovat. Yhteyttä voi ottaa sisäisesti tai suoraan viranomaiseen tai EU-tahoon.

EU-säännön vaikutusalue on laaja, sillä yli 50 työntekijän yrityksen pitää perustaa sisäisiä ilmoituskanavia ja kouluttaa ihmisiä ilmoitusten vastaanottamiseen. Ilmoitusoikeus koskee nykyisten työntekijöiden lisäksi myös entisiä työntekijöitä ja esimerkiksi harjoittelijoita tai alihankkijoita.

Direktiivikäsittelyssä on ollut esillä erityisesti niin kutsuttu Luxleaks, jossa vuonna 2014 paljastettiin salaisia verosopimuksia. Tietovuotaja Antoine Deltour selvisi lopulta häntä vastaan nostetuista syytteistä ilman tuomiota.

Väärinkäytösten ilmiantajia halutaan suojella aiempaa paremmin, sanoo direktiivikäsittelystä päävastuussa ollut ranskalainen europarlamentaarikko Virginie Rozière.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Isä sai taas tuomion tyttärensä raiskauksista, vuosia sitten hänet oli tuomittu vanhempaan tyttäreen kohdistuneista seksuaalirikoksista

    2. 2

      Timo Soini jättää politiikan

    3. 3

      Laura Huhtasaari ja joukko muita perussuomalaisten kansanedustajia ehdolle eurovaaleihin – Halla-aho vältteli taas kysymystä blogiteksteistä

    4. 4

      Jussi Karppinen oli asuntokaupan vallankumouksellinen, jolla oli idea – Vain kaksi vuotta myöhemmin tuho oli lähes täydellinen

      Tilaajille
    5. 5

      Antti Rinne: Tulevaan hallitukseen vähintään 40 prosenttia kumpaakin sukupuolta, hallituspuolueet tiedossa heti vapun jälkeen

    6. 6

      Fingerpori-elokuvan traileri on julki – Jeesus juoksee veden päällä uima-altaassa, Rivo-Riitta näkee hautakivensä ja lääkäri suorittaa julkista terveydenhuoltoa yleisön edessä

    7. 7

      Helsingissä on jo alueita, joilla yli puolet pikku­lapsista on vieraskielisiä – Hilja Alava, 2, oppii sujuvasti somalia

    8. 8

      Miksi tuo komea mies on kiinnostunut minusta, mietti Tuula Visa – Nyt hän pyörittää yhden naisen etsivätoimistoa ja takoo järkeä rakastuneiden naisten päähän

      Tilaajille
    9. 9

      Jussi Halla-ahon blogikirjoituksista ja ”ihmiskäsityksestä” tuli hidaste perussuomalaisten hallitustielle – Näin Halla-aho kirjoitti vähemmistöistä vuosikymmen sitten

    10. 10

      ”Ministeri juhlii sitä, että alkoholisoitunut näpistelijä saadaan vankilaan” – Rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio arvostelee Suomen kriminaalipolitiikkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jussi Halla-ahon blogikirjoituksista ja ”ihmiskäsityksestä” tuli hidaste perussuomalaisten hallitustielle – Näin Halla-aho kirjoitti vähemmistöistä vuosikymmen sitten

    2. 2

      Kommentti: Vasemmiston temppu näyttää, miten tähti­ehdokkailla hämätään äänestäjiä eurovaaleissa

    3. 3

      Helsingissä on jo alueita, joilla yli puolet pikku­lapsista on vieraskielisiä – Hilja Alava, 2, oppii sujuvasti somalia

    4. 4

      Tiedätkö, mitä tämä pienen pieni kolmio auton bensa­mittarissa tarkoittaa? Nerokas apuväline ilmestyi kojelautoihin 30 vuotta sitten

    5. 5

      Jussi Karppinen oli asuntokaupan vallankumouksellinen, jolla oli idea – Vain kaksi vuotta myöhemmin tuho oli lähes täydellinen

      Tilaajille
    6. 6

      ”Ministeri juhlii sitä, että alkoholisoitunut näpistelijä saadaan vankilaan” – Rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio arvostelee Suomen kriminaalipolitiikkaa

    7. 7

      Olympiastadionin remontissa tehtiin historiallinen löytö

      Tilaajille
    8. 8

      Kommentti: Keskusta ja kokoomus ovat tilassa, joka ei anna aihetta Antti Rinteen optimismille

    9. 9

      Ainakin 29 saksalaisturistia kuoli bussiturmassa Madeiralla – Saarelta etsitään saksan taitajia loukkaantuneita lohduttamaan

    10. 10

      Yksi kartta näyttää, kuinka raju kirkon jäsenkato on tällä vuosikymmenellä ollut: ”Ei tätä kehitystä tempuilla tai saarnoilla muuteta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Notre Dame jälleenrakennetaan viidessä vuodessa, lupaa presidentti Macron

    2. 2

      Ääniensä näköinen Suomi on kirjava ja pohjasta paksu – HS:n erikoisartikkeli piirtää vaalituloksen kartalle

    3. 3

      Vaalitulos ratkesi äärimmäisen niukasti: Sdp suurin, vaali­päivän äänivyöry toi perus­suomalaiset lähes tasoihin – lue HS:n analyysit tuloksesta

    4. 4

      Jussi Halla-ahon mukaan perussuomalaiset on nyt ”normaali osa järjestelmää”, mutta nämä vaalilähetyksessä nähdyt käsimerkit osoittavat muuta

    5. 5

      Lähetykseen kätketty gps-paikannin paljasti järjestelmällisen varastelun Postin logistiikka­keskuksessa – saaliin arvo lähes 60 000 euroa

    6. 6

      Jussi Halla-ahon blogikirjoituksista ja ”ihmiskäsityksestä” tuli hidaste perussuomalaisten hallitustielle – Näin Halla-aho kirjoitti vähemmistöistä vuosikymmen sitten

    7. 7

      Näin Ozan Yanar, Paavo Väyrynen, Touko Aalto ja muut eduskunnasta pudonneet kommentoivat tappiotaan

    8. 8

      Moni on ryhtynyt paistamaan neitsytoliivi­öljyllä, vaikka vanha tieto syöpäriskistä pätee yhä – Nämä terveysfaktat jokaisen on syytä tietää oliiviöljystä

    9. 9

      Maiju Järvisen 7-vuotias poika eristettiin luokassa muista sermeillä – Tänä keväänä hän on viimein pystynyt kertomaan, miltä opetus­suunnitelman painottama ”inkluusio” oikeasti tuntuu

      Tilaajille
    10. 10

      Long Yiru on ihaillut Kimi Räikköstä 15 vuotta – Kun kiinalaisfani vihdoin tunnusti sankarilleen rakkauttaan, vastaus oli puhdasta Räikköstä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää