Ulkomaat

Jääkarhu eksyi 700 kilometrin päähän koti­alueeltaan Venäjällä

Paikalliset ovat syöttäneet nälkiintyneen näköiselle jääkarhulle kalaa. Jääkarhu yritetään siirtää lähemmäs kotiaan lähipäivinä.

Eksynyt jääkarhu harhailee Kamtšatkan niemimaalla Venäjällä.

Tilitšikin kylään ilmestynyt, Umkaksi nimetty jääkarhu on todennäköisesti kulkenut noin 700 kilometrin matkan asuinseudultaan Tšukotkan niemimaalta. Eläin on luultavasti eksynyt ajelehtiessaan jäälautalla.

Venäläisen uutiskanava Zvezdan mukaan paikalliset ovat syöttäneet nälkiintyneen näköiselle jääkarhulle kalaa. Jääkarhu oleilee jäälautalla lähellä rantaa ja kylän poliisiasemaa. Poliisit vahtivat, etteivät ihmiset mene liian lähelle eläintä.

Paikalliset ovat ladanneet Youtubeen videoita yksinään harhailevasta Umkasta:



The Siberian Timesin haastattelemien asiantuntijoiden muukaan jääkarhu ei luultavasti selviä pitkään vieraalla maalla. Viranomaiset suunnittelevatkin siirtävänsä jääkarhun rauhoitettuna lähemmäs kotiaan myöhemmin tällä viikolla. Jääkarhulle rakennetaan parhaillaan erikoishäkkiä siirtoa varten.

Vaarantuneeksi luokiteltu jääkarhu on noussut viime vuosina ilmastonmuutoksen ikoniseksi symboliksi. Ilmaston lämpeneminen heikentää erityisesti jääkarhujen ravinnonsaantia.

Jääkarhut ovat yhä useammin kontaktissa ihmisten kanssa, sillä ilmastonmuutos vaikuttaa niiden elinympäristöihin ja pakottaa ne maalle pidemmiksi ajanjaksoiksi, kertoo uutiskanava CNN.

Maaliskuussa Venäjän pohjoisilla Novaja Zemljan saarilla julistettiin hätätila, koska kymmenet aggressiiviset jääkarhut tunkeutuivat säännöllisesti koteihin ja julkisiin rakennuksiin. Jääkarhuja ei voitu tappaa, koska jääkarhu on uhanalainen laji.

Sosiaalisessa mediassa julkaistiin maaliskuussa runsaasti kuvia tunkeilevista jääkarhuista:


Asiantuntijat varoittivat Novaja Zemljan tapauksen olleen vasta alkua. Kun Venäjä lisää energiaprojekteja, laivaliikennettä ja sotilaallisia toimia lämpenevällä arktisella alueella, lisääntyvät myös yhteenotot jääkarhujen kanssa, kertoi uutistoimisto AFP.

”Kehitys arktisella alueella lisää ehdottomasti konflikteja ihmisten kanssa, erityisesti nyt kun jääkarhut menettävät elinalueitaan ja joutuvat tulemaan maalle”, sanoi vuosikymmeniä jääkarhuja Venäjän pohjoisosissa tutkinut biologi Anatoli Kotšnev AFP:lle.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Google kieltää Huaweilta Android-käyttö­järjestelmänsä päivitykset

    2. 2

      Kuorsaamista vastaan löytyy monia kotikonsteja, ja yksi on ylitse muiden

      Tilaajille
    3. 3

      Öisin tapahtuu kummia, ihmettelivät naiset uskonnollisessa siirto­kunnassa – paljastui hyytävä raiskausten sarja, mutta nyt paikalliset johtajat haluavat vapauttaa syylliset

    4. 4

      Meitä suomalaisia jäytää omituinen ristiriita nimeltä onnellisuusparadoksi

    5. 5

      Katsastuksessa rapsahtavien ajokieltojen määrä huimassa kasvussa – Hakukone kertoo, kuinka usein eri automerkit on hylätty

    6. 6

      Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui Madonnalle Euroviisuissa? Hirvittävä epävire vei huomiota Palestiinan lipun esittelyltä ja näppärältä Tšaikovski-lainalta

    7. 7

      Suomalainen uimakouluyritys onnistui kasvamaan Venäjällä, mutta ensin piti vaihtaa esitteissä olevat lasten kuvat kauniimpiin

    8. 8

      ”Jos Huawei pääsee monopoli­asemaan, se on maalle melkein itse­murha” – Yhdysvallat rakentaa muuria Huawein ympärille, mistä kiistassa on kyse?

    9. 9

      Vihreillä kaksoisjohto: Ville Niinistö ja Heidi Hautala suosituimmat euroehdokkaat

    10. 10

      Tarja Kivistö loi itselleen ammatin, koska ei halunnut kahden tragedian jälkeen enää joustaa arvoistaan: nyt hän kuuntelee työkseen työtoverien murheita

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailma tähtäimen läpi – HS:n erikoisartikkeli vie maahan, jossa rynnäkkökivääri on kodin perusvaruste

      Tilaajille
    2. 2

      Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui Madonnalle Euroviisuissa? Hirvittävä epävire vei huomiota Palestiinan lipun esittelyltä ja näppärältä Tšaikovski-lainalta

    3. 3

      Öisin tapahtuu kummia, ihmettelivät naiset uskonnollisessa siirto­kunnassa – paljastui hyytävä raiskausten sarja, mutta nyt paikalliset johtajat haluavat vapauttaa syylliset

    4. 4

      Gordon Ramsay oli oikeasti vielä pahempi kuin televisiossa, ja iltaisin Helena Puolakka itki itsensä uneen – Nyt Suomen menestynein kokki johtaa ravintolaklassikkoa aivan eri tyylillä

      Tilaajille
    5. 5

      Madonna ja Islanti rikkoivat Euroviisujen sääntöjä: Palestiinan liput esillä suorassa lähetyksessä Tel Avivissa

    6. 6

      Parivuotias lapsi katosi kauppareissulla äidiltään Vantaan Martinlaaksossa, ja päätyi yksin junalla Helsingin rautatieasemalle

    7. 7

      Jussi Halla-ahon mielestä uhriutumisesta on tullut tavoiteltua pääomaa – piispa ei juuri haastanut poliitikkoa Kirkkopäivillä

    8. 8

      Poliisi on selvittänyt, kuka löi Jumbon pysäköintihallissa pyöräillyttä 3-vuotiasta poikaa

    9. 9

      Isis sieppasi lapsia ja koulutti heitä julmaan ideologiaan – HS tapasi vapautettuja lapsia, jotka eivät enää tunne vanhempiaan ja kutsuvat näitä vääräuskoisiksi

      Tilaajille
    10. 10

      Kuorsaamista vastaan löytyy monia kotikonsteja, ja yksi on ylitse muiden

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailma tähtäimen läpi – HS:n erikoisartikkeli vie maahan, jossa rynnäkkökivääri on kodin perusvaruste

      Tilaajille
    2. 2

      Kirsi Hytönen on naimisissa, etsii netistä seuraa ja kertoo maksaneensa seksistä – Hän kertoo vilkkaasta seksielämästään, jotta naiset eivät häpeäisi itseään

      Tilaajille
    3. 3

      Moni tarkkailee luomiaan, mutta harva tunnistaa paljon yleisemmän ihomuutoksen – Tällainen on aurinkokeratoosi, joka altistaa ihosyövälle

    4. 4

      Tässä on ruokavalio, johon maapallolla on varaa: Uusi lautasmalli muuttaisi suomalaisten ruokailua radikaalisti, mutta mistään ei tarvitse luopua

      Tilaajille
    5. 5

      25 vuotta sitten muutama baari muutti koko Helsingin yöelämän, ja nyt ne kuolevat pois

    6. 6

      Aleksi elää kolmen miehen perheessä, ja nyt hän synnytti toisen vauvansa – ”Meillä on periaatteessa kaksi laitonta lasta”

      Tilaajille
    7. 7

      ”Kun hyväksyy yksinäisyytensä, ei tarvitse juosta muiden perässä” – Aura Raulo oli erikoinen lapsi, joka kasvoi ulkopuolisena ja päätyi maailman huipulle

      Tilaajille
    8. 8

      Simppeli ruutupaperi­kikka paljastaa, kannattaako halvat aurinko­lasit ostaa vai ei, sanoo professori

    9. 9

      Tuohtuneen vegaanin päivitys sai somen kuohumaan: menikö vihreä poliitikko liian pitkälle vaatiessaan huippuravintolaa boikottiin?

    10. 10

      Pariskunta osti omakoti­talon, josta paljastui myrkkyä – Korkein oikeus ratkaisi pitkään jatkuneen riidan myyjän hyväksi

    11. Näytä lisää