Ulkomaat

Republikaanien entinen presidenttiehdokas Mitt Romney arvostelee Trumpia ”epärehellisyydestä”

Demokraattien presidenttiehdokkuutta tavoitteleva senaattori Elizabeth Warren vaatii Trumpin asettamista virkasyytteeseen.

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin niskaan sataa kritiikkiä erikoissyyttäjä Robert Muellerin tutkinnan paljastusten seurauksena.

Republikaanisenaattori ja entinen presidenttiehdokas Mitt Romney kuvailee Trumpin ja tämän avustajien käytöstä kuvottavaksi. Romney kertoi tyrmistyneensä Muellerin tutkinnan paljastuksista.

”Minua kuvottaa se, kuinka laajaa ja kokonaisvaltaista epärehellisyyttä ja harhaanjohtamista maan korkeimmissa viroissa olevat henkilöt, presidentti mukaan lukien, ovat harjoittaneet”, Romney sanoi tiedotteessa.

Romney tyrmistyi myös siitä Muellerin raportin paljastuksesta, että Trumpin kampanjaväki tiesi hyötyvänsä Venäjän vaalivaikuttamisesta.

”Kukaan heistä ei mennyt kertomaan siitä Yhdysvaltain viranomaisille. Ja kampanjapäällikkö edisti aktiivisesti Venäjän intressejä Ukrainassa”, Romney sanoi viitaten Paul Manafortiin.

Muellerin raportin mukaan Trump ja hänen kampanjaväkensä eivät vehkeilleet venäläisten kanssa. He kuitenkin ottivat vastaan sen hyödyn, jonka saivat Venäjän toiminnasta.

Raportti kertoi myös Trumpin yrittäneen keskeyttää Muellerin tutkinnan. Muellerin mukaan Trumpin yritykset vaikuttaa tutkintaan epäonnistuivat enimmäkseen siksi, että ihmiset presidentin ympärillä kieltäytyivät tottelemasta tämän käskyjä.

Romney on ainoa merkittävä republikaani, joka on kritisoinut Trumpia torstaina julkaistun Muellerin raportin perusteella. Romney on aiemminkin ollut kriittinen presidenttiä kohtaan, ja hänen on jopa arvailtu pyrkivän presidentiksi vuonna 2020. Hän itse on kiistänyt tämän.

Romney oli republikaanien presidenttiehdokas vuoden 2012 vaaleissa ja hävisi tuolloin Barack Obamalle. Hänet valittiin viime syksynä senaattoriksi Utahista.

Valtaosa republikaaneista on osoittanut tukensa Trumpille Muellerin raportin jälkimainingeissa. Moni on painottanut sitä, että raportti vapautti presidentin vehkeilyepäilyistä. Myös Trump itse on tulkinnut raportin täydelliseksi voitoksi itselleen.

Demokraattien leiristä Trumpia on ryöpytetty olan takaa Muellerin raportin takia, ja nyt myös virkasyytteen mahdollisuus on nostettu keskusteluun.

Demokraattien presidenttiehdokkuutta tavoitteleva senaattori Elizabeth Warren vaatii Trumpin asettamista virkasyytteeseen. Demokraattien liberaalisiipeen kuuluvan Massachusettsin senaattorin mielestä Muellerin tutkinnan paljastukset antavat siihen aihetta.

”Muellerin raportti osoittaa faktojen kautta, että vihamielinen ulkomainen hallitus hyökkäsi vuoden 2016 vaaliemme kimppuun auttaakseen Donald Trumpia ja Donald Trump otti tuon avun vastaan”, Warren twiittasi.

”Noustuaan valtaan Donald Trump häiritsi tutkintaa tuosta hyökkäyksestä.”

Warrenin mielestä tämä tarkoittaa sitä, että edustajainhuoneen pitäisi aloittaa virkasyytemenettely presidenttiä vastaan.

Myös toinen demokraattien presidenttiehdokkaaksi pyrkivä, San Antonion pormestari Julian Castro sanoi perjantaina, että virkasyytemenettelyyn olisi aihetta.

Demokraattien johto kongressissa on ollut epäileväinen virkasyytettä kohtaan ja pitänyt parempana vaihtoehtona tutkia Trumpin toimia kongressissa.

Virkasyyte nähdään turhana poliittisena riskinä, joka ei kuitenkaan johtaisi mihinkään, koska senaatti on republikaanien hallussa.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsingin poliisi julkaisi kuvan wc-tilasta osana epäillyn salakatselu­rikoksen tutkintaa, ratkaiseva vihje tuli alle tunnissa

    2. 2

      Sielun veljien yli 30 vuotta vanhasta hitistä kiertää urbaanilegenda, jota on vaikea uskoa todeksi – kysyimme Ismo Alangolta, pitääkö tarina paikkansa

      Tilaajille
    3. 3

      Fleminginkadulta kadonnut 21-vuotias Boris-kissa nostatti some-myrskyn, samannäköinen kissa päätyi Piraattipuolueen Petrus Pennasen Instagram-videolle

    4. 4

      ”Neljän liikkeen sääntö” auttaa treenaamaan vatsalihaksia tehokkaasti – Personal trainer laati ohjelman, joka vaikuttaa koko keskivartaloon

      Tilaajille
    5. 5

      Tältä näyttää Helsinki Kalasataman tornin huipulta – katso video 134-metrisen asuintalon ylimmistä kerroksista

    6. 6

      Mitä seuraisi, jos koko Suomesta katkeaisi sähköt? Asiantuntijat kertovat

    7. 7

      Elina Lepomäen 116 000 euron vaalibudjetti tähän mennessä isoin, pankkiiri Björn Wahlroos yksi suurimmista tukijoista

    8. 8

      Tämä Nytin Game of Thrones -jaksoarvioita parodioiva Pipsa Possu -analyysikirjoitus on parasta internetissä juuri nyt

    9. 9

      Kirjailija Juha Kauppinen eli kaksi vuotta ilman Facebookia, ja näin se muutti hänen elämänsä

    10. 10

      Halla-aho: Populistiset liikkeet tuoneet Eurooppaan pitkä­kestoisen muutoksen, ”johon kannattaisi henkisesti valmistautua” – HS seurasi Kultaranta-keskustelua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko toivo jo mennyt? HS:n erikoisartikkeli vie Amazoniaan, missä maailman keuhkot yskivät uhkaavasti

      Tilaajille
    2. 2

      Sunnuntain sähkökatko jätti 48 miljoonaa ihmistä sähköttä Argentiinassa ja Uruguayssa, vian syy on yhä epäselvä

    3. 3

      Tyhjenevä saksalais­kaupunki houkuttelee uusia asukkaita ilmaisella asumisella: Suomalainen pariskunta tarttui tarjoukseen

      Tilaajille
    4. 4

      Ompelivatko Isis-naiset pommiliivejä vai ovatko he itse uhreja? Tutkijat ja leirille jumiin jääneiden naisten omaiset vastaavat

    5. 5

      Helsingin poliisi julkaisi kuvan wc-tilasta osana epäillyn salakatselu­rikoksen tutkintaa, ratkaiseva vihje tuli alle tunnissa

    6. 6

      Näin Tšernobylin radioaktiivinen laskeuma näkyy nykyään Suomessa – joillakin alueilla mittauksia tehdään edelleen

      Tilaajille
    7. 7

      ”Tässä ovat hommat loppumassa”, sanoi entinen työministeri Jari Lindström te-toimiston virkailijalle ja ilmoittautui työttömäksi

      Tilaajille
    8. 8

      Poliisi: Vantaan väki­vallan­teon uhri valikoitui sattumalta, epäilty löi rollaattorilla liikkunutta miestä useita kertoja miekalla

    9. 9

      Miksi Suomessa laitetaan oreganoa pizzaan? Italiassa sitä ei näy pöytämausteena

    10. 10

      Europarlamentaarikko Silvia Modig ilmoitti Facebookissa menneensä naimisiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Omakotitalo rakennettiin keskelle jalkakäytävää Oulunkylässä

    2. 2

      Mummotunnelissa pariudutaan perinteisellä tyylillä

      Tilaajille
    3. 3

      1950-luvulla keksittiin poltto­moottori, joka olisi voinut leikata suuren osan autojen päästöistä, mutta sitä ei koskaan otettu laajasti käyttöön

      Tilaajille
    4. 4

      Nike sijoitti urheilumuoti­kauppaansa realistisen näköisen nais­malli­nuken, ja vihan, ilkeilyn ja kommentoinnin määrä kasvoi käsittämättömäksi

    5. 5

      Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

      Tilaajille
    6. 6

      JVG:n jättihitti näkyy yhä somepäivityksissä, vaikka sen sanoitus on vuosien ajan ymmärretty väärin – VilleGalle paljastaa salaisuuden Häissä-kappaleen menestyksen taustalta

      Tilaajille
    7. 7

      Ennennäkemätön romahdus yhdessä Suomen parhaista lukioista: 35 opiskelupaikkaa täyttämättä, sisään jopa 7,0:n keskiarvolla

    8. 8

      Onko toivo jo mennyt? HS:n erikoisartikkeli vie Amazoniaan, missä maailman keuhkot yskivät uhkaavasti

      Tilaajille
    9. 9

      MTV:n entinen päällikkö joutuu käräjille epäiltynä seksikumppaneiden salakuvaamisesta

    10. 10

      Suomi laittaa tupakoitsijat ahtaalle: Kymmenen euron aski ja interventioita lääkäri­käynnillä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää