Ulkomaat

Tanskalaismies oli matkalla jumalan­palvelukseen Sri Lankassa, kun räjähdyksen paineaalto tuli vastaan – ”Sitten pamahti”

Tanskan ulkoministeriö kertoo, että Sri Lankan iskuissa on kuollut kolme tanskalaista.

Tanskan ulkoministeriön mukaan Sri Lankan iskujen kuolonuhrien joukossa on kolme tanskalaista, kertoi uutistoimisto Reuters sunnuntaina alkuillasta.

Jo aikaisemmin kerrottiin, että uhrien joukossa saattaa olla kuolleita tai haavoittuneita tanskalaisia. Tällöin tietoa ei ollut vielä kyetty varmistamaan.



Sri Lankassa vuosia asunut tanskalainen Henrik Melder kertoo uutistoimisto Ritzaulle olleensa noin 500 metrin päässä yhdestä pommi-iskun kohteeksi joutuneesta kirkosta, St. Anthonyn pyhätöstä. Hän oli srilankalaisen vaimonsa kanssa ollut menossa pääsiäisjumalan­palvelukseen Colombossa.

Melder kertoo olleensa ajamassa kirkkoa kohti, kun räjähdyksen paineaalto tuli vastaan.

”Sitten pamahti. Minä ajattelin vain, että nyt tässä on jotain hullusti. Nyt lähdetään kotiin, sanoin vaimolleni ja käänsin auton.”

Kirkossa oli useita pariskunnan perheenjäseniä. Melderin lanko ja tämän puoliso haavoittuivat vakavasti ja pariskunnan kaksi lasta saivat surmansa.

Tanskalainen Halvor Hansen oli puolisonsa kanssa colombolaisen hotellin aamiaisella.

”Kuulimme valtavia pamauksia ja sitten sireenejä. Koko alue suljettiin”, Hansen kertoi Ritzaulle.

Tanskalaispari arveli ensin, että räjähdykset olisivat peräisin alueen rakennustyömailta, mutta uutisissa ja sosiaalisessa mediassa leviävät kuvat ja videot paljastivat pian, että kyseessä oli pommi-iskujen sarja.

Hansen kertoi, että pariskunta on vieraillut Sri Lankassa joka vuosi aina vuodesta 1997 asti, eikä ole koskaan kokenut mitään vastaavaa.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    2. 2

      Kaksi pyöräilijää loukkaantui sairaalakuntoon törmättyään yllättäen esteeseen Töölössä

    3. 3

      Pyörätuolissa istuva mies ryöstettiin väkivaltaisesti Helsingissä – Tekijän valitus ei menestynyt oikeudessa

    4. 4

      Suomalaiset ovat syöneet tuhansia vuosia ruokaa, jota suolistobakteerit rakastavat yli kaiken – Tutkija löysi ruista syöneiden ulosteesta merkittävän yhdisteen

      Tilaajille
    5. 5

      Sellu palaa ilma­kehään, ja metsän puu luovuttaa lopulta hiilensä – Tutkijoiden mukaan on yksi yli­voimainen tapa muuttaa puu hiili­nieluksi

      Tilaajille
    6. 6

      Kahta suomalaisnaista Australiassa seuraava dokumentti on pahan mielen televisiota

    7. 7

      Kun tytär kaipasi halausta, isä tarjosi lenkkitossuja – Näin rakkauden kielierot rakentavat muureja ihmisten välille

    8. 8

      ”Ootko sä jutsku?” Itäkeskuksessa eurovaali­ehdokkaalle esitetty kysymys alle­viivaa Euroopassa elettäviä vakavia aikoja

    9. 9

      Historiallisen hyvä uutinen: Helsingin liikenteessä kuoli joka vuosi kymmenittäin jalankulkijoita, mutta sitten muutama päätös muutti kaiken

      Tilaajille
    10. 10

      Tarantino osoittaa uudella elokuvallaan olevansa edelleen maailmanluokan viihdyttäjä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaiset ovat syöneet tuhansia vuosia ruokaa, jota suolistobakteerit rakastavat yli kaiken – Tutkija löysi ruista syöneiden ulosteesta merkittävän yhdisteen

      Tilaajille
    2. 2

      Itsemurhan tehneen taitoluistelijan pari kertoi olleensa kaksi vuotta seksuaalisen hyväksi­käytön uhri: ”Sitä tapahtui minulle, ja hän satutti monia tyttöjä”

    3. 3

      Suosittu italialaisravintola pakotetaan lähtemään tiloistaan Töölössä

    4. 4

      Kaisa Määttänen menetti yöunensa ja ruokahalunsa, kun tajusi mitä oli ostanut: ”Ensinnäkin se muuli oli 13 senttimetriä luvattua matalampi”

    5. 5

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    6. 6

      Jaksoarvio: Game of Thrones sai arvoisensa päätöksen

    7. 7

      HS:n tiedot: Tuleva hallitus lisäämässä pysyviä menoja miljardilla eurolla, luvassa mittavat valtion omaisuuden myynnit

    8. 8

      Monessa parisuhteessa vallitsee tuhoisa kierre, jonka keskiössä on älypuhelin – Sadat lukijat kertoivat HS:lle karusta maailmasta, jossa some on aina läsnä ja pilaa suhteen

      Tilaajille
    9. 9

      Tarantino osoittaa uudella elokuvallaan olevansa edelleen maailmanluokan viihdyttäjä

    10. 10

      Testaa, tunnistatko menneiden vuosikymmenten suosikkiautot – Miksi kauniita klassikkomalleja ei voida valmistaa uudelleen nykyaikaisella teknologialla?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailma tähtäimen läpi – HS:n erikoisartikkeli vie maahan, jossa rynnäkkökivääri on kodin perusvaruste

      Tilaajille
    2. 2

      Kirsi Hytönen on naimisissa, etsii netistä seuraa ja kertoo maksaneensa seksistä – Hän kertoo vilkkaasta seksielämästään, jotta naiset eivät häpeäisi itseään

      Tilaajille
    3. 3

      Moni tarkkailee luomiaan, mutta harva tunnistaa paljon yleisemmän ihomuutoksen – Tällainen on aurinkokeratoosi, joka altistaa ihosyövälle

    4. 4

      Legendaarisen laulajatähden huvila lahoaa niille sijoilleen Helsingissä – Vesivahinko turmeli taloa 2011 eikä korjauksia ole vieläkään aloitettu

    5. 5

      Suomalaiset ovat syöneet tuhansia vuosia ruokaa, jota suolistobakteerit rakastavat yli kaiken – Tutkija löysi ruista syöneiden ulosteesta merkittävän yhdisteen

      Tilaajille
    6. 6

      Tässä on ruokavalio, johon maapallolla on varaa: Uusi lautasmalli muuttaisi suomalaisten ruokailua radikaalisti, mutta mistään ei tarvitse luopua

      Tilaajille
    7. 7

      Aleksi elää kolmen miehen perheessä, ja nyt hän synnytti toisen vauvansa – ”Meillä on periaatteessa kaksi laitonta lasta”

      Tilaajille
    8. 8

      25 vuotta sitten muutama baari muutti koko Helsingin yöelämän, ja nyt ne kuolevat pois

    9. 9

      ”Kun hyväksyy yksinäisyytensä, ei tarvitse juosta muiden perässä” – Aura Raulo oli erikoinen lapsi, joka kasvoi ulkopuolisena ja päätyi maailman huipulle

      Tilaajille
    10. 10

      Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui Madonnalle Euroviisuissa? Hirvittävä epävire vei huomiota Palestiinan lipun esittelyltä ja näppärältä Tšaikovski-lainalta

    11. Näytä lisää