Ulkomaat

Trump vierailee kesäkuussa Britanniassa ja Ranskassa

Presidentti Donald Trump vierailee puolisonsa kanssa Euroopassa Normandian maihinnousun 75-vuotismerkkipäivän aikoihin.

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump vierailee Britanniassa ja Ranskassa reilun kuukauden kuluttua, kertoivat uutistoimistot tiistaina.

Uutistoimisto Reutersin mukaan Buckinghamin palatsi kertoi tiistaina Trumpin hyväksyneen kuningatar Elisabet II:n kutsun tulla valtiovierailulle Britanniaan. Trumpin ja tämän vaimon Melania Trumpin on määrä vierailla Britanniassa 3.–5. kesäkuuta.

6. kesäkuuta Trumpien on määrä matkustaa Ranskaan tapaamaan presidentti Emmanuel Macronia, kerrottiin Valkoisesta talosta Reutersin mukaan.

Britanniassa Trump tapaa pääministeri Theresa Mayn tämän virka-asunnolla Downing Streetillä. Vierailu ajoittuu samoihin aikoihin kuin toisessa maailmansodassa tapahtuneen Normandian maihinnousun sisältäneen operaation muistotapahtuma Portsmouthissa Britanniassa 5. kesäkuuta. Tapahtuneesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 75 vuotta.

”Yhdistyneiden kuningaskuntien ja Yhdysvaltojen kumppanuus on syvä ja kestävä, ja se perustuu yhteiseen historiaamme ja jaettuihin intresseihin”, pääministeri May totesi tiedotteessa.

Tiedotteessa todetaan vierailun olevan myös tilaisuus vahvistaa Britannian ja Yhdysvaltojen suhdetta esimerkiksi kaupan, investointien, turvallisuuden ja puolustuksen kannalta.

Pääministerin kanslian tiedotteen mukaan myös pääministeri May matkustaa Ranskaan 6. kesäkuuta.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsingissä myynnissä poikkeuksellinen miniasunto: 13,5 neliön suihkuttomasta yksiöstä pyydetään lähes 100 000 euroa

    2. 2

      Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

      Tilaajille
    3. 3

      Kuljettaja kuoli ajauduttuaan radalta moottoripyörä­kisassa Imatralla

    4. 4

      Todistusvalinta aiheutti reputtamisaallon Vaasan kauppakorkea­koulussa, nyt Helsingin yliopisto varautuu samaan

    5. 5

      Yhdysvaltojen oikeus­järjestelmän ytimessä vaikuttaa nyt some­ajan super­julkkis Kim Kardashian

      Tilaajille
    6. 6

      Katsojan kuvaama video näyttää järjestyksenvalvojien kovat otteet Suomen cupin finaalin jälkeen

    7. 7

      Sisustustrendi innostaa Hyvinkäällä: Koko yksiön kalustuksen saa 300 eurolla

    8. 8

      Maaseudulle muuttaa erityisesti kaksi ikä­ryhmää: Toiseen niistä kuuluu 31-vuotias Paula Karilahti, joka ajatteli aiemmin, ettei ikinä muuta maalle

    9. 9

      Viranomaiset: Iran yritti ampua ohjuksella Yhdysvaltojen lennokkia ennen Omaninlahden laivaiskuja, toisen aluksen miehistö päässyt Dubaihin

    10. 10

      Mummotunnelissa pariudutaan perinteisellä tyylillä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

      Tilaajille
    2. 2

      Yhdysvaltojen oikeus­järjestelmän ytimessä vaikuttaa nyt some­ajan super­julkkis Kim Kardashian

      Tilaajille
    3. 3

      Helsingissä myynnissä poikkeuksellinen miniasunto: 13,5 neliön suihkuttomasta yksiöstä pyydetään lähes 100 000 euroa

    4. 4

      Homehtunut Kätilöopisto seisoo tyhjillään Helsingin Kumpulassa, mutta nyt ikoniseen rakennukseen suunnitellaan uutta elämää

    5. 5

      JVG:n jättihitti näkyy yhä somepäivityksissä, vaikka sen sanoitus on vuosien ajan ymmärretty väärin – VilleGalle paljastaa salaisuuden Häissä-kappaleen menestyksen taustalta

      Tilaajille
    6. 6

      Mummotunnelissa pariudutaan perinteisellä tyylillä

      Tilaajille
    7. 7

      Viranomaiset: Iran yritti ampua ohjuksella Yhdysvaltojen lennokkia ennen Omaninlahden laivaiskuja, toisen aluksen miehistö päässyt Dubaihin

    8. 8

      Tyttövauvan kasvaminen baletti­tanssijaksi oli liikaa: Seksistiset mainokset eivät ole enää sallittuja Britanniassa

    9. 9

      Dramaattisen aamun onnellinen loppu: Ensihoitajat auttoivat vauvan maailmaan Itä-Vantaalla

    10. 10

      Kriisikokousta seurasivat pettymysten yö ja päivä – HS:n laaja selvitys kertoo, miten Antti Rinteen hallitus syntyi

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Omakotitalo rakennettiin keskelle jalkakäytävää Oulunkylässä

    2. 2

      Mummotunnelissa pariudutaan perinteisellä tyylillä

      Tilaajille
    3. 3

      Iso osa lenkkeilijöistä sortuu kahteen perusvirheeseen, joiden vuoksi kehitys tyssää parissa kuukaudessa, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Nike sijoitti urheilumuoti­kauppaansa realistisen näköisen nais­malli­nuken, ja vihan, ilkeilyn ja kommentoinnin määrä kasvoi käsittämättömäksi

    5. 5

      1950-luvulla keksittiin poltto­moottori, joka olisi voinut leikata suuren osan autojen päästöistä, mutta sitä ei koskaan otettu laajasti käyttöön

      Tilaajille
    6. 6

      Ennennäkemätön romahdus yhdessä Suomen parhaista lukioista: 35 opiskelupaikkaa täyttämättä, sisään jopa 7,0:n keskiarvolla

    7. 7

      JVG:n jättihitti näkyy yhä somepäivityksissä, vaikka sen sanoitus on vuosien ajan ymmärretty väärin – VilleGalle paljastaa salaisuuden Häissä-kappaleen menestyksen taustalta

      Tilaajille
    8. 8

      MTV:n entinen päällikkö joutuu käräjille epäiltynä seksikumppaneiden salakuvaamisesta

    9. 9

      Suomi laittaa tupakoitsijat ahtaalle: Kymmenen euron aski ja interventioita lääkäri­käynnillä

      Tilaajille
    10. 10

      Raaka raiskaus vei viisi syytöntä teiniä vankilaan ja Trump vaati heille kuolemantuomiota – Nyt tarina on Netflixissä ja kaikkien pitäisi nähdä se

      Tilaajille
    11. Näytä lisää