Ulkomaat

Skotlanti suunnittelee uutta kansan­äänestystä itsenäisyydestä

Edellisen kerran kansanäänestys järjestettiin vuonna 2014, jolloin 55 prosenttia äänesti itsenäistymistä vastaan.

Skotlannin aluehallinto aikoo tuoda parlamentin käsittelyyn lähiaikoina lakiesityksen, joka petaisi uutta kansanäänestystä Skotlannin itsenäistymisestä. Uusi kansanäänestys olisi määrä pitää vuoteen 2021 mennessä, aluehallinnon pääministeri ja SNP-puolueen johtaja Nicola Sturgeon julisti keskiviikkona.

Sturgeonin mukaan lakiesitys olisi tarkoitus käsitellä kuluvan vuoden loppuun mennessä. Kansanäänestys järjestettäisiin ennen istuvan parlamentin kauden päättymistä 2021.

Edellisen kerran kansanäänestys järjestettiin vuonna 2014, jolloin skotit äänestivät itsenäistymistä vastaan 55 prosentin ääniosuudella. Britannian päätös erota EU:sta on kuitenkin sittemmin herättänyt vaatimuksia uudesta äänestyksestä EU-myönteisessä Skotlannissa.

Koska brexitin toteutumista on toistaiseksi lykätty enimmillään lokakuun loppuun, Sturgeonin mukaan on tärkeää, etteivät skotit hosu uuden kansanäänestyksen järjestämisessä. Osa uuden äänestyksen kannattajista oli vaatinut välitöntä äänestystä.

”Välittömään päätökseen rynniminen ennen brexitin polun selkiytymistä ei sallisi meille oikeaan tietoon perustuvaa valintaa”, Sturgeon sanoi.

Kannatuskyselyiden perusteella itsenäisyyden yleinen kannatus ei ole muuttunut suuresti vuodesta 2014. Osa itsenäisyyttä vastustaneista äänestäjistä on muuttanut mielensä, mutta vastapainona brexitiä kannattavia äänestäjiä on valunut vastapuolelle.

Sturgeonin mukaan skottien tyytymättömyys Lontoon hallituksen toimintaan voi kuitenkin vielä kääntää kansan itsenäisyyden kannalle.

”Westminsterin (Britannian parlamenttirakennuksen alue Lontoossa) hallintojärjestelmä ei palvele Skotlannin etua. Status quo on rikkoontunut, ja vakavia muutoksia tarvitaan”, pääministeri sanoi.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Päävalmentaja Jalonen hermostui venäläisten outoon kritiikkiin: ”Joku aasi voi olla, joka ajattelee niin”

    2. 2

      Hometalo­sairautta ei olekaan, sanoo lääke­tiede nyt – Mitä oikein tapahtui?

      Tilaajille
    3. 3

      Pitkästä matematiikasta tehtiin pääsylippu korkeakouluun ja tulevaisuuden ammatteihin – Se oli virhe, sanoo kokenut matematiikan opettaja

      Tilaajille
    4. 4

      ”Ennen kehotin ostamaan. Enää en sitä tekisi”, sanoo Suomen johtava sisustusstailisti

    5. 5

      Tiivistävätkö nämä kuvat suomalaisuuden ytimen? ”Heti voiton jälkeen siellä on tosi aavemainen tunnelma”, sanoo edelliset Leijona-fanien torijuhlat ikuistanut HS:n kuvaaja Sami Kero

    6. 6

      HS:n eurovaalikone: Etsi oma ehdokkaasi ja lue täältä kysymysten taustat

    7. 7

      Suomalaisasukkaat katosivat Pietarista: Idänkaupan ammattilaiset pitävät nykyään perheen Suomessa ja käyvät junalla töissä Venäjällä

    8. 8

      Tässä ovat suosituimmat eurovaaliehdokkaat

    9. 9

      Äänestyspaikat ovat avoinna: Näin HS seuraa EU-vaaleja Suomessa ja Euroopassa

    10. 10

      Some villiintyi Suomen MM-finaaliin johtaneesta Marko ”Mörkö” Anttilasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hometalo­sairautta ei olekaan, sanoo lääke­tiede nyt – Mitä oikein tapahtui?

      Tilaajille
    2. 2

      Pitkästä matematiikasta tehtiin pääsylippu korkeakouluun ja tulevaisuuden ammatteihin – Se oli virhe, sanoo kokenut matematiikan opettaja

      Tilaajille
    3. 3

      Peukaloitu video Trumpin vastustajasta kuohuttaa Yhdysvalloissa – ”Tästä ei ole enää paluuta”, professori varoittaa manipulaatioista

    4. 4

      Leijonat iski MM-kiekon loppuotteluun, tänään vastassa Kanada – ”Tuntui, että tuli tehtyä jotain hienoa”

    5. 5

      ”Painajainen”, ”Jalonen loi keskikentälle suon, johon Venäjä jumittui” – Venäjän media pettyi tappioon, mutta kehui Suomen joukkuetta

    6. 6

      Ruotsin mediassa ylistetään Suomea ja Jukka Jalosta: ”Hän on muuttanut veden viiniksi”

    7. 7

      Lääketiede käänsi kelkkansa homesairauden suhteen – Haaskaako Suomi satoja miljoonia korjaamalla ja purkamalla rakennuksia?

      Tilaajille
    8. 8

      Ruotsin kruunu heikkenee heikkenemistään, ja nyt kärsivällisyys on loppu myös Ruotsin suurimmilta yrityksiltä – ”Olemme maalanneet itsemme nurkkaan”

    9. 9

      HS:n eurovaalikone: Etsi oma ehdokkaasi ja lue täältä kysymysten taustat

    10. 10

      ”Ennen kehotin ostamaan. Enää en sitä tekisi”, sanoo Suomen johtava sisustusstailisti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    2. 2

      Tiia Forsström myy seksiä espoolaisessa omakotitalossa ja tietää, mikä monessa suomalaisessa makuuhuoneessa on pielessä

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaiset ovat syöneet tuhansia vuosia ruokaa, jota suolistobakteerit rakastavat yli kaiken – Tutkija löysi ruista syöneiden ulosteesta merkittävän yhdisteen

      Tilaajille
    4. 4

      Maailma tähtäimen läpi – HS:n erikoisartikkeli vie maahan, jossa rynnäkkökivääri on kodin perusvaruste

      Tilaajille
    5. 5

      Ihon ikääntymistä voi hidastaa itse, mutta kalliiden voiteiden sijaan kannattaa keskittyä tekoihin – lääkärit kertovat kolme perussääntöä, jotka ehkäisevät ryppyjä

    6. 6

      Legendaarisen laulajatähden huvila lahoaa niille sijoilleen Helsingissä – Vesivahinko turmeli taloa 2011 eikä korjauksia ole vieläkään aloitettu

    7. 7

      ”En usein kerro tarinaani, se tuntuu liian raskaalta” – HS:n erikoisartikkeli vie EU:n etelärajalle, missä koveneva maahanmuuttopolitiikka ajaa ihmisiä kadulle ja kateisiin

      Tilaajille
    8. 8

      Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui Madonnalle Euroviisuissa? Hirvittävä epävire vei huomiota Palestiinan lipun esittelyltä ja näppärältä Tšaikovski-lainalta

    9. 9

      Gordon Ramsay oli oikeasti vielä pahempi kuin televisiossa, ja iltaisin Helena Puolakka itki itsensä uneen – Nyt Suomen menestynein kokki johtaa ravintolaklassikkoa aivan eri tyylillä

      Tilaajille
    10. 10

      ”Luulin, että Suomi on oikeusvaltio”, sanoo Isisin kalifaattiin lähteneen ja nyt Syyriassa vankileirillä olevan suomalaisnaisen äiti

    11. Näytä lisää