Ulkomaat

Miljoonat lapset ovat jääneet ilman tuhka­rokko­rokotusta: ”Kaikkien pitäisi olla huolissaan”, varoittaa Unicef

Euroopassa tuhkarokkoluvut ovat pahimmillaan 20 vuoteen.

Yli 20 miljoonaa lasta vuodessa on jäänyt ilman tuhkarokkorokotusta kahdeksan viime vuoden aikana – yhteensä 169 miljoonaa lasta. Se on luonut virukselle edellytykset synnyttää epidemioita ympäri maailmaa, kertoo YK:n tuore raportti.

”Tuhkarokkovirus löytää aina rokottamattomia lapsia”, sanoi YK:n lastenjärjestö Unicefin johtaja Henrietta Fore uutistoimisto Reutersin mukaan.

”Edellytykset nykyisille tuhkarokkoepidemioille luotiin jo kymmenen vuotta sitten.”

Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan tuhkarokkotartunnat lähes nelinkertaistuivat vuoden 2019 ensimmäisellä neljänneksellä verrattuna vastaavaan aikaan vuonna 2018.

Vuonna 2017 tautiin kuoli maailmanlaajuisesti noin 110 000 ihmistä, joista suurin osa oli lapsia. Luku on 22 prosenttia suurempi kuin edellisvuonna.

Suomessa todettiin viime vuonna viisitoista tuhkarokkotartuntaa ja alkuvuonna kuusi. Tuhkarokkotartuntojen määrä voi kasvaa Suomessakin, sillä valtaosa tämän ja viime vuoden tapauksista oli peräisin Euroopasta.

Tuhkarokko on poikkeuksellisen tarttuva tauti, joka voi tappaa tai aiheuttaa sokeutta tai aivovaurion.

Parhaillaan tuhkarokko leviää muun muassa osissa Yhdysvaltoja, Eurooppaa, Filippiinejä, Tunisiaa ja Thaimaata. Sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa tuhkarokkoepidemia on pahin 20 vuoteen.

Vuosina 2010–2017 Nigeriassa jäi rokottamatta 4 miljoonaa lasta, Intiassa 2,9 miljoonaa sekä Pakistanissa ja Indonesiassa 1,2 miljoonaa kummassakin. Myöskään rikkaat länsimaat eivät suoriutuneet erityisen hyvin: Yhdysvalloissa rokottamatta jäi yli 2,5 miljoonaa lasta, Ranskassa 600 000 ja Britanniassa 500 000.

Lapset tarvitsevat kaksi annosta rokotetta, ja populaation täytyy olla 95-prosenttisesti rokotettu laumasuojan syntymiseksi. Unicefin mukaan vain 85 prosenttia lapsista saa ensimmäisen annoksen rokotetta ja ainoastaan 67 prosenttia toisen.

Suomessa rokotuksen kattavuus on yli 95 prosenttia suurimmissa kaupungeissa, mutta kymmenissä Suomen kunnissa se on alle 95 prosentin.

Unicefin rokotusasiantuntijan Robin Nandyn mukaan maakohtaiset rokotuskattavuusprosentit voivat lisäksi johtaa harhaan. Vaikka koko maan prosenttiluku olisi suuri, joissain yhteisöissä rokotuskattavuus voi olla heikko.

”Tietyllä alueella voi olla joukko vastustuskyvyttömiä lapsia. Heti kun virus tavoittaa heidät, se leviää kuin metsäpalo ja 90 prosenttia lapsista sairastuu”, Nandy sanoi brittilehti The Guardianille.

”Olen erittäin huolissani, ja kaikkien pitäisi olla huolissaan. – – Meillä on ollut rokote jo vuosikymmenien ajan. Se on edullinen, tehokas, turvallinen ja helposti saatavilla. Silti näemme epidemioita ympäri maailmaa.”

Sota-alueilla, syrjäseuduilla ja slummeissa lapset ovat aina jääneet helposti rokottamatta.

”Mutta nyt näemme epidemioita Euroopassa, Japanissa ja Yhdysvalloissa, ja se on äärimmäinen pettymys.”

Syitä heikkoihin rokotuslukuihin ovat terveydenhuollon heikko saavutettavuus, piittaamattomuus ja joissain tapauksissa uskomukset rokotusten haitallisuudesta.

WHO pitää rikkaiden länsimaiden kasvavaa rokotusvastaista liikettä merkittävänä globaalina terveysriskinä. Ilmiötä ruokkivat sosiaalisessa mediassa leviävät väitteet, joilla ei ole lääketieteellistä pohjaa.

”Jos todella haluamme estää tämän vaarallisen mutta ehkäistävän taudin leviämisen, meidän täytyy rokottaa kaikki lapset sekä rikkaissa että köyhissä maissa”, Unicefin Fore sanoi.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      ”Luulin, että Suomi on oikeusvaltio”, sanoo Isisin kalifaattiin lähteneen ja nyt Syyriassa vankileirillä olevan suomalaisnaisen äiti

    2. 2

      Yli kymmenen loukkaantui pommin räjähdettyä Lyonin keskustassa Ranskassa, poliisi etsii miestä joka pyöräili leipomon eteen – suora lähetys käynnissä

    3. 3

      Metalliromun seasta löytyi säteilevä laite – Säteilyturvakeskuskaan ei tiedä, mikä se on

    4. 4

      Tutkijat selvittivät, mitkä koirarodut purevat ihmisiä eniten

    5. 5

      ”Hakevatko he meidät pois täältä?” Joukko Isisin kalifaattiin lähteneitä suomalaisnaisia joutui vankileirille Syyriassa, ja nyt HS kertoo, keitä he ovat

      Tilaajille
    6. 6

      Suursuosioon noussut curly girl -pesumenetelmä lupaa tehdä hiuksista silminnähden kiharammat – Kemisti kertoo, mitä metodissa kartettavat aineet tekevät hiuksille

    7. 7

      Kommentti: Rinne heitti Heinäluoman bussin alle komissaarikisassa – Mutta paljastiko yksi sana saman kohtalon Urpilaiselle?

    8. 8

      Yksi rockmaailman sitkeimmistä taisteluista ratkesi vihdoin, kun Mick Jagger ja Keith Richards luopuivat oikeuksistaan 1990-luvun jättihittiin

    9. 9

      Mittaus: Suomen kaupunkien keskustat näivettyvät, suurista kaupungeista eniten ongelmia Tampereella

    10. 10

      ”En usein kerro tarinaani, se tuntuu liian raskaalta” – HS:n erikoisartikkeli vie EU:n etelärajalle, missä koveneva maahanmuuttopolitiikka ajaa ihmisiä kadulle ja kateisiin

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”En usein kerro tarinaani, se tuntuu liian raskaalta” – HS:n erikoisartikkeli vie EU:n etelärajalle, missä koveneva maahanmuuttopolitiikka ajaa ihmisiä kadulle ja kateisiin

      Tilaajille
    2. 2

      Leijonat löi Ruotsin Sakari Mannisen huikealla jatko­aika­maalilla ja eteni MM-jääkiekon välieriin – katso Suomen kaikki osumat

    3. 3

      Helsinki kaatoi talvella suoraan mereen 20 000 kuormallista lunta, ja lohduttomat kuvat paljastavat sen sisältämän ryönän määrän

    4. 4

      Ruotsalaismedia ryöpyttää Tre Kronoria: ”jättefiasko”

    5. 5

      Tiia Forsström myy seksiä espoolaisessa omakotitalossa ja tietää, mikä monessa suomalaisessa makuuhuoneessa on pielessä

      Tilaajille
    6. 6

      Suursuosioon noussut curly girl -pesumenetelmä lupaa tehdä hiuksista silminnähden kiharammat – Kemisti kertoo, mitä metodissa kartettavat aineet tekevät hiuksille

    7. 7

      Yksi rockmaailman sitkeimmistä taisteluista ratkesi vihdoin, kun Mick Jagger ja Keith Richards luopuivat oikeuksistaan 1990-luvun jättihittiin

    8. 8

      Kuvauskiellolla halusin suojella lastani, mutta hän joutui pukemaan päälleen hiostavan ison punaisen liivin

    9. 9

      Ihon ikääntymistä voi hidastaa itse, mutta kalliiden voiteiden sijaan kannattaa keskittyä tekoihin – lääkärit kertovat kolme perussääntöä, jotka ehkäisevät ryppyjä

    10. 10

      Kiipeilijät jonottavat Mount Everestillä: viikon kuluessa ainakin seitsemän ihmistä kuollut, osa ruuhkan takia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    2. 2

      Tiia Forsström myy seksiä espoolaisessa omakotitalossa ja tietää, mikä monessa suomalaisessa makuuhuoneessa on pielessä

      Tilaajille
    3. 3

      Maailma tähtäimen läpi – HS:n erikoisartikkeli vie maahan, jossa rynnäkkökivääri on kodin perusvaruste

      Tilaajille
    4. 4

      Suomalaiset ovat syöneet tuhansia vuosia ruokaa, jota suolistobakteerit rakastavat yli kaiken – Tutkija löysi ruista syöneiden ulosteesta merkittävän yhdisteen

      Tilaajille
    5. 5

      Tässä on ruokavalio, johon maapallolla on varaa: Uusi lautasmalli muuttaisi suomalaisten ruokailua radikaalisti, mutta mistään ei tarvitse luopua

      Tilaajille
    6. 6

      Legendaarisen laulajatähden huvila lahoaa niille sijoilleen Helsingissä – Vesivahinko turmeli taloa 2011 eikä korjauksia ole vieläkään aloitettu

    7. 7

      Ihon ikääntymistä voi hidastaa itse, mutta kalliiden voiteiden sijaan kannattaa keskittyä tekoihin – lääkärit kertovat kolme perussääntöä, jotka ehkäisevät ryppyjä

    8. 8

      25 vuotta sitten muutama baari muutti koko Helsingin yöelämän, ja nyt ne kuolevat pois

    9. 9

      Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui Madonnalle Euroviisuissa? Hirvittävä epävire vei huomiota Palestiinan lipun esittelyltä ja näppärältä Tšaikovski-lainalta

    10. 10

      Gordon Ramsay oli oikeasti vielä pahempi kuin televisiossa, ja iltaisin Helena Puolakka itki itsensä uneen – Nyt Suomen menestynein kokki johtaa ravintolaklassikkoa aivan eri tyylillä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää