Ulkomaat

HS-analyysi: Suur­vallat ovat ottaneet käyttöön opin 1800-luvulta, ja se on huono uutinen Suomelle ja muille pienille maille

Kiina rakentaa saaria ja itselleen mieluisaa todellisuutta, Venäjä sotii Ukrainassa ja Syyriassa, ja Trumpin hallinnon mielestä Latinalainen Amerikka on Yhdysvaltain reviiriä.

Joskus opinkappaleet kuolevat ja heräävät henkiin sellaisella vauhdilla, että on vaikeaa pysyä perässä.

Siitä on vain kuusi vuotta, kun Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry julisti, että ”Monroen opin aika on ohi.”

Presidenttinä oli Barack Obama. Nyt presidenttinä on Donald Trump, ja ajat ovat muuttuneet.

”Monroen oppi elää ja voi hyvin”, sanoi kansallinen turvallisuusneuvonantaja John Bolton toukokuun alussa The New Yorker -lehdelle. ”Se on meidän pallonpuoliskomme.”

Kuka Monroe? Mikä oppi?

James Monroe (1758–1831) oli Yhdysvaltain viides presidentti. Vuonna 1823 hän antoi kongressille julistuksen, jota sitten alettiin kutsua Monroen opiksi.

Julistuksen sisältö oli se, että läntinen pallonpuolisko – käytännössä Latinalainen Amerikka – on Yhdysvaltain etupiiriä, josta muiden suurvaltojen sopii pitää näppinsä erossa.

1800-luvun alun Yhdysvalloilla ei juuri ollut rahkeita Monroen opin käytännön soveltamiseen. 1900-luvulla tilanne oli jo toinen.

Brittilehti The Economistin laskujen mukaan Yhdysvallat on toisen maailmansodan jälkeen tukenut Latinalaisessa Amerikassa 18:aa vallankaappausyritystä, joista kymmenen on onnistunut. Lisäksi Yhdysvallat aseisti lukuisia 1900-luvun lopun sisällissotien osapuolia etenkin Keski-Amerikassa.

Ei ole yllättävää, että Monroen opilla on Latinalaisessa Amerikassa paha kaiku.

John Bolton on Yhdysvaltain tämän vuosisadan presidentinhallintojen kovimpia niin kutsuttuja haukkoja. Hän on toisin sanoen hanakas turvautumaan voimankäyttöön, tarvittaessa sotaan, supervallan ulkopolitiikassa.


Kansallisena turvallisuus­neuvonantajana Bolton on päätöksenteon ytimessä, joten hänen sanomisensa on syytä ottaa Yhdysvaltojen virallisena linjana. Monroen oppia hän on julistanut aiemminkin.

Niin on tehnyt myös presidentti itse, joskin hieman verhotummin.

”Presidentti Monroesta lähtien maamme virallisena politiikkana on ollut, että torjumme vieraiden valtojen sekaantumisen tämän pallonpuoliskon ja omiin asioihimme”, Trump sanoi puheessaan YK:ssa New Yorkissa viime syyskuussa.

Monroen opin ylösnousemus johtuu ennen kaikkea Venezuelasta, joka on presidentti Nicolás Maduron (ja hänen edeltäjänsä Hugo Chávezin) jäljiltä karmeassa syöksykierteessä.

Yhdysvallat ja viitisenkymmentä muuta maata, Suomi mukaan lukien, eivät enää tunnusta Maduroa lailliseksi presidentiksi, mutta rauhanomainen vallanvaihto näyttää valitettavasti toiveajattelulta.

Yhdysvaltojen sotilaallinen väliintulo taas on epätodennäköinen, koska epäonnistumisen riski olisi valtava.

Yhdysvaltain silmätikkuina ovat Venezuelan lisäksi Kuuba ja Nicaragua. John Bolton kutsuu näitä ”tyrannian kolmioksi”.

Monroen opin Bolton lienee elvyttänyt sen takia, että Venäjä tukee aktiivisesti Maduron hallintoa eli sekaantuu asioihin ”Yhdysvaltain” pallonpuoliskolla. Keväällä Venäjä lennätti Caracasiin koneellisen sotilasneuvonantajia.


Puheet Monroen opista alleviivaavat sitä muutosta, joka maailmanpolitiikassa on tällä vuosisadalla tapahtunut.

Suurvaltojen etupiiriajattelu on vahvistunut tuntuvasti. Sikäli on loogista tempaista esiin mies 1800-luvulta.

Maailmassa on nykyisellään kaksi supervaltaa, Yhdysvallat ja Kiina. On myös suurvalta, joka yrittää olla supervalta – Venäjä.

Venäjälle Boltonin toistuvat Monroe-lausunnot ovat tarjonneet erinomaisen tilaisuuden tekopyhään piikittelyyn.

”Takapihan [oman valtapiirin] teoria ja käytäntö ovat yleisesti ottaen vastenmielisiä”, sanoi ulkoministeri Sergei Lavrov maaliskuussa Venäjän ulkoministeriön mukaan.

”Herra Bolton viittasi Monroen opin soveltamiseen Venezuelassa, mutta se oli loukkaus koko Latinalaista Amerikkaa kohtaan.”

Lavrovin arvostelussa on tietysti sellainen viiltävä ironia – jonka hän varsin hyvin tietää – että Venäjän oma ulkopolitiikka on raadollisen paljasta takapihan politiikkaa.

Venäläisen etupiiriajattelun hedelmiin kuuluvat muun muassa Georgian sota vuonna 2008, Krimin niemimaan anastaminen ja Ukrainan upottaminen loputtomaan konfliktiin.


Venäjälle tuntuu olevan trauma, että sen valtapiiri on surkastunut kylmän sodan ajoista. Tästä traumasta lienee kummunnut myös presidentti Vladimir Putinin kuuluisa vuoden 2005 lausahdus, jonka mukaan ”Neuvostoliiton hajoaminen oli 1900-luvun suurin geopoliittinen tragedia”.

Kremlissä hiertää pahasti, että kylmän sodan jälkeisinä Venäjän heikkouden vuosina sotilasliitto Nato pääsi laajentumaan itään sen rajoille, Venäjän omasta mielestä sen etupiiriin.

Kiinan ulkopolitiikassa etupiiriajattelu on käynyt tämän vuosisadan edetessä jatkuvasti ilmeisemmäksi.

Selvin osoitus tästä on Etelä-Kiinan meri, jota Kiina pitää etupiirinään ja laajentaa riuttoja tekosaariksi.


Kiinan laivasto on jo vuosia käyttäytynyt kuin valtava merialue kuuluisi sille.

Kiina pönkittää vaatimuksiaan niin sanotulla yhdeksän viivan rajalla, jonka sisään jäävä alue – melkein koko meri – olisi muka kuulunut Kiinalle ikimuistoisista ajoista.

Altavastaajina ovat alueen pienemmät rantavaltiot kuten Vietnam, Filippiinit ja Malesia.

Karu osoitus Kiinan härskiydestä saatiin vuonna 2016, kun Haagin kansainvälinen tuomioistuin päätti, ettei Kiinalla ole historiasta periytyviä oikeuksia Filippiinien talousvyöhykkeellä olevaan Scarborough’n matalikkoon.

Kiina ilmoitti, ettei se piittaa Haagin päätöksestä.

Etupiiriajattelun uusi arkipäiväistyminen on huono uutinen ennen kaikkea pienille maille.

Suomi on omalta osaltaan pyrkinyt parhaansa mukaan edistämään sääntöihin perustuvaa maailmanjärjestystä. Maailmanpolitiikan suunta vain on sellainen, ettei sääntöjen varaan kannata juuri laskea.

Jos Yhdysvaltain johtokin sanoo avoimesti kannattavansa Monroen oppia, niin on turha odottaa muiden suurvaltojen toimivan sen jalomielisemmin omilla lähialueillaan.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Näin suomalainen älysormus päätyi prinssi Harryn sormeen – himoitun Ouran tarina

      Tilaajille
    2. 2

      Finnairin lento myöhästyi lähes kymmenen tuntia: Lentoyhtiö yritti luikerrella korvausvastuusta, mutta epäonnistui

    3. 3

      Angela Merkelin nähtiin jälleen vapisevan julkisessa tilaisuudessa

    4. 4

      Jari Aarnion 10 vuoden huumetuomio pysyy voimassa: ”Poikkeuksellista häikäilemättömyyttä”, toteaa hovioikeus tuomiossaan

    5. 5

      Helsinkiläinen Mesi Kissaniitty, 14, elää väärän suku­puolen kehossa ja vaatii, että poliitikot eivät pettäisi transnuoria

    6. 6

      Antti Rintanen, 28, on jo lääkäri, neljän lapsen isä, maailman­mestari ja vaimokin tekee uraa: nyt hän paljastaa miten perheen aika riittää kaikkeen

    7. 7

      Antti Holma itkee, rakastuu ja juoruilee, ja juuri siksi sadattuhannet kuuntelevat hänen podcastiaan

      Tilaajille
    8. 8

      Kaupunki sulki suositun uimapaikan Helsingin Merihaassa: ”Kaupunkilaisille on syntynyt laiturista väärä kuva”

    9. 9

      Outojen päänsärkyjen ja lihasjumien syy saattaa löytyä suusta

      Tilaajille
    10. 10

      Hovioikeus tuomitsi Jari Aarnion yhteensä 18 rikoksesta, HS kävi läpi syytteet kohta kohdalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalainen älysormus päätyi prinssi Harryn sormeen – himoitun Ouran tarina

      Tilaajille
    2. 2

      Kun Pirkko Lahti luennoi, tila loppuu kesken ja yleisö haltioituu – psykologi laati kymmenen väitettä hyvästä elämästä, jotka jokaisen tulisi esittää itselleen

      Tilaajille
    3. 3

      Antti Rintanen, 28, on jo lääkäri, neljän lapsen isä, maailman­mestari ja vaimokin tekee uraa: nyt hän paljastaa miten perheen aika riittää kaikkeen

    4. 4

      Hollannin poliisi hoksasi toimisto­rakennuksen koossa risti­riidan ja löysi sala­huoneen: paljastui maan kaikkien aikojen huume­kätkö

    5. 5

      Iiris Suomela on ajautunut julkisuudessa vihaiseksi tasa-arvo­loukkaantujaksi, vaikka haluaa puhua veroista

    6. 6

      Tupakointi näyttää muovaavan persoonallisuutta, eivätkä muutokset ole suotuisia

      Tilaajille
    7. 7

      Poliisi epäilee: Norjalais­miljardöörin vaimon sieppaus oli lavastettu, naisen uskotaan kuolleen

    8. 8

      Helsinkiläinen Mesi Kissaniitty, 14, elää väärän suku­puolen kehossa ja vaatii, että poliitikot eivät pettäisi transnuoria

    9. 9

      Petteri Kontio muutti koirankopin Airbnb-asunnoksi Tapiolassa: ”Suorastaan tilava verrattuna telttaan”

    10. 10

      ”Ihmettelen Suomen hitautta, kun siellä on vain muutama kymmenen ihmistä” – järjestöjen mukaan kansain­välinen oikeus pakottaa tuomaan sekä lapset että aikuiset Suomeen Isis-leiriltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    2. 2

      Särkynyt mieli pyrki raivoisasti eteenpäin, mutta lopulta se törmäsi seinään – Touko Aalto kertoo hetkestä, johon elämä ja ura pysähtyivät

      Tilaajille
    3. 3

      Yhdestä vahinko­vilautuksesta räjähti musiikki-ilmiö, joka hakee vertaistaan – Näin nousi ja hiipui artisti nimeltä Kikka

      Tilaajille
    4. 4

      Aamupuuro on luultua huonompi aamupala

      Tilaajille
    5. 5

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörätielle pysäköidystä poliisiautosta ja päätyi putkaan: Poliisi kadotti lomakkeen ja vapautui vastuusta

    6. 6

      Asuntolainat, palkat, säästöt, sijoitukset: Nolla­korkojen maailmasta on tulossa uusi normaali, ja se jakaa meidät voittajiin ja häviäjiin

      Tilaajille
    7. 7

      Kun Pirkko Lahti luennoi, tila loppuu kesken ja yleisö haltioituu – psykologi laati kymmenen väitettä hyvästä elämästä, jotka jokaisen tulisi esittää itselleen

      Tilaajille
    8. 8

      75 vuotta sitten puna-armeija hioi huippuunsa strategian, jolla Venäjä on järkyttänyt maailmaa kerta toisensa jälkeen

    9. 9

      Helsingin koillisella laidalla asuu ryhmä miehiä, jotka ovat omistaneet elämänsä siniselle jumalalle

    10. 10

      Helsingin edustalla on saari, jossa aika on pysähtynyt vuoteen 1952: ”Emme seuraa trendejä”

    11. Näytä lisää