Ulkomaat

Tutkimus: Suurin osa eurooppalaisista uskoo EU:n kaatuvan seuraavan 20 vuoden sisällä

Kolme kymmenestä uskoo lisäksi konfliktiin unionin maiden välillä.

Yli puolet eurooppalaisista uskoo, että Euroopan unioni tulee hajoamaan seuraavan 20 vuoden sisällä, selviää tuoreesta tutkimuksesta Guardian-lehden mukaan.

Tutkimuksen takana on ajatushautomo ECFR (European Council of Foreign Relations), ja mielipidemittaus toteutettiin 14:ssä Euroopan maassa eurovaalien alla. Nämä maat muodostavat yhteensä 80 prosenttia tulevan Euroopan parlamentin paikoista.

Ranskassa, Saksassa, Unkarissa, Italiassa, Alankomaissa, Itävallassa, Slovakiassa, Romaniassa, Kreikassa, Tšekissä ja Puolassa enemmistö ihmisistä uskoo, että EU:n hajoaminen seuraavien vuosikymmenien aikana on realistinen mahdollisuus.

Tutkituista maista ainoastaan Ruotsissa, Tanskassa ja Espanjassa EU:n luhistumiseen uskoo hieman alle puolet väestöstä.

Lisäksi kolme kymmenestä ihmisestä uskoo, että EU-maiden välille tulee todennäköisesti syttymään jonkinlainen konflikti. Jopa kolmannes mielipidemittaukseen Ranskassa ja Puolassa osallistuneista uskoo, että sota Euroopassa on mahdollinen.

Tällainen näkemys oli tutkimuksen mukaan erityisen vahva sellaisilla ihmisillä, jotka suunnittelevat jättävänsä äänestämättä tai äänestävänsä äärioikeistopuolueita.

Esimerkiksi Ranskassa uskotaan vahvasti sekä EU:n hajoamiseen että konfliktiin maiden välillä. Yksi syy tähän on Marine Le Penin oikeistopopulistisen Kansallinen liittouma -puolueen nouseva kannatus ensi viikon eurovaaleissa.


Oikeistopopulistipuolueet ovat saaneet vaalien alla kannatusta monessa EU-maassa. Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker on varoittanut äänestäjiä käyttämästä ääntään protestina.

Tulevan Euroopan parlamentin uskotaan olevan ääriliikkeiden myötä erittäin jakaantunut. Tutkimuksen mukaan kolme neljäsosaa äänestäjistä onkin sitä mieltä, että politiikka ei toimi joko kansallisella tasolla, EU:n tasolla tai kummallakaan.

Kuitenkin viimeisin eurobarometri osoittaa, että romahduspeloista huolimatta Euroopan unionilla on edelleen vahva kannatus jäsenmaissa. ECFR:n tutkimuksen mukaan 92 prosenttia äänestäjistä uskoo, että EU:n hajoamisella olisi heihin negatiivinen vaikutus.

Muun muassa tavaroiden ja ihmisten liikkuvuus sekä yhtenäinen turvallisuudentunne ovat arvoja, joita EU:n kansalaiset edelleen suuresti arvostavat.

Yougov-tutkimusyhtiö teetti kyselyn maaliskuussa. Siihen osallistui tuhat kansalaista kustakin tutkitusta maasta. Poikkeuksen tekivät Ruotsi, jossa vastaajia oli 2 000 sekä Tanska (1 400), Kreikka (500) ja Slovakia (500).

Oikaisu 16.5. kello 18.26: Uutisessa kerrottiin aiemmin virheellisesti, että kysely olisi tehty myös Belgiassa.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Leijonat voitti sensaatiomaisesti MM-kultaa, juhlat jatkuvat HS:n hetki hetkeltä -seurannassa, kansanjuhla kello 18 alkaen Kaisaniemessä

    2. 2

      Heitä Suomi äänesti – HS:n erikoisartikkeli näyttää jokaisen äänestysalueen suosituimmat ehdokkaat

    3. 3

      Kuka pyöritti valtavaa nostokurkea kansanjoukon yläpuolella kesken kultajuhlien? ”En jaksa uskoa, että siellä on kukaan työntekijä ollut”

    4. 4

      ”Suomi suojelee johtoasemaansa kuin valtakunnanrajaa” – venäläisviestimet kuvailivat Suomen kiekkokultaa sensaatioksi

    5. 5

      Eero oli tavallisen perheen teinipoika, joka päätti kadota – Nyt hän kertoo, mitä karkumatkojen aikana tapahtui

      Tilaajille
    6. 6

      Eivätkö suomalaiset osaa juhlia sivistyneesti?

    7. 7

      Leijonat saapuu Suomeen Hawkien saattamana noin kello 16, illan kansan­juhlassa Kaisa­niemessä esiintyjinä muun muassa Paula Vesala ja JVG

    8. 8

      Junan kylkeen ilmestyi Mörkö-graffiti ja kirkko ohjasi kansaa torille Matteusta siteeraten – Näin Helsinki sekosi jääkiekon maailman­mestaruudesta

    9. 9

      Euroopan ”vihreän aallon” nostama Ville Niinistö lupaa, että EU:n ilmastopolitiikassa alkaa nyt todella tapahtua

    10. 10

      10 000 ihmistä juhli Helsingin Kauppatorilla – Videot ja kuvat näyttävät, miten riemu repesi voiton hetkellä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 000 ihmistä juhli Helsingin Kauppatorilla – Videot ja kuvat näyttävät, miten riemu repesi voiton hetkellä

    2. 2

      Sensaatio on valmis – Suomi on jääkiekon maailmanmestari!

    3. 3

      Ruotsalaiset rakastuivat Leijoniin: ”Kiitos tästä MM-ihmeestä, isoveli”

    4. 4

      Suomen vihreille historiallinen voitto eurovaaleissa, koko EU:n tasolla keskustaoikeisto suurin puolue – Katso täältä tulokset ja analyysit eri EU-maista

    5. 5

      Leijonat voitti sensaatiomaisesti MM-kultaa, juhlat jatkuvat HS:n hetki hetkeltä -seurannassa, kansanjuhla kello 18 alkaen Kaisaniemessä

    6. 6

      Leijonat saapuu Suomeen Hawkien saattamana noin kello 16, illan kansan­juhlassa Kaisa­niemessä esiintyjinä muun muassa Paula Vesala ja JVG

    7. 7

      Heitä Suomi äänesti – HS:n erikoisartikkeli näyttää jokaisen äänestysalueen suosituimmat ehdokkaat

    8. 8

      Eero Heinäluoma nousi vaalien ääniharavaksi – tässä ovat Suomen uudet euroedustajat

    9. 9

      Kiekkotappio ei juuri näkynyt Kanadan mediassa, sillä maa keskittyi juhlimaan toista urheilu­saavutusta

    10. 10

      Hometalo­sairautta ei olekaan, sanoo lääke­tiede nyt – Mitä oikein tapahtui?

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    2. 2

      Tiia Forsström myy seksiä espoolaisessa omakotitalossa ja tietää, mikä monessa suomalaisessa makuuhuoneessa on pielessä

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaiset ovat syöneet tuhansia vuosia ruokaa, jota suolistobakteerit rakastavat yli kaiken – Tutkija löysi ruista syöneiden ulosteesta merkittävän yhdisteen

      Tilaajille
    4. 4

      Hometalo­sairautta ei olekaan, sanoo lääke­tiede nyt – Mitä oikein tapahtui?

      Tilaajille
    5. 5

      Ihon ikääntymistä voi hidastaa itse, mutta kalliiden voiteiden sijaan kannattaa keskittyä tekoihin – lääkärit kertovat kolme perussääntöä, jotka ehkäisevät ryppyjä

    6. 6

      Legendaarisen laulajatähden huvila lahoaa niille sijoilleen Helsingissä – Vesivahinko turmeli taloa 2011 eikä korjauksia ole vieläkään aloitettu

    7. 7

      ”En usein kerro tarinaani, se tuntuu liian raskaalta” – HS:n erikoisartikkeli vie EU:n etelärajalle, missä koveneva maahanmuuttopolitiikka ajaa ihmisiä kadulle ja kateisiin

      Tilaajille
    8. 8

      Pitkästä matematiikasta tehtiin pääsylippu korkeakouluun ja tulevaisuuden ammatteihin – Se oli virhe, sanoo kokenut matematiikan opettaja

      Tilaajille
    9. 9

      Tässä ovat suosituimmat eurovaaliehdokkaat

    10. 10

      10 000 ihmistä juhli Helsingin Kauppatorilla – Videot ja kuvat näyttävät, miten riemu repesi voiton hetkellä

    11. Näytä lisää