Ulkomaat

”Pakolaiskriisi” ei iskenyt Eurooppaan yhtään niin yllättäen kuin poliitikot väittivät, sanoo suomalainen uutuuskirja

Arvostelu: Euroopan porteilla -kirja keskittyy ihmisiin, joille EU:n turvapaikkapolitiikka oli elämän ja kuoleman kysymys.

Kun pakolaiskriisiksi nimetty ilmiö sai alkunsa loppukesästä 2015, monesta saattoi tuntua siltä kuin Suomi muiden Euroopan maiden mukana olisi joutunut tapahtumien keskelle täysin yllättäen ja ennakoimatta.

Yhtäkkiä ihmiset, jotka olivat paenneet Syyrian ja Irakin sotaa sekä terroristijärjestö Isisiä, olivat levittäytyneet Euroopan mantereelle aina pohjoisosia myöten. Kukaan ei tuntunut tietävän, mitä heille pitäisi tehdä.

Noin vuoden aikana Eurooppaan saapui enemmän turvapaikanhakijoita kuin koskaan toisen maailmansodan jälkeen. Tilanteen kaoottisuutta lisäsi puhe turvapaikanhakijoiden ”tulvasta” ja ”pakolaisvyörystä”.

Toimittaja Anna-Kaisa Hiltusen Euroopan porteilla on ensimmäinen suomenkielinen tietokirja, joka rakentaa kunnianhimoisesti kokonaiskuvan Euroopan unionin turvapaikkapolitiikasta ja vuosien 2015–2016 tapahtumista.

Euroopan porteilla käsittelee ”pakolaiskriisiä” osana pitkää historiaa, jonka voi sanoa alkaneen jo ennen toista maailmansotaa. Kirja todella vastaa kysymyksiin siitä, mitä on eurooppalainen turvapaikkapolitiikka ja miksi se epäonnistui. Lisäksi kirja tarjoaa ehdotuksia, kuinka asiat voidaan tehdä paremmin tulevaisuudessa.

Hiltunen osoittaa, ettei kriisi tullut lainkaan niin yllättäen kuin se monesti ilmaistiin eurooppalaisten päättäjien puheissa. Euroopan unioni saa kirjassa kritiikkiä myös siitä, miten se on yrittänyt vältellä vastuutaan ulkoistamalla ”pakolaiskriisinsä” kolmansien maiden, kuten Turkin ja Libyan, hoidettavaksi.

Kirja esittelee pakolaisuuteen keskeisesti liittyviä käsitteitä ja lainsäädäntöä. Lukijalle käy selväksi, kuinka suuria ongelmia ja ristiriitoja määritelmien väljyys ja suoranainen vanhentuminen aiheuttivat vuosina 2015–2016.

Kärsijänä ei ollut ainoastaan EU:n yhtenäisyys vaan ennen kaikkea Euroopasta turvaa hakeneet ihmiset. Tästä humanitaarisesta näkökulmasta Hiltunen muistuttaa lukijaa läpi kirjan, mikä on epäilemättä paikallaan viime vuosien koventuneessa ja rajoja kiinni vaativassa ilmapiirissä.

”Vaikeuksia ovat kohdanneet ennen kaikkea ne ihmiset, jotka ovat tulleet unionin jäsenmaihin hakemaan kansainvälistä suojelua. Heille on usein kyse koko elämästä”, Hiltunen kirjoittaa ja lisää, että EU:n turvapaikkapolitiikan historia on hakijoiden näkökulmasta eräänlaista erontekojen historiaa.

”Historia osoittaa, että politiikan ytimessä ovat turvapaikanhakijoiden ja eurooppalaisten väliset rajanvedot sekä meidän ja heidän turvallisuutensa oletettu ristiriita. He näyttävät helposti uhkalta meille.”

Hiltusen kirja listaa myös todisteita siitä, että turvapaikanhakijoiden suuri määrä ja kokonaistilanne olisivat olleet ennustettavissa.

Jos Euroopan päättäjät ja EU eivät heränneet niin sanottuun arabikevääseen vuonna 2011, niin aivan viimeistään havahtumisen olisi pitänyt tulla, kun tuhansia ihmisiä alkoi vuonna 2013 kuolla pyrkiessään Välimeren yli Eurooppaan. Myös rajavalvontaviranomainen Frontex oli varoittanut kasvaneista tulijamääristä.

Hiltusen mukaan turvapaikanhakijoiden valtava määrä osoitti EU:n turvapaikkapolitiikan haurauden, mutta puhe ”pakolaiskriisistä” sai tilanteen näyttämään siltä kuin turvapaikanhakijat olisivat tuoneet hätätilan tullessaan.

 

Eurooppa tuntuu juuri nyt tarvitsevan historiallisia muistutuksia.

Kirjan pääsanoma on, että todellisuudessa kriisi johtui EU:n omasta valmistautumattomuudesta ja toimintakyvyttömyydestä sekä puutteellisesta turvapaikkajärjestelmästä eikä siitä, että Eurooppaan saapui suuri määrä turvapaikanhakijoita.

Hiltunen myös muistuttaa, että vaikka vuonna 2015 Välimeren yli Eurooppaan pääsi lähes 1,3 miljoonaa turvapaikanhakijaa, heitä oli EU:n yhteenlasketusta väestömäärästä vain noin yksi viidessadasosa.

Koko maailmassa pakolaisia oli samana vuonna 65,3 miljoonaa. YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan heistä kantoivat suurimman vastuun kehittyvät maat, kuten Libanon, jossa lähes 200 henkeä tuhannesta oli vuonna 2015 pakolaisia.

Eniten pakolaisia (2,5 miljoonaa) oleskeli Turkissa, johon EU:kin yritti heitä pysäyttää.

Hiltusen kirjan parasta antia ovat kattava historiakatsaus toisesta maailmansodasta nykypäivään ja tapahtumien sitominen jatkumoksi. Välillä kirja tosin tuntuu lähtevän turhankin pikkutarkkaan selostukseen esimerkiksi käsitellessään vapaan liikkuvuuden Schengen-sopimuksen syntyä ja Jugoslavian hajoamissotien 1990-luvulla aiheuttamaa kriisiä.

Toisaalta juuri tämänkaltaisia historiallisia muistutuksia Eurooppa tuntuu juuri nyt tarvitsevan. Keskustelut pakolaisista ja pakolaisuudesta sekä niiden hinnasta vastaanottaville maille tuntuvat nousevan esiin yhä uudelleen siellä, missä hieman isompi joukko ihmisiä lähtee tavoittelemaan turvaa.

Hiltunen vie lukijan Euroopan yhteisen turvapaikkapolitiikan syntyaikoihin Ranskan Évianiin vuonna 1938. Évianin kansainvälisessä kokouksessa joukko valtioita päätti, mitä tehdä natsijohtoisen Saksan ja Itävallan juutalaisväestölle. Juutalaiset olivat eurooppalaisia, mutta Évianin kokouksessa vain kaksi Latinalaisen Amerikan maata olisi ollut valmis ottamaan heidät vastaan.

Kokousta voi pitää epäonnistumisena. Vuosi Évianin jälkeen natsit alkoivat toteuttaa joukkotuhontaa, jossa henkensä menetti vuosina 1941–1945 noin kuusi miljoonaa juutalaista.

Toisen maailmansodan jälkeen Euroopassa oli keskitysleireiltä vapautuneiden juutalaisten lisäksi arviolta 40 miljoonaa sodan vuoksi kotinsa jättänyttä tai sieltä väkisin vietyä ihmistä. Tilanne pakotti Euroopan pohtimaan, kuinka käsitellä ennen kokematonta ongelmaa. Liittoutuneiden pakolaispolitiikan ydin oli, että nämä pakolaisiksi kutsutut ihmiset koottaisiin yhteen ja palautettaisiin kotimaihinsa niin pian kuin mahdollista.

Kukin huolehtikoon omistaan -politiikassa oli kuitenkin ongelmansa. Kaikki sotaa paenneet eivät olleet valmiita palaamaan alkuperäiseen kotimaahansa. Moni esimerkiksi Neuvostoliitosta tai sen miehittämältä alueelta kotoisin oleva pelkäsi edelleen vainoa, joka kotona saattaisi odottaa, eikä halunnut takaisin.

Alkoi keskustelu, jota käydään edelleen: kenellä on oikeus turvaan?

Kirja tarjoaa kiinnostavaa historiatietoa myös siitä, kuinka kansainvälisten pakolaisjärjestöjen syntyminen ja pakolaisten kotiuttaminen olivat enemmän poliittinen kuin humanitaarinen kysymys. Sekin kuulostaa tutulta nykyajasta katsottuna.


Geneven sopimuksessa vuonna 1951 määriteltiin, että kansainvälisen yhteisön avun piirissä olivat kaikki ne, joiden oikeuksia kotivaltio oli loukannut esimerkiksi aseellisen konfliktin tai poliittisen kuohunnan aikana.

Sopimuksen mukaan pakolainen on henkilö, jolla on perusteltuja syitä pelätä kotimaassaan vainoa rodun, kansallisuuden, uskonnon, poliittisen vakaumuksen tai tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen vuoksi ja joka on paennut kotimaansa ulkopuolelle.

Myöhemmin sopimuksesta poistettiin lisäpöytäkirjan avulla ajalliset ja alueelliset rajoitukset. Pakolaiseksi määriteltiin kuka tahansa, joka pakenee kotimaastaan vainoa.

Geneven sopimus on edelleen ainoa maailmanlaajuisesti sitova pakolaissopimus. Sen ovat ratifioineet muun muassa kaikki EU-maat. Hiltunen muistuttaa, että sopimus on monitulkintainen jo aivan perusasioita myöten.

Juuri monitulkintaisuus on tehnyt Geneven sopimuksesta hankalan työkalun vuosien 2015–2016 turvapaikanhakijoiden tilanteen hoidossa. Kriisi osoitti, kuinka huteralla pohjalla 1950-luvun aikaisiin sopimuksiin nojaava pakolaispolitiikka on EU:ssa.

Yksi keskeisimmistä ongelmista liittyy vainon käsitteen väljyyteen ja monitulkintaisuuteen. Euroopan yhteisessä pakolaispolitiikassa vainon käsitteelle on kuitenkin annettu aivan keskeinen rooli turvapaikkapäätösten tekemisessä. Myöskään Geneven sopimuksen pakolaismääritelmä ei Hiltusen mukaan enää vastaa todellisuutta.

Toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina kansainvälisessä yhteisössä ajateltiin, että vainon kyllä tunnistaa, Hiltunen kirjoittaa. Tämä on tärkeä huomio.

Pakolaisuuden ja vainon syyt olivat toisen maailmansodan jälkeen selkeämpiä kuin nykyään. Ne liittyivät täysin valtioiden toimintaan – ja toimimattomuuteen – sekä aseellisiin konflikteihin. Moni nykypäivän pakolainen pakenee kuitenkin sattumanvaraista väkivaltaa tai sen uhkaa, ei selkeää sotaa.

Tällaisessa tilanteessa Maahanmuuttoviraston on helppo päätyä kutsumaan Afganistanin kaltaisia maita tarpeeksi turvallisiksi palautuskohteiksi ja perustella irakilaiselle turvapaikanhakijalle, ettei hänen kokemaansa pelkoa voi perustella objektiivisesti.

Yhä useampi pakenee 2010-luvun maailmassa kuivuutta, nälänhätää tai muita ilmastonmuutoksen aiheuttamia kohtuuttoman vaikeita elinoloja, eivätkä pakolaissopimuksessa esitetyt vainon kriteerit välttämättä täyty.

 

Pakolaiskriisi ja siihen liittyvät ylilyönnit ovat antaneet jalansijaa äärioikeistolle.

Koska ketään ei kuitenkaan saa Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaan palauttaa vainottavaksi, EU on säätänyt niin sanotusta toissijaisesta suojelusta. Se voidaan myöntää henkilölle, joka ei täytä pakolaismääritelmää mutta ei myöskään palata.

Hiltusen mukaan pakolaiskriisi johti kuitenkin tilanteeseen, jossa moni Euroopan maa alkoi kääntyä sisäänpäin ja yritti estää pakolaisten pääsyn rajoilleen.

Suosittu argumentti rajojen sulkemisen politiikassa on ollut se, että kun kukaan ei ota tulijoita vastaan, he eivät myöskään yritä tulla Välimeren yli Eurooppaan ja huku matkalla. Tämän näennäisen jalon argumentaation taustalla on Hiltusen mukaan todennäköisesti enemmän se, ettei Geneven pakolaissopimuksen noudattamatta jättämisestä seuraa mitään.

Myös Euroopan komissio on ollut kykenemätön puuttumaan valtioiden sellaiseen toimintaan, joka on johtanut esimerkiksi EU:n sääntöjen vastaiseen turvapaikkalainsäädännön kiristämiseen.

Jälkeenpäin katsottuna pakolaiskriisi ja siihen liittyvät ylilyönnit ovat antaneet jalansijaa poliittisen kirjon äärioikeistolaisille toimijoille ja tehneet maahanmuutosta yhden suurimmista puheenaiheista tämän kevään eurovaaleissa.

Eurooppalaiset pelkäävät tuoreen kyselyn mukaan uutta ”pakolaiskriisiä” enemmän kuin taantumaa. Tällaisessa ilmapiirissä soisi ihan jo todellisuuden myöntämisen hengessä, että pian valittavat uudet Euroopan parlamentin edustajat lukisivat esimerkiksi Hiltusen kirjan ja suhtautuisivat vakavasti kritiikkiin, jota se esittää Euroopan nykyistä turvapaikkapolitiikkaa kohtaan.

Ilmastonmuutos ja kaikenlaiset konfliktit eivät ole katoamassa mihinkään. On hyvin perusteltua odottaa, ettei Euroopasta turvaa hakevien määrä ole tyrehtymässä.

Euroopan porteilla esittää selkeitä faktoja sen puolesta, että on aika päivittää lähes 70 vuotta vanha Geneven sopimus ja samalla pakolaisuuden ja vainon määritelmät. Tämä on vähintä, mitä Eurooppa voi tarjota porteillaan oleville ihmisille, jos se aikoo toimia nykyistä kunniakkaammin eikä vain lukita ovea vieraiden nenän edestä.

Anna-Kaisa Hiltunen: Euroopan porteilla – Turvapaikkapolitiikan vaikeat vaiheet. Gaudeamus. 357 s.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Leijonat laskeutuivat Suomeen – kulta­juhlat jatkuvat HS:n hetki hetkeltä -seurannassa, suora lähetys lento­kentältä käynnissä

    2. 2

      Hawkit saattoivat Leijonat kotiin, illan kansan­juhlassa Kaisa­niemessä esiintyjinä muun muassa Paula Vesala ja JVG

    3. 3

      Heitä Suomi äänesti – HS:n erikoisartikkeli näyttää jokaisen äänestysalueen suosituimmat ehdokkaat

    4. 4

      Eero oli tavallisen perheen teinipoika, joka päätti kadota – Nyt hän kertoo, mitä karkumatkojen aikana tapahtui

      Tilaajille
    5. 5

      Kuka oikeastaan on satuhahmo Mörkö? Kylmyyden levittäjän voi nähdä naisten välisen seksin vastustajana

    6. 6

      ”Suomi suojelee johtoasemaansa kuin valtakunnanrajaa” – venäläisviestimet kuvailivat Suomen kiekkokultaa sensaatioksi

    7. 7

      Kuka pyöritti valtavaa nostokurkea kansanjoukon yläpuolella kesken kultajuhlien? ”En jaksa uskoa, että siellä on kukaan työntekijä ollut”

    8. 8

      Eivätkö suomalaiset osaa juhlia sivistyneesti?

    9. 9

      Tästä rakennuksesta saa hakea tavaraa niin paljon kuin haluaa ympäri vuorokauden

    10. 10

      ”Korso on uusi maailmanmestari!” Oman kylän poika Kevin Lankinen nousi Vantaan parjatun lähiön sankariksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 000 ihmistä juhli Helsingin Kauppatorilla – Videot ja kuvat näyttävät, miten riemu repesi voiton hetkellä

    2. 2

      Sensaatio on valmis – Suomi on jääkiekon maailmanmestari!

    3. 3

      Leijonat laskeutuivat Suomeen – kulta­juhlat jatkuvat HS:n hetki hetkeltä -seurannassa, suora lähetys lento­kentältä käynnissä

    4. 4

      Ruotsalaiset rakastuivat Leijoniin: ”Kiitos tästä MM-ihmeestä, isoveli”

    5. 5

      Hawkit saattoivat Leijonat kotiin, illan kansan­juhlassa Kaisa­niemessä esiintyjinä muun muassa Paula Vesala ja JVG

    6. 6

      Heitä Suomi äänesti – HS:n erikoisartikkeli näyttää jokaisen äänestysalueen suosituimmat ehdokkaat

    7. 7

      Suomen vihreille historiallinen voitto eurovaaleissa, koko EU:n tasolla keskustaoikeisto suurin puolue – Katso täältä tulokset ja analyysit eri EU-maista

    8. 8

      Kiekkotappio ei juuri näkynyt Kanadan mediassa, sillä maa keskittyi juhlimaan toista urheilu­saavutusta

    9. 9

      Eero Heinäluoma nousi vaalien ääniharavaksi – tässä ovat Suomen uudet euroedustajat

    10. 10

      Hometalo­sairautta ei olekaan, sanoo lääke­tiede nyt – Mitä oikein tapahtui?

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    2. 2

      Tiia Forsström myy seksiä espoolaisessa omakotitalossa ja tietää, mikä monessa suomalaisessa makuuhuoneessa on pielessä

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaiset ovat syöneet tuhansia vuosia ruokaa, jota suolistobakteerit rakastavat yli kaiken – Tutkija löysi ruista syöneiden ulosteesta merkittävän yhdisteen

      Tilaajille
    4. 4

      Hometalo­sairautta ei olekaan, sanoo lääke­tiede nyt – Mitä oikein tapahtui?

      Tilaajille
    5. 5

      Ihon ikääntymistä voi hidastaa itse, mutta kalliiden voiteiden sijaan kannattaa keskittyä tekoihin – lääkärit kertovat kolme perussääntöä, jotka ehkäisevät ryppyjä

    6. 6

      Legendaarisen laulajatähden huvila lahoaa niille sijoilleen Helsingissä – Vesivahinko turmeli taloa 2011 eikä korjauksia ole vieläkään aloitettu

    7. 7

      ”En usein kerro tarinaani, se tuntuu liian raskaalta” – HS:n erikoisartikkeli vie EU:n etelärajalle, missä koveneva maahanmuuttopolitiikka ajaa ihmisiä kadulle ja kateisiin

      Tilaajille
    8. 8

      Pitkästä matematiikasta tehtiin pääsylippu korkeakouluun ja tulevaisuuden ammatteihin – Se oli virhe, sanoo kokenut matematiikan opettaja

      Tilaajille
    9. 9

      10 000 ihmistä juhli Helsingin Kauppatorilla – Videot ja kuvat näyttävät, miten riemu repesi voiton hetkellä

    10. 10

      Tässä ovat suosituimmat eurovaaliehdokkaat

    11. Näytä lisää