Ulkomaat

Ranskalaislääkäriä epäillään potilaiden tahallisesta myrkyttämisestä leikkauksissa, jotta tämä voisi elvyttää heidät ”sankarillisesti”

Ranskalaislääkäriä epäiltiin seitsemästä myrkytyksestä jo vuonna 2017, mutta epäiltyjen tapausten määrä on sittemmin kasvanut 24:ään.

Ranskalaista lääkäriä epäillään 24 ihmisen myrkyttämisestä leikkausten aikana, kertovat uutistoimistot. Nukutus- eli anestesialääkärinä työskennellyttä Frédéric Péchieriä on epäilty potilaiden myrkyttämisestä leikkausten aikana, jotta tämä voisi pelastaa nämä ”sankarillisesti”, kertoo uutistoimisto Reuters.

Lääkärin tarkoituksena on ollut aiheuttaa näille sydämen toimintaan liittyviä ongelmia, joiden seurauksilta Péchier voisi pelastaa potilaansa. Tapauksista yhdeksässä Péchier syyttäjien mukaan epäonnistui ja potilas kuoli.

BBC:n mukaan Péchier oli jo vuonna 2017 epäiltynä seitsemästä myrkytyksestä. Nyt häntä epäillään myös 17 muusta myrkytystapauksesta, kertoo uutistoimisto AFP.

Syyttäjän mukaan lääkäri on todisteiden perusteella yhdistetty 24:ään tapaukseen 66:sta epäilyttävältä vaikuttavasta tapauksesta. Péchierin epäillään antaneen potilaille kuolettavia määriä kaliumkloridia tai nukutusainetta leikkauksissa, jotka ovat muuten olleet melko vaarattomia. Péchier työskenteli Saint-Vincentin klinikalla itäranskalaisessa Besançonin kaupungissa.

Péchierin epäillään aiheuttaneen potilaille sydämenpysähdyksiä AFP:n mukaan ainakin vuosina 2008–2017. Potilaat ovat olleet 4–80-vuotiaita.

47-vuotias Péchier on tällä viikolla ollut kuulusteltavana tapauksista. Lääkäri on Reutersin mukaan kieltänyt syyllistyneensä rikoksiin itse, vaikka onkin myöntänyt, että klinikalla on toteutettu rikollisia tekoja.

Péchierin kollegat alkoivat epäillä tämän toimintaa, kun lääkäri havaitsi nukutusaineen yliannostukset epäilyttävän nopeasti sekä oli usein tapahtumapaikkojen välittömässä läheisyydessä. Péchieriä ei kuitenkaan ole saatu kiinni itse teossa. Tämä on ollut epäillyissä myrkytystapauksissa paikalla ainoana lääkärinä.

Péchier saattaa Reutersin mukaan saada oikeudenkäynnissä elinkautisen tuomion.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Edes 700 euron palkankorotus ei houkuttanut hakijoita: Vantaa ei löytänyt tarpeeksi uinnin­valvojia kesäksi

    2. 2

      Maailman­ympärys­matkan päätteeksi Tapio Lehtinen söi häntä piinanneen barnakkelin suoraan veneen pohjasta

    3. 3

      Uusi silta avattiin ja ihmiset alkoivat heti ajaa sitä väärään suuntaan – Espoo ihmeissään: ”Se on ihan tavallinen katu, joka tekee mutkan”

    4. 4

      Legendaarisen laulajatähden huvila lahoaa niille sijoilleen Helsingissä – Vesivahinko turmeli taloa 2011 eikä korjauksia ole vieläkään aloitettu

    5. 5

      Kuorsaamista vastaan löytyy monia kotikonsteja, ja yksi on ylitse muiden

      Tilaajille
    6. 6

      Kommentti: Vasemmisto­liitto on hallitus­neuvotteluissa ainoa puolue, joka puolustaa osake­sijoittamista – eikä ole ihan väärässä

    7. 7

      Laaja tutkimus: Puolet päätöksestä hankkia koira selittyy geeneillä

    8. 8

      Tuomareita haukutaan lahtariämmiksi ja he saavat postipaketeissa ulostetta ja tuhkaa – ammattiliiton mukaan häirintä rapauttaa oikeusvaltiota

    9. 9

      Keski-ikäinen mies kuoli moottoripyörä­onnettomuudessa Keravalla

    10. 10

      Hiilihydraattien välttely on haitaksi liikkujalle, sanovat asian­tuntijat – maltillisempi carb cycling -metodi voi toimia painon­pudottajalle

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Legendaarisen laulajatähden huvila lahoaa niille sijoilleen Helsingissä – Vesivahinko turmeli taloa 2011 eikä korjauksia ole vieläkään aloitettu

    2. 2

      Kuorsaamista vastaan löytyy monia kotikonsteja, ja yksi on ylitse muiden

      Tilaajille
    3. 3

      Uusi silta avattiin ja ihmiset alkoivat heti ajaa sitä väärään suuntaan – Espoo ihmeissään: ”Se on ihan tavallinen katu, joka tekee mutkan”

    4. 4

      Vasemmistoliitto riitautti valtion omaisuuden myynnin: ”Tarvitsimme aikalisän”, sanoi Antti Rinne

    5. 5

      Helsinkiläis­nainen erehtyi parkkiruudusta ja määrättiin maksamaan 46 000 euron korvaukset

    6. 6

      Google kieltää Huaweilta Android-käyttö­järjestelmänsä päivitykset jo nykyisistä laitteista, sovellusten käyttö uusissa malleissa vaikeutuu merkittävästi

    7. 7

      Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui Madonnalle Euroviisuissa? Hirvittävä epävire vei huomiota Palestiinan lipun esittelyltä ja näppärältä Tšaikovski-lainalta

    8. 8

      Öisin tapahtuu kummia, ihmettelivät naiset uskonnollisessa siirto­kunnassa – paljastui hyytävä raiskausten sarja, mutta nyt paikalliset johtajat haluavat vapauttaa syylliset

    9. 9

      Miljardööri lupasi maksaa collegen koko vuosi­kurssin opinto­lainat, lasku 40 miljoonaa – opiskelijoilla kesti hetken tajuta, mitä sijoittaja lupasi

    10. 10

      Madonnan epävireinen euroviisuesitys korjattiin jälkikäteen Youtubeen – Kuuntele, mikä hurja muutos laulussa tapahtui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailma tähtäimen läpi – HS:n erikoisartikkeli vie maahan, jossa rynnäkkökivääri on kodin perusvaruste

      Tilaajille
    2. 2

      Kirsi Hytönen on naimisissa, etsii netistä seuraa ja kertoo maksaneensa seksistä – Hän kertoo vilkkaasta seksielämästään, jotta naiset eivät häpeäisi itseään

      Tilaajille
    3. 3

      Moni tarkkailee luomiaan, mutta harva tunnistaa paljon yleisemmän ihomuutoksen – Tällainen on aurinkokeratoosi, joka altistaa ihosyövälle

    4. 4

      Tässä on ruokavalio, johon maapallolla on varaa: Uusi lautasmalli muuttaisi suomalaisten ruokailua radikaalisti, mutta mistään ei tarvitse luopua

      Tilaajille
    5. 5

      Aleksi elää kolmen miehen perheessä, ja nyt hän synnytti toisen vauvansa – ”Meillä on periaatteessa kaksi laitonta lasta”

      Tilaajille
    6. 6

      25 vuotta sitten muutama baari muutti koko Helsingin yöelämän, ja nyt ne kuolevat pois

    7. 7

      Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui Madonnalle Euroviisuissa? Hirvittävä epävire vei huomiota Palestiinan lipun esittelyltä ja näppärältä Tšaikovski-lainalta

    8. 8

      ”Kun hyväksyy yksinäisyytensä, ei tarvitse juosta muiden perässä” – Aura Raulo oli erikoinen lapsi, joka kasvoi ulkopuolisena ja päätyi maailman huipulle

      Tilaajille
    9. 9

      Simppeli ruutupaperi­kikka paljastaa, kannattaako halvat aurinko­lasit ostaa vai ei, sanoo professori

    10. 10

      Tuohtuneen vegaanin päivitys sai somen kuohumaan: menikö vihreä poliitikko liian pitkälle vaatiessaan huippuravintolaa boikottiin?

    11. Näytä lisää