Ulkomaat

Aktivistit vaativat oikeudessa delfiinin­pyynnin ”äärimmäisen julman” menetelmän kieltämistä Japanissa

Aktivistit pitävät Taijissa vuosittain ajamalla tapahtuvaa delfiininpyyntiä Japanin eläinsuojelulakien vastaisena.

Aktivistit vaativat oikeudessa ajamalla tapahtuvan delfiininpyyntimenetelmän kieltämistä Taijissa Japanissa, kertovat uutistoimistot. Oikeudenkäynnit ainutlaatuisessa eli ensimmäisessä Taijin kylän delfiininpyyntiä vastaan tehdystä oikeusjutusta alkoivat perjantaina.

Aktivistit veivät Taijin vuosittaisten delfiinijahtien kieltämisen oikeuteen, sillä käytetyssä menetelmässä syyllistytään aktivistien mukaan ”äärimmäisen julmiin tekoihin”, kertoo uutistoimisto Reuters.

Menetelmässä satoja delfiinejä voidaan ajaa esimerkiksi poukamaan lyömällä niitä veneistä käsin. Paniikkiin joutuvat eläimet saattavat sotkeutua verkkoihin, loukkaantua tai kuolla törmätessään kiviin tai tukehtua ja hukkua.

Asianomistajina tapauksessa olevien aktivistien eli muun muassa Action for Dolphins -eläinoikeusjärjestön mukaan menetelmä on Japanin eläinsuojelulakien vastainen. Aktivistit vaativat prefektuurin kuvernööriltä Taijin delfiininpyynnin kolmevuotisen metsästysluvan perumista, eivät kuitenkaan varsinaisesti kaiken delfiininpyynnin kieltämistä, kertoo uutistoimisto AFP.

Wakayaman prefektuurissa läntisessä Japanissa sijaitseva Taiji nousi julkisuuteen delfiinien saalistuksesta kertovan, Oscar-palkitun The Cove – meren salaisuus -dokumentin myötä vuonna 2009, kertovat uutistoimistot. Dokumentissa kerrotaan samasta delfiinien vuosittaisesta pyydystämisestä ja lyömisestä kuoliaaksi, jonka kieltämistä aktivistit nyt oikeudessa vaativat.

Enää delfiinejä ei Reutersin mukaan lyödä kuoliaaksi, mutta ne sidotaan niskasta metallisella apuvälineellä kiinni siten, että ne voivat tukehtua ja hukkua. AFP:n mukaan menetelmä vahingoittaa delfiinien selkäydintä, ja aktivistit pitävät menetelmää erittäin julmana.

Osa katsojista kauhistui menetelmän vuoksi, ja tapaus aiheutti Reutersin mukaan maailmanlaajuisia protesteja.

Toisaalta dokumentti herätti AFP:n mukaan myös närää, sillä sen koettiin leimaavan alueen kalastajia. Delfiininmetsästyksen puolustajat vetoavat siihen, että delfiininliha on pitkään ollut perinteikäs ruoka-aine ja menetelmä taas on osa paikallista kulttuuria. Myös siihen on vedottu, etteivät delfiinit ole uhanalaisia.

Aktivistit taas vetoavat muun muassa siihen, että kalastajat pyytävät sallittua enemmän delfiinejä. Lisäksi osa delfiineistä vangitaan ja myydään akvaarioihin näytille. Aktivisteja edustava Kyoko Yoshida totesi oikeudessa perjantaina, ettei delfiinien pyydystämistä akvaarioille myytäviksi voi pitää ilmentymänä perinteikkäästä kulttuurisesta traditiosta.

Japani on jo vuosikymmeniä perustellut myös valaanmetsästystään muun muassa perinteisiin perustuvilla syillä.

Joulukuussa maa ilmoitti vetäytyvänsä kansainvälistä valaanpyyntiä säätelevästä komissiosta (IWC) ja palaavansa jälleen kaupalliseen valaanmetsästykseen. Myös tätä Japani perusteli kulttuurisilla seikoilla. Jäsenyytensä aikana Japani perusteli pyyntiään vuosia vetoamalla tieteellisiin perusteluihin.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Maailman­ympärys­matkan päätteeksi Tapio Lehtinen söi häntä piinanneen barnakkelin suoraan veneen pohjasta

    2. 2

      Edes 700 euron palkankorotus ei houkuttanut hakijoita: Vantaa ei löytänyt tarpeeksi uinnin­valvojia kesäksi

    3. 3

      Uusi silta avattiin ja ihmiset alkoivat heti ajaa sitä väärään suuntaan – Espoo ihmeissään: ”Se on ihan tavallinen katu, joka tekee mutkan”

    4. 4

      Legendaarisen laulajatähden huvila lahoaa niille sijoilleen Helsingissä – Vesivahinko turmeli taloa 2011 eikä korjauksia ole vieläkään aloitettu

    5. 5

      Kuorsaamista vastaan löytyy monia kotikonsteja, ja yksi on ylitse muiden

      Tilaajille
    6. 6

      Kommentti: Vasemmisto­liitto on hallitus­neuvotteluissa ainoa puolue, joka puolustaa osake­sijoittamista – eikä ole ihan väärässä

    7. 7

      Laaja tutkimus: Puolet päätöksestä hankkia koira selittyy geeneillä

    8. 8

      Tuomareita haukutaan lahtariämmiksi ja he saavat postipaketeissa ulostetta ja tuhkaa – ammattiliiton mukaan häirintä rapauttaa oikeusvaltiota

    9. 9

      Hiilihydraattien välttely on haitaksi liikkujalle, sanovat asian­tuntijat – maltillisempi carb cycling -metodi voi toimia painon­pudottajalle

      Tilaajille
    10. 10

      Helsinkiläis­nainen erehtyi parkkiruudusta ja määrättiin maksamaan 46 000 euron korvaukset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Legendaarisen laulajatähden huvila lahoaa niille sijoilleen Helsingissä – Vesivahinko turmeli taloa 2011 eikä korjauksia ole vieläkään aloitettu

    2. 2

      Kuorsaamista vastaan löytyy monia kotikonsteja, ja yksi on ylitse muiden

      Tilaajille
    3. 3

      Uusi silta avattiin ja ihmiset alkoivat heti ajaa sitä väärään suuntaan – Espoo ihmeissään: ”Se on ihan tavallinen katu, joka tekee mutkan”

    4. 4

      Vasemmistoliitto riitautti valtion omaisuuden myynnin: ”Tarvitsimme aikalisän”, sanoi Antti Rinne

    5. 5

      Helsinkiläis­nainen erehtyi parkkiruudusta ja määrättiin maksamaan 46 000 euron korvaukset

    6. 6

      Google kieltää Huaweilta Android-käyttö­järjestelmänsä päivitykset jo nykyisistä laitteista, sovellusten käyttö uusissa malleissa vaikeutuu merkittävästi

    7. 7

      Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui Madonnalle Euroviisuissa? Hirvittävä epävire vei huomiota Palestiinan lipun esittelyltä ja näppärältä Tšaikovski-lainalta

    8. 8

      Öisin tapahtuu kummia, ihmettelivät naiset uskonnollisessa siirto­kunnassa – paljastui hyytävä raiskausten sarja, mutta nyt paikalliset johtajat haluavat vapauttaa syylliset

    9. 9

      Miljardööri lupasi maksaa collegen koko vuosi­kurssin opinto­lainat, lasku 40 miljoonaa – opiskelijoilla kesti hetken tajuta, mitä sijoittaja lupasi

    10. 10

      Madonnan epävireinen euroviisuesitys korjattiin jälkikäteen Youtubeen – Kuuntele, mikä hurja muutos laulussa tapahtui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailma tähtäimen läpi – HS:n erikoisartikkeli vie maahan, jossa rynnäkkökivääri on kodin perusvaruste

      Tilaajille
    2. 2

      Kirsi Hytönen on naimisissa, etsii netistä seuraa ja kertoo maksaneensa seksistä – Hän kertoo vilkkaasta seksielämästään, jotta naiset eivät häpeäisi itseään

      Tilaajille
    3. 3

      Moni tarkkailee luomiaan, mutta harva tunnistaa paljon yleisemmän ihomuutoksen – Tällainen on aurinkokeratoosi, joka altistaa ihosyövälle

    4. 4

      Tässä on ruokavalio, johon maapallolla on varaa: Uusi lautasmalli muuttaisi suomalaisten ruokailua radikaalisti, mutta mistään ei tarvitse luopua

      Tilaajille
    5. 5

      Aleksi elää kolmen miehen perheessä, ja nyt hän synnytti toisen vauvansa – ”Meillä on periaatteessa kaksi laitonta lasta”

      Tilaajille
    6. 6

      25 vuotta sitten muutama baari muutti koko Helsingin yöelämän, ja nyt ne kuolevat pois

    7. 7

      Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui Madonnalle Euroviisuissa? Hirvittävä epävire vei huomiota Palestiinan lipun esittelyltä ja näppärältä Tšaikovski-lainalta

    8. 8

      ”Kun hyväksyy yksinäisyytensä, ei tarvitse juosta muiden perässä” – Aura Raulo oli erikoinen lapsi, joka kasvoi ulkopuolisena ja päätyi maailman huipulle

      Tilaajille
    9. 9

      Simppeli ruutupaperi­kikka paljastaa, kannattaako halvat aurinko­lasit ostaa vai ei, sanoo professori

    10. 10

      Tuohtuneen vegaanin päivitys sai somen kuohumaan: menikö vihreä poliitikko liian pitkälle vaatiessaan huippuravintolaa boikottiin?

    11. Näytä lisää