Ulkomaat

Juncker: EU:n puolustustakuu toimii ”kristallinkirkkaasti”

Juncker kiistää yhteishaastattelussa alkoholiongelman: Tyhmät toimittajat kysyvät aina samaa.

Tässä minä olen, huikkaa EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker ja avaa oven työhuoneeseensa. Berlaymont-rakennuksen ylimmästä kerroksesta aukeaa näkymä yli Brysselin EU-korttelin.

Junckerin viisivuotinen kausi komission johdossa on päättymässä syksyllä. On aika pohtia hänen kauttaan STT:n ja kolmen muun pohjoismaisen uutistoimiston haastattelussa.

Puheenjohtajan työpöydän takana on tuttu kuva, jossa allekirjoitetaan EU:n perustamissopimusta Roomassa 62 vuotta sitten. Televisiossa pyörii lähetys Saksan parlamentista.

Pitkä lista kysymyksiä saa odottaa, sillä Juncker kaivaa muistion, johon on kerätty taustatietoja toimittajista. Varsinkin erikoisempi kielitaito kiinnostaa Junckeria, joka itse vaihtaa tiedotustilaisuuksissa sujuvasti ranskasta, saksaan ja englantiin.

”Kuten olen sanonut, kaikki ymmärtävät englantia, mutta kukaan ei ymmärrä Englantia”, Juncker sanoo ja naurahtaa.

Tämä on ensimmäinen, mutta ei suinkaan viimeinen sutkaus, jonka 64-vuotias luxemburgilainen lausuu haastattelun aikana.

Kulunut viisivuotinen on ollut täynnä tulipaloja, joita komis­sion johto on sammuttanut. Talouskriisin jälkimainingit, pakolaiskriisi, brexit ja terrori-iskut.

Juncker itse esittelee mielellään numeroita, joilla onnistumista voidaan mitata. Komissio antoi 471 esitystä, joista 348 on hyväksytty. Esityksistä 90 prosenttia hyväksyttiin jäsenmaiden kesken yksimielisesti.

”Onko tämä merkki kriisistä vai siitä, että Euroopan unioni toimii kuten sen pitäisi”, Juncker kysyy vastaten itse omaan kysymykseensä.

Kauppasopimuksia neuvoteltiin 15, joista merkittävimmät Japanin ja Kanadan kanssa.

Juncker tapasi viime kesänä Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin Washingtonissa tarkoituksenaan liennyttää orastavaa kauppasotaa. Neuvotteluiden tuloksena kauppasodan kierre on ainakin toistaiseksi vältetty, mutta teräs- ja alumiinitullit sekä EU:n asettamat vastatullit ovat yhä voimassa.

Autotullien korotus leijuu edelleen uhkana. Kuluneella viikolla Trumpin kerrottiin viivyttäneen päätöstään autotullien korottamisesta puolella vuodella.

Tarkoittaako tämä sitä, että eurooppalainen autoteollisuus voi olla rauhallisin mielin?

”Minun ei pitäisi sanoa, että Trumpin kanssa ei koskaan tiedä. Mutta minun täytyy sanoa, että hän pysyi ja pysyy edelleen sen takana, mistä sovimme heinäkuussa raaimman kauppasodan välttämiseksi. Mitä tapahtuu kuudessa kuukaudessa, en tiedä.”

EU:n ulkopolitiikalle on asetettu viime vuosina aiempaa enemmän odotuksia.

Juncker puhuu voimakkaasti sen puolesta, että tietyistä ulkopolitiikan kysymyksistä pitäisi pystyä päättämään EU:ssa sujuvammin. Komissio on ehdottanut, että esimerkiksi linjaukset ihmisoikeuksista ja pakotteiden soveltamisesta eivät vastaisuudessa vaatisi kaikkien maiden yksimielisyyttä.

”On skandaali, että EU ei pysty puhumaan yhdellä äänellä YK:n ihmisoikeusneuvostossa, koska yksi tai kaksi jäsenmaata eivät sano totuutta siitä, ettei Kiina seuraa ihmisoikeuksien osalta sitä linjaa, jota toivoisimme.”

Juncker puhuu puolustus­yhteistyön puolesta, ja hän on tukenut myös ajatusta EU-armeijasta.

”Kannatan eurooppalaista armeijaa. Mutta sitä pitää käsitellä erittäin varovasti ja harkitsevasti. En halua EU:n ulkopolitiikan militarisointia, se ei ole tavoite.”

Miten muut EU-maat auttaisivat, jos yhteen maahan kohdistuisi hyökkäys tai se jopa vallattaisiin. Presidentti Sauli Niinistö on kertonut kyselleensä tätä tapaamiltaan eurooppalaisilta johtajilta.

Kyse on Lissabonin avunantolausekkeesta eli artiklasta 42,7.

Junckerin mukaan artikla on ”kristallinkirkas”. Ei ole hänen mukaansa epäilystäkään, etteivätkö muut auttaisi hyökkäyksen kohteeksi joutunutta maata.

”Yhteen EU-maahan hyökkäävän on tiedettävä, että muut tulevat tueksi. Niille, jotka ovat Naton jäseniä, sotilasliiton artikla viisi on merkityksellinen.”

Lauseke on aktivoitu tähän mennessä kerran, kun Ranska pyysi muilta mailta apua Pariisin terrori-iskun jälkeen vuonna 2015.

Komission ylimmät virkamiehet matkustavat ensi viikolla Helsinkiin pohjustamaan EU-puheenjohtajakautta.

Puolivuotisen kauden aikana ilmastotoimet ovat nousemassa isoksi teemaksi. Mitä Suomen pitäisi ottaa huomioon, kun se toimii sillanrakentajana?

Juncker muistuttaa, että uusien tavoitteiden rinnalla pitää toteuttaa vanhatkin.

”Suomen pitää näytellä merkittävää roolia puheenjohtajamaana, koska ei riitä, että säädämme tavoitteita, vaan meidän pitää tehdä töitä ja saavuttaa nämä tavoitteet.”

Juncker itse on ollut otsikoissa terveysongelmistaan.

Nato-kokouksen iltatilaisuuden yhteydessä viime heinäkuussa hänellä oli vaikeuksia pysytellä pystyssä. Komission mukaan syynä ei ollut alkoholi, vaan iskiasvaivat.

Mitä vastaisitte niille, jotka sanovat Teidän juovan liian paljon?

”Minä en enää vastaa näihin kysymyksiin. Olen sanonut sen monta kertaa, että minulla ei ole ongelmaa alkoholin kanssa. Tyhmät toimittajat kysyvät aina samaa kysymystä, vaikka tähän kysymykseen on jo vastattu.”

Joulukuun huippukokouksen kulisseissa kameroille tallentui, miten Juncker pöyhäytti protokollasta vastaavan ruotsalaisnaisen hiuksia. Juncker sanoo, ettei hänen tarvitsisi selitellä, mutta kertaa silti tilanteen. Pöydässä istuva tiedottaja huomauttaa venäläiskanava Russia Todayn (RT) levittäneen videota.

Juncker on vastannut samoihin kysymyksiin, mutta tämä on tiettävästi ensimmäinen kerta suoraan pohjoismaiselle yleisölle.

Vielä lopuksi kysytään muutama kysymys brexitistä. Uskooko komission puheenjohtaja, että brexit todella tapahtuu? Junckerin mukaan Britannian lähtö on työoletus.

Erolle on myönnetty lisäaikaa lokakuun loppuun. Onko lisäajan antaminen lisännyt mahdollisuutta siihen, että ero peruuntuu?

”Jos istut täällä, juovuksissa tai ei, pitää ottaa tosiseikat huomion ja tosiseikka on, että he ovat kertoneet aikovansa lähteä.”

Haastattelun jälkeen on hetki aikaa valokuville. Juncker asettuu yhteiskuvaan toimittajien kanssa. Hän myhäilee ja pöyhöttää miestoimittajan tukkaa.

Kuka?

Jean-Claude Juncker


 Jean Claude Juncker on johtanut komissiota vuodesta 2014. Hänen kautensa on päättymässä lokakuun lopussa.

 Juncker toimi ennätyspitkään Luxemburgin pääministerinä, yhteensä 18 vuotta, vuosina 1995–2013. Hän joutui eroamaan pääministerin paikalta maan tiedustelupalveluun liittyneen skandaalin takia.

 Vuosina 2004–2013 hän johti myös euroryhmää.

 Juncker ei tavoittele enää toista kautta komission johdossa.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      ”Ihmettelen Suomen hitautta, kun siellä on vain muutama kymmenen ihmistä” – järjestöjen mukaan kansain­välinen oikeus pakottaa tuomaan sekä lapset että aikuiset Suomeen Isis-leiriltä

    2. 2

      Hollannin poliisi hoksasi toimisto­rakennuksen koossa risti­riidan ja löysi sala­huoneen: paljastui maan kaikkien aikojen huume­kätkö

    3. 3

      Ylen lennokki kuvasi Nordean ikkunoiden lähistöllä, pankki ihmettelee asiaa blogissaan – Yle: Hankimme kuvituskuvaa

    4. 4

      Kun Pirkko Lahti luennoi, tila loppuu kesken ja yleisö haltioituu – psykologi laati kymmenen väitettä hyvästä elämästä, jotka jokaisen tulisi esittää itselleen

      Tilaajille
    5. 5

      Poliisi epäilee: Norjalais­miljardöörin vaimon sieppaus oli lavastettu, naisen uskotaan kuolleen

    6. 6

      Iiris Suomela on ajautunut julkisuudessa kaikkien tuntemaksi vihaiseksi tasa-arvo­loukkaantujaksi, vaikka haluaa puhua veroista

    7. 7

      Tupakointi näyttää muovaavan persoonallisuutta, eivätkä muutokset ole suotuisia

      Tilaajille
    8. 8

      Petteri Kontio muutti koirankopin Airbnb-asunnoksi Tapiolassa: ”Suorastaan tilava verrattuna telttaan”

    9. 9

      YK:n huumeraportti: Maailman­laajuinen opioidi­epidemia on vielä luultuakin pahempi

    10. 10

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun Pirkko Lahti luennoi, tila loppuu kesken ja yleisö haltioituu – psykologi laati kymmenen väitettä hyvästä elämästä, jotka jokaisen tulisi esittää itselleen

      Tilaajille
    2. 2

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    3. 3

      Helsingin edustalla on saari, jossa aika on pysähtynyt vuoteen 1952: ”Emme seuraa trendejä”

    4. 4

      Suomalaisnainen viestissään Isis-leiriltä: Naisia ja lapsia viedään vankilaan

    5. 5

      Alamäkipyöräilyn suosio kasvaa nopeasti: Espoossa laskettelukeskukseen raivattiin viisi rataa, joista helpoimman ”pystyy ajamaan Alepa-fillarilla”

    6. 6

      Iiris Suomela on ajautunut julkisuudessa kaikkien tuntemaksi vihaiseksi tasa-arvo­loukkaantujaksi, vaikka haluaa puhua veroista

    7. 7

      Yksi juoma sai täydet viisi tähteä, kun HS testasi suomalaiset siiderit – ison panimon tekele tyrmättiin limonadimaiseksi

      Tilaajille
    8. 8

      Poliisi selvittää tapausta, jossa mies etsii You­tubeen ladatulla videolla seuraa Suvi­seuroille ala­ikäisistä tytöistä

    9. 9

      Tupakointi näyttää muovaavan persoonallisuutta, eivätkä muutokset ole suotuisia

      Tilaajille
    10. 10

      Britney Spears oli yhtä aikaa paheellinen ja neitseellinen – 20 vuotta sitten synnytetty tähti ei ole koskaan ollut vapaa ja nyt hänen vointinsa huolestuttaa monia

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Särkynyt mieli pyrki raivoisasti eteenpäin, mutta lopulta se törmäsi seinään – Touko Aalto kertoo hetkestä, johon elämä ja ura pysähtyivät

      Tilaajille
    2. 2

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    3. 3

      Yhdestä vahinko­vilautuksesta räjähti musiikki-ilmiö, joka hakee vertaistaan – Näin nousi ja hiipui artisti nimeltä Kikka

      Tilaajille
    4. 4

      Aamupuuro on luultua huonompi aamupala

      Tilaajille
    5. 5

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörätielle pysäköidystä poliisiautosta ja päätyi putkaan: Poliisi kadotti lomakkeen ja vapautui vastuusta

    6. 6

      Asuntolainat, palkat, säästöt, sijoitukset: Nolla­korkojen maailmasta on tulossa uusi normaali, ja se jakaa meidät voittajiin ja häviäjiin

      Tilaajille
    7. 7

      75 vuotta sitten puna-armeija hioi huippuunsa strategian, jolla Venäjä on järkyttänyt maailmaa kerta toisensa jälkeen

    8. 8

      Helsingin koillisella laidalla asuu ryhmä miehiä, jotka ovat omistaneet elämänsä siniselle jumalalle

    9. 9

      Helsingin edustalla on saari, jossa aika on pysähtynyt vuoteen 1952: ”Emme seuraa trendejä”

    10. 10

      HS:n erikoisartikkeli kertoo, miten Kaapo Kakosta varttui kenties historian lahjakkain suomalainen jääkiekkoilija

    11. Näytä lisää