Ulkomaat

Kiina soveltaa pitkälle vietyä teknistä valvontaa myös pandoihin, eläimiä tunnistetaan kasvojen­tunnistus­tekniikalla

Kiina on kehittänyt kasvojentunnistusta kansalaistensa valvontaa varten.

Tehokkaasta valvontateknologiastaan tunnettu Kiina soveltaa alan osaamistaan myös eläimiin. Kiinalaiset pandatutkijat ovat kehittäneet sovelluksen, joka kykenee automaattisesti erottamaan pandayksilöt toisistaan kasvojen perusteella, kertoi Kiinan valtiollinen uutistoimisto Xinhua viime viikolla.

Pandojen kasvojentunnistuksen mahdollistaa tietokanta, jossa on noin 120 000 valokuvaa ja noin 10 000 videota jättiläispandoista, Xinhua kertoo. Sovelluksessa käytetään myös tekoälytekniikkaa.

Tutkijat aikovat käyttää sovellusta pandojen tunnistamisen sekä eläintarhoissa että luonnossa.

”Sovellus ja tietokanta auttavat meitä kokoaamaan entistä tarkempaa ja monipuolisempaa aineistoa syvällä vuoristossa vaikeasti tavoitettavissa elävien villien pandojen populaatiosta, alueellisesta sijoittumisesta, ikä- ja sukupuolijakaumasta sekä syntymistä ja kuolemista”, sanoo pandatutkija Chen Peng Kiinan Sichuanin maakunnassa sijaitsevasta pandojen tutkimus- ja suojelukeskuksesta Xinhualle.

”Se varmasti auttaa meitä kehittämään eläinten suojelun ja hallinnan tehokkuutta”, Chen sanoi.

Kiina on ottanut käyttöön kasvojentunnistustekniikkaa innokkaasti, ja kehittänyt sitä ihmisten valvontaa varten. Autoritaarinen yksipuoluemaa Kiina panostaa paljon kansalaistensa valvontaan teknisin keinoin. Pyrkimyksenä on estää ihmisiä kyseenalaistamasta hallitsevan kommunistisen puolueen valta-asemaa.

Kiinan kaupungeissa on katujen varsilla valvontakameroita, joiden avulla voidaan hyödyntää kasvojentunnistustekniikkaa. Kameroiden avulla pystytään esimerkiksi sakottamaan ihmisiä, jotka kävelevät suojatielle punaisen valon palaessa, kertoo singaporelainen uutiskanava CNA.


Kiinassa poliisit ovat jo ainakin viime vuoden alkupuolelta asti testanneet aurinkolaseja, joissa on kasvojentunnistusta hyödyntävä kamera, kertoo hongkongilainen sanomalehti South China Morning Post. Lasien avulla pyritään esimerkiksi löytämään etsintäkuulutettuja ihmisiä.

Teknistä valvontaa sovelletaan Kiinassa etenkin etnisiin vähemmistöihin kuten islaminuskoisiin uiguureihin, kertoi sanomalehti The New York Times viime vuonna.

Uiguurien kotiseudulla Itä-Turkestanissa eli Xinjiangissa kasvojentunnistusta ja muita teknisiä valvontamenetelmiä käytetään erittäin paljon. Kasvojentunnistuksen ja muiden menetelmien avulla pystytään seuraamaan uiguurien liikkeitä hyvin tarkasti. Valvonnasta on kertonut esimerkiksi ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suunnitelmat merelliseen Helsinkiin nousevasta 10 000 asukkaan asuinalueesta saivat kovan kolauksen: Pieni aktiivien ryhmä sai tahtonsa läpi oikeudessa

    2. 2

      Finanssivalvonta: Pankkien tunnusluku­listojen käyttöä voidaan sittenkin jatkaa

    3. 3

      Helsingin edustalla kelluu luvaton saari, jota valvoo aurinkovoimalla toimiva turvakamera

    4. 4

      Aamupuuro on luultua huonompi aamupala

      Tilaajille
    5. 5

      Grillatessa voi syntyä syöpää aiheuttavia yhdisteitä, mutta isomman riskin muodostaa paljon yleisempi ruoka-aine vilja

    6. 6

      Tämän talon ei pitänyt koskaan valmistua – Veturinkuljettaja Rave veisti viimeisen linnansa kiviä myöten itse

    7. 7

      Lennolla nukahtanut nainen heräsi yksin pimeästä ja kylmästä koneesta Torontossa

    8. 8

      Onnettomuusauton kuljettaja seitsemän moottoripyöräilijän kuolemaan johtaneesta New Hampshiren kolarista: ”Olen shokissa, se tapahtui niin nopeasti”

    9. 9

      Danske Bank myönsi perineensä asiakkailtaan ylihintaa sijoitustuotteesta: Maksaa korvauksia 87 000:lle

    10. 10

      Miten tuntematon Ekrem Imamoğlu onnistui voittamaan Turkin itsevaltaisen Erdoğanin jo toisen kerran?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      75 vuotta sitten puna-armeija hioi huippuunsa strategian, jolla Venäjä on järkyttänyt maailmaa kerta toisensa jälkeen

    2. 2

      Aamupuuro on luultua huonompi aamupala

      Tilaajille
    3. 3

      Asuntolainat, palkat, säästöt, sijoitukset: Nolla­korkojen maailmasta on tulossa uusi normaali, ja se jakaa meidät voittajiin ja häviäjiin

      Tilaajille
    4. 4

      Onnettomuusauton kuljettaja seitsemän moottoripyöräilijän kuolemaan johtaneesta New Hampshiren kolarista: ”Olen shokissa, se tapahtui niin nopeasti”

    5. 5

      Helsingin koillisella laidalla asuu ryhmä miehiä, jotka ovat omistaneet elämänsä siniselle jumalalle

    6. 6

      ”Ilman kannabista olisin jo kuollut viinaan”, sanoi amerikkalais­laulaja Willie Nelson, ja myös Suomessa muusikko­piireissä palaa sätkä

      Tilaajille
    7. 7

      Suunnitelmat merelliseen Helsinkiin nousevasta 10 000 asukkaan asuinalueesta saivat kovan kolauksen: Pieni aktiivien ryhmä sai tahtonsa läpi oikeudessa

    8. 8

      ”Meidän olisi opittava tyytymään”, neuvoo filosofi – Valinnanvapaus on elitistinen ongelma, josta moni suomalainen kärsii

      Tilaajille
    9. 9

      Aktivistit kuvasivat lehmien kyljissä olevia kumisia koereikiä Ranskassa, yhtiö syyttää eläin­aktivisteja sensaatio­hakuisuudesta

    10. 10

      Kirjeenvaihtajan kommentti: Presidentti Trump ei oikeasti halua sotaa, ja nyt hän näyttää haukkojen silmissä heikolta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    2. 2

      Särkynyt mieli pyrki raivoisasti eteenpäin, mutta lopulta se törmäsi seinään – Touko Aalto kertoo hetkestä, johon elämä ja ura pysähtyivät

      Tilaajille
    3. 3

      Yhdestä vahinko­vilautuksesta räjähti musiikki-ilmiö, joka hakee vertaistaan – Näin nousi ja hiipui artisti nimeltä Kikka

      Tilaajille
    4. 4

      Väestöliitto jakoi ihmiset kahteen tyyppiin sen mukaan, kuinka he käyttäytyvät parisuhteessa – Testaa, kumpaan ryhmään kuulut

    5. 5

      Maailman parhaaksi valittua suomalaista tv-sarjaa on pidetty kommunistien propagandana ja suuruudenhulluuden huipentumana

      Tilaajille
    6. 6

      Helsingin koillisella laidalla asuu ryhmä miehiä, jotka ovat omistaneet elämänsä siniselle jumalalle

    7. 7

      HS:n erikoisartikkeli kertoo, miten Kaapo Kakosta varttui kenties historian lahjakkain suomalainen jääkiekkoilija

    8. 8

      75 vuotta sitten puna-armeija hioi huippuunsa strategian, jolla Venäjä on järkyttänyt maailmaa kerta toisensa jälkeen

    9. 9

      Asuntolainat, palkat, säästöt, sijoitukset: Nolla­korkojen maailmasta on tulossa uusi normaali, ja se jakaa meidät voittajiin ja häviäjiin

      Tilaajille
    10. 10

      U. Pekka Kinnunen on kuvannut karhujen yksityis­elämää vuosi­kymmenten ajan – HS:n erikois­artikkeli vie ainut­laatuiselle matkalle metsiemme valtiaan elämään

      Tilaajille
    11. Näytä lisää