Ulkomaat

Lyonin pommi-iskun tekijää etsitään yhä, poliisi julkaisi uusia kuvia – yli kymmenen loukkaantui perjantai-iltana kävelykadulla tehdyssä iskussa

Ranskassa poliisi on sunnuntaina jatkanut Lyonin pommi-iskusta epäillyn miehen etsintöjä tuloksetta.

rac
Ranskassa poliisi jatkoi sunnuntaina 13 ihmistä haavoittaneen pakettipommin asettajan etsintöjä. Pommi räjähti perjantai-iltana kävelykadulla Lyonissa Ranskan itäosassa. Loukkaantuneista 11 kuljetettiin sairaalaan, mutta kukaan ei saanut hengenvaarallisia vammoja.

”Kaikki keinot on otettu käyttöön, jotta tekijä saataisiin tunnistettua ja kiinni”, sanoi Pariisin syyttäjäviraston edustaja, tutkinnanjohtaja Remy Heitz viestimille lauantaina. Mikään taho ei hänen mukaansa ole ilmoittautunut pommin asettajaksi.

Poliisi etsii tapahtuneen vuoksi noin 30-vuotiasta miestä, joka tallentui maastopyörän selässä valvontakameroiden kuviin vain hieman ennen räjähdystä. Poliisi kuvaa miestä vaaralliseksi. Toistaiseksi häntä ei ole löydetty. Myöskään teon motiivista ei ole tietoa.

Lauantai-iltana Ranskan poliisi julkisti epäillystä uusia kuvia. Syyttäjän mukaan miehellä oli tapahtumahetkellä päällään vihreät shortsit ja tummanvihreä paita. Selässään hänellä oli tumma reppu. Hänen kasvojaan on vaikeaa tunnistaa kuvista, sillä hänellä oli päässään aurinkolasit ja lakki.
Alustavien tutkimusten mukaan räjähde oli pieni ja se laukaistiin kauko-ohjaimella. Uutistoimisto AFP:n saamien vahvistamattomien tietojen mukaan pommissa olisi käytetty asetoniperoksidia eli TATP:tä. Aine on erittäin herkästi syttyvä räjähde, jota käytettiin myös Pariisin terrori-iskuissa vuonna 2015.

Tuhovoiman lisäämiseksi pommiin oli pantu mukaan ruuveja tai pultteja. Paketti oli sijoitettu leipomon eteen kahden vilkkaan kadun risteykseen.

Ranskalaiskanava BFM:n mukaan valvontakamerakuvista on saatu selville, että mies pyöräili tekopaikan liepeille jo noin klo 17.



Poliisi eristi räjähdysalueen, ja paikalle saapui myös pomminpurkajia mahdollisten muiden räjähteiden varalta.


Iskun motiiveista ei ole vielä tietoa. Presidentti Emmanuel Macron kuvaili uutistoimisto Reutersin mukaan tapahtunutta ”hyökkäykseksi”.

Ranskan oikeusministeri Nicole Belloubet sanoi BFM-televisiokanavalla, että vielä on liian aikaista sanoa, oliko kyseessä terroriteko. Tapaus on kuitenkin annettu terroristisia rikoksia tutkivan Pariisin syyttäjänviraston tutkittavaksi.

Lyonin räjähdys vaikutti myös EU-vaalien viime hetken kampanjointiin. Esimerkiksi pääministeri Edouard Philippe perui esiintymisensä LR-puolueensa viimeisessä vaalitapahtumassa perjantai-iltana. Ranskassa EU-vaalit ovat sunnuntaina.

Lyon on Ranskan kolmanneksi suurin kaupunki.

Ranskaa ovat viime vuosina ravistelleet lukuisat ääri-islamilaiset terrori-iskut. Vuodesta 2015 lähtien iskuissa on kuollut yli 250 ihmistä.

Oikaisu 25.5. kello 6.46: Lyon on Ranskan kolmanneksi, ei toiseksi suurin kaupunki.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsinkiläinen Mesi Kissaniitty on 14-vuotias ja elää väärän suku­puolen kehossa

    2. 2

      Antti Rintanen, 28, on jo lääkäri, neljän lapsen isä, maailman­mestari ja vaimokin tekee uraa: nyt hän paljastaa miten perheen aika riittää kaikkeen

    3. 3

      Outojen päänsärkyjen ja lihasjumien syy saattaa löytyä suusta

      Tilaajille
    4. 4

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    5. 5

      ”Ihmettelen Suomen hitautta, kun siellä on vain muutama kymmenen ihmistä” – järjestöjen mukaan kansain­välinen oikeus pakottaa tuomaan sekä lapset että aikuiset Suomeen Isis-leiriltä

    6. 6

      Antti Holma itkee, rakastuu ja juoruilee, ja juuri siksi sadattuhannet kuuntelevat hänen podcastiaan

      Tilaajille
    7. 7

      Kun Pirkko Lahti luennoi, tila loppuu kesken ja yleisö haltioituu – psykologi laati kymmenen väitettä hyvästä elämästä, jotka jokaisen tulisi esittää itselleen

      Tilaajille
    8. 8

      KT: Kuntien henkilöstö­kulut kasvavat 150 miljoonaa euroa enemmän kuin hallitus on laskenut

    9. 9

      Maailma jännittää Trumpin ja Xin tapaamista – osa asian­tuntijoista pelkää kauppa­sodan laajenemista ja pikaista taantumaa

    10. 10

      Some teki teinityttöjen paineista jatkuvia, mutta se on vain yksi syy heidän yhä pahenevassa pahoinvoinnissaan

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun Pirkko Lahti luennoi, tila loppuu kesken ja yleisö haltioituu – psykologi laati kymmenen väitettä hyvästä elämästä, jotka jokaisen tulisi esittää itselleen

      Tilaajille
    2. 2

      Alamäkipyöräilyn suosio kasvaa nopeasti: Espoossa laskettelukeskukseen raivattiin viisi rataa, joista helpoimman ”pystyy ajamaan Alepa-fillarilla”

    3. 3

      Iiris Suomela on ajautunut julkisuudessa vihaiseksi tasa-arvo­loukkaantujaksi, vaikka haluaa puhua veroista

    4. 4

      Hollannin poliisi hoksasi toimisto­rakennuksen koossa risti­riidan ja löysi sala­huoneen: paljastui maan kaikkien aikojen huume­kätkö

    5. 5

      Tupakointi näyttää muovaavan persoonallisuutta, eivätkä muutokset ole suotuisia

      Tilaajille
    6. 6

      Yksi juoma sai täydet viisi tähteä, kun HS testasi suomalaiset siiderit – ison panimon tekele tyrmättiin limonadimaiseksi

      Tilaajille
    7. 7

      Poliisi epäilee: Norjalais­miljardöörin vaimon sieppaus oli lavastettu, naisen uskotaan kuolleen

    8. 8

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    9. 9

      Petteri Kontio muutti koirankopin Airbnb-asunnoksi Tapiolassa: ”Suorastaan tilava verrattuna telttaan”

    10. 10

      Anne Lister oli bisnesnainen, pistooliampuja sekä vallaton rakastaja, joka kirjoitti päiväkirjaansa: ”Aina minulla on joku tyttö mielessä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    2. 2

      Särkynyt mieli pyrki raivoisasti eteenpäin, mutta lopulta se törmäsi seinään – Touko Aalto kertoo hetkestä, johon elämä ja ura pysähtyivät

      Tilaajille
    3. 3

      Yhdestä vahinko­vilautuksesta räjähti musiikki-ilmiö, joka hakee vertaistaan – Näin nousi ja hiipui artisti nimeltä Kikka

      Tilaajille
    4. 4

      Aamupuuro on luultua huonompi aamupala

      Tilaajille
    5. 5

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörätielle pysäköidystä poliisiautosta ja päätyi putkaan: Poliisi kadotti lomakkeen ja vapautui vastuusta

    6. 6

      Asuntolainat, palkat, säästöt, sijoitukset: Nolla­korkojen maailmasta on tulossa uusi normaali, ja se jakaa meidät voittajiin ja häviäjiin

      Tilaajille
    7. 7

      75 vuotta sitten puna-armeija hioi huippuunsa strategian, jolla Venäjä on järkyttänyt maailmaa kerta toisensa jälkeen

    8. 8

      Helsingin koillisella laidalla asuu ryhmä miehiä, jotka ovat omistaneet elämänsä siniselle jumalalle

    9. 9

      Helsingin edustalla on saari, jossa aika on pysähtynyt vuoteen 1952: ”Emme seuraa trendejä”

    10. 10

      Kun Pirkko Lahti luennoi, tila loppuu kesken ja yleisö haltioituu – psykologi laati kymmenen väitettä hyvästä elämästä, jotka jokaisen tulisi esittää itselleen

      Tilaajille
    11. Näytä lisää