Ulkomaat

Kansainvälinen merioikeus määräsi Venäjää vapauttamaan ukrainalaiset merisotilaat

Venäjä takavarikoi kolme ukrainalaisalusta ja pidätti niiden miehistöt puoli vuotta sitten.

Kansainvälisen merioikeuden mukaan Venäjän on vapautettava viime marraskuussa Kertšinsalmessa pidätetyt ukrainalaiset merisotilaat välittömästi. Venäjän joukot valtasivat viime vuoden puolella kolme ukrainalaista alusta ja pidättivät yli 20 merimiestä.

”Venäjän on välittömästi vapautettava ukrainalaissotilaat, ja päästettävä heidät palaamaan Ukrainaan”, sanoi kansainvälisen merioikeuden tuomari Jin-Hyuan Paik.

Venäjän joukot valtasivat viime vuoden marraskuussa kolme ukrainalaista alusta ja pidättivät yli 20 merimiestä.

Tapahtumat saivat alkunsa 25. marraskuuta, kun Ukrainan kolmen aluksen saattue pyrki Mustaltamereltä Kertšinsalmen kautta Asovanmerelle. Asovanmeren pohjoisrannalla sijaitsee muun muassa Ukrainan tärkeä satamakaupunki Mariupol.

Kertšinsalmi on Mustaamerta ja Asovanmerta erottava kapea vesiväylä Krimin niemimaan ja Venäjän välissä.

Venäläiset saarsivat alukset, ja alusten jo vetäydyttyä Venäjän joukot takavarikoivat ne ja pidättivät alusten miehistöt. Sekä alukset että miehistöt tuotiin Krimille.

Venäjä on jo etukäteen ilmoittanut, ettei aio tunnustaa kansainvälisen merioikeuden päätöstä. HS:n kertoi tammikuussa, että oikeudenkäynti merisotilaita vastaan oli määrä aloittaa Venäjällä tänä keväänä. Heitä uhkaa jopa kuuden vuoden vankeus.

Vangittujen statuksesta oli tällöin erimielisyyttä: Ukraina piti heitä sotavankeina mutta Venäjä ei.

Venäjä on väittänyt, että ukrainalaiset alukset olivat Venäjän aluevesillä. Kertšinsalmen vastarannalla olevan Krimin niemimaan liittämistä Venäjään ei kuitenkaan ole tunnustettu kansainvälisesti, joten merioikeudellisesti kyseessä on kansainvälinen salmi.

Ukrainan ja Venäjän vuonna 2003 solmimassa sopimuksessa Asovanmeri määriteltiin niiden yhteiseksi ja molemmille sovittiin vapaa kulku sille. Sopimus on yhä voimassa, mutta käytännössä tilanne muuttui alkuvuodesta 2014, kun Venäjä miehitti Krimin ja sai haltuunsa Kertšinsalmen molemmat rannat.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Toistakymmentä ihmistä jahtasi epäiltyä kissavarasta Vallilassa keskellä yötä – 21-vuotias Boris-kissa löytyi punavuorelaisesta galleriasta

    2. 2

      Vartijat aiheuttivat matkustajalle luunmurtuman Helsingin rautatieasemalla, oikeus tuomitsi pahoinpitelystä

    3. 3

      HS-analyysi: Rahaa kinuavan konstaapelin toiminta on lähellä katutason poliisikorruptiota

    4. 4

      Omakotitalon saa pääkaupunkiseudulla jopa alle 100 000 eurolla – tällainen on halvimpien talojen kunto

    5. 5

      Maailman parhaaksi valittua suomalaista tv-sarjaa on pidetty kommunistien propagandana ja suuruudenhulluuden huipentumana

      Tilaajille
    6. 6

      Klassikkobaari Corona muuttaa Vallilaan Bruce Oreckin vuokralaiseksi

    7. 7

      Kieli viestii voinnistasi: Nämä merkit kielessä kertovat stressistä, puutos­tiloista tai jopa suolisto­sairaudesta

      Tilaajille
    8. 8

      Katajanokalla on niin erityislaatuinen 355-neliöinen jugendasunto, ettei sen arvoa voi mitata rahassa

    9. 9

      Hovioikeus: Autoilijalla ei ole velvollisuutta selvittää lumen peittämän nopeusrajoituksen sisältöä

    10. 10

      Entinen Uefa-pomo Michel Platini on pidätetty

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies pakotettiin teloittamaan oma veljensä soramontulla Oulussa, syyttäjä vaatii myös veljensä ampujalle murhatuomiota

    2. 2

      Maailman parhaaksi valittua suomalaista tv-sarjaa on pidetty kommunistien propagandana ja suuruudenhulluuden huipentumana

      Tilaajille
    3. 3

      Piraattipuolueen Petrus Pennasen Instagram-videolle päätynyt kissa nostatti some-myrskyn, samannäköinen eläin katosi aiemmin Fleminginkadulta

    4. 4

      Katajanokalla on niin erityislaatuinen 355-neliöinen jugendasunto, ettei sen arvoa voi mitata rahassa

    5. 5

      Sielun veljien yli 30 vuotta vanhasta hitistä kiertää urbaanilegenda, jota on vaikea uskoa todeksi – kysyimme Ismo Alangolta, pitääkö tarina paikkansa

      Tilaajille
    6. 6

      ”Neljän liikkeen sääntö” auttaa treenaamaan vatsalihaksia tehokkaasti: Personal trainer laati ohjelman, joka vaikuttaa koko keskivartaloon

      Tilaajille
    7. 7

      Ullanlinnan hulppeimmat merinäköalat myytiin lähes 25 miljoonalla eurolla

    8. 8

      Pappi vihki homoparin, ja kirkko varoitti pappia – oikeus linjasi, ettei kirkolla ole oikeutta varoittaa homoparin vihkimisestä

    9. 9

      Linnanmäen uusi vuoristorata aukeaa tiistaina, HS:n toimittaja huusi testiajossa kuin hyeena

    10. 10

      Seitsemän eduskuntaan pyrkinyttä käytti kampanjointiin yli 100 000 euroa – ulkopuolisen rahan osuus nousi edellisistä eduskuntavaaleista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mummotunnelissa pariudutaan perinteisellä tyylillä

      Tilaajille
    2. 2

      Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

      Tilaajille
    3. 3

      JVG:n jättihitti näkyy yhä somepäivityksissä, vaikka sen sanoitus on vuosien ajan ymmärretty väärin – VilleGalle paljastaa salaisuuden Häissä-kappaleen menestyksen taustalta

      Tilaajille
    4. 4

      1950-luvulla keksittiin poltto­moottori, joka olisi voinut leikata suuren osan autojen päästöistä, mutta sitä ei koskaan otettu laajasti käyttöön

      Tilaajille
    5. 5

      Nike sijoitti urheilumuoti­kauppaansa realistisen näköisen nais­malli­nuken, ja vihan, ilkeilyn ja kommentoinnin määrä kasvoi käsittämättömäksi

    6. 6

      Ennennäkemätön romahdus yhdessä Suomen parhaista lukioista: 35 opiskelupaikkaa täyttämättä, sisään jopa 7,0:n keskiarvolla

    7. 7

      Onko toivo jo mennyt? HS:n erikoisartikkeli vie Amazoniaan, missä maailman keuhkot yskivät uhkaavasti

      Tilaajille
    8. 8

      MTV:n entinen päällikkö joutuu käräjille epäiltynä seksikumppaneiden salakuvaamisesta

    9. 9

      Tyhjenevä saksalais­kaupunki houkuttelee uusia asukkaita ilmaisella asumisella: Suomalainen pariskunta tarttui tarjoukseen

      Tilaajille
    10. 10

      Raaka raiskaus vei viisi syytöntä teiniä vankilaan ja Trump vaati heille kuolemantuomiota – Nyt tarina on Netflixissä ja kaikkien pitäisi nähdä se

      Tilaajille
    11. Näytä lisää