Ulkomaat

Trump vähätteli Pohjois-Korean tuoreimpia ohjuskokeita

Presidentti myös ilmaisi luottavansa yhä diktatuurin johtajaan Kim Jong-uniin.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on vähätellyt Pohjois-Korean viimeisimpiä ohjuskokeita.

Pohjois-Korea testasi tämän kuun alkupuolella ohjuksia kahteen otteeseen. Kokeet olivat ensimmäisiä 18 kuukauteen.

”Pohjois-Korea laukaisi pieniä ohjuksia, jotka hermostuttivat osaa minun väestäni ja muitakin, mutta eivät minua”, Trump kirjoitti Twitterissä.



Trumpin turvallisuuspoliittinen neuvonantaja John Bolton oli hieman ennen presidentin twiittejä arvioinut, että ohjuskokeet ovat epäilemättä rikkoneet YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmia. Hän kuitenkin lisäsi, että Yhdysvallat on yhä valmis ryhtymään uudelleen neuvotteluihin.

Presidentti kirjoitti twiitissään myös luottavansa siihen, että Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un "pitää lupauksensa minulle".

Trump on vakuutellut, että Kim on luvannut suhtautuvansa vakavasti ydinaseriisuntaan, mutta asiantuntijoiden mukaan osapuolten välillä on yhä suuri näkemysero siitä, mitä tämä tarkalleen ottaen tarkoittaa.

Trump ja Kim ovat tavanneet kaksi kertaa, ensin Singaporessa ja myöhemmin Vietnamin Hanoissa. Tapaamisten jälkeen Pohjois-Korea ei ole ottanut merkittäviä askeleita kohti ydinaseriisuntaa.

Trump on parhaillaan vierailulla Japanissa, missä hän on tavannut pääministeri Shinzo Aben ensin epävirallisesti golfkentällä. Viralliset keskustelut alkavat myöhemmin, ja Pohjois-Korean tilanteen ennakoidaan olevan yksi pääaiheista.

Toukokuun alkupuolella 70 maata kehotti Pohjois-Koreaa luopumaan ydinaseistaan, ballistisista ohjuksistaan ja niihin liittyvistä ohjelmista. YK:n asiakirjan allekirjoittaneiden maiden joukossa ovat muun muassa Yhdysvallat ja Etelä-Korea. Pohjois-Korean tukijoina tunnetut Venäjä ja Kiina eivät allekirjoittaneet paperia.

Allekirjoittaneet totesivat, että Pohjois-Korean ydinohjelma ja ballististen ohjusten ohjelma synnyttävät vakavan uhan alueelliselle ja kansainväliselle rauhalle sekä turvallisuudelle.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suunnitelmat merelliseen Helsinkiin nousevasta 10 000 asukkaan asuinalueesta saivat kovan kolauksen: Pieni aktiivien ryhmä sai tahtonsa läpi oikeudessa

    2. 2

      Finanssivalvonta: Pankkien tunnusluku­listojen käyttöä voidaan sittenkin jatkaa

    3. 3

      Helsingin edustalla kelluu luvaton saari, jota valvoo aurinkovoimalla toimiva turvakamera

    4. 4

      Aamupuuro on luultua huonompi aamupala

      Tilaajille
    5. 5

      Grillatessa voi syntyä syöpää aiheuttavia yhdisteitä, mutta isomman riskin muodostaa paljon yleisempi ruoka-aine vilja

    6. 6

      Tämän talon ei pitänyt koskaan valmistua – Veturinkuljettaja Rave veisti viimeisen linnansa kiviä myöten itse

    7. 7

      Lennolla nukahtanut nainen heräsi yksin pimeästä ja kylmästä koneesta Torontossa

    8. 8

      Onnettomuusauton kuljettaja seitsemän moottoripyöräilijän kuolemaan johtaneesta New Hampshiren kolarista: ”Olen shokissa, se tapahtui niin nopeasti”

    9. 9

      Danske Bank myönsi perineensä asiakkailtaan ylihintaa sijoitustuotteesta: Maksaa korvauksia 87 000:lle

    10. 10

      Miten tuntematon Ekrem Imamoğlu onnistui voittamaan Turkin itsevaltaisen Erdoğanin jo toisen kerran?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      75 vuotta sitten puna-armeija hioi huippuunsa strategian, jolla Venäjä on järkyttänyt maailmaa kerta toisensa jälkeen

    2. 2

      Aamupuuro on luultua huonompi aamupala

      Tilaajille
    3. 3

      Asuntolainat, palkat, säästöt, sijoitukset: Nolla­korkojen maailmasta on tulossa uusi normaali, ja se jakaa meidät voittajiin ja häviäjiin

      Tilaajille
    4. 4

      Onnettomuusauton kuljettaja seitsemän moottoripyöräilijän kuolemaan johtaneesta New Hampshiren kolarista: ”Olen shokissa, se tapahtui niin nopeasti”

    5. 5

      Helsingin koillisella laidalla asuu ryhmä miehiä, jotka ovat omistaneet elämänsä siniselle jumalalle

    6. 6

      ”Ilman kannabista olisin jo kuollut viinaan”, sanoi amerikkalais­laulaja Willie Nelson, ja myös Suomessa muusikko­piireissä palaa sätkä

      Tilaajille
    7. 7

      Suunnitelmat merelliseen Helsinkiin nousevasta 10 000 asukkaan asuinalueesta saivat kovan kolauksen: Pieni aktiivien ryhmä sai tahtonsa läpi oikeudessa

    8. 8

      ”Meidän olisi opittava tyytymään”, neuvoo filosofi – Valinnanvapaus on elitistinen ongelma, josta moni suomalainen kärsii

      Tilaajille
    9. 9

      Aktivistit kuvasivat lehmien kyljissä olevia kumisia koereikiä Ranskassa, yhtiö syyttää eläin­aktivisteja sensaatio­hakuisuudesta

    10. 10

      Kirjeenvaihtajan kommentti: Presidentti Trump ei oikeasti halua sotaa, ja nyt hän näyttää haukkojen silmissä heikolta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    2. 2

      Särkynyt mieli pyrki raivoisasti eteenpäin, mutta lopulta se törmäsi seinään – Touko Aalto kertoo hetkestä, johon elämä ja ura pysähtyivät

      Tilaajille
    3. 3

      Yhdestä vahinko­vilautuksesta räjähti musiikki-ilmiö, joka hakee vertaistaan – Näin nousi ja hiipui artisti nimeltä Kikka

      Tilaajille
    4. 4

      Väestöliitto jakoi ihmiset kahteen tyyppiin sen mukaan, kuinka he käyttäytyvät parisuhteessa – Testaa, kumpaan ryhmään kuulut

    5. 5

      Maailman parhaaksi valittua suomalaista tv-sarjaa on pidetty kommunistien propagandana ja suuruudenhulluuden huipentumana

      Tilaajille
    6. 6

      Helsingin koillisella laidalla asuu ryhmä miehiä, jotka ovat omistaneet elämänsä siniselle jumalalle

    7. 7

      HS:n erikoisartikkeli kertoo, miten Kaapo Kakosta varttui kenties historian lahjakkain suomalainen jääkiekkoilija

    8. 8

      75 vuotta sitten puna-armeija hioi huippuunsa strategian, jolla Venäjä on järkyttänyt maailmaa kerta toisensa jälkeen

    9. 9

      Asuntolainat, palkat, säästöt, sijoitukset: Nolla­korkojen maailmasta on tulossa uusi normaali, ja se jakaa meidät voittajiin ja häviäjiin

      Tilaajille
    10. 10

      U. Pekka Kinnunen on kuvannut karhujen yksityis­elämää vuosi­kymmenten ajan – HS:n erikois­artikkeli vie ainut­laatuiselle matkalle metsiemme valtiaan elämään

      Tilaajille
    11. Näytä lisää