Ulkomaat

Kiinan robotti­sensoreilla pitää kiirettä Tiananmenin verilöylyn vuosipäivän alla

Kiinan nettisensuuri tiukentuu Tiananmenin vuosipäivän kaltaisten tapahtumien edellä. Suurin osa sensuurista hoidetaan nykyään tekoälyn avulla.

Tiananmenin aukion verilöylyn vuosipäivä lähestyy, mikä tarkoittaa, että Kiinan nettisensuurilla on käynnissä kiireviikot.

Satoja tai jopa tuhansia kuoli, kun Kiinan armeija nujersi tankein demokratiamielenosoitukset Pekingissä 4. kesäkuuta vuonna 1989. Aihe on edelleen yksi Kiinan sensuroiduimpia ja arimpia.

Kiinalaisten internetyhtiöiden mukaan sensurointityökalut ovat kehittyneet koneoppimisen ja ääni- ja kuvantunnistamisen myötä, joten Tiananmenin tapahtumiin liittyvää sisältöä pystytään havaitsemaan ja estämään ennennäkemättömän tarkasti.

”Sanomme joskus että tekoäly on skalpelli ja ihminen on viidakkoveitsi”, sanoi kiinalaisen Bytedance-internetyhtiön sensori. Hän antoi haastattelun nimettömänä, sillä hänen työnantajansa ei anna työntekijöiden puhua toimittajille.

Bytedancen työntekijöiden mukaan Tiananmen-aiheiden sensurointi on nykyään erittäin pitkälle automatisoitua. Postaukset, joissa on Tiananmenin aukion mielenosoituksiin liittyviä päivämääriä, nimiä tai kuvia, hylätään automaattisesti. Aktivistit ja nettisensorit leikkivät eräänlaista kissa ja hiiri -leikkiä, jossa tapahtumiin viitataan yhä hämärämmillä sanankäänteillä. Vaikka tekoäly sensuroi entistä tarkemmin, edelleen myös turistien lomakuvat aukiolta päätyvät joskus estolistalle.

Sensuurin tiukkeneminen kohdistuu Tiananmenin vuosipäivän kaltaisten tapahtumien edellä kuitenkin myös muuhun aktivismiin. Viime viikkoina sen ovat tunteneet nahoissaan esimerkiksi seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ajavien aktivistit sekä työ- ja ympäristöaktivistit.

Kiinan nettisensuuri on muutenkin tiukentunut presidentti Xi Jinpingin kaudella. Marraskuussa voimaantulleiden uusien sääntöjen mukaan ”kommunistisen puolueen historian väärentäminen” internetissä on rangaistava teko sekä yksityishenkilöille että internetyhtiöille, joiden alustoilla sisältöä julkaistaan.

Internetyhtiöt ovat itse vastuussa sensuuristaan. Bytedancen, Weibon ja Baidun sovelluksia valvovat sensorit sanovat sensuroivansa 5 000–10 000 sisällönpalasta päivässä eli 5–7 minuutissa. Suurin osa sensuroidusta sisällöstä on heidän mukaansa pornografista tai väkivaltaista.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsingin edustalla on saari, jossa aika on pysähtynyt vuoteen 1952: ”Emme seuraa trendejä”

    2. 2

      Maapallo lähestyy ”ilmasto­apartheidia”, varoittaa YK:n asian­tuntija

    3. 3

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    4. 4

      Poliisi selvittää tapausta, jossa mies etsii You­tubeen ladatulla videolla seuraa Suvi­seuroille ala­ikäisistä tytöistä

    5. 5

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörätielle pysäköidystä poliisiautosta ja päätyi putkaan: Poliisi kadotti lomakkeen ja vapautui vastuusta

    6. 6

      Britney Spears oli yhtä aikaa paheellinen ja neitseellinen – 20 vuotta sitten synnytetty tähti ei ole koskaan ollut vapaa ja nyt hänen vointinsa huolestuttaa monia

      Tilaajille
    7. 7

      Viisi opiskelupaikan Oulun yliopistossa jo saanutta hakijaa menetti paikkansa väärin tallennettujen tietojen takia

    8. 8

      Tankojuoppous on yksi Suomen omituisimmista rikoksista, ja poliisi­tarkastajakin myöntää pykälän olevan ”hölmösti rakennettu”

    9. 9

      Pahasta työuupumuksesta toipuminen voi viedä vuosia, mutta sen voi ehkäistä, jos tunnistaa oireet ajoissa

    10. 10

      Hallitus pohtii puoluetuen korottamista, IL:n mukaan korotus olisi 25 prosenttia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    2. 2

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörätielle pysäköidystä poliisiautosta ja päätyi putkaan: Poliisi kadotti lomakkeen ja vapautui vastuusta

    3. 3

      Britney Spears oli yhtä aikaa paheellinen ja neitseellinen – 20 vuotta sitten synnytetty tähti ei ole koskaan ollut vapaa ja nyt hänen vointinsa huolestuttaa monia

      Tilaajille
    4. 4

      Helsingin edustalla on saari, jossa aika on pysähtynyt vuoteen 1952: ”Emme seuraa trendejä”

    5. 5

      Sodanaikainen pommi räjähti Saksassa ja jätti jälkeensä ison kraatterin pellolle

    6. 6

      Aamupuuro on luultua huonompi aamupala

      Tilaajille
    7. 7

      Yhdysvaltain superrikkaat julkaisivat avoimen kirjeen presidenttiehdokkaille: ”Verottakaa meitä enemmän”

    8. 8

      Sähköpotkulaudalla kolaroineita potilaita leikataan viikoittain Töölössä: Vammat kohdistuvat useimmiten päähän

    9. 9

      ”Naisten Viagra” tulee Yhdysvaltain markkinoille

    10. 10

      Tämän talon ei pitänyt koskaan valmistua – Veturinkuljettaja Rave veisti viimeisen linnansa kiviä myöten itse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    2. 2

      Särkynyt mieli pyrki raivoisasti eteenpäin, mutta lopulta se törmäsi seinään – Touko Aalto kertoo hetkestä, johon elämä ja ura pysähtyivät

      Tilaajille
    3. 3

      Yhdestä vahinko­vilautuksesta räjähti musiikki-ilmiö, joka hakee vertaistaan – Näin nousi ja hiipui artisti nimeltä Kikka

      Tilaajille
    4. 4

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    5. 5

      Aamupuuro on luultua huonompi aamupala

      Tilaajille
    6. 6

      Väestöliitto jakoi ihmiset kahteen tyyppiin sen mukaan, kuinka he käyttäytyvät parisuhteessa – Testaa, kumpaan ryhmään kuulut

    7. 7

      Asuntolainat, palkat, säästöt, sijoitukset: Nolla­korkojen maailmasta on tulossa uusi normaali, ja se jakaa meidät voittajiin ja häviäjiin

      Tilaajille
    8. 8

      75 vuotta sitten puna-armeija hioi huippuunsa strategian, jolla Venäjä on järkyttänyt maailmaa kerta toisensa jälkeen

    9. 9

      Maailman parhaaksi valittua suomalaista tv-sarjaa on pidetty kommunistien propagandana ja suuruudenhulluuden huipentumana

      Tilaajille
    10. 10

      Helsingin koillisella laidalla asuu ryhmä miehiä, jotka ovat omistaneet elämänsä siniselle jumalalle

    11. Näytä lisää