Ulkomaat

”Takana on jono, joka työntää ylös vuorta” – ruuhkaisella Mount Everestillä kuollut jo 11 ihmistä

Nepalin matkailuviranomaisten mukaan kuluneen kiipeilykauden kuolonuhrien määrä johtuu säästä, ei ruuhkista.

Amerikkalainen kiipeilijä kuoli Mount Everestillä maanantaina, kertoo uutistoimisto Reuters. Viranomaisten mukaan kiipeilijän kuoleman syy on epäselvä. Tämän kiipeilykauden aikana kuolemantapauksia on kertynyt jo yhteensä 11.

Kuluvan kiipeilykauden aikana kuolemat Mount Everestillä on yhdistetty ruuhkiin ja huipulle johtavaan jonoon. Viime viikolla kerrottiin, että vuorelle kiipeämisestä olisi tullut niin suosittua, että jono vuoren huipulle ja ruuhkat korkeuksissa olisivat vaatineet ihmishenkiä.

Kuvat vuoren huipulle yltävistä pitkistä jonoista levisivät mediassa viime viikolla. Osan kuolonuhreista kerrottiin uupuneen ruuhkissa ohuessa ilmassa.

Elokuvantekijä Elia Saikaly kuvaili tuntemuksiaan vuoren huipulta kuvapalvelu Instagramissa.

”En voi uskoa, mitä näin siellä”, Saikaly kirjoittaa. ”Ruumiita reitillä ja teltoissa leirillä 4. Ihmisiä, joita yritin käännyttää takaisin, kuolleina. Ihmisiä, joita raahataan alas. Kävelyä ruumiiden yli.”

Saikaly kertoo brittilehti The Guardianille, kuinka kaikkien kiipeilijöiden täytyi astua erään ruumiin yli matkalla kohti huippua.

”Ihmisten, jotka eivät ole koskaan olleet yli 8 000 metrissä, on vaikea ymmärtää tuota tilannetta”, Saikaly sanoo lehdelle.

”Sitä on Everestillä kuoleman vyöhykkeellä ja pystyy hädin tuskin ajattelemaan. Siitä tulee monimutkainen tilanne, ja sitten tajuaa, että oma kohtalo voi olla samanlainen. Takana on jono, joka työntää ylös vuorta, eikä ole muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa.”

Toinen kiipeilijä Chad Gaston kertoo blogissaan, kuinka hänen ryhmänsä ohitti neljä kuollutta ihmistä matkalla kohti huippua.

Nepalin matkailuviranomaiset kiistävät, että Mount Everestillä kuolleiden määrä olisi noussut pelkästään ruuhkien takia, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Nepalin matkailuviraston johtaja Dandu Raj Ghimiren mukaan ruuhkat eivät ole kuitenkaan ainoa syy nousseeseen kuolleiden määrään. Ghimiren mukaan sääolosuhteet vuorella eivät ole olleet suotuisia kevään aikana ja ne ovat osaltaan nostaneet kuolleiden lukumäärää. Toistaiseksi vain yksi kuolema on suoraan yhdistetty ruuhkiin.

Ghimiren mukaan hyvät sääolosuhteet ovat jääneet vuorella kuluvan kiipeilykauden aikana lyhyiksi. Tänä keväänä huono sää on vähentänyt mahdollisten kiipeilypäivien määrää ja kiipeilijöitä on näin ollen ollut nousureitillä yhtäaikaisesti enemmän.

Kevään aikana Nepal on myöntänyt 381 kiipeilylupaa. Luvan saaneilla on oltava mukanaan myös opas, mikä kasvattaa ihmismäärää vuorella. Viime vuonna huipulle pääsi noin 800 ihmistä.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Poliisi epäilee: Norjalais­miljardöörin vaimon sieppaus oli lavastettu, naisen uskotaan kuolleen

    2. 2

      Iiris Suomela on ajautunut kaikkien tuntemaksi vihaiseksi tasa-arvoloukkaantujaksi, vaikka haluaa puhua veroista

    3. 3

      Tupakointi näyttää muovaavan persoonallisuutta, eivätkä muutokset ole suotuisia

      Tilaajille
    4. 4

      Kuva hukkuneesta isästä ja tyttärestä kertoo siirtolaisten ahdingosta Yhdys­valtojen ja Meksikon rajalla

    5. 5

      Kun Pirkko Lahti luennoi, tila loppuu kesken ja yleisö haltioituu – psykologi laati kymmenen väitettä hyvästä elämästä, jotka jokaisen tulisi esittää itselleen

      Tilaajille
    6. 6

      Ely-keskus antoi lopullisen linjauksensa: Malmin lentokenttää ei tarvitse suojella rakennusperintölailla

    7. 7

      Petteri Kontio muutti koirankopin Airbnb-asunnoksi Tapiolassa: ”Suorastaan tilava verrattuna telttaan”

    8. 8

      Poliisi selvitti Suviseuroille alaikäistä seuraa etsineen miehen henkilöllisyyden ja epäilee häntä nyt rikoksesta

    9. 9

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    10. 10

      Ranskalainen Mirazur valittiin maailman parhaaksi ravintolaksi, listaus näyttää kärkikymmenikön

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsingin edustalla on saari, jossa aika on pysähtynyt vuoteen 1952: ”Emme seuraa trendejä”

    2. 2

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    3. 3

      Kun Pirkko Lahti luennoi, tila loppuu kesken ja yleisö haltioituu – psykologi laati kymmenen väitettä hyvästä elämästä, jotka jokaisen tulisi esittää itselleen

      Tilaajille
    4. 4

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörätielle pysäköidystä poliisiautosta ja päätyi putkaan: Poliisi kadotti lomakkeen ja vapautui vastuusta

    5. 5

      Suomalaisnainen viestissään Isis-leiriltä: Naisia ja lapsia viedään vankilaan

    6. 6

      Alamäkipyöräilyn suosio kasvaa nopeasti: Espoossa laskettelukeskukseen raivattiin viisi rataa, joista helpoimman ”pystyy ajamaan Alepa-fillarilla”

    7. 7

      Poliisi selvittää tapausta, jossa mies etsii You­tubeen ladatulla videolla seuraa Suvi­seuroille ala­ikäisistä tytöistä

    8. 8

      Britney Spears oli yhtä aikaa paheellinen ja neitseellinen – 20 vuotta sitten synnytetty tähti ei ole koskaan ollut vapaa ja nyt hänen vointinsa huolestuttaa monia

      Tilaajille
    9. 9

      Maapallo lähestyy ”ilmasto­apartheidia”, varoittaa YK:n asian­tuntija

    10. 10

      Pahasta työuupumuksesta toipuminen voi viedä vuosia, mutta sen voi ehkäistä, jos tunnistaa oireet ajoissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Särkynyt mieli pyrki raivoisasti eteenpäin, mutta lopulta se törmäsi seinään – Touko Aalto kertoo hetkestä, johon elämä ja ura pysähtyivät

      Tilaajille
    2. 2

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    3. 3

      Yhdestä vahinko­vilautuksesta räjähti musiikki-ilmiö, joka hakee vertaistaan – Näin nousi ja hiipui artisti nimeltä Kikka

      Tilaajille
    4. 4

      Aamupuuro on luultua huonompi aamupala

      Tilaajille
    5. 5

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörätielle pysäköidystä poliisiautosta ja päätyi putkaan: Poliisi kadotti lomakkeen ja vapautui vastuusta

    6. 6

      Asuntolainat, palkat, säästöt, sijoitukset: Nolla­korkojen maailmasta on tulossa uusi normaali, ja se jakaa meidät voittajiin ja häviäjiin

      Tilaajille
    7. 7

      75 vuotta sitten puna-armeija hioi huippuunsa strategian, jolla Venäjä on järkyttänyt maailmaa kerta toisensa jälkeen

    8. 8

      Helsingin koillisella laidalla asuu ryhmä miehiä, jotka ovat omistaneet elämänsä siniselle jumalalle

    9. 9

      Helsingin edustalla on saari, jossa aika on pysähtynyt vuoteen 1952: ”Emme seuraa trendejä”

    10. 10

      HS:n erikoisartikkeli kertoo, miten Kaapo Kakosta varttui kenties historian lahjakkain suomalainen jääkiekkoilija

    11. Näytä lisää