Ulkomaat

Viisi vuotta sitten vallan kaapannut kenraali valittiin nyt Thaimaan pääministeriksi

Muodollisesti Thaimaa siirtyy siviilivaltaan. Asevoimat jatkaa joka tapauksessa kulisseissa.

Thaimaan pääministeriksi on valittu kenraali Prayut Chan-o-cha, joka kaappasi maassa vallan vuonna 2014.

Parlamenttivaalit käytiin jo maaliskuussa. Ne olivat ensimmäiset vaalit viiteen vuoteen eli sen jälkeen, kun asevoimat kaappasi vallan vuonna 2014.

Muodollisesti Thaimaa siirtyy siviilivaltaan. Asevoimat jatkaa joka tapauksessa kulisseissa.

Eläkkeellä oleva Prayut, 65, oli alusta asti vahvimmilla äänestyksessä. Asevoimat hallitsee Thaimaan parlamentin ylähuonetta senaattia, josta Prayut sai jo 250 ääntä voittoon vaadittavasta 375:stä.

Edustajainhuoneessa Prayutilla ei enemmistöä ole, mutta hän onnistui silti saamaan sieltä loput tarvitsemansa äänet. Prayut sai 500 ääntä, kun hänen haastajansa sai 244 ääntä.

Yhteensä Thaimaan parlamentissa on 750 paikkaa.



Prayut tunnetaan äkkipikaisena sotilashahmona. Vallankaappauksen jälkeen Prayut on uhkaillut toimittajia, pidättänyt satoja aktivisteja ja toisinajattelijoita ja rajannut sananvapautta maassa.

Vaalien alla hän yritti pehmentää julkikuvaansa ja näyttää kansalle hassuttelevan puolensa.

Hän on esiintynyt televisiossa kokkaamassa kanacurrya kyläläisille ja radiossa on soitettu hänen säveltämäänsä ja sanoittamaansa balladia, jossa lauletaan eteenpäin menemisestä.

Prayut on suosittu erityisesti eliitin ja monarkian kannattajien joukossa. Prayutin kannattajat näkevät hänet Thaimaata tasapainottavana voimana, kun hänen arvostelijansa taas pitävät häntä poliittisesti kyvyttömänä jakolinjojen syventäjänä.

Asevoimien valtaan kyllästynyt oppositio yritti yhdistää voimansa Prayutia vastaan. Seitsemän puoluetta esiintyy yhtenäisenä blokkina nimeltä Demokraattinen rintama.

Rintaman kärkiehdokas oli 40-vuotias Thanathorn Juangroongruangkit, jota voi kutsua poliittiseksi komeetaksi. Thanathorn perusti Future Forward Partyn – se käyttää itse tätä englanninkielistä nimeä – vasta viime vuonna.

Häviön jälkeen Thanathorn lupasi ”työskennellä lujemmin” demokraattisen rintaman hyväksi.

”Diktaattorit eivät voi ikuisesti vastustaa muutoksen tuulia”, hän kertoi toimittajille ääntenlaskun jälkeen.

Puolue tuli vaaleissa kolmanneksi, mutta vain kolmanneksi. Se ei riittänyt armeijan suoraan haastamiseen.

Aivan tyhjästä Thanathorn ei ole noussut. Hän on syvästi osa Thaimaan ylintä eliittiä, ja yhtä kiivaasti hän yrittää taustaansa häivyttää.


Thanathorn syntyi Thaimaan suurinta autonosatehdasta pyörittävään kiinalaisthaimaalaiseen perheen. Thanathorn nousi jo parikymppisenä tehtaan apulaisjohtajaksi äitinsä Somporn Juangroongruangkitin rinnalle, kun perheen isä kuoli.

Thanathorn on luonut itselleen imagoa kansanvallan tiukkana puolustajana. Hänen kerrotaan antaneen pojalleen nimeksi Demo, niin kuin demokratia tai mielenosoitus. Poika syntyi vuonna 2006. Silloinkin Thaimaa oli kriisissä, jota ratkottiin asevoimin pääkaupungin Bangkokin kaduilla.

Poliittisen uran aloitettuaan Thanathorn väistyi yrityksen johdosta, ja äiti Somporn ilmoitti myyneensä yrityksensä osakkeet. Sompornin omaisuuden on arvioitu ylittävän miljardi dollaria.

Koko 2000-lukua on Thaimaassa leimannut katkera kahtiajako. Karkeasti sanoen kyse oli vasemmistopopulistisesta maaseudusta ja pääkaupungin eliitistä.

Niin sanotut punapaidat kannattivat ristiriitaista telemiljardööriä Thaksin Shinawatraa. Myöhemmin punapaitaliikkeen johto siirtyi hänen sisarelleen.

Optimistisesti ajatellen käsillä saattaisi nyt olla siirtyminen uuteen aikaan. Kaikki kuitenkin viittaa siihen, että pelaajat ovat vaihtuneet, mutta käynnistymässä on uusi kierros samassa vanhassa pelissä.

Thaimaassa politiikka läikkyy usein oikeuslaitoksen puolelle, ja Shinawatrojen poliittinen ura ratkaistiin tuomioistuimissa.

Tuoretta kasvoa Thanathornia vastaan on nostettu jo kaksi syytettä. Hänen syytetään kapinanlietsomisesta ja internetrikoksista. Thanathornin mukaan syytteet on nostettu poliittisin perustein.

Demokraattinen rintama syyttää myös vaaliviranomaisia armeijan pussiin pelaamisesta. Kymmenelle pikkupuolueelle päätettiin antaa kiintiöpaikat demokraattisen rintaman kustannuksella.

Oikaisu 5.6.2019 kello 20:21: Prayut Chan-o-Cha on 65-vuotias, ei 64, toisin kuin jutussa aiemmin mainittiin.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Yhteisiä juhlia ja kiusallinen valokuva: Britannian prinssi Andrew joutui jälleen myrskyn silmään Jeffrey Epsteinin takia

    2. 2

      Poliisi tutkii Milliklubin ovella sattunutta pahoinpitelyä: sosiaalisessa mediassa puhutaan jälleen rasistisesta ovimiehestä

    3. 3

      ”Mitäs te nyt meinaatte?” käpyläläinen Helena Halonen kysyi aamun hämärässä hääränneiltä pyörä­varkailta ja hetken kuluttua poliisi löysi autollisen varastettua tavaraa

    4. 4

      Brittivoimalan jäähdytys­tornit räjäytettiin, ja samalla tuhansilta ihmisiltä meni sähköt

    5. 5

      Helsingin edustalle ilmestyi palkkien päällä lepäävä hulppea paviljonki: Mistä on kyse?

    6. 6

      K-Kauppias Marko Hoikkaniemi on päättänyt juosta kiinni jokaikisen myymälävarkaan: ”Siinä tuli nyrkkiä reippaasti, silmät olivat aika mustat.”

    7. 7

      Vanhemman on turha yrittää muokata lastaan kasvatuksella, sanoo maailmankuulu tutkija: Lopulta geenit muotoilevat elämämme

      Tilaajille
    8. 8

      HS-analyysi: Sosiaalinen tasa-arvo kirpaisee, koska sen johdosta menestyksen puute on vain itsestä kiinni – Mutta onko asia niin yksin­kertainen?

    9. 9

      Trumpin osto­haaveet tyrmistyttävät Grönlannissa: ”Kuulostaa joltakin, johon liittyy orjuutta ja siirtomaa­valtaa”

    10. 10

      Tampereella kaksi henki­rikoksen yritystä sunnuntaina aamu­yöllä, kumpikin uhri loukkaantui hengen­vaarallisesti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vanhemman on turha yrittää muokata lastaan kasvatuksella, sanoo maailmankuulu tutkija: Lopulta geenit muotoilevat elämämme

      Tilaajille
    2. 2

      Ikoninen keittiökaappi luotiin ennen kaikkea kestämään, ja siksi tuhannet keittiöt ympäri Suomea ovat toistensa kopioita

    3. 3

      Joonas Pesonen asuu Helsingin huippu­hotellissa ilmaiseksi vuoden – ja siitä on kiittäminen y-sukupolvea

      Tilaajille
    4. 4

      Tutkimuksissa on löydetty ylivertainen päästövähennyskeino, mutta ilmastotekolistoilta se puuttuu kokonaan

      Tilaajille
    5. 5

      Maria Tuominen haluaa murtaa romaneja koskevia stereo­typioita, mutta yksi niistä pitää hänen mukaansa paikkansa: ”Telkkari huutaa, urut huutaa, koirat huutaa ja lapset huutaa”

    6. 6

      Helsingin edustalle ilmestyi palkkien päällä lepäävä hulppea paviljonki: Mistä on kyse?

    7. 7

      Jyrki Sukula pani kuppiloita kuntoon, mutta sitten hän sai ikäviä uutisia – Nyt Sukula kertoo, miksi suosikkisarja päättyi

      Tilaajille
    8. 8

      Viikon päästä peliyhtiö Remedy saa tietää, oliko kymmenien miljoonien panostus oikea päätös: ”Täydellisen seko”, arvioi pelilehti

      Tilaajille
    9. 9

      Mielenkiintoinen väite Jesse Puljujärven englannin kielen opiskelusta: ”Vähät välitti oppitunneista”

    10. 10

      Donald Trump vahvisti haluavansa ostaa Grönlannin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kalle Oikari jätti Audinsa Helsinki-Vantaalle pysäköitynä, ja loman aikana joku oli ajanut sillä 130 kilometriä

    2. 2

      Festareiden silmiinpistävät: Helsinkiläinen Otto, joka laittoi Flow-festivaalille ihan tavalliset vaatteet

    3. 3

      HS matkusti Sea Islands -saarille, joilla Yhdysvaltain orjuuden perintö yhä elää: ”On vastenmielistä, että ihmiset tulevat tänne eivätkä edes tiedä, että me olemme olemassa”, kuningatar Quet sanoo

      Tilaajille
    4. 4

      Suomalainen kauppa löysi maailman­laajuisen asiakas­kunnan: ”Meillä on paljon asiakkaita, joilla ei ole puutetta rahasta”

      Tilaajille
    5. 5

      Tuomas Rajala erosi, kun perheen toisen lapsen syntymään oli kaksi kuukautta – Nyt hänellä on eronneille miehille yksi elintärkeä neuvo

      Tilaajille
    6. 6

      Vain viisivuotiaan kerrostalon keittiökalusteet näyttävät ikivanhoilta – lykkäävätkö valmistajat sekundaa hitas-taloihin?

    7. 7

      Internetissä leviää video, joka näyttää bisneseliitin ”hupimetsästyksen” järjettömyyden – kokoomuksen ex-johtaja Pertti Salolainen raivostui: "Oksennan. Te tyhmät!"

    8. 8

      Näistä merkeistä tietää, että ystävyys kannattaa lopettaa

      Tilaajille
    9. 9

      Tutkimuksissa on löydetty ylivertainen päästövähennyskeino, mutta ilmastotekolistoilta se puuttuu kokonaan

      Tilaajille
    10. 10

      Washington Post: Monimiljonääri Epsteinin ruumiinavauksessa todettiin kieliluun murtuma, joka herättää kysymyksiä

    11. Näytä lisää