MAINOS:

Kesätarjous! HS Digi 5,95€/kk vain tänään. Tilaa nyt! Aikaa tehdä tilaus:

Ulkomaat

Ranskan Kansallisen liittouman johtaja Marine Le Pen sai syytteen Isisin julmuuksia esittelevien kuvien jakamisesta Twitterissä

Laitaoikeistolaisen puolueen johtaja jakoi kuvat tilillään vain muutamaa viikkoa Pariisin terrori-iskun jälkeen.

Ranskan laitaoikeistolaisen Kansallisen liittouman johtaja Marine Le Pen on saanut syytteen Twitterissä jakamistaan Isiksen hirmutekoja esittelevistä kuvista, kertoo uutistoimisto AFP viitaten oman lähteensä tietoihin.

Asiasta päätti pariisilaisen paikallisoikeuden tuomari.

Oikeistopopulistista puoluetta edustava ranskalaispoliitikko jakoi kuvat tilillään joulukuussa 2015 vain muutama viikko Pariisin marraskuisen terrori-iskun jälkeen.

Tapauksen tutkinta aloitettiin viime vuonna sen jälkeen, kun Le Pen oli jakanut AFP:n määritelmän mukaan ”väkivaltaisia kuvia, jotka kannustavat terrorismiin tai pornografiaan tai jotka vakavasti vahingoittavat ihmisarvoa” ja joihin on pääsy myös alaikäisellä.

HS kertoi vuonna 2018, että kuvissa esiteltiin Isisin teloituksia. Yhdessä kuvassa näkyy vuonna 2014 teloitetun yhdysvaltalaisen toimittajan James Foleyn ruumis.

Kuvien jakamisesta voidaan tuomita korkeintaan kolmeksi vuodeksi vankilaan tai 75 000 euron sakkoihin.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suora lähetys: Tutkijat nostavat neljä murhasyytettä malesialais­koneen pudottamisesta

    2. 2

      Mies tuomittiin seitsemän vuoden vankeuteen viidestä raiskauksesta, raiskauksen yrityksestä ja 55 muusta rikoksesta

    3. 3

      Lappi-sarjan kuvaukset jäivät kesken, verottaja hakee tuotantoyhtiötä konkurssiin: ”Miten tuollaiseen sotkuun on mahdollista päästä”, sanoo päätähti

    4. 4

      Päivi Räsänen arvosteli kirkon Pride-yhteis­työtä, arkki­piispa vastaa Räsäselle: ”Kirkko on kaikkia varten”

    5. 5

      Miksi yksi tienaa toista enemmän? Tutkimusten mukaan tulo­erot selittyvät suurelta osin geeneillä, eikä lasta voi kasvattaa menestyjäksi

      Tilaajille
    6. 6

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    7. 7

      Kaikille tästä ei tule valon kesä: Ole itsellesi armollinen juuri nyt

    8. 8

      Lehtisaaressa makaa kivi, jonka tarkoitusta ei tunnu tietävän kukaan – Ainoa johtolanka on kiveen hakattu numerosarja

    9. 9

      Mies kutsui alaikäisiä tyttöjä ostarilta kotiinsa Espoossa ja käytti heitä seksuaalisesti hyväkseen

    10. 10

      Konkurssiin menneen Kone­pajan Brunon omistajat haukkuvat Bruce Oreckin toiminnan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    2. 2

      Väestöliitto jakoi ihmiset kahteen tyyppiin sen mukaan, kuinka he käyttäytyvät parisuhteessa – Testaa, kumpaan ryhmään kuulut

    3. 3

      Konkurssiin menneen Kone­pajan Brunon omistajat haukkuvat Bruce Oreckin toiminnan

    4. 4

      Poliisit tutkivat tunteja kuolleen vauvan tapausta New Yorkissa, ensi­hoitajat totesivat lapsen jo kuolleeksi – vasta oikeus­lääkäri tajusi, että kyseessä oli nukke

    5. 5

      Miksi yksi tienaa toista enemmän? Tutkimusten mukaan tulo­erot selittyvät suurelta osin geeneillä, eikä lasta voi kasvattaa menestyjäksi

      Tilaajille
    6. 6

      Kun Riku Rantala halusi lahjoittaa Suomelle muovi­pussillisen rahaa, valtio keksi ohjeistaa kansalaisia lahjoituksista – Poliisihallitukselle tämä ei käynyt

    7. 7

      Suomalaisten keskipalkka kahdeksanneksi korkein Euroopassa, listaus näyttää 32:n maan palkkaerot

    8. 8

      Maailman parhaaksi valittua suomalaista tv-sarjaa on pidetty kommunistien propagandana ja suuruudenhulluuden huipentumana

      Tilaajille
    9. 9

      Kaikille tästä ei tule valon kesä: Ole itsellesi armollinen juuri nyt

    10. 10

      ”Kukkaisekonomi” Mari Männistö nousee Helsingin kulttuurijohtajaksi – vasemmistoliiton ja perussuomalaisten edustajat vastustivat päätöstä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    2. 2

      Mummotunnelissa pariudutaan perinteisellä tyylillä

      Tilaajille
    3. 3

      JVG:n jättihitti näkyy yhä somepäivityksissä, vaikka sen sanoitus on vuosien ajan ymmärretty väärin – VilleGalle paljastaa salaisuuden Häissä-kappaleen menestyksen taustalta

      Tilaajille
    4. 4

      Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

      Tilaajille
    5. 5

      1950-luvulla keksittiin poltto­moottori, joka olisi voinut leikata suuren osan autojen päästöistä, mutta sitä ei koskaan otettu laajasti käyttöön

      Tilaajille
    6. 6

      Nike sijoitti urheilumuoti­kauppaansa realistisen näköisen nais­malli­nuken, ja vihan, ilkeilyn ja kommentoinnin määrä kasvoi käsittämättömäksi

    7. 7

      Ennennäkemätön romahdus yhdessä Suomen parhaista lukioista: 35 opiskelupaikkaa täyttämättä, sisään jopa 7,0:n keskiarvolla

    8. 8

      Onko toivo jo mennyt? HS:n erikoisartikkeli vie Amazoniaan, missä maailman keuhkot yskivät uhkaavasti

      Tilaajille
    9. 9

      MTV:n entinen päällikkö joutuu käräjille epäiltynä seksikumppaneiden salakuvaamisesta

    10. 10

      Tyhjenevä saksalais­kaupunki houkuttelee uusia asukkaita ilmaisella asumisella: Suomalainen pariskunta tarttui tarjoukseen

      Tilaajille
    11. Näytä lisää