MAINOS:

Kesätarjous! HS Digi 5,95€/kk vain tänään. Tilaa nyt! Aikaa tehdä tilaus:

Ulkomaat

Intia paljasti avaruusaluksen, jolla sen on tarkoitus liittyä Kuussa käyneiden maiden harvalukuiseen joukkoon

Alus laukaistaan heinäkuun puolivälissä Itä-Intiasta.

Intia paljasti keskiviikkona avaruusaluksen, jolla on määrä lentää Kuuhun heinäkuussa, kertoo uutistoimisto AFP.

Miehittämätön kuumatka tekisi Intiasta vasta neljännen maan, joka on onnistunut laskeutumaan Kuun pinnalle. Aiemmin sinne ovat päässeet Yhdysvallat, entinen Neuvostoliitto ja Kiina.

Tämä on AFP:n mukaan Intian toinen Kuuhun suuntautuva tehtävä. Alus on tarkoitus laukaista 15. heinäkuuta Itä-Intiassa sijaitsevasta Sriharikotan avaruuskeskuksesta, ja sen on tarkoitus laskeutua 6. syyskuuta lähelle Kuun etelänapaa.

Chandrayaan-2 -niminen avaruusalus koostuu ”kiertolaisesta” eli emoaluksesta, laskeutumisluotaimesta ja mönkijästä. Laskeuduttuaan sen on tarkoitus tehdä kokeita, joita Intian avaruustutkimusjärjestö Isro ohjaa maan pinnalta.

”Tämä tulee olemaan järjestön historian monimutkaisin tehtävä. Lopullisena tavoitteena on käyttää avaruusteknologiaa tavallisen kansan hyväksi”, Isron puheenjohtaja sanoi paikallisen median mukaan.

Intia on viime vuosina tehnyt suuria harppauksia avaruusmatkailun saralla.

Vuonna 2017 maa laukaisi avaruuteen yhdellä kertaa ennätykselliset 104 satelliittia, ja Intia on AFP:n mukaan tullut tunnetuksi myös menetelmistä, joilla avaruutta voidaan tutkia entistä halvemmalla.

Maaliskuussa Intia kertoi tuhonneensa Maata kiertäneen satelliittinsa ohjuksella osoittaakseen, että Intia on yksi maailman edistyksellisimmistä avaruusmahdeista.

Kokeellaan Intia liittyi niiden valtioiden harvalukuiseen kerhoon, joilla on kyky tuhota satelliitteja avaruudessa.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suora lähetys: Tutkijat kertovat, keitä malesialais­koneen pudottamisesta epäillään

    2. 2

      Mies tuomittiin seitsemän vuoden vankeuteen viidestä raiskauksesta, raiskauksen yrityksestä ja 55 muusta rikoksesta

    3. 3

      Lappi-sarjan kuvaukset jäivät kesken, verottaja hakee tuotantoyhtiötä konkurssiin: ”Miten tuollaiseen sotkuun on mahdollista päästä”, sanoo päätähti

    4. 4

      Päivi Räsänen arvosteli kirkon Pride-yhteis­työtä, arkki­piispa vastaa Räsäselle: ”Kirkko on kaikkia varten”

    5. 5

      Miksi yksi tienaa toista enemmän? Tutkimusten mukaan tulo­erot selittyvät suurelta osin geeneillä, eikä lasta voi kasvattaa menestyjäksi

      Tilaajille
    6. 6

      Mies kutsui alaikäisiä tyttöjä ostarilta kotiinsa Espoossa ja käytti heitä seksuaalisesti hyväkseen

    7. 7

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    8. 8

      Kaikille tästä ei tule valon kesä: Ole itsellesi armollinen juuri nyt

    9. 9

      Lehtisaaressa makaa kivi, jonka tarkoitusta ei tunnu tietävän kukaan – Ainoa johtolanka on kiveen hakattu numerosarja

    10. 10

      Konkurssiin menneen Kone­pajan Brunon omistajat haukkuvat Bruce Oreckin toiminnan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    2. 2

      Väestöliitto jakoi ihmiset kahteen tyyppiin sen mukaan, kuinka he käyttäytyvät parisuhteessa – Testaa, kumpaan ryhmään kuulut

    3. 3

      Konkurssiin menneen Kone­pajan Brunon omistajat haukkuvat Bruce Oreckin toiminnan

    4. 4

      Poliisit tutkivat tunteja kuolleen vauvan tapausta New Yorkissa, ensi­hoitajat totesivat lapsen jo kuolleeksi – vasta oikeus­lääkäri tajusi, että kyseessä oli nukke

    5. 5

      Miksi yksi tienaa toista enemmän? Tutkimusten mukaan tulo­erot selittyvät suurelta osin geeneillä, eikä lasta voi kasvattaa menestyjäksi

      Tilaajille
    6. 6

      Kun Riku Rantala halusi lahjoittaa Suomelle muovi­pussillisen rahaa, valtio keksi ohjeistaa kansalaisia lahjoituksista – Poliisihallitukselle tämä ei käynyt

    7. 7

      Suomalaisten keskipalkka kahdeksanneksi korkein Euroopassa, listaus näyttää 32:n maan palkkaerot

    8. 8

      Maailman parhaaksi valittua suomalaista tv-sarjaa on pidetty kommunistien propagandana ja suuruudenhulluuden huipentumana

      Tilaajille
    9. 9

      Kaikille tästä ei tule valon kesä: Ole itsellesi armollinen juuri nyt

    10. 10

      ”Kukkaisekonomi” Mari Männistö nousee Helsingin kulttuurijohtajaksi – vasemmistoliiton ja perussuomalaisten edustajat vastustivat päätöstä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    2. 2

      Mummotunnelissa pariudutaan perinteisellä tyylillä

      Tilaajille
    3. 3

      JVG:n jättihitti näkyy yhä somepäivityksissä, vaikka sen sanoitus on vuosien ajan ymmärretty väärin – VilleGalle paljastaa salaisuuden Häissä-kappaleen menestyksen taustalta

      Tilaajille
    4. 4

      Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

      Tilaajille
    5. 5

      1950-luvulla keksittiin poltto­moottori, joka olisi voinut leikata suuren osan autojen päästöistä, mutta sitä ei koskaan otettu laajasti käyttöön

      Tilaajille
    6. 6

      Nike sijoitti urheilumuoti­kauppaansa realistisen näköisen nais­malli­nuken, ja vihan, ilkeilyn ja kommentoinnin määrä kasvoi käsittämättömäksi

    7. 7

      Ennennäkemätön romahdus yhdessä Suomen parhaista lukioista: 35 opiskelupaikkaa täyttämättä, sisään jopa 7,0:n keskiarvolla

    8. 8

      Onko toivo jo mennyt? HS:n erikoisartikkeli vie Amazoniaan, missä maailman keuhkot yskivät uhkaavasti

      Tilaajille
    9. 9

      MTV:n entinen päällikkö joutuu käräjille epäiltynä seksikumppaneiden salakuvaamisesta

    10. 10

      Tyhjenevä saksalais­kaupunki houkuttelee uusia asukkaita ilmaisella asumisella: Suomalainen pariskunta tarttui tarjoukseen

      Tilaajille
    11. Näytä lisää