Ulkomaat

Malin syrjäseudut suistuvat anarkiaan: Dogonien kylä tuhottiin ja maailmalle levisi virheellisiä uhrilukuja, kun kymmenet pakoon päässeet naiset laskettiin jo kuolleiksi

Viranomaisten sijaan ihmiset luottavat epävirallisiin asejoukkoihin. Heimojen välisen epäluulon keskellä toimii myös jihadistiryhmä.

Afrikan sydämessä, Malin syrjäseuduilla on ajauduttu anarkiaan. HS kertoi maanantaina dogon-heimon kylän tuhosta, jossa kerrottiin tapetun ainakin 95 ihmistä.

Keskiviikkona kuolleet oli saatu lasketuksi, ja uhriluvuksi vahvistettiin 35. Kuolleista 24 oli lapsia.

Virhe uhriluvussa johtui osittain siitä, että noin sata naista onnistui pakenemaan kylästä, jota asemiehet tuhosivat uutistoimisto AFP:n mukaan sunnuntaina seitsemän tunnin ajan.

Hallituksen mukaan kuusi ihmistä otettiin kiinni ”rutiinitarkastuksissa.”

Paitsi että keskisessä Malissa juuri mikään ei ole rutiinia, paitsi epäluulo.

Alue on heimojen tilkkutäkki, jossa etninen väkivalta leimahti AFP:n mukaan viimeistään silloin, kun etupäässä fulani-heimon jäsenistä koostuva jihadistiryhmä aloitti toimintansa vuonna 2015.

Väkivallasta ei kuitenkaan voi syyttää yksin sitä. YK:n rauhanturvaoperaation mukaan viime vuoden tammikuun jälkeen Moptin ja Segoun alueilla ainakin 488 ihmistä on saanut surmansa fulaneja vastaan tehdyissä hyökkäyksissä.

Maaliskuun 23. päivänä 160 fulania tapettiin Ogosassaussa, ja syylliseksi epäillään dogoneja.

Aseistettujen fulanien kerrottiin tappaneen ainakin 63 ihmistä.

Fulanit ovat perinteisesti karjankasvattajia ja kauppiaita, kun taas dogonit paikoillaan pysytteleviä viljelijöitä, AFP luonnehtii heimojen eroja.

Hallituksella ei alueella ole juuri luottoa.

”Olipa se oikein tai väärin, ihmisten turvallisuuden tarpeeseen vastaavat asejoukot”, sanoo turvallisuusalan ajatuspajan edustaja Baba Dakono.

Mali on yksi maailman köyhimmistä maista, jonka järjestyksenpidossa yrittävät auttaa myös YK ja Ranska. Haasteita on myös niillä seuduilla, joita pidetään rauhallisina.

Timbuktun länsipuolella kuoli Ranskan armeijan mukaan lauantaina kolme ihmistä. Siellä ranskalaiset terrorisminvastaiset joukot avasivat tulen, kun kulkuneuvo jätti noudattamatta pysähtymiskäskyä.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsingin edustalla on saari, jossa aika on pysähtynyt vuoteen 1952: ”Emme seuraa trendejä”

    2. 2

      Nämä kymmenen väitettä paljastavat onko elämäsi hyvällä tolalla, sanoo koko kansan terapeutti Pirkko Lahti

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaisnainen viestissään Isis-leiriltä: Naisia ja lapsia viedään vankilaan

    4. 4

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    5. 5

      Kuvia Helsingistä: Emilia Kangas­luoma kuvasi selfieitä ottavia turisteja

    6. 6

      Suomi vetää EU-puheenjohtajuuden säästöbudjetilla: Kuluista leikattiin 20 miljoonaa euroa, vieraille tarjotaan hanavettä eikä avajaisgaalaa järjestetä

    7. 7

      Makkarakeisari Veijo Votkin järkyttyi 1969 niin pahasti, että ura oli tyssätä heti alkuunsa: ”Hallissa tapettiin päivässä 600 sikaa, pari sataa nautaa ja vähän muita päälle”

    8. 8

      Demarit kaivoivat K-linjan naftaliinista

    9. 9

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörätielle pysäköidystä poliisiautosta ja päätyi putkaan: Poliisi kadotti lomakkeen ja vapautui vastuusta

    10. 10

      Pahasta työuupumuksesta toipuminen voi viedä vuosia, mutta sen voi ehkäistä, jos tunnistaa oireet ajoissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    2. 2

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörätielle pysäköidystä poliisiautosta ja päätyi putkaan: Poliisi kadotti lomakkeen ja vapautui vastuusta

    3. 3

      Helsingin edustalla on saari, jossa aika on pysähtynyt vuoteen 1952: ”Emme seuraa trendejä”

    4. 4

      Britney Spears oli yhtä aikaa paheellinen ja neitseellinen – 20 vuotta sitten synnytetty tähti ei ole koskaan ollut vapaa ja nyt hänen vointinsa huolestuttaa monia

      Tilaajille
    5. 5

      Yhdysvaltain superrikkaat julkaisivat avoimen kirjeen presidenttiehdokkaille: ”Verottakaa meitä enemmän”

    6. 6

      Poliisi selvittää tapausta, jossa mies etsii You­tubeen ladatulla videolla seuraa Suvi­seuroille ala­ikäisistä tytöistä

    7. 7

      Maapallo lähestyy ”ilmasto­apartheidia”, varoittaa YK:n asian­tuntija

    8. 8

      Pahasta työuupumuksesta toipuminen voi viedä vuosia, mutta sen voi ehkäistä, jos tunnistaa oireet ajoissa

    9. 9

      Viisi opiskelupaikan Oulun yliopistossa jo saanutta hakijaa menetti paikkansa väärin tallennettujen tietojen takia

    10. 10

      Suomalaisnainen viestissään Isis-leiriltä: Naisia ja lapsia viedään vankilaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Särkynyt mieli pyrki raivoisasti eteenpäin, mutta lopulta se törmäsi seinään – Touko Aalto kertoo hetkestä, johon elämä ja ura pysähtyivät

      Tilaajille
    2. 2

      Yhdestä vahinko­vilautuksesta räjähti musiikki-ilmiö, joka hakee vertaistaan – Näin nousi ja hiipui artisti nimeltä Kikka

      Tilaajille
    3. 3

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    4. 4

      Aamupuuro on luultua huonompi aamupala

      Tilaajille
    5. 5

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörätielle pysäköidystä poliisiautosta ja päätyi putkaan: Poliisi kadotti lomakkeen ja vapautui vastuusta

    6. 6

      Asuntolainat, palkat, säästöt, sijoitukset: Nolla­korkojen maailmasta on tulossa uusi normaali, ja se jakaa meidät voittajiin ja häviäjiin

      Tilaajille
    7. 7

      75 vuotta sitten puna-armeija hioi huippuunsa strategian, jolla Venäjä on järkyttänyt maailmaa kerta toisensa jälkeen

    8. 8

      Helsingin koillisella laidalla asuu ryhmä miehiä, jotka ovat omistaneet elämänsä siniselle jumalalle

    9. 9

      HS:n erikoisartikkeli kertoo, miten Kaapo Kakosta varttui kenties historian lahjakkain suomalainen jääkiekkoilija

    10. 10

      U. Pekka Kinnunen on kuvannut karhujen yksityis­elämää vuosi­kymmenten ajan – HS:n erikois­artikkeli vie ainut­laatuiselle matkalle metsiemme valtiaan elämään

      Tilaajille
    11. Näytä lisää