MAINOS:

Kesätarjous! HS Digi 5,95€/kk vain tänään. Tilaa nyt! Aikaa tehdä tilaus:

Ulkomaat

Ruotsi karkottaa kaksi imaamia, turvallisuuspoliisi Säpo arvioi radikalismin lisääntyneen voimakkaasti

Turvallisuuspoliisi otti keväällä kiinni kuusi radikaalista islamismista epäilemäänsä henkilöä. Nyt heistä karkotetaan ainakin kaksi.

Ruotsi on päättänyt karkottaa ainakin kaksi imaamia, joita epäillään radikaalista islamismista ja radikalismin levittämisestä.

Asiasta kertoivat muun muassa uutistoimisto AFP sekä Ruotsin tv, joka oli saanut tietonsa maahanmuuttovirastolta.

Turvallisuuspoliisi Säpo otti huhtikuussa säilöön ainakin kuusi ihmistä, joita se epäilee terrorismin edistämisestä. Joukossa oli ainakin uumajalainen ja gävleläinen imaami, jotka on nyt päätetty karkottaa.

Poliisi on useita vuosia seurannut gävleläisessä moskeijassa saarnannutta Abu Raadia, 53, jolla epäillään olevan vaikutusvaltaa salafistipiireissä. Hänen oikea nimensä on Riyad Abdulkarim Jassim, ja hän on Irakin kansalainen.

Uumajalaisen imaamin nimi ei ole ollut julkisuudessa.

Karkotettavat miehet voivat vielä valittaa päätöksestä.

Ruotsin turvallisuuspoliisi kertoi jo tiistaina tehostaneensa keväällä toimiaan ääri-islamistivaikuttajia kohtaan. Tiedotteessaan poliisi kertoo panneensa vireille useita karkotuspyyntöjä, mutta ei kerro niiden tarkkaa määrää.

”Viime vuosina ääriliikkeet ovat kasvaneet merkittävästi. Väkivaltaisissa ääriliikkeissä toimivien ihmisten määrä on kasvanut sadoista tuhansiin”, Säpo kertoo nettisivuillaan.

Säpon päällikkö Klas Friberg kertoo turvallisuuspoliisin pyrkivän muun muassa rajoittamaan sellaisten ihmisten toimintamahdollisuuksia, joka kannustavat väkivaltaan tavoitteidensa saavuttamiseksi.

Hän puhuu tiedotteessa myös ihmisistä, jotka houkuttelevat muita liittymään ryhmiin, jotka ”pyrkivät väkivaltaisesti muuttamaan yhteiskuntajärjestystä.”

Tiedotteen mukaan Säpo pyytää karkotettaviksi ihmisiä, joita se pitää turvallisuusuhkana ja jotka ovat jo pitkän aikaa edistäneet radikalisoitumista. Heillä on siihen myös vaikutusvaltaa.

”Ääriliikkeiden kasvun rajoittaminen on ratkaisevaa, kun halutaan vähentää terrorismin uhkaa ja vaikuttaa Ruotsin turvallisuuteen”, Friberg sanoo tiedotteen mukaan.

Säpo vetoaa karkotuspyynnöissään Ruotsin ”erityistä ulkomaalaisvalvontaa” koskevaan lakiin. Sen mukaan maasta on mahdollista karkottaa henkilö, joka arvioidaan kansalliseksi uhaksi, mahdolliseksi terrori-iskun tekijäksi tai iskuun osalliseksi, AFP kirjoittaa.

Säpon karkotuspyynnöistä päättää maahanmuuttovirasto.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Poliisit tutkivat tunteja kuolleen vauvan tapausta New Yorkissa, ensi­hoitajat totesivat lapsen jo kuolleeksi – vasta oikeus­lääkäri tajusi, että kyseessä oli nukke

    2. 2

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    3. 3

      Väestöliitto jakoi ihmiset kahteen tyyppiin sen mukaan, kuinka he käyttäytyvät parisuhteessa – Testaa, kumpaan ryhmään kuulut

    4. 4

      Maailman parhaaksi valittua suomalaista tv-sarjaa on pidetty kommunistien propagandana ja suuruudenhulluuden huipentumana

      Tilaajille
    5. 5

      Katajanokalla on niin erityislaatuinen 355-neliöinen jugendasunto, ettei sen arvoa voi mitata rahassa

    6. 6

      Kun Riku Rantala halusi lahjoittaa Suomelle muovi­pussillisen rahaa, valtio keksi ohjeistaa kansalaisia lahjoituksista – Poliisihallitukselle tämä ei käynyt

    7. 7

      ”Kukkaisekonomi” Mari Männistö nousee Helsingin kulttuurijohtajaksi – vasemmistoliiton ja perussuomalaisten edustajat vastustivat päätöstä

    8. 8

      Suomalaisten keskipalkka kahdeksanneksi korkein Euroopassa, listaus näyttää 32:n maan palkkaerot

    9. 9

      Tiedustelupalvelu: Saksassa asuu lähes 13 000 väkivaltaista äärioikeistolaista

    10. 10

      Taapero, parisuhde kriisissä ja rakennus­työmaa – Kun kuukautiset olivat myöhässä, kolmen lapsen äidillä oli edessään kipeä ratkaisu

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    2. 2

      Maailman parhaaksi valittua suomalaista tv-sarjaa on pidetty kommunistien propagandana ja suuruudenhulluuden huipentumana

      Tilaajille
    3. 3

      Katajanokalla on niin erityislaatuinen 355-neliöinen jugendasunto, ettei sen arvoa voi mitata rahassa

    4. 4

      Väestöliitto jakoi ihmiset kahteen tyyppiin sen mukaan, kuinka he käyttäytyvät parisuhteessa – Testaa, kumpaan ryhmään kuulut

    5. 5

      Suomalaisten keskipalkka kahdeksanneksi korkein Euroopassa, listaus näyttää 32:n maan palkkaerot

    6. 6

      Kieli viestii voinnistasi: Nämä merkit kielessä kertovat stressistä, puutos­tiloista tai jopa suolisto­sairaudesta

      Tilaajille
    7. 7

      Toistakymmentä ihmistä jahtasi epäiltyä kissavarasta Vallilassa keskellä yötä – 21-vuotias Boris-kissa löytyi punavuorelaisesta galleriasta

    8. 8

      Taapero, parisuhde kriisissä ja rakennus­työmaa – Kun kuukautiset olivat myöhässä, kolmen lapsen äidillä oli edessään kipeä ratkaisu

      Tilaajille
    9. 9

      Omakotitalon saa pääkaupunkiseudulla jopa alle 100 000 eurolla – tällainen on halvimpien talojen kunto

    10. 10

      Poliisit tutkivat tunteja kuolleen vauvan tapausta New Yorkissa, ensi­hoitajat totesivat lapsen jo kuolleeksi – vasta oikeus­lääkäri tajusi, että kyseessä oli nukke

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mummotunnelissa pariudutaan perinteisellä tyylillä

      Tilaajille
    2. 2

      Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

      Tilaajille
    3. 3

      JVG:n jättihitti näkyy yhä somepäivityksissä, vaikka sen sanoitus on vuosien ajan ymmärretty väärin – VilleGalle paljastaa salaisuuden Häissä-kappaleen menestyksen taustalta

      Tilaajille
    4. 4

      1950-luvulla keksittiin poltto­moottori, joka olisi voinut leikata suuren osan autojen päästöistä, mutta sitä ei koskaan otettu laajasti käyttöön

      Tilaajille
    5. 5

      Nike sijoitti urheilumuoti­kauppaansa realistisen näköisen nais­malli­nuken, ja vihan, ilkeilyn ja kommentoinnin määrä kasvoi käsittämättömäksi

    6. 6

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    7. 7

      Ennennäkemätön romahdus yhdessä Suomen parhaista lukioista: 35 opiskelupaikkaa täyttämättä, sisään jopa 7,0:n keskiarvolla

    8. 8

      Onko toivo jo mennyt? HS:n erikoisartikkeli vie Amazoniaan, missä maailman keuhkot yskivät uhkaavasti

      Tilaajille
    9. 9

      MTV:n entinen päällikkö joutuu käräjille epäiltynä seksikumppaneiden salakuvaamisesta

    10. 10

      Tyhjenevä saksalais­kaupunki houkuttelee uusia asukkaita ilmaisella asumisella: Suomalainen pariskunta tarttui tarjoukseen

      Tilaajille
    11. Näytä lisää