Ulkomaat

Yhdysvallat lähettää tuhat sotilasta Puolaan

Reutersin mukaan lisäjoukkojen lähettämisellä on tarkoitus estää mahdollista uhkaa Venäjältä.

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump aikoo lähettää tuhat Yhdysvaltain sotilasta Puolaan, kertoo uutistoimisto Reuters.

Presidentti Trump ilmoitti lisäjoukkojen lähettämisestä keskiviikkona yhteisessä tiedostustilaisuudessa Puolan presidentti Andrzej Dudan kanssa. Presidentit allekirjoittivat tapaamisen yhteydessä puolustusyhteistyötä vahvistavan yhteisjulistuksen.

Reutersin mukaan lisäjoukkojen lähettämisellä on tarkoitus estää mahdollista uhkaa Venäjältä. Puolassa on jo valmiiksi noin 4 000 Yhdysvaltain sotilasta, jotka Yhdysvallat lähetti Krimin miehityksen seurauksena.

Presidentti Duda harkitsee tukikohdan nimeämistä “Fort Trumpiksi”, eli Trumpin linnakkeeksi tai tukikohdaksi. Dudan mukaan uusia joukkoja tarvitaan vahvistamaan Puolan siteitä länteen.

”Venäjä näyttää jälleen kerran epäystävälliset imperialistiset kasvonsa”, kertoi presidentti Duda.

Uutistoimisto Reutersin mukaan presidentti Trump haluaa palvella Puolan etua, samalla kuitenkaan suututtamatta Venäjän presidentti Vladimir Putinia. Trumpin ja Putinin on määrä tavata Japanissa kahden viikon päästä.

Venäjä kommentoi torstai-iltana uutistoimisto Reutersin mukaan, että maa seuraa läheisesti uusien joukkojen siirtoa Puolaan ja varmistaa, ettei mikään toimi uhkaa Venäjän turvallisuutta.

”Toivon, että Puolalla tulee olemaan hyvä suhde Venäjän kanssa. Toivon, että meillä tulee olemaan hyvä suhde Venäjän kanssa”, kertoi Trump.

Trump on aikaisemmin sanonut, että lisäjoukkojen lähettämisen voisi mahdollistaa siirtämällä joukkoja Saksasta Puolaan. Hän on syyttänyt Saksaa liian vähäisistä Nato-maksuista.

Naton pääsihteeri Jens Stoltenbergin lausunnon mukaan lisäjoukkojen siirto on tervetullut päätös.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsingin edustalla on saari, jossa aika on pysähtynyt vuoteen 1952: ”Emme seuraa trendejä”

    2. 2

      Suomalaisnainen viestissään Isis-leiriltä: Naisia ja lapsia viedään vankilaan

    3. 3

      Nämä kymmenen väitettä paljastavat onko elämäsi hyvällä tolalla, sanoo koko kansan terapeutti Pirkko Lahti

      Tilaajille
    4. 4

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    5. 5

      Suomi vetää EU-puheenjohtajuuden säästöbudjetilla: Kuluista leikattiin 20 miljoonaa euroa, vieraille tarjotaan hanavettä eikä avajaisgaalaa järjestetä

    6. 6

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörätielle pysäköidystä poliisiautosta ja päätyi putkaan: Poliisi kadotti lomakkeen ja vapautui vastuusta

    7. 7

      ”Pelkäsimme, että totuus ei koskaan paljastuisi” – Guantánamoon suljettu terroristi­epäilty vaatii tuomioonsa lievennystä raa’an kidutuksen vuoksi

    8. 8

      Makkarakeisari Veijo Votkin järkyttyi 1969 niin pahasti, että ura oli tyssätä heti alkuunsa: ”Hallissa tapettiin päivässä 600 sikaa, pari sataa nautaa ja vähän muita päälle”

    9. 9

      Demarit kaivoivat K-linjan naftaliinista

    10. 10

      Pahasta työuupumuksesta toipuminen voi viedä vuosia, mutta sen voi ehkäistä, jos tunnistaa oireet ajoissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    2. 2

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörätielle pysäköidystä poliisiautosta ja päätyi putkaan: Poliisi kadotti lomakkeen ja vapautui vastuusta

    3. 3

      Helsingin edustalla on saari, jossa aika on pysähtynyt vuoteen 1952: ”Emme seuraa trendejä”

    4. 4

      Britney Spears oli yhtä aikaa paheellinen ja neitseellinen – 20 vuotta sitten synnytetty tähti ei ole koskaan ollut vapaa ja nyt hänen vointinsa huolestuttaa monia

      Tilaajille
    5. 5

      Yhdysvaltain superrikkaat julkaisivat avoimen kirjeen presidenttiehdokkaille: ”Verottakaa meitä enemmän”

    6. 6

      Poliisi selvittää tapausta, jossa mies etsii You­tubeen ladatulla videolla seuraa Suvi­seuroille ala­ikäisistä tytöistä

    7. 7

      Maapallo lähestyy ”ilmasto­apartheidia”, varoittaa YK:n asian­tuntija

    8. 8

      Pahasta työuupumuksesta toipuminen voi viedä vuosia, mutta sen voi ehkäistä, jos tunnistaa oireet ajoissa

    9. 9

      Viisi opiskelupaikan Oulun yliopistossa jo saanutta hakijaa menetti paikkansa väärin tallennettujen tietojen takia

    10. 10

      Pietari oli 1990-luvulla rikollisten valtakunta: Tuhansia salamurhattiin ja suomalaisetkin marssivat alamaailman pillin mukaan

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Särkynyt mieli pyrki raivoisasti eteenpäin, mutta lopulta se törmäsi seinään – Touko Aalto kertoo hetkestä, johon elämä ja ura pysähtyivät

      Tilaajille
    2. 2

      Yhdestä vahinko­vilautuksesta räjähti musiikki-ilmiö, joka hakee vertaistaan – Näin nousi ja hiipui artisti nimeltä Kikka

      Tilaajille
    3. 3

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    4. 4

      Aamupuuro on luultua huonompi aamupala

      Tilaajille
    5. 5

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörätielle pysäköidystä poliisiautosta ja päätyi putkaan: Poliisi kadotti lomakkeen ja vapautui vastuusta

    6. 6

      Asuntolainat, palkat, säästöt, sijoitukset: Nolla­korkojen maailmasta on tulossa uusi normaali, ja se jakaa meidät voittajiin ja häviäjiin

      Tilaajille
    7. 7

      75 vuotta sitten puna-armeija hioi huippuunsa strategian, jolla Venäjä on järkyttänyt maailmaa kerta toisensa jälkeen

    8. 8

      Helsingin koillisella laidalla asuu ryhmä miehiä, jotka ovat omistaneet elämänsä siniselle jumalalle

    9. 9

      HS:n erikoisartikkeli kertoo, miten Kaapo Kakosta varttui kenties historian lahjakkain suomalainen jääkiekkoilija

    10. 10

      U. Pekka Kinnunen on kuvannut karhujen yksityis­elämää vuosi­kymmenten ajan – HS:n erikois­artikkeli vie ainut­laatuiselle matkalle metsiemme valtiaan elämään

      Tilaajille
    11. Näytä lisää