Ulkomaat

Tietokirjailija Anne Applebaum: Vuosi 1989 teki Euroopasta menestys­tarinan, jota eurooppalaiset eivät osaa arvostaa

”Kaikesta liberaaliin demokratiaan kohdistuvasta kritiikistä huolimatta en usko, että vuoden 1989 merkitys on suuresti muuttunut”, Applebaum sanoo HS:n haastattelussa.

Juhlat ovat hyytyneet, koska me eurooppalaiset olemme unohtaneet juhlimisen syyn.

”Kyseessä on yksi historian menestyksekkäimpiä hankkeita demokratian edistämiseksi. Itse asiassa menestyksekkäin”, sanoo tietokirjailija Anne Applebaum.

”Eurooppalaiset eivät mielestäni anna tästä itselleen riittävästi tunnustusta.”

Applebaum viittaa Euroopan unionin ja puolustusliitto Naton itälaajentumisiin 1990- ja 2000-luvulla.

”Tämän seurauksena noin 90 miljoonaa ihmistä elää vauraammissa demokratioissa, jotka ovat kytkeytyneempiä toisiinsa. Vakaus on itse asiassa ihme. Tämä on kuitenkin se osa maailmaa, jossa levottomuus johti kahteen maailmansotaan.”

Yhdysvaltalainen Anne Applebaum on maailman tunnetuimpia kansainvälisen politiikan kommentaattoreita, jonka tietokirjoja ja kolumneja luetaan laajalti.


Applebaum kävi viime viikolla Suomessa puhumassa Naantali 24h -tapahtumassa. HS pyysi häntä arvioimaan vuoden 1989 merkitystä nyt, kun Euroopan hullusta vuodesta on kulunut tasan kolme vuosikymmentä.

”Vuosi 1989 oli äärimmäisen tärkeä hetki Euroopan historiassa, koska silloin lopulta romahti yksi 1900-luvun suurista ideologisista projekteista”, Applebaum sanoo puhelinhaastattelussa.

Applebaum viittaa tietysti kommunismiin.

”Vuodessa 1989 on kiinnostavaa se, että se [vallankumous] tapahtui, koska Euroopan kommunistimaiden johtajat menettivät uskonsa koko hankkeeseen.”

Muut kuin johtajat eivät uskoneet senkään vertaa.

”Jos ajattelee, miten Berliinin muuri tosiasiassa murtui, niin rajavartija avasi portit, koska hän ei uskonut ylempiinsä, hän ei uskonut järjestelmään ja hän ei tiennyt, miksi protestoivia väkijoukkoja ei pitäisi päästää läpi.”

Sama mekanismi toteutui tavalla tai toisella kaikissa silloisen Itä-Euroopan maissa. Etujoukoissa oli Puola.

”Kommunistien vallalla ei ollut oikeutusta. He hävisivät vaalit [kesäkuussa 1989] ja luovuttivat”, Applebaum kertaa. ”He eivät käyttäneet väkivaltaa ja suostuivat kokeilemaan uutta järjestelmää.”

Liberaalin demokratian houkutus oli yksinkertaisesti ylivertainen, Applebaum summaa.

”Kaikesta liberaaliin demokratiaan kohdistuvasta kritiikistä huolimatta en usko, että vuoden 1989 merkitys on suuresti muuttunut. Kaikkinensa kyse on onnistumisesta, menestystarinasta, jota ei osata arvostaa.”

Jatketaan isojen kysymysten parissa. Missä Eurooppa sitten on epäonnistunut vuoden 1989 jälkeen?

”Euroopan johtajat ovat tajunneet liian myöhään, millaisessa maailmassa eletään”, Applebaum sanoo. ”Euroopan johtajilla ei mielestäni ole suurta ymmärrystä geopolitiikasta.”

Eurooppa on käyttänyt liikaa aikaa sisäpolitiikan sorvaamiseen ja talouden integraatioon eikä ole pystynyt luomaan ulkopolitiikkaa tai puolustusstrategiaa, Applebaum sanoo.

”Tässä on isoin epäonnistuminen.”

Applebaumin mukaan unionilla olisi tarve jämäkämmälle otteelle maailmanpolitiikassa, koska Kiina nousee dominoivaksi mahdiksi, Venäjä on aggressiivinen eikä ole varmuutta, onko Yhdysvallat tulevaisuudessa sitoutunut Eurooppaan.

Kun geopolitiikasta puhutaan, suomalaisella tulee ensimmäisenä mieleen Venäjä. Se jos mikä liittyy vuoden 1989 perintöön.

1990-luvun alussa Neuvostoliittokin hajosi. Suurin seuraajavaltio Venäjä ei lähtenyt liberaalin demokratian tielle, vaikka lännessä monet niin toivoivat.

Miksi?

”Liian iso kysymys yhdessä haastattelussa vastattavaksi...” sanoo Applebaum, jonka kirjoista useimmat käsittelevät Venäjän ja Neuvostoliiton historiaa.

”Me olimme ylioptimistisia Venäjän suhteen. Korjattavien asioiden mittakaava oli siellä niin suunnaton.”

Uudenlaisen valtion luomiseksi ei ollut riittävää painetta. 1990-luvun presidentti Boris Jeltsin taas oli liian heikko ja sairas, Applebaum sanoo.

Vuosisadan vaihteessa Jeltsinin tilalle tuli Vladimir Putin, jolla oli oma käsityksensä maailmasta.

”Putin oli entinen KGB-upseeri, ja hänet oli koulutettu näkemään maailma KGB-upseerin tavoin. Kaikki on yhtä valtavaa salaliittoa, kaikessa on kyse turvallisuusoperaatiosta.”

Neuvostoliiton loppuvaiheessa, 1980-luvun lopulla, oli Applebaumin mukaan lyhyt hetki, jolloin Venäjällä käytiin kiinnostavaa poliittista keskustelua maan suunnasta. Se oli glasnostin eli avoimuuspolitiikan aikaa, mutta ikkuna sulkeutui nopeasti.

Nykyinen Putin ei enää ole sama kuin 2000-luvun alun Putin, Applebaum huomauttaa.

Aluksi sanaton sopimus kuului, että kansalaiset tyytyvät Putinin valtajärjestelmään, ja vastineeksi palkat ja eläkkeet nousevat.

Viime vuosina elintaso ei enää ole kohentunut, joten Putin on tukeutunut ärhäkkään nationalismiin.

”Tehdään Venäjästä taas suuri”, Applebaum kiteyttää. ”Tämä on paljon riskialttiimpi tie. Se edellyttää Putinilta dramaattisia sotilaallisia väliintuloja Ukrainassa, Syyriassa... Ja voi olla, että hän tarvitsee seuraavan.”

Mitä Euroopan pitäisi sitten tehdä?

Olla selvästi määrätietoisempi suhteessaan Venäjään, Applebaum sanoo. Alkajaisiksi Euroopan unionin pitäisi estää korruptio ja rahanpesu omalla maaperällään.

”Lopettaisin systeemin, jossa venäläiset voivat viedä rahat maasta – köyhdytettyään omia kansalaisiaan – ja ostaa asuntoja Etelä-Ranskasta tai Lontoosta.”

Euroopan ja Venäjän suhde liittyy siihen juhlaan, jota Euroopassa unohdetaan juhlia. Unioni edustaa liberaalia demokratiaa, ja se on edelleen houkutteleva malli.

”Putin pelkää sitä”, Applebaum sanoo. ”Miksi Putin oli niin järkyttynyt Ukrainasta vuonna 2014? Koska siellä [vallankumousta tekemässä] oli paljon nuoria ukrainalaisia, jotka heiluttivat EU:n lippuja ja vaativat loppua korruptiolle.”

Kuka?

Anne Applebaum


 Syntyi vuonna 1964 Washingtonissa. Aloitti toimittajana Varsovassa vuonna 1988.

 Oli Washington Postin pääkirjoitustoimituksessa, kirjoittaa lehteen kolumneja. Kirjoittanut aiemmin muun muassa The Economistiin.

 Työskentelee London School of Economicsin Maailmanpolitiikan instituutissa.

 Kirjoittanut lukuisia tietokirjoja. Tuorein teos on julkaistu suomeksi (Punainen nälkä – Stalinin sota Ukrainassa, Siltala, suom. Antero Helasvuo, 2018).

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    2. 2

      Helsinki ei ole vieläkään oikea kaupunki, sanoo kaiken nähnyt kaupunkitutkija jäähyväishaastattelussaan

    3. 3

      Edustajainhuone tuomitsi Trumpin twiitit rasistisina, demokraattiedustaja käynnisti virkasyytemenettelyn presidenttiä vastaan

    4. 4

      Venäjä-trollien vainoama Ylen toimittaja Jessikka Aro Yhdys­valtain alahuoneen kuulemisessa Venäjän informaatio­sodasta: ”Saatamme saada kahden vuoden päästä selville, mitä juuri nyt on käynnissä”

    5. 5

      Alkoholin kaloreihin liittyy mysteeri: Suurkuluttaja saattaa jopa laihtua, mutta satunnaiskäyttäjä lihoo helposti

      Tilaajille
    6. 6

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    7. 7

      Suomen Waffen-SS-pataljoonan historian kaivelu pitäisi jo lopettaa

    8. 8

      HS selvitti Rinteen hallituksen avustajien taustat: Ay-liikkeellä läheiset suhteet ministerien esikuntiin

      Tilaajille
    9. 9

      Ihmisten Sompasaareen hylkäämistä romulaivoista on kertynyt Helsingin kaupungille mittava siivouslasku: nyt saaren rannat ovat melkein tyhjät

    10. 10

      Ruotsin WWF: Halloumi voi olla jopa lihaa haitallisempaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    2. 2

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    3. 3

      Päivystyksissä jonottaa ihmisiä, jotka pitäisi hoitaa aivan muualla – Hus-johtaja: Lääkäreitä ei saa enää edes rahalla

    4. 4

      Elämästä voi mennä kymmenen vuotta usvassa, kun ei enää muista, miltä tuntuu olla virkeä

      Tilaajille
    5. 5

      Ruotsin WWF: Halloumi voi olla jopa lihaa haitallisempaa

    6. 6

      Ensimmäinen minuutti liikuntasuorituksen jälkeen antaa tärkeää tietoa omasta terveydestä

      Tilaajille
    7. 7

      Oliko kuulento vain huijaus? Käymme läpi kuvat, joilla salaliittoteoriaa perustellaan

    8. 8

      Netflix poisti rajun itsemurhakohtauksen suositusta nuortensarjastaan, lääketieteen asiantuntijat varoittivat seurauksista lapsille

    9. 9

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    10. 10

      Uudessa Leijonakuninkaassa elottomat digieläimet laulavat, ja se on karmivan outoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsingin vanhin yhtäjaksoisesti toiminut ravintola meni konkurssiin ja rapistuu nyt pystyyn Helsingin keskustassa

    2. 2

      Parisuhde etenee kolmessa vaiheessa ja yhdessä niistä on suurin riski erota – ongelmia voi ehkäistä, kun tekee muutaman asian ajoissa

      Tilaajille
    3. 3

      Tunteiden välttely voi johtaa elämään, jota ei halua elää – Psykologi Arto Pietikäisellä on siihen ratkaisu, jota moni ei halua kuulla

      Tilaajille
    4. 4

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    5. 5

      Töölönlahdelle rakennettiin kymmenen jalkapallokentän kokoinen puisto, jossa ei viihdy oikein kukaan

    6. 6

      Kotona ei ole vessaa eikä jääkaappia – Tiina Malinen muutti itse rakentamaansa minivaunuun vuonna 2016 ja on pärjännyt vähemmällä kuin luuli    

    7. 7

      Tässä yksinkertainen ohje, jonka avulla jokainen voi laihtua pysyvästi 5–10 kiloa

    8. 8

      Finnair oli jättää yksin matkustavan nuoren ulos koneesta ylivarauksen takia – Lentoyhtiö kertoo, miten ylivaraustilanteet ratkaistaan

    9. 9

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    10. 10

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    11. Näytä lisää