Ulkomaat

”Jos on surullinen, lukitsee oven ja itkee yksin” – Tyttöjen elämää pakolais­leireillä leimaa turvattomuus, ja ratkaisuna voi olla avio­liitto aivan liian nuorena

Beirutissa pakolaisena olevista teinitytöistä vain kolmannes tuntee olonsa turvalliseksi liikkuessaan kaupungissa jopa päiväsaikaan, kertoo Plan Internationalin tilaama tuore raportti.

Millaista on olla teinityttö pakolaisena vieraassa maassa?

”Jos poika on surullinen, hän voi mennä ulos kavereiden luo. Jos tyttö on surullinen, hän vain lukitsee oven ja itkee yksin.”

”Aiemmin kuljin kaduilla ihan reippaasti, nyt aina jonkun vanhemman seurassa. Täällä on niin paljon miehiä, jotka lähtevät seuraamaan ja huutelevat kaikkea.”

”Syyriassa meillä oli iso talo. Täällä asumme tosi ahtaasti. Toivon, että kotonani olisi huone vain meille tytöille. Minulla ei ole yhtään omaa tilaa.”

Vastaukset ovat otteita raportista, joka on koottu noin neljänsadan 10–19-vuotiaan pakolaistytön ajatuksista. Ne on kerätty kolmella pakolaisten asuinalueella Libanonin pääkaupungissa Beirutissa viime syksynä.

Torstaina vietetään maailman pakolaispäivää. Sen alla julkaistavan raportin on tilannut avustusjärjestö Plan International ja koonnut australialainen Monashin yliopisto.

Haastatellut tytöt ovat pääosin syyrialaisia ja palestiinalaisia. Osa palestiinalaistytöistä on perheistä, jotka tulivat Beirutiin pakolaisina jo vuosikymmeniä sitten. Vastanneiden joukossa on myös irakilaisia ja libanonilaisia, jotka asuvat Beirutin pakolaisalueilla.



Moni tutkimukseen osallistunut tyttö kertoi tulleensa Beirutissa syrjityksi ja eristetyksi ja ja todistaneensa väkivaltaista käytöstä. Moni kaipasi kouluun rakentaakseen itselleen paremman tulevaisuuden. Osa ei päässyt, koska kouluihin ei mahtunut lisää oppilaita. Osaa ahdisteltiin tai kiusattiin koulussa.

”Tiedän, että kouluissa on sanottu syyrialaisille: ’Menkää takaisin kotimaahanne, olette uuvuttaneet meidät.’ Aloin vihata koulua tällaisten juttujen takia”, kertoi eräs 17-vuotias syyrialaistyttö.



Libanon on kantanut suurta vastuuta Syyrian sodan pakolaisista. YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan 2,2 miljoonan asukkaan Beirutissa asui huhtikuussa lähes 240 000 pakolaista.

Pakolaisia on ollut Libanonissa vuosikymmeniä. Palestiinalaisia saapui maahan jo 70 vuotta sitten, kun Israelin valtion perustaminen palestiinalaisalueelle synnytti alueellisen konfliktin, johon myös Libanon osallistui.

Osa palestiinalaisista elää Libanonissa jo kolmannessa polvessa, mutta erään 14-vuotiaan palestiinalaistytön mukaan libanonilaiset luokkatoverit pilkkaavat häntä ja muita palestiinalaisia.

”Riittää, että sanoo jonkin palestiinalaisen sanan. Sitä seuraa kysymys, olemmeko palestiinalaisia, ja sitten he nauravat ja poistuvat.”


Plan International Suomen humanitaarisen työn ohjelmapäällikkö Elinor Bradshaw muistuttaa, että palestiinalaistaustaiset pakolaiset ovat Beirutissa kuitenkin paremmassa asemassa kuin syyrialaiset ja muut tuoreemmat pakolaiset.

”Ne palestiinalaiset, jotka asuvat pakolaisleireissä, saavat YK:n palestiinalaisjärjestön UNRWA:n kautta tiettyjä, nimenomaan heille räätälöityjä palveluita. Niitä ovat esimerkiksi koulutus- ja terveyspalvelut”, sanoo Bradshaw.

”Nämä vuoden 2011 jälkeen tulleet [pakolaiset] koetaan koko yhteiskunnassa hyvin uusiksi tulijoiksi, ja sellaisiksi he todennäköisesti kokevat itsekin itsensä.”

Syyrian sota on kestänyt yli kahdeksan vuotta, mutta pakolaisuus on syyrialaisille vielä varsin uutta. Heistä moni tulee hyvin keskiluokkaisista olosuhteista.



Beirutissa syyrialaiset pakolaiset on sijoitettu leireille kaupunginosiin, jotka on alun perin perustettu pakolaisleireiksi. Sellaisissa naapurustoissa erilaiset sosiaaliset ongelmat ovat näkyvämpiä kuin keskiluokkaisilla asuinalueilla. Jo se voi luoda turvattomuuden tunnetta, etenkin nuorille tytöille.

Turvattomuuden tunteessa ei ole kyse vain mielikuvista tai tottumuksesta. Pakolaislähiöissä esiintyy paljon sosiaalisia ongelmia kuten rikollisuutta ja päihteiden väärinkäyttöä.

Suurimpia syitä turvattomuuden tunteelle ovat tyttöjen vastausten perusteella vieraat miehet, jotka huutelevat, seuraavat kadulla tai jopa koskettelevat alaikäisiä tyttöjä näiden liikkuessa yksin.

Koulukin saattaa tuntua ahdistavalta paikalta, jos siellä ei puututa esimerkiksi seksuaaliseen häirintään.

”Koulun pihan lähellä on poikia, jotka ahdistelevat tyttöjä”, kertoi 14-vuotias palestiinalaistyttö.

Pelko liikkua yksin vaikuttaa esimerkiksi siihen, käyvätkö tytöt koulua tai kuinka usein heillä oli mahdollisuus tavata ystäviään. Myös vanhempien pelko päästää tyttäriään liikkumaan yksin ulkona vaikuttaa.

15–19-vuotiaista tytöistä lähes joka viides kertoi, ettei käynyt koulua, koska vanhemmat eivät antaneet siihen lupaa. Vanhempia tyttöjä tarvitaan jonkin verran kotitöissä, mutta suurempi syy on, että vanhemmat pelkäävät heidän puolestaan.

”Raportissa nousee monessa kohtaa esiin se, että tytöt kokevat itsensä eristäytyneiksi tai yksinäisiksi. Se liittyy siihen, että joko heitä ei päästetä ulos tai he eivät uskalla lähteä kaupungille tapaamaan kavereitaan”, kertoo Bradshaw.


Kyselyssä kävi ilmi, että jopa joka kymmenes 15–19-vuotiaista tytöistä ei käynyt koulussa, koska oli naimisissa.

Hyvin nuorena, jopa lapsena, solmitut avioliitot ovat yleisiä Beirutin pakolaistyttöjen keskuudessa. Varhainen perheen perustaminen pudottaa tytöt koulusta ja vaikeuttaa heidän mahdollisuuksiaan vaikuttaa tulevaisuuteensa.

Eräs 13-vuotias syyrialainen tyttö kertoi 12-vuotiaan ystävänsä joutuneen naimisiin 25-vuotiaan miehen kanssa, koska se oli vanhempien tahto.

”Toinen ystäväni joutui 13-vuotiaana naimisiin itseään paljon vanhemman miehen kanssa, ja nyt hänellä on lapsi. Hän asuu koulun lähellä, mutta aviomies ei anna hänen käydä koulua.”

Koulunkäynnin lisäksi pakolaistytöillä on vaikeuksia päästä perusterveydenhoidon piiriin. Suurin osa kertoo kääntyvänsä terveyshuolissaan oman perheenjäsenensä puoleen.

Bradshaw arvelee, että syyt saattavat liittyä enemmän kulttuurisiin ja psykologisiin syihin kuin siihen, ettei terveyspalveluita olisi saatavilla. Osalle tytöistä myös palveluiden kustannukset saattavat nousta esteeksi.

”Kyllä Beirutissa yleisesti ottaen on palveluita, mutta he eivät itse välttämättä hae apua, varsinkaan mielenterveyteen ja seksuaaliterveyteen liittyvissä asioissa.”



Bradshaw korostaa, että tyttöjä ei tule pitää vain olosuhteiden uhrina. Heillä on samanlaisia päämääriä ja unelmia kuin kenellä tahansa muulla ikätoverilla.

”Voi olla, että heillä on traumoja ja he ovat pakolaisia, mutta heillä on tulevaisuudentoivoa. Sehän tässä on tärkeintä.”

Tytöt haaveilevat esimerkiksi opettajan, insinöörin tai lääkärin ammateista.

Moni kyselyyn vastannut kertoi ystävien näkemisen olevan tärkeä selviytymiskeino vieraissa ja hankalissa olosuhteissa.

”Ystävien kanssa viettämäni aika, jutteleminen ja nauraminen. Niiden avulla pysyn iloisena”, kertoi 13-vuotias palestiinalaistyttö.

Kavereiden näkeminen oli kuitenkin etenkin nuoremmille tytöille hankalaa koulun ulkopuolella. Moni kertoi vanhempiensa rajoittavan heidän ulkona liikkumistaan enemmän kuin vastaavan ikäisten poikien.

Toisaalta tyttöjä pelotti liikkua kaupungilla. Jopa kaksi kolmesta tytöstä kertoi tuntevansa olonsa turvattomaksi kaupungilla päiväsaikaan.

Tyttöjen kokema turvattomuus tuli ilmi useissa vastauksissa.

Erityisen suojelevaisia ovat syyrialaisten tyttöjen vanhemmat. Tytöt saatetaan jopa naittaa tavallista nuorempina, jotta he siirtyisivät aviomiehen vastuulle eikä vanhempien tarvitsisi pelätä niin paljon heidän puolestaan.



Neljäsataa teini-ikäistä pakolaistyttöä, oman elämänsä asiantuntijaa, on puhunut.

”Yhteisön pitää nähdä meidät kykenevinä ihmisinä. Me voimme tehdä mitä tahansa pojatkin voivat”, sanoi eräs raporttia varten haastateltu 15-vuotias palestiinalaistyttö.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsinkiläismies entisöi 1970-luvun maastoauton ja myy sitä nyt liki sadallatuhannella eurolla

    2. 2

      Vastavalmistuneen kerrostalon seinään repesi ammottava halkeama Espoossa

    3. 3

      Kesällä on hukkunut poikkeuksellisen monta lasta: ”Valvova aikuinen ei voi lukea lehteä tai selata kännykkää”

    4. 4

      Matalatehoinen liikunta on hyväksi – listasimme 10 väitettä aineenvaihdunnasta ja keinot, joilla nopeutat sitä oikeasti

      Tilaajille
    5. 5

      Ainutlaatuinen kuva Kuusamosta: Tältä näyttää karhun hyökkäys hirven niskaan

    6. 6

      Oikeus takavarikoi fitnessmalli Sofia Belórfin puolison omaisuutta neljän miljoonan euron arvosta

    7. 7

      Ruotsin kaduilla on räjähtänyt käsikranaatti harva se viikko: Niitä käytetään, koska todisteita jää vähemmän kuin ampuma-aseista

    8. 8

      Kapteeni juopotteli Turussa ja pelkäsi sotaoikeutta – Pian Hangosta lähti merelle neuvosto­sukellusvene, joka aiheutti historian pahimman meri­tragedian

      Tilaajille
    9. 9

      Valehtelu on tärkeä sosiaalinen taito, sanoo psykoterapeutti: Toimi näin, jos se ahdistaa

      Tilaajille
    10. 10

      Lokki kaappasi koiran puutarhasta ja lensi paikalta lemmikki mukanaan Britanniassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Tätä et tiennyt Suomesta”: Unkari jatkoi propagandaansa Suomen mediaa ja oikeuslaitosta vastaan

    2. 2

      Matalatehoinen liikunta on hyväksi – listasimme 10 väitettä aineenvaihdunnasta ja keinot, joilla nopeutat sitä oikeasti

      Tilaajille
    3. 3

      Kapteeni juopotteli Turussa ja pelkäsi sotaoikeutta – Pian Hangosta lähti merelle neuvosto­sukellusvene, joka aiheutti historian pahimman meri­tragedian

      Tilaajille
    4. 4

      Katsastaja hylkäsi vantaalaismiehen auton ”katkenneiden takajousien” takia, vaikka jouset olivat täysin ehjät

    5. 5

      Ruotsin kaduilla on räjähtänyt käsikranaatti harva se viikko: Niitä käytetään, koska todisteita jää vähemmän kuin ampuma-aseista

    6. 6

      Näin villejä tarinoita kerrotaan Helsingin turistibusseissa: Täällä syödään ”sapaksia”, poliiseille kannattaa puhua ruotsia ja Havis Amanda esineellisti suomalaiset naiset

    7. 7

      Kasvomaskiin, irtohihoihin ja lippahattuun pukeutunut Wu Jinghua ei ymmärrä, mikseivät ihmiset suojaa ihoaan auringolta kunnolla: ”Ruskettunut iho on niin valtavan ruma”

    8. 8

      Ainutlaatuinen kuva Kuusamosta: Tältä näyttää karhun hyökkäys hirven niskaan

    9. 9

      Venäläinen toimittaja löysi Putinin tyttären ja paljasti Skripalin epäillyt myrkyttäjät – Nyt hän esittää hurjia väitteitä ”Putinin kokista” ja kertoo erikoisesta kaksossynnytyksestä

    10. 10

      Natalie Portmanista tulee naispuolinen Thor uudessa Marvel-elokuvassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    2. 2

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    3. 3

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    4. 4

      Katsastaja hylkäsi vantaalaismiehen auton ”katkenneiden takajousien” takia, vaikka jouset olivat täysin ehjät

    5. 5

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    6. 6

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    7. 7

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    8. 8

      Tarja Myllyrinne asuu ensimmäisessä kerroksessa yhdellä Helsingin meluisimmista kaduista: Tällainen on hänen kotinsa

      Tilaajille
    9. 9

      Parisuhde loppui Halla-ahon vuoksi, liian vihreitä sukulaisia ja sisällissota aina vain – Näin politiikka riitauttaa suomalaisia

    10. 10

      Finnair oli jättää yksin matkustavan nuoren ulos koneesta ylivarauksen takia – Lentoyhtiö kertoo, miten ylivaraustilanteet ratkaistaan

    11. Näytä lisää