Ulkomaat

Trump toteutti uhkauksensa: Lakkauttaa satojen miljoonien avustukset kolmelta siirtolaisia lähettävältä Keski-Amerikan maalta

Avustusten leikkaamista vastustavien mukaan päätös saattaa kääntyä itseään vastaan.

Yhdysvallat on maanantaina lopettanut satojen miljoonien dollareiden avustuksen lähettämisen kolmeen keskiamerikkalaiseen maahan, kertoo uutistoimisto Reuters.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump syytti jo maaliskuun lopulla El Salvadoria, Guatemalaa ja Hondurasia tuhansien siirtolaisten lähettämisestä kohti Yhdysvaltoja ja uhkaili katkaisevansa maille maksettavan avustuksen kokonaan.

Nyt Trump on toteuttanut uhkauksensa, vaikka päätös tulee Reutersin mukaan todennäköisesti kohtaamaan vahvaa vastustusta kongressissa.

Lainsäätäjät ovatkin ilmaisseet ärtymyksensä Trumpin toistuvasta tavasta sivuuttaa kongressin päätöksiä liittyen siihen, mihin Yhdysvaltojen varoja käytetään. Osan näistä päätöksistä Trump on Reutersin mukaan jopa allekirjoittanut itse.

Avustusten leikkaamista vastustavien mukaan on julmaa huonontaa nälästä ja rikollisuudesta kärsivien maiden tilannetta entisestään. Päätös tuleekin todennäköisesti kääntymään itseään vastaan siirtolaisten määrän kasvaessa edelleen.

Reutersin mukaan 370 miljoonaa dollaria eli noin 320 miljoonaa euroa kohdennetaan uusiin avustuskohteisiin, ja lisäksi 180 miljoonaa dollaria eli noin 160 miljoonaa euroa pidätetään kokonaan.

Lisäavustusta ei Yhdysvaltain hallinnon mukaan tulla järjestämään ennen kuin Keski-Amerikan maat vähentävät niiden siirtolaisten määrää, jotka saapuvat Yhdysvaltojen ja Meksikon väliselle rajalle.

Viranomaislähde kertoi Reutersin mukaan, että Yhdysvallat tulee käymään rahoitus­suunnitelmat läpi ensi vuoden huhtikuuhun mennessä.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      ”Merkittävin päätös, minkä Kone on koskaan tehnyt” – Suomalaisella hissijätillä on edessään valtava valinta, joka ei ole vain yhtiön omissa käsissä

    2. 2

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    3. 3

      Heikosta tuloksesta kertonut Nordea muuttaa suuntaa: Nyt panostetaan liiketoiminnan kasvuun jopa asuntolainoissa

    4. 4

      Perheenisä Kim Holvialan silmien alla liikkui vuosia huumeita – Nyt hän kertoo, miten Tor-verkon pimeä huumekauppa toimii

      Tilaajille
    5. 5

      Rankan treenin jälkeen seuraava tunti on palautumisen kannalta tärkein, ja silloin kylmästä suihkusta voi olla haittaa

    6. 6

      Yhdysvaltain edustajainhuone vaatii selvitystä siitä, onko punkkien kantaman borrelioosin leviämisen syynä Pentagonin bioaseohjelma

    7. 7

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    8. 8

      Helsinkiläiset elävät jatkuvan melun keskellä: HS selvitti, millaisia vaikutuksia äänisaasteella on ihmiselle

      Tilaajille
    9. 9

      67 kylmän sodan ydinpommia jätti jälkensä: Marshallinsaarilla säteilee paikoin voimakkaammin kuin Tšernobylin alueella

    10. 10

      EU-kokous on pysäyttänyt bussiliikenteen Mannerheimintiellä, vain raitiovaunut kulkevat Töölöstä keskustaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    2. 2

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    3. 3

      Kaiken nähnyt kaupunkitutkija jättää Helsingin yliopiston ja sanoo viimeisen sanansa: Helsinki ei ole vieläkään oikea kaupunki

    4. 4

      Pahan olon tunnustaminen ihmissuhteessa on hyvä merkki

    5. 5

      Brittilehti The Guardian lyttää tylyin sanakääntein suomalaisten rakastaman Helene Schjerfbeckin näyttelyn: ”Kylmä suihku kakkoslaatuista taidetta”

    6. 6

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    7. 7

      Yhdysvaltain edustajainhuone vaatii selvitystä siitä, onko punkkien kantaman borrelioosin leviämisen syynä Pentagonin bioaseohjelma

    8. 8

      Hergé kuvasi Tintin avaruusmatkaa tarkasti jo vuosia ennen kuin Neil Armstrong astui Kuun kamaralle tai Juri Gagarin kävi avaruudessa – kuinka se on edes mahdollista?

    9. 9

      Yhdysvaltojen ydinaseiden sijoituspaikat Euroopassa päätyivät vahingossa julkisuuteen

    10. 10

      Tukholmalaisessa vankilassa istuva Asap Rocky on palkannut avukseen pr-toimiston, mitä pidetään Ruotsissa ennenkuulumattomana: Myös Kuninkaanlinnaan on vedottu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Parisuhde etenee kolmessa vaiheessa ja yhdessä niistä on suurin riski erota – ongelmia voi ehkäistä, kun tekee muutaman asian ajoissa

      Tilaajille
    2. 2

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    3. 3

      Tunteiden välttely voi johtaa elämään, jota ei halua elää – Psykologi Arto Pietikäisellä on siihen ratkaisu, jota moni ei halua kuulla

      Tilaajille
    4. 4

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    5. 5

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    6. 6

      Kotona ei ole vessaa eikä jääkaappia – Tiina Malinen muutti itse rakentamaansa minivaunuun vuonna 2016 ja on pärjännyt vähemmällä kuin luuli    

    7. 7

      Töölönlahdelle rakennettiin kymmenen jalkapallokentän kokoinen puisto, jossa ei viihdy oikein kukaan

    8. 8

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    9. 9

      Tässä yksinkertainen ohje, jonka avulla jokainen voi laihtua pysyvästi 5–10 kiloa

    10. 10

      Finnair oli jättää yksin matkustavan nuoren ulos koneesta ylivarauksen takia – Lentoyhtiö kertoo, miten ylivaraustilanteet ratkaistaan

    11. Näytä lisää